Kaipaan kipeästi neuvoja/mielipiteitä ja toivon, että jaksatte lukea juttuni loppuun ja kommentoidakin sitä.
Olen koettanut viritellä keskustelua mieheni kanssa asioista, mutta se ei vaan tunnu onnistuvan ja minusta näistä asioista pitäisi keskustella ennen kuin mieheni aloittaa uuden työnsä. Tähän uuteen työhön kuulu paljon reissuja, ei kuitenkaan pidempiä kuin viikko kerrallaan.
Meillä on menneisyydessä tapahtumia, jotka veivät täysin luottamukseni miestäni kohtaan. Silloin raivosin asiasta ja siitä riideltiin, mutta asia jäi kuitenkin selvittämättä. No tietenkin se juttu tuli jossain vaiheessa esiin ja sitten sitä käytiinkin läpi pitkään.
Sain sinä aikana kuulla vaikka kuinka monta versiota siitä miksi niin oli käynyt ja mitä oli tapahtunut ja kun itkin sitä että en todellakaan tiedä mitä voin uskoa hän sanoi ettei muista niin vanhoja asioita ja oli sitäpaitsi niin humalassakin silloin. Olen yrittänyt unohtaa, vaikka se ei varmaan koskaan täysin onnistu. Olen kuitenkin pikku hiljaa saanut itseni siihen kuntoon, että voin useimmissa tilanteissa luottaa häneen, mutta joskus asiat vaan tulevat mieleen. Kuten nyt kun hänen pitäisi olla usein viikko pois kotoa.
Mieheni pitää minua erittäin mustasukkaisena, koska en ole täysin päässyt yli jutusta.
Minusta tuntuu, että hän ei edes huomaa miten paljon asiassa on tapahtunut kehitystä vaikka yritän toisinaa siitä puhua hänelle.
Meillä on 5-v tytär joka on päivähoidossa ja minä teen töitä tällä hetkellä kotoa käsin (etsin kyllä koko ajan jotain muuta, koska kaipaan ihmisten ilmoille). Mieheni nykyisessäkin työssä päivät toisinaan venyvä ja joskus on päivän reissujakin, ne minä kyllä kestän luottamuksen kannalta, mutta muuten en niistä todellakaan pidä (mieheni työajat olivat useamman vuoden ajan alussa säännölliset, eli tämä on ollut uusi tilanne)no kun mieheni soittaa reissultaan saatan tosiaankin toisinaan huuta ja raivota puhelimessa kuinka "kypsä" olen tähän touhuun ja ruikuttaa siitä kuinka kireällä pinna on kun vääntää yksin uhmaikäisen tenavan kanssa. Saatan käyttäytyä samoin kun hän tulee kotiin, mutta kun saan edes hetken yksikseni, pari minuttia hiljaisuudessa parvekkeella tai kunnon hermosavut ja asia tasaantuu. Olen tosin toisinaan suukkojen ja halien kanssa vastassa eteisessä ja välilä kerron puhelimessa miten ikävä meillä on häntä täällä kotona. Eli ei todellakaan aina kiukkua ja huutoa. No mieheni mielestä minä en kestä hetkeäkään yksin tyttäremme kanssa kun kerran käyttäydyn tällä tavalla. Minusta taas on parempi purkaa kiukkuni mieheeni kuin lapseeni ja eihän lapsella ole mitään tekemistä sen kanssa, että mieheni on reissussa.
Muutenkin hän pitää minua aina nalkuttavana kiukkuisena akkana (tässä vaiheessa hän korjaa, että ei aina mutta usein). Toki varmaan nalkutankin toisinaan, useimmiten on kuitenkin on kyse siitä että joudun sanomaan saman asian niin monta kertaa, ennen kuin tiedän hänen edes kuulleen sen. Jos hän on keskittynyt johonkin muuhun hän ei todellakaan kuule. Olen sanonut siitäkin monta kertaa, että jos hän jotenkin ilmaisisi kuulleensa ja ymmärtäneensä asian ei todellakaan tarvitsisi monta kertaa sanoa.
No kun koetin keskustella tästä luottamus asiasta ja siitä kuinka tärkeää olisi muutenkin panostaa parisuhteeseen jos joutuu usein olemaan viikon pois kotoa, oli vastaus se joo tehdään vaan jotain parisuhteen eteen ja että tilanne oli silloin aikoinaan hänen sekoillessaan täysin toinen koska hän ei edes tuntetun minua kunnolla (oltii jo seurusteltu niin kauan, että olimme jättäneet ehkäisynkin pois toivoessamme omaa lasta). Miten on minusta juuri nyt on paljon suurempi houkutus lähteä mukaan jos joku osoittaa kiinnostusta kun minä olen niin sairaan mustasukkainen, en selviä ollenkaan yksin lapsen kanssa ja vielä nalkutankin aina.
Mitä mieltä olette ???
Olen koettanut viritellä keskustelua mieheni kanssa asioista, mutta se ei vaan tunnu onnistuvan ja minusta näistä asioista pitäisi keskustella ennen kuin mieheni aloittaa uuden työnsä. Tähän uuteen työhön kuulu paljon reissuja, ei kuitenkaan pidempiä kuin viikko kerrallaan.
Meillä on menneisyydessä tapahtumia, jotka veivät täysin luottamukseni miestäni kohtaan. Silloin raivosin asiasta ja siitä riideltiin, mutta asia jäi kuitenkin selvittämättä. No tietenkin se juttu tuli jossain vaiheessa esiin ja sitten sitä käytiinkin läpi pitkään.
Sain sinä aikana kuulla vaikka kuinka monta versiota siitä miksi niin oli käynyt ja mitä oli tapahtunut ja kun itkin sitä että en todellakaan tiedä mitä voin uskoa hän sanoi ettei muista niin vanhoja asioita ja oli sitäpaitsi niin humalassakin silloin. Olen yrittänyt unohtaa, vaikka se ei varmaan koskaan täysin onnistu. Olen kuitenkin pikku hiljaa saanut itseni siihen kuntoon, että voin useimmissa tilanteissa luottaa häneen, mutta joskus asiat vaan tulevat mieleen. Kuten nyt kun hänen pitäisi olla usein viikko pois kotoa.
Mieheni pitää minua erittäin mustasukkaisena, koska en ole täysin päässyt yli jutusta.
Minusta tuntuu, että hän ei edes huomaa miten paljon asiassa on tapahtunut kehitystä vaikka yritän toisinaa siitä puhua hänelle.
Meillä on 5-v tytär joka on päivähoidossa ja minä teen töitä tällä hetkellä kotoa käsin (etsin kyllä koko ajan jotain muuta, koska kaipaan ihmisten ilmoille). Mieheni nykyisessäkin työssä päivät toisinaan venyvä ja joskus on päivän reissujakin, ne minä kyllä kestän luottamuksen kannalta, mutta muuten en niistä todellakaan pidä (mieheni työajat olivat useamman vuoden ajan alussa säännölliset, eli tämä on ollut uusi tilanne)no kun mieheni soittaa reissultaan saatan tosiaankin toisinaan huuta ja raivota puhelimessa kuinka "kypsä" olen tähän touhuun ja ruikuttaa siitä kuinka kireällä pinna on kun vääntää yksin uhmaikäisen tenavan kanssa. Saatan käyttäytyä samoin kun hän tulee kotiin, mutta kun saan edes hetken yksikseni, pari minuttia hiljaisuudessa parvekkeella tai kunnon hermosavut ja asia tasaantuu. Olen tosin toisinaan suukkojen ja halien kanssa vastassa eteisessä ja välilä kerron puhelimessa miten ikävä meillä on häntä täällä kotona. Eli ei todellakaan aina kiukkua ja huutoa. No mieheni mielestä minä en kestä hetkeäkään yksin tyttäremme kanssa kun kerran käyttäydyn tällä tavalla. Minusta taas on parempi purkaa kiukkuni mieheeni kuin lapseeni ja eihän lapsella ole mitään tekemistä sen kanssa, että mieheni on reissussa.
Muutenkin hän pitää minua aina nalkuttavana kiukkuisena akkana (tässä vaiheessa hän korjaa, että ei aina mutta usein). Toki varmaan nalkutankin toisinaan, useimmiten on kuitenkin on kyse siitä että joudun sanomaan saman asian niin monta kertaa, ennen kuin tiedän hänen edes kuulleen sen. Jos hän on keskittynyt johonkin muuhun hän ei todellakaan kuule. Olen sanonut siitäkin monta kertaa, että jos hän jotenkin ilmaisisi kuulleensa ja ymmärtäneensä asian ei todellakaan tarvitsisi monta kertaa sanoa.
No kun koetin keskustella tästä luottamus asiasta ja siitä kuinka tärkeää olisi muutenkin panostaa parisuhteeseen jos joutuu usein olemaan viikon pois kotoa, oli vastaus se joo tehdään vaan jotain parisuhteen eteen ja että tilanne oli silloin aikoinaan hänen sekoillessaan täysin toinen koska hän ei edes tuntetun minua kunnolla (oltii jo seurusteltu niin kauan, että olimme jättäneet ehkäisynkin pois toivoessamme omaa lasta). Miten on minusta juuri nyt on paljon suurempi houkutus lähteä mukaan jos joku osoittaa kiinnostusta kun minä olen niin sairaan mustasukkainen, en selviä ollenkaan yksin lapsen kanssa ja vielä nalkutankin aina.
Mitä mieltä olette ???
Vastaukset 4
Vanhimmat
Lapsen hoitaminen on rankkaa. Pyydäppä miestäsi joskus hoitamaan lasta parikin päivää yksin niin katsotaan vaan, ymmärrystä alkaa löytyä.
Ratkaisuehdotuksia:
Voisitteko sopia miehen kanssa, että kun hän tulee reissusta hän olisi ensin lapsen kanssa hetken, jotta saat aikaa rauhoittua. Kyllä kai se olisi miehellekin etu.
Onko sinulla ystäviä joille voisit "haukkua" miestäsi ja näin purkaa pahaa mieltä?
Joskus voisit viedä lapsen hoitoon ennenkuin mies tulee reissusta. Tehdä miehen lempiruokaa, laittaa mies sohvalle lempiurheiluaan katsomaan olutpullo kourassa ja hieroa hartioita. Sitten voisitte rauhallisesti hyvällä mielellä etsiä ratkaisuja asioihin (ei syyttämistä). HUOM! Tämä olisi hyvä neuvo myös miehille, nainenkin tarvitsee välillä paapomista.
Mustasukkaisuudesta: jos mies pettää sinua se on miehen häpeä ei sinun. Ei kannata pilata omaa elämää murehtimalla toisen tekemisiä. Pettäminen tulee ilmi tavalla tai toisella vaikket miestä vahtisikaan.
Vinkki: kerro välillä miehelle kuinka ihana lapsenne on. Ehkä miehelle tulee mieleen mitä menettää jos pilaa suhteenne.
Olet pelon vanki.Lakkaa pyörimästä sen miehen ympärillä ja hanki oma elämä.Musta olis kamalaa tulla kotiin jos puoliso olis kuin perseeseen ammuttu karhu.Epäluottamus on teidän ongelma,ehkä enemmän sun.Mä kärsin samasta ongelmasta ennenkuin tajusin että siihen olikin oikeesti aihetta.Ne jatkuvat epäilyt olikin ihan totta.mun joku kuudes aistini kertoi mun alitajuntaan että tää tyyppi pettää mua ja sen jutut lentää vähän liikaa ja että joku aina on outoa..mun tajuntani kielsi ajatuksen ja järki muisteli lupauksia ja tunteet oli kuin pikkulapsella jolta vietiin tikkari nenän edestä.vie lapsi hoitoon ja mene töihin.valmistaudu ottamaan vastuu omasta elämästäsi niin et putoo niin korkeelta jos jotain tulee ilmi.sulla on jalat maassa ja pystyt huolehtimaan itsestäsi ja lapsesta.Mene johonkin kerhoon missä saat tuulettaa päätäsi muiden äitien kanssa eikä sun tartte työntää sitä soopaa ja tuskaa sen miesparan niskaan.jos se vaikka onkin jo kunnolla.huomaat että muillakin on välillä sellaista.saat tukea kasvullesi äitinä.joskus on hyvä myös nauraa itselleen.murehtimisella et voi lisätä elinpäiviäsi yhtään mutta voit tehdä paljon hyvää perheellesi silläkin ajalla.Jos mies ei halua puhua siitä asiasta niin anna olla.se kärsii siitä ja ajattelee että sä et ole antanut anteeksi.liekö edes pyytänyt.onhan niitäkin jotka ei osaa edes ajatella että olis tehnyt mitään väärää.anna jo anteeksi ja keskity tulevaan elämään.jos se toistamiseen tekee sen sulle niin sitten kannattaa panna kattilat jakoon.mun exä petti mua usein ja mä aikani annoin anteeksi mut sit ajattelin että se tuo mulle jonain päivänä aidsin mukanaan.siinä ei puhumiset enää pelasta ketään.mä läksin ja olen nykyisen kultani kans tosi onnellinen.Kun kyllästyt olemaan kynnysmatto,nouse seisomaan!
Mieheni kyllä tietää, että tyttäremme osaa olla valillä todella hankala, vaikka ei ole koskaan joutunutkaan kokeilemaan miltä tuntuisi pärjätä pari päivää yksin lapsen kanssa. Kun vain toinen meistä on paikalla lapsi käyttäytyy muutenkin eri tavalla ja on usein todella tarrautuva.
Kyllä mieheni sitten minun kiukun purkauksieni jälkeen yleensä onkin tyttäremme kanssa ja minusta on käsittämätöntä, että hän ei ollenkaan huomaa, että minä rauhoitun heti kun saan olla hetken rauhassa ja mitään riitaa ei illallakaan enää ole jos hän ei ole lähtenyt mukaan minun ensi kiukkuuni.
Kerrottakoon vielä, että useimmiten se kotiin paluu venyy, kun puhutaan päivällä puhelimessa hän saattaa sanoa, että ehtii kotiin jo 18.00 ja tuleekin vasta 20.00 (on ihan työstä kiinni ja ymmärrän sen) joten kun on pinna tiukalla odottanut tista kotiin pari tuntia ennen kuin hän sitten tulee on helposti todella kiukkuinen.
En minä podekkaan itse syyllisyyttä siitä, että mieheni on minua pettänyt, mutta yksin minä en voi luottamusta takaisin rakentaa jos en siihen mieheltäni apua saa. Nykyään tuntuu että siitä asiasta ei voi edes puhua ilman että hän suuttuu. Hän on mielestään selvittänyt asian ja minun varmaan pitäisi olla asiasta hiljaa.
Mieheni tietää miten tärkeä lapsemme on meille ja tiedän myös miten tärkeä lapsemme on hänelle.
Minulla on "teini liitostani" nyt jo täysi-ikäisiä lapsia kaksi kappaletta, miehelleni taas tyttäremme on ainoa.
Ai niin ja vielä muuten on eräs asia, nykyään mieheni koettaa järjestää asian niin että hännen yön yli kestävien reissujensa aikana lapsi on mummolassa hoidossa. Kun minä en kuulemma jaksa yksin lapsen kanssa. Kahdenkeskistä aikaa on todella vähän ja nykyään se sitten onkin yksin, eikä kaksin olemista. Hoida siinä siiten parisuhdetta.
Tiedän, että ongelmana on epävarmuus ja sen että taatusti samanlaisia ongelmia on muillakin.
Minun elämäni ei pyöri pelkästään mieheni ympärilla, mutta rakastan kaikesta huolimatta häntä ja toivoisin, että voisimme vielä vanhoinakin yhdessä keinutuolissa istuskella.
Kenen niskaan se "paha olo" (joka aiheutuu siitä miehen käytöksestä) sitten pitäisi kaataa ja miten selvitä etteenpäin jos asioista ei voi puhua sen toisen osapuolen kanssa.
Minä yritän todellakin tehdä töitä sen eteen, että suhteemme onnistuisi ja menisi parempaan suuntaan.
Kyselen jopa täältä neuvoja, kun tuntuu omat konstit loppuvan kesken, huomaatko =)
Minä yritän hillitä nalkutusta ja miettieä miten asiat ilmaisen, että miehenikin ne kuulisi ja ymmärtäisi ilman että minun täytyy niistä aina sanoa.
Viimeksi kun hän oli työreissulla sanoin hänelle, että välillä on varmaan ihan hyväkin olla illalla yksin sängysssä, viimeistään siinä vaiheessa huomaa miten kaipaa toista vierelleen, vaikka olisi kuinka kiireinen päivä.
Kaikkia tällaisia pikku juttuja, mutta en minäkään tosiaan pysty sitä muutosta yksin aikaansaamaan.
Eli kaipaisin todella neuvoja ja vinkkejä samanlaisten asioiden kanssa painiskelleilta ja toivoisin saavani myös miesten mielipiteitä.
P.S. Me ei siis todellakaan olla mikään teini pari vaan minulla on ikää 42 ja miehelläni 38 v. Ja kummallakin sen verran elettyä elämää takana, että luulisi tietävän mitä haluaa.