En ole tuota tv-sarjaa paljonkaan seurannut, mutta kun sattumalta näin, laitoin eilen tallennukseen, kun tuli jakso viime Pääsiäisestä Levillä ja Rovaniemellä.
Koska olen tuleva Levin turisti (syksymmällä), katson ihan niinkuin yleissivistääkseni itseäni, että mikä on meno jänkhillä.
Olen minä itsekin nuorempana nauttinut alkohoolia, reippaamminkin, mutta osasin kyllä huolehtia itsestäni. Noita maassa makaavia sekopäitä en ymmärrä yhtään. Kyllä nyt sen verran pitää olla käytöstapoja toisten kotimailla, eikä hiihtokuningattaren hoilaten porsastella, elää ku lätissä.
Kait Levin alueella viettää lomiaan jokunen oikea luonnonystäväkin? Selväpäinen, -järkinen ja hyvät, muitakin kunnioittavat käytöstavat omaava? Vai onko se pelkästään tuota örvellystä? Ensi syksy on testi, ensimmäinen... ja myös viimeinen visiitti siellä?
Suomessa elelee muitakin kuin juoppoja.
Viime syksynä oli BB:ssä joku kaamea, kiroileva baaritiskin viinanmyyjä tmv. En muista mistä hän oli, jostain sieltä Ylläksen suunnalta? Toivottavasti en törmää hänen palveluksiinsa. Jos tilaan pöytään esim. jotain perunamössöä, leipää, juustoa, puolukkaa ja juomaksi maitoa / vettä, haluan tämän ylellisyyden tarjoiltavan itselleni ilman rivoja vitsejä, vittuja ja perkeleitä.
Lapin poliisit Kittilässä
3
965
Vastaukset
- Anonyymi
Tervetuloa Leville sitä saa mitä tilaat kertomillasi mausteilla. Itse menisin muualle
- Anonyymi
Kiitos.
Aloin oikein pohtia tuota poliisin toimenkuvaa yleensäkin, samahan se on meno ympäri Suomen. Jossain joku örveltää, ei tiedä mikä maa, mikä valuutta, tai on päättänyt Lapin pakkasissa sammua jalkakäytävälle.
Nyt saapuu pelastuspartio! "Mistä rouva / herra on kotoisin? Haluatko mieluummin kotiin vai putkaan, me viemme?"
Se on selvä, että on olemassa laki heitteillejätöstä ja jos jossain näkee läheisen, tai kaukaisemmankin olevan pulassa, pitää auttaa.
😖 ... En sano.
Ihmiset ovat opettaneet itse itsensä siihen, että joku heitä passaa. Suomeen jo suuorastaan kaukomatkataan ilmaiseen ylöspitoon!
On eri asia auttaa ihan pihalla oleva, sekava mummo ambulanssiin, kuin jeesata porsastelijoita. Noita oikeitakin autettaviakin kun on.
Jos ihan periaatteesta jättäisi örveltelijät takki auki -30°:een harhailemaan, tekee tällä kenties hänelle suuremman palveluksen: aikuisen on opittava huolehtimaan itse itsestään. Tai voi olla esim. varpaiden ambutaatio edessä. Kun muutama varvas putoaa, on se tietenkin raju muistutus siitä, ettet itse pitänyt huolta itsestäsi.
Noita Lapin poliiseja kannattaa kuitenkin kiittää, lähimmäisten muutoin hyvästä huolenpidosta. Kärsivällisyyttä niillä näyttää olevan. Itse olisin kenties jo potkaissut jotain örvyä nilkkaan, että, hei, - kop-kop! Onko ketään paikalla? -, hyvää huomenta, sinne tyhjään pääkoppaasi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos.
Aloin oikein pohtia tuota poliisin toimenkuvaa yleensäkin, samahan se on meno ympäri Suomen. Jossain joku örveltää, ei tiedä mikä maa, mikä valuutta, tai on päättänyt Lapin pakkasissa sammua jalkakäytävälle.
Nyt saapuu pelastuspartio! "Mistä rouva / herra on kotoisin? Haluatko mieluummin kotiin vai putkaan, me viemme?"
Se on selvä, että on olemassa laki heitteillejätöstä ja jos jossain näkee läheisen, tai kaukaisemmankin olevan pulassa, pitää auttaa.
😖 ... En sano.
Ihmiset ovat opettaneet itse itsensä siihen, että joku heitä passaa. Suomeen jo suuorastaan kaukomatkataan ilmaiseen ylöspitoon!
On eri asia auttaa ihan pihalla oleva, sekava mummo ambulanssiin, kuin jeesata porsastelijoita. Noita oikeitakin autettaviakin kun on.
Jos ihan periaatteesta jättäisi örveltelijät takki auki -30°:een harhailemaan, tekee tällä kenties hänelle suuremman palveluksen: aikuisen on opittava huolehtimaan itse itsestään. Tai voi olla esim. varpaiden ambutaatio edessä. Kun muutama varvas putoaa, on se tietenkin raju muistutus siitä, ettet itse pitänyt huolta itsestäsi.
Noita Lapin poliiseja kannattaa kuitenkin kiittää, lähimmäisten muutoin hyvästä huolenpidosta. Kärsivällisyyttä niillä näyttää olevan. Itse olisin kenties jo potkaissut jotain örvyä nilkkaan, että, hei, - kop-kop! Onko ketään paikalla? -, hyvää huomenta, sinne tyhjään pääkoppaasi!Jos joku kokee hänellä kenties olevan jonkinasteisen, nk. Ongelman, täältä saattaa löytyä apu:
AA - Nimettömät Alkoholistit
https://www.aa.fi/
Osaavat mahd. antaa neuvoa myös esim. huumeongelmaisille.
🥂 💉
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931422
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85872
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52811- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253667Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,9646Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk57629- 53594