Vanhanaikainen kalkkis

Anonyymi

Roolin vaihtaja.
Ennen 60-luvun lopulla tapahtunutta avioitumistamme oli seurusteluajan keskusteluissa ilmenneet lukuisat asiat joista ei tarvinnut tehdä mitään sopimusta koska ne olivat sanomattakin selviä.

Eräs niistä asioista oli minun roolini kokonaisvastuun kantajana. Koko perheen hyvinvointi sekä taloudellisessa, että muussakin mielessä.
Vaimoni jäi kotiin hoitamaan lapsia useiksi vuosiksi ja niiden jälkeen meni osa-aikaisiin iltatöihin.
Hän hoiti perheemme kaikki asiat. Minulle jäi vain vastuu tuloista. Vaimon käsien kautta meni niistä noin 80% koska hän hoiti kaiken maksuliikenteen.

Jäätyäni kotiin muutaman vuoden päälle 5-kymppisenä käänsimme kupit nurin käytännön asioissa. Nämä yli 20 vuotta vaimoni puuhat ovat rajoittuneet hänen omien banaaniensa ja leipien ostamiseen sekä rättihuoltoon. Ostelu, pesu, romuttaminen.
Panostaa usein tiskarin ja joskus aloittaa moppauksen minun siivotessani.
Ajokortistaan hän luopui heti minun jäätyä kotimieheksi.

Mistään ei ole tarvinnut erikseen sopia vaan asiat ovat muotoutuneet tilanteiden, tarpeiden ja mieltymysten mukaan.

Avioliitossa ei roolien tarvitse olla kiveen hakattuja ikuisuuksia.

3

156

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ok boomer

    • Anonyymi

      Entä sitten.

    • Anonyymi

      Hohhoijaa taas....tämä on kuultu niiiiiiiiin monta kertaa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      833
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      746
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe