Yksin kotona

Eipä taida niillä kavereilla olla naistakaan. Yksin viettävät iltansa kotona.

t. vinamies

Anonyymi kirjoitti:

Eipä taida niillä kavereilla olla naistakaan. Yksin viettävät iltansa kotona.

t. vinamies

Nämä kaverit löysivät itselleen naiset vasta 30-vuotiaana. Siinä iässä miehen pahin kiima on jo ohi, eikä seksi ole sellaista huirjastelua kuin nuoruudessa.

Anonyymi kirjoitti:

Nämä kaverit löysivät itselleen naiset vasta 30-vuotiaana. Siinä iässä miehen pahin kiima on jo ohi, eikä seksi ole sellaista huirjastelua kuin nuoruudessa.

Voi kuule,minä löysin elämäni parhaan panon kun oltiin kumpikin jo yli30v..Naapurikin kyseli metelistä : )

Yksinäisyydessä sitä vajoaa itseensä, eikä näe ulospääsyä tilanteesta.
Keskustelupalsta auttaa yksinäisyyteen ja jos hyvin käy, saatat ystävystyä jonkun kanssa.

Alkaa olee jo mitta täynnä kun ei kelpaa. Naisten nirsoiluun perkele.

Oon sulle sanonut että naiset haluaa jännämiehiä. Luovu naisista et kelpaa niille.

Anonyymi kirjoitti:

Oon sulle sanonut että naiset haluaa jännämiehiä. Luovu naisista et kelpaa niille.

No mitähän ne jännämiehet on kun tällä elämänkokemuksella en huolis enää minkäänlaista? Miksi kärsiä parisuhteessa kun voi yksin olla onnellisempi?

Kelpaisi on huono sanavalinta.

Jaa,mulla on ollu rahaa kaljaan kohtalaisesti.Vain nuoret naiset haluaa parisuhteeseen tai sitten vanhemmat naiset elää vieläkin siinä fantasiamaailmassa jossa miehet on uskollisia,tekee kotitöitä,ei lyö,jne..ei mitään pikkuasioita.

Ilman mun hikkaa(oltiin diskon jonossa,odotettiin sen aukeamista) En olis varmaan tavannu mun itsekästä miestä.jätin sen jo 30vuotiaana kun olin muutenkin kuin yksinhuoltaja.

Niinpä.
Ihmisiä saan tavata työni puolesta aivan yllin kyllin. Nautin siitä kun pääsen kotiin missä ei ketään muuta kuin kissa. Sen kanssa lojumme sohvalla ja nautimme hiljaisuudesta.
Kukaan ei pyydä mitään, kukaan ei tarvitse mitään. Vain minä ja kissa.
Jos haluan, mitä ei todellakaan usein tapahdu, että ulos haluan mennä vaikka baariin, menen sitten. Humalaan en juo enkä siedä humalaisia sössöttäjiä, siksi en siellä juurikaan käy paitsi joskus esim. työporukalla ja ystäväporukalla.
Kun on löytänyt oman tapansa elää ja nauttii siitä, on se pääasia.
Jos on vähänkään sosiaalista taitoa yksin ei tarvitse olla. Ei tarvita perseet-olalla-känniä uskaltaakseen lähestyä ihmisiä. Yksinäisyydestä myös nauttii kun se on vapaaehtoista ja kun yksinolon kokee välttämättömäksi osaksi hyvinvointiaan.
Omituista pakonomaista jahtaamista ja epätoivoista etsimistä missä ei ole mitään järkeä. Kun antaa elämän tapahtua ja asioitten tulla omalla painollaan, löytää myös rauhan ja tasapainon itsensä kanssa.
Onnellinen naisoletettu

Anonyymi kirjoitti:

Niinpä.
Ihmisiä saan tavata työni puolesta aivan yllin kyllin. Nautin siitä kun pääsen kotiin missä ei ketään muuta kuin kissa. Sen kanssa lojumme sohvalla ja nautimme hiljaisuudesta.
Kukaan ei pyydä mitään, kukaan ei tarvitse mitään. Vain minä ja kissa.
Jos haluan, mitä ei todellakaan usein tapahdu, että ulos haluan mennä vaikka baariin, menen sitten. Humalaan en juo enkä siedä humalaisia sössöttäjiä, siksi en siellä juurikaan käy paitsi joskus esim. työporukalla ja ystäväporukalla.
Kun on löytänyt oman tapansa elää ja nauttii siitä, on se pääasia.
Jos on vähänkään sosiaalista taitoa yksin ei tarvitse olla. Ei tarvita perseet-olalla-känniä uskaltaakseen lähestyä ihmisiä. Yksinäisyydestä myös nauttii kun se on vapaaehtoista ja kun yksinolon kokee välttämättömäksi osaksi hyvinvointiaan.
Omituista pakonomaista jahtaamista ja epätoivoista etsimistä missä ei ole mitään järkeä. Kun antaa elämän tapahtua ja asioitten tulla omalla painollaan, löytää myös rauhan ja tasapainon itsensä kanssa.
Onnellinen naisoletettu

Lue lisää

Se on tuo työ usein sellainen uuvuttaja, jos on paljon ihmisien kanssa tekemisissä. Minäkin aikoinaan ennen omia lapsiani olin päiväkodissa töissä ja senhän jokainen arvaa hulinaksi. Ei yhtään omaa rauhaa tai hiljaisuutta kuin vessassa käynnin ajan. Muutaman minuutin.

Kyllä olikin usein kauhea päänsärky kotiin päästyä tai jo työpäivän ajana. Se meteli ja ihmismölinä, kiire sinne ja tänne kävi jotenkin voimille ja laukaisi aina migreenin. Kun sitten tuo työ loppui ja koti-äitinä sain olla rauhassa jokusen vuoden ennen opiskeluja, niin helpotti ne migreenit ja stressikin.

Sitten menin taas opiskelemaan ja töitä oli siinä ohessa, oikeesti monta rautaa tulessa samaan aikaan. Perhekin kotona huollettavana ja aikaa vähän kaikkeen. Tuli taas stressi ja paineita, myös meteliä ja ihmismölinää. Mun voimat uupui ihan tyystin. Viimeinen pisara oli työrupeama hektisessä koulussa.

Mua ei ole luotu ihmismassoissa työskentelemään ja elämään. Mä sairastun fyysisesti ja menetän kaiken mielenkiintoni ihmisiin siinä tohinassa. Ihanteellisin työ täytyy vielä miettiä, mikä tapahtuu kotona tai hyvin pienessä itsenäisessä yksikössä.

Mutta se siitä kuormittumisesta.

Yksinään oleminen on luxusta, ihan hiljaa tai musiikkia kuunnellen. Luontoa ja tuulenhavinaa kuunnellen. Mä en tiedä miten joku voi kärsiä yksinään olemisesta, minusta se on mahdotonta. :)

Rauha ja ettei ole kiire kiire, se on parasta ihmisen elämää.

MCMLXXVI kirjoitti:

Se on tuo työ usein sellainen uuvuttaja, jos on paljon ihmisien kanssa tekemisissä. Minäkin aikoinaan ennen omia lapsiani olin päiväkodissa töissä ja senhän jokainen arvaa hulinaksi. Ei yhtään omaa rauhaa tai hiljaisuutta kuin vessassa käynnin ajan. Muutaman minuutin.

Kyllä olikin usein kauhea päänsärky kotiin päästyä tai jo työpäivän ajana. Se meteli ja ihmismölinä, kiire sinne ja tänne kävi jotenkin voimille ja laukaisi aina migreenin. Kun sitten tuo työ loppui ja koti-äitinä sain olla rauhassa jokusen vuoden ennen opiskeluja, niin helpotti ne migreenit ja stressikin.

Sitten menin taas opiskelemaan ja töitä oli siinä ohessa, oikeesti monta rautaa tulessa samaan aikaan. Perhekin kotona huollettavana ja aikaa vähän kaikkeen. Tuli taas stressi ja paineita, myös meteliä ja ihmismölinää. Mun voimat uupui ihan tyystin. Viimeinen pisara oli työrupeama hektisessä koulussa.

Mua ei ole luotu ihmismassoissa työskentelemään ja elämään. Mä sairastun fyysisesti ja menetän kaiken mielenkiintoni ihmisiin siinä tohinassa. Ihanteellisin työ täytyy vielä miettiä, mikä tapahtuu kotona tai hyvin pienessä itsenäisessä yksikössä.

Mutta se siitä kuormittumisesta.

Yksinään oleminen on luxusta, ihan hiljaa tai musiikkia kuunnellen. Luontoa ja tuulenhavinaa kuunnellen. Mä en tiedä miten joku voi kärsiä yksinään olemisesta, minusta se on mahdotonta. :)

Rauha ja ettei ole kiire kiire, se on parasta ihmisen elämää.

Lue lisää

Tiedän mitä tarkotat..Liika on liikaa(jos edes mies ei auta) nainen joutuu repeämään joka paikkaan ja edelleenkään miehet ei ymmärrä että kotitöitä on paljon(työn lisäksi) ja ne ei lopu ikinä.Minäkin sairastuin,nyt 12vuotta eläkkeellä.Siihen vaikutti myös muiden ihmisten kylmyys,ei ollut koskaan tukiverkkoa.Rankimpina aikoina mietin että kun vuorokaudessa on VAAN 24 tuntia ja suunnittelin itsemurhaa jatkuvan väsymyksen takia.En ymmärrä sen kaiken jälkeen että olen hengissä! Ihmisistä olen pysytelly vuosia aika kaukana(suojelen itseäni).

Eläimet on parempia kuin ilkeät,itsekkäät ihmiset.Ne hyväksyy viallisenkin ihmisen.Ja edes ne jotka luulevat olevansa parempia(yleensä miehet) on viallisia nekin.

Anonyymi kirjoitti:

Niinpä.
Ihmisiä saan tavata työni puolesta aivan yllin kyllin. Nautin siitä kun pääsen kotiin missä ei ketään muuta kuin kissa. Sen kanssa lojumme sohvalla ja nautimme hiljaisuudesta.
Kukaan ei pyydä mitään, kukaan ei tarvitse mitään. Vain minä ja kissa.
Jos haluan, mitä ei todellakaan usein tapahdu, että ulos haluan mennä vaikka baariin, menen sitten. Humalaan en juo enkä siedä humalaisia sössöttäjiä, siksi en siellä juurikaan käy paitsi joskus esim. työporukalla ja ystäväporukalla.
Kun on löytänyt oman tapansa elää ja nauttii siitä, on se pääasia.
Jos on vähänkään sosiaalista taitoa yksin ei tarvitse olla. Ei tarvita perseet-olalla-känniä uskaltaakseen lähestyä ihmisiä. Yksinäisyydestä myös nauttii kun se on vapaaehtoista ja kun yksinolon kokee välttämättömäksi osaksi hyvinvointiaan.
Omituista pakonomaista jahtaamista ja epätoivoista etsimistä missä ei ole mitään järkeä. Kun antaa elämän tapahtua ja asioitten tulla omalla painollaan, löytää myös rauhan ja tasapainon itsensä kanssa.
Onnellinen naisoletettu

Lue lisää

Edelleenkin olen samaa mieltä..meidät naiset revitään riekaleiksi parisuhteessa(oli lapsia tai ei) koska aina vaan pitäis ajatella muiden parasta ja jos kehtaat vaatia itellesi jotain edes kerran puolessa vuodessa(sen ainoan kerran..) olet hankala nainen.

Anonyymi kirjoitti:

Tiedän mitä tarkotat..Liika on liikaa(jos edes mies ei auta) nainen joutuu repeämään joka paikkaan ja edelleenkään miehet ei ymmärrä että kotitöitä on paljon(työn lisäksi) ja ne ei lopu ikinä.Minäkin sairastuin,nyt 12vuotta eläkkeellä.Siihen vaikutti myös muiden ihmisten kylmyys,ei ollut koskaan tukiverkkoa.Rankimpina aikoina mietin että kun vuorokaudessa on VAAN 24 tuntia ja suunnittelin itsemurhaa jatkuvan väsymyksen takia.En ymmärrä sen kaiken jälkeen että olen hengissä! Ihmisistä olen pysytelly vuosia aika kaukana(suojelen itseäni).

Lue lisää

Jaksaminen on rajallista, vaikka heikolla terveydellä on oppinut sinnittelemään ja pärjäämään, mutta kyllä kaikki lisä kuorma on aina lisää kuormaa ja tuntuu.

Mieskin painaa omaa työtään, ei silläkään sitä vapaata ole juurikaan. Ymmärrän senkin ettei sitten niilläkin vapailla mitä on jaksa jatkuvasti suorittaa jotain. Mutta välillä on vaan pakko jaksautua ja tehdä, vaikka miten tuntuu ettei pysty ja ei jaksa.

Kuulostaa sulla rankalta tuo, kun eläkkeellekin olet joutunut jäämään ja itsemurha suunnitelmat todella rankalta. :(

Mulla ei ole itsemurha käynyt mielessä, kun joskus lapsena kun olin raskaasti koulukiusattu ja ihan loppu jatkuvaan sairastamiseen, kipuihin ja särkyyn. Silloin mietin monesti, jos vaan juoksisin suoraan auton eteen ja kaikki tuska loppuis.

Aikuisenakin kyllä on ollut masennuksessa hetkiä, että sen on ajatellut olevan sitten se viimeinen vaihtoehto, jos ei suosta jaksa nousta. Mutta en ole niin pitkälle kuitenkaan sitten uponnut siihen suohon, ettenkö olis jaksanut löytää elämänhalua jostain. Joku asia on ollut aina valona minkä turvin sinnitellä.

Mutta ihmisiin olen silleen kanssa väsynyt, etten todellakaan nauti mistään massoissa olemisesta enkä aktiivisesta vuorovaikutuksesta nenätysten jonkun perhettä vieraamman kanssa. Silloin tällöin riittää ja on sopivasti.

Ja työkuviot ehdottomasti tarttis olla pienet ja itsenäiset, sen verran lumihiutaleen vikaa on, että uuvahtaa jos on hektinen olo jatkuvasti. Työtä kyllä haluan tehdä, nautinkin jos vaan se työympäristö on sellainen, ettei se käy taakaksi.

Mutta miten on mahdollista että on yksin kotona kaksi?

-kvm-

Ihan samat kokemukset. Yksin parempi

Kannatetaan! 👏