Mitä tapahtui Karsikontiellä

Sinä kesänä joku ajeli moottoripyörällä useamma kerran tietä.
Eräänä iltana aika tarkalleen klo 15:00 sivutietä suunnasta Karsikontieltä ajoi kuorma-auto ihan tavallisesti. Klo 15:00 muistaa siksi kun televisista oli alkamassa F1- kilpailu, oli menossa sisälle.
Seuraavana päivänä sattumalta lähdin Karsikontielle kävelylle, tiellä olikin paljon ihmisiä autoineen ihmettelemässä edellisen päivän aikana moottoripyöräilijän ulosajopaikkaa.
Tapahtuiko se tuolloin klo 15:00, kohtasiko hurjasteleva mootoripyöräilijä mutkan takana kuorma-auton jolloin olisi mootyoripyöräilijän tehtävä liian tiukka käännös sisäkurviin. Asfaltin hiekkaisella reunassa näytti olevan hyvin pitkä moottoripyörän renkaan jälkeä eikä yhtään hidastavan näköistä jarrujälkeä.
259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tapahtui noin vuonna 1960-1965 Riihimäellä, suunilleen näin kerrottu, noin muistaa.
Kaksi poikaa kummatki veljeksiä pelasivat avokaukalossa jääkiekkoa, olivat riitaisia keskenään. Toinen jotenki rajusti tahallan iski toista, jolloin toisen pojan päähä tuli aukko josta osa aivoista tuli ulos. Poika kuulemma tervehty myöhemmin ihan hyvin, jäi kuitenki aivosta osa ulkopuolelle. Perheen isä oli lääkäri, lähti viemään eri lääkäreille poikaa pyytämään joku leikkaisi pään ulkopuolelle jääneet aivon osat pois. Kukaan lääkäri ei suostunut joten pojan isä (lääkäri) leikkasi ne itse, jolloin pojasta tuli tyhtyyteen katseleva? Se terve poika joka oli jääkiekossa lyönyt veljeään kuulemma syytti siitä niin itseään, että teki itsemurhan. Syy miksi perheen isä leikkasi pojalta ne aivon osat jotka oli ulkopuolella, kuulemma siksi että lääkärinä ei voinut hyväksyä poikaa jonka osa aivoista rikkui ulkopuolella? Ajatelkaa miten on erikoista kun on esimerkiksi lääkärin ammatissa Suomessa voi kosmeettisista syistä tehdä tuollaista, joutumatta millään tavalla vastuuseen? Täytyihän lääkärin (sen perheen isän) tietää lopputulos?

Äänestä

Oletko huomannut.

Siimaleikkuuseen ja raivaus sahaukseen toimii hyvin pään yli pujotettu hyttys suoja joka ulottuu kaulaan. Eihän se mikään kova suojus ole, hyvin kuitenki suojannut alhaalta lentäviä kaulaan, leukaan, kasvoihin. Voihan silti pitää vaikkapa aurinkolaseja, jolloin aurinkolasin sankojen koosta riippuen hyttysverkko kasvojen puolelle tulee tyhjää jonkin verran joustavaa tilaa pienille lentäville tikille, kiville, jne. ? Lisäksi ei hyönteiset pääse pään alueelle. Ylä-osa hattu, joten pienellä lipalla suojaa silmiä auringon paisteelta. Lisäksi korvatulpat.

Sopii ehkä paremmin niille, jotka eivät voi jostain syystä pitää iholla painavia kovempia puristavia kypärää kuulosuojaimilla???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sinä kesänä joku ajeli moottoripyörällä useamma kerran tietä.
Eräänä iltana aika tarkalleen klo 15:00 sivutietä suunnasta Karsikontieltä ajoi kuorma-auto ihan tavallisesti. Klo 15:00 muistaa siksi kun televisista oli alkamassa F1- kilpailu, oli menossa sisälle.
Seuraavana päivänä sattumalta lähdin Karsikontielle kävelylle, tiellä olikin paljon ihmisiä autoineen ihmettelemässä edellisen päivän aikana moottoripyöräilijän ulosajopaikkaa.
Tapahtuiko se tuolloin klo 15:00, kohtasiko hurjasteleva mootoripyöräilijä mutkan takana kuorma-auton jolloin olisi mootyoripyöräilijän tehtävä liian tiukka käännös sisäkurviin. Asfaltin hiekkaisella reunassa näytti olevan hyvin pitkä moottoripyörän renkaan jälkeä eikä yhtään hidastavan näköistä jarrujälkeä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu