Täällä näyttäisi olevan aika vanhaa porukkaa.

Sitä vaan kyselisin siltä kokeneemmalta kaartilta, että vieläkö teillä riittää uskoa ihmisiin? Pidättekö vielä ihmisistä?

Minä voin kertoa omasta puolestani, että en. Ei riitä uskoa ihmisiin, enkä enää pidä niistä. Viimeisimpiä niittejä alkaa olla ne vuokraskuutit. Ihmisille tarjotaan aika hieno liikkumisen muoto kaupungissa, mutta parissa vuodessa ne onnistuu sössimään kaiken. Minusta ainakin 95% vuokraskuuttien käyttäjistä on idiootteja ja ne pitäisi kieltää. Niin idiootit kuin vuokraskuutitkin.
3053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Ensinnäkin, ei täälä ole vielä vuokrascootteja sekä toiseksi: Niin suurta maailmanloppua ei ole vielä tullut, että luottamus itseeni olisi loppunut. Ja naisia saa itsetunnolla. Ei sääliä kerjäämällä.

Äänestä
  • En ole kerjäämässä sääliä, vaan ilmaisemassa vitutukseni ihmiskuntaan. Ihmiset on perseestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole kerjäämässä sääliä, vaan ilmaisemassa vitutukseni ihmiskuntaan. Ihmiset on perseestä.

    Noh meitä mahtuu jopa karjanaunuihinkin yllättävän paljon.Mutta olet oikeassa, että ihmisiä on liian paljon. Oikeistopersut haluaa kaikille mamuille 3000€/kk palkan joten kaikki persujen ihannoivat insinöörit tänne ja heti!

    Äänestä

Luotto on mennyt, välillä vähän vaikea on uskoa ett hyviäkin ihmisiä on olemassa, ei montaa ole kohdille tullut. Yritän nostaa suojamuuria lisää ympärille, enkä päästä ketään enää liian lähelle. Haluaisin uskoa, ett joskus lopetettaisiin sotimiset ja ihmiset pystyisi keskenään elämään rauhassa vaikka huonolta näyttää tällä hetkellä ja toivoisin ett ihmiset olisivat suvaitsempia toisiaan kohtaan. Kaikista ei tarvi pitää, mutt toimeen vois yrittää tulla toisten kans.

Äänestä
  • Immeiset eivät lopeta sotimista ikinä. Ihmiset ovat taistelleet keskenään jo ennen kuin keksittiin kivi ja kirves.

    Äänestä

Minusta tuntui pahalta kun kuulin, että on olemassa osakeyhtiö jutteluseurapalvelu vanhuksille. Voi tilata juttukaverin 32 eur/ h. Firmasta tuleva ei tee töitä, ei jelppaa, juttelee vain. Lasku on tosiaankin 32 eur/ h. Mikä meihin ihmisiin on mennyt?

Äänestä
  • Sillä hinnalla saisi jo kodinhoitajankin. Samalla lailla juttelisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sillä hinnalla saisi jo kodinhoitajankin. Samalla lailla juttelisi.

    ei se kodinhoitaja ehdi eikä jaksa jutella, se on huonosti palkattu työn raskaan raataja joka miettii siinä omia murheitaan. Ne on niin kiireisiä, että vanhukset huutaa perään, että älä mene.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei se kodinhoitaja ehdi eikä jaksa jutella, se on huonosti palkattu työn raskaan raataja joka miettii siinä omia murheitaan. Ne on niin kiireisiä, että vanhukset huutaa perään, että älä mene.

    Kerran sosiaalitoimistosta soitettiin, että tarvitsenko kodinhoitajaa, koska olen nykyisin niin aivovammainen. (onnettomuus)

    En kehdannut vastata myöntävästi, mutta nyt harmittaa. Sieltähän olisi voinut tulla nätti hupakko.

    Äänestä

Joo ei, tähän ikään mennessä on jo nähny ihmisten perustavan pienisieluisuuden, tietenki myös sen omansa mukaanluettuna. Kaikilla lyhyitä valaistumisen hetkiä jolloin näkee sen omille vioilleen sokeutensa läpi. Ne kuitenki sulkee sitte nopeasti mielestään ja jatkaa kuten ennenkin. Ja pienistä puroista syntyy niitä virtoja, joissa joutuu räpiköimään jokainen, ellei luovuta. Alkoholistit usein näitä luovuttaneita muuten, ehkä tavallista herkempiäki monet. Ja perheissä pinnanalaisia katkeruuksia, jotka sen rakkauden tai minkä lie kanssa muodostavat ihan uskomattomia sykkyröitä. Jotka aistii ihan ruumiissaan. Lapset pitäis hoitaa yhteiskunnan toimesta.

Äänestä
  • Alkoholistit monesti myöntävät riippuvuutensa ja yrittävät elää sen kanssa. Luonnehäiriöinen ei tunnista vikaansa ja ei siis yritäkään edes muuttua.

    Mutta ei kaikki perheet ole pahoja. Suurin osa hoitaa tenavansa aikuisuuteen asti hyvin. Joidenkin vanha isipappa huolehtii vielä välillä lähes 50-vuotiaasta pojastaan. Sillä ei ole väliä, vaikka pojasta tulisi piakkoin iso-isä.

    Äänestä

Ranska voi pitää tunkkinsa!

Äänestä

Voi käydä niin että harva oivaltaa.

Äänestä

Kyynistyminen on ikääntymisen parasta antia.

Äänestä

Ei ole ollut pitkään pitkäään aikaan.

Skuuttivitsauksesta näin vilauksen 1. kerran tässä https://www.youtube.com/watch?v=A1S-avdXGIg Sitten eräässä pääkaupungissa näin noita isommin pari vuotta sitten. Koska ihmisellä on kaksi jalkaa ja kaksi kättä, sen on tarkoitettu liikkuvan autolla, jossa on kaasu, jarru ja manuaalivaihteisto.

Äänestä

Polkupyörällä pääsee joka paikkaan eikä tarvii vuokrata mitään ja rahaakin säästyy. Osta kunnon polkupyörä vaikka 600 eurolla niin se maksaa ittsensä takaisin vuodessa.

Äänestä

Aikaisemmin en pitänyt yhtään ihmisistä, mutta nyt alan kallistumaan toiseen suuntaan. Olen alkanut pikkuisen pitämään ihmisistä. Antikyynistyminen menossa, tai jotain.

Äänestä
  • No tämä!

    Äänestä

Oman ikäistäsi porukkaa saattaa olla jossain... ikävä-palstalla.

Mutta sitten kun ikävä-palstalaiset kasvavat isommiksi tulevat tälle palstalle, siltä vaikuttaa.

Äänestä
  • Joskus se on jopa fiksu ratkaisu.

    Äänestä

  • Ikävä-palsta on mahtavaa luettavaa. Onkohan puoletkaan edes oikeasti tosissaan?

    Äänestä

Pyöräily, niin, jooh itse pyöräilen ympäri vuoden, mutta näillä keleillä en viitsi, nyt tankkaan ruokaa jotta jaksan lähteä taas urheilemaan eli pyöräilemään.

Onkin hyvä suunnitelma: alan seuraamaan noita triathlon-tyttöjä mihin pyöräilevät ja mitä reittejä ajelevat. Siis Wonder Womaneita yritän seurata elleivät aja liian kovaa vauhtia jotta pysyn perässä.

Ja ehkä pyöräilyssä on myöskin, juurikin tuo puoli: mitä ihmeellisimpiä oikoreittejä ja polkuja kaupungista löytyy paikasta toiseen.

Jos alkaa oikeasti harrastamaan, niin kannattaa kiinnittää huomiota minkälaisen rungon hankkii, ei kannata mitään marketti-pyörää, suomalaisista ainakin tunturi ja helkama aovat hyviä merkkejä.

Äänestä
  • Itselläni on kymmeniä vuosia vanha ruostunut Helkama. Hyvin toimii ja nopeuskin on itsestä kiinni. Pahus vain, kun joskus joutuu paikkaamaan renkaan.

    Tai ennenwanhaan tuli paikattua. Nykyisin joutuu hakeen uuden renkaan, kun paikkarasioitakaan ei enää myydä. Itsellä toki on muistona Tip-top rasia kirjahyllyn vitriinissä.

    Äänestä

Niin joo kun olin huoltamassa armeijan pyöriä, mikähän, niillä oli joku oma pyörämerkkikin, Helkama Jääkäri 6 taisi olla oikein huippumalli heillä, oma pyörämerkki armeijalla :)

Äänestä

Joistakin ihmisistä pidän. Mutta kaksimielisten vitsien kertojia ja/tai ryyppääviä en päästä lähelleni.

Äänestä

Toipumispäiviä tarvitaan kun juo viinaa. Ilman viinaa ei pääse porukoihin ja saa naisia. Ilman viinaa ja naisia viinamies ei saa *illua eikä *ussi. Ilman viinaa ei siedä ihmisiä tai idiootteja. Viinaa juodaan tarpeeseen, eikä tarvittaessa vaan säännöllisesti. Viinapäissään ei ajella sähköisillä tai muilla potkulaudoilla.

t. viinamies

Äänestä

Kaikki vuokrattava pitäisi kieltää . Jopa päiväkahviseura .

Äänestä

Olen jo niin vanha etten jaksa enää vastata. Antakaa keppi, johon nojata.

Äänestä
  • Sähän olet kuin mä, tunnen itseni todella vanhaksi, paljon vanhemmaksi kuin oikeasti olen. Kai se miten mulle on hoettu mun iästä on saanut mut lopulta tajuamaan ikäni ja senkin ettei mun ikäisellä enää mitään tee, enkä kelpaa oikein mihinkään enää. On monta samaa sukua olevaa jo poisnukkunut suurinpiirtein saman ikäsenä kuin mä, saa nähdä elänkö edes 60vuotiaaksi.

    Äänestä

Noniin mutta kun joku pyöräily on urheilua kuten triathlonismi, mutta jotenkin tuli mieleen james-elokuvat missä oli kortteja, tämä: Live and let die:

Joskus kokeilin ennustaa itsellenin belgialaisista täysmuovisista hienoista pokeri-korteista tulevaa päivää, aina meni väärin mitä todellisuudessa tapahtui sitten :D

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sitä vaan kyselisin siltä kokeneemmalta kaartilta, että vieläkö teillä riittää uskoa ihmisiin? Pidättekö vielä ihmisistä?

Minä voin kertoa omasta puolestani, että en. Ei riitä uskoa ihmisiin, enkä enää pidä niistä. Viimeisimpiä niittejä alkaa olla ne vuokraskuutit. Ihmisille tarjotaan aika hieno liikkumisen muoto kaupungissa, mutta parissa vuodessa ne onnistuu sössimään kaiken. Minusta ainakin 95% vuokraskuuttien käyttäjistä on idiootteja ja ne pitäisi kieltää. Niin idiootit kuin vuokraskuutitkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu