Eli nyt kaipaan kipeästi neuvoja ja vinkkejä.. Tai edes pari viisasta lohdun sanaa!
Miten siis jaksaa arjessa eroamatta, kun lapsi on 3 kk ja väsymys välillä paha..? Kun seksi ei kiinnosta alkuunkaan ja mies tuntuu välillä ärsyttävän suuresti..? Kun miehen kosketuskin inhottaa saati suukot..? Tai kun koko ajan tuntuu möykky rinnassa ja tuntuu pahalta..? Vaikka kaiken pitäisi nyt olla hyvin! On pieni vauva, suloinen sellainen ja maailman kiltein ja rakkain! Mieskin on hyvä. Kaikin puolin luonteelleni sopiva. Ymmärtäväinen, luotettava, tukena aina kun sitä tarvitsen, huomaavainen, hellä.. Mutta mihin katosi rakkaus?! En kestäisi ajatusta erosta.. En.. Haluaisin vain olla perhe ja nauttia.. Olla onnellinen ja tuntea sisälläni rauhan.. Nyt vain ahdistaa ja itku kirvelee silmää.. Pala puristaa kurkkua.. Enkö rakasta enää miestäni?! Apua.. Ajatuskin siitä pelottaa minua! Miten ihmeessä löydän tien takaisin mieheni luo? Mistä jälleen löytäisin sen avaimen, joka avaa portin sydämeeni? En halua tämän kaiken päättyvän.. Toivoisin vain, että voisimme selvitä tästä kaikesta.. Yhdessä, perheenä.. Mutta voiko se enää olla mahdollista? Itkettää.. En kestä, jos nyt täytyy erota.. Voiko tällaisesta tilanteesta vielä selvitä? Auttakaahan kokeneet.. Onko ero tosiaan ainoa ratkaisu..? Ei kai.. En haluaisi.. Kysyn itseltäni koko ajan miksi.. Miksi minulle käy näin?! Miksen vain voi elää tässä ja nyt ja rakastaa..? Mihin se katosi..? Miksi minun on koko ajan vain paha olla..? Nyt kun pitäisi olla onnellinen.. Mitä ihmettä voisin tehdä..? En haluaisi luovuttaa.. Mutta onko se välttämätöntä tässä tilanteessa? Miksi minun ei vain anneta olla onnellinen..??? Ja taas itkettää.......
Miten siis jaksaa arjessa eroamatta, kun lapsi on 3 kk ja väsymys välillä paha..? Kun seksi ei kiinnosta alkuunkaan ja mies tuntuu välillä ärsyttävän suuresti..? Kun miehen kosketuskin inhottaa saati suukot..? Tai kun koko ajan tuntuu möykky rinnassa ja tuntuu pahalta..? Vaikka kaiken pitäisi nyt olla hyvin! On pieni vauva, suloinen sellainen ja maailman kiltein ja rakkain! Mieskin on hyvä. Kaikin puolin luonteelleni sopiva. Ymmärtäväinen, luotettava, tukena aina kun sitä tarvitsen, huomaavainen, hellä.. Mutta mihin katosi rakkaus?! En kestäisi ajatusta erosta.. En.. Haluaisin vain olla perhe ja nauttia.. Olla onnellinen ja tuntea sisälläni rauhan.. Nyt vain ahdistaa ja itku kirvelee silmää.. Pala puristaa kurkkua.. Enkö rakasta enää miestäni?! Apua.. Ajatuskin siitä pelottaa minua! Miten ihmeessä löydän tien takaisin mieheni luo? Mistä jälleen löytäisin sen avaimen, joka avaa portin sydämeeni? En halua tämän kaiken päättyvän.. Toivoisin vain, että voisimme selvitä tästä kaikesta.. Yhdessä, perheenä.. Mutta voiko se enää olla mahdollista? Itkettää.. En kestä, jos nyt täytyy erota.. Voiko tällaisesta tilanteesta vielä selvitä? Auttakaahan kokeneet.. Onko ero tosiaan ainoa ratkaisu..? Ei kai.. En haluaisi.. Kysyn itseltäni koko ajan miksi.. Miksi minulle käy näin?! Miksen vain voi elää tässä ja nyt ja rakastaa..? Mihin se katosi..? Miksi minun on koko ajan vain paha olla..? Nyt kun pitäisi olla onnellinen.. Mitä ihmettä voisin tehdä..? En haluaisi luovuttaa.. Mutta onko se välttämätöntä tässä tilanteessa? Miksi minun ei vain anneta olla onnellinen..??? Ja taas itkettää.......
Vastaukset 11
Vanhimmat
synkkyyteen. Kolme kuukautta ilman seksinhaluja nyt on kokemukseni mukaan täysin normaalia. Sitä paitsi väsymys on niin sanoin kuvaamatonta välillä, että ihmehän tuo jos ei seksi maita ja muutenkin tunteet on hukassa. Kunhan pärjää vain päivästä toiseen..
Suuret odotukset syntymän jälkeisestä ajasta ja perhe-elämän onnellisuudesta saattaa siinä väsymyksen ja muun taistelun ohessa rapista. Sitä vaipuu äkkiä masennukseen ja ajattelee, että tätäkö tämä sitten onkin ..
Anna itsellesi aikaa ja nauti lapsestasi. Suhde palautuu sitten aikanaan. Puhu miehesi kanssa, hän varmasti ymmärtää ja antaa sinulle aikaa. JA ennen kaikkea pistä lapsi yökylään isovanhemmille, olkaa ilta kaksin ja nukkukaa yö kunnolla. Seuraavana aamuna kaikki on helpompaa.
No aina ei tietty kaikki siltikään mene suunnitellusti, eikä se ero mikään maailmanloppu ole. Mutta ei teillä nyt vielä mitään hätää ole.
Voimia ja toivoa...
Huoh.. Niin mielelläni kuin jättäisinkin tyttären joskus isovanhemmille, mutta siihen meillä ei ole mahdollisuuttaa.. Olemme mieheni kanssa molemmat muuttaneet paikkakunnalle pitkän matkan takaa (opiskelemaan), eikä kummallakaan ole täällä sukua.. Molempien meidän vanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä, joten tyttöä ei sinne niin vain viedäkään.. =( Se on ollut kyllä joskus todella raskasta!
Mutta onneksi tyttömme nukkuu kyllä yönsä hienosti heräämättä! Silti olen väsynyt.. Enhän nyt edes saisi, kun tyttö on niin kiltti!?
Miehenkin kanssa olen puhunut tästä paljon ja hän ymmärtää mahtavasti ja upeana tukena! Myös psykiatrin juttusilla olen käynyt ja käyn edelleen. Syön myös lääkkeitä ahdistukseen.
Olimme kyllä tässä taannoin laivalla mieheni kanssa, mutta reissu ei mennyt ollenkaan nappiin.. Minua rupesi ahdistamaan siellä kovin, tyttöä oli hirmu ikävä ja iski ikäänkuin paniikki, kun en päässyt laivalta pois silloin kun halusin.. Sillä reissulla ero todella meinasi tulla.. Olin hirmu ahdistunut! Mutta onneksi mieheni jälleen ymmärsi ja jaksoi tukea minua! Hän jälleen kerran kantoi minut pahimman yli..
Kiitos vastauksestasi! Yritän ajatella positiivisesti, mutta välillä suunnaton epätoivo valtaa.. Hyvää kevättä sinne!
Meillekkin on tulossa syksyllä lapsi ja tiedän miten uuvuttavaa on olla pienen lapsen seurassa ja kuinka se vaatii niin tajuttomasti voimia ja jaksamista.
Mieheni ei tunnu sitä ymmärtävän, mutta eiköhän hänkin sitten palaa maanpinnalle, kun lähellä itkee koko ajan sellainen pieni vaahtosammuttimen kokoinen ihminen =)
Moni kuvittelee, että lapsessa on jotain romanttista ja suhde kestää ikuisesti. Ei se niin ole, se on arkea. Silloin viimeistään pariskunta pamahtaa maanpinnalle ja lujaa.
Toivon Teille kaikille jaksamista, sillä miehelläsikään ei ole helppoa. Hän yrittää varmasti tukea paljon, mutta hän ei pysty lukemaan ajatuksia, sinun on pystyttävä puhumaan hänen kanssaa, vaikka se veisi viimeisetkin voimasi.
Kyllä se aurinkokin risukasaan paistaa =D
Olen puhunut mieheni kanssa asiasta suu vaahdossa, hän tietää täsmälleen missä mennään. Ja hän on niin mahdottoman ymmärtäväinen ja ihana! Hän on tukenani kaikissa mahdollisissa myrskyissä ja on sanonut seisovansa rinnallani, kävi miten kävi. Eli häneltä saan kyllä mahtavaa tukea! Suuri kiitos ja kunnioitus siitä hänelle!
Myös psykiatrin kanssa olen käynyt juttelemassa ja syön nyt lääkettä ahdistukseen. Vielä ei ole tuntunut siitä olevan apua.. Olen sitä nyt kaksi päivää syönyt.. Välillä vain tuntuu, että kaikki on ihan ok ja tunteet miestä kohtaan näkyy ja tuntuu hyvin. Mutta välillä on päiviä, kun vain itkettää, eikä mikään tunnu miltään ja erokin tuntuu välttämättömältä. Niin kuin psykiatri sanoi, se on minulle tavallaan kuin pakkoajatus. Kunpa vain saisin jotenkin voimia taistella tästä yli ja selviäisimme tästä kaikesta yhdessä, perheenä.
Sen parempaa lahjaa ei elämä minulle voisi antaa!
Kiitos suuresti vastauksestasi, se helpotti hieman =)
Erittäin paljon onnea odotuksellenne! =)
Luulen, että ongelmasi ei ole lainkaan harvinainen. Lieneekö synnytyksen jälkeistä masennusta vai mitä? Tärkeintä on, että et käperry ja jää yksin murehtimaan. Ensiksi puhu miehesi kanssa avoimesti. Kerro tilanteestasi myös neuvolassa. Siellä sinua taatusti ymmärretään ja osataan auttaa. Huolehdi siitä, että saat nukkua riittävästi. Jatkuva unen puute on vaarallista ihmisen mielelle.
Haluan toivotella sinulle ja perheellesi päivänpaistetta ja kaikkea hyvää. Aivan varmasti osaat vielä nauttia ätiydestä ja perheestäsi.
Vauva väsyttää, elämä pyörii vain sitä samaa rataa päivästä toiseen. Toinen -siis se miehesi ei osaa ajatella oikeasti sitä miltä sinusta tuntuu. Puhu miksi sinua ei seksi kiinnosta, miksi olet väsynyt. Puhu niistä omista tuntemuksista ! Puhua voit myös luottamuksella omalle neuvolatädille jonka luona käyt vauvan kanssa!
Lähde ulos vauvan kanssa kävelylle, etsi itsellesi ystävä jonka kanssa jutella. Mene vauvan kanssa kerhoihin, esim. seurakunnilla on ihania perhekerhoja joissa tapaat varmana muita äitejä joilla on ihan samankaltaisia kokemuksia kuin sinulla. ( Uskonnollisuuden voit ottaa toisesta korvasta sisään toisesta samantein ulos.)
Jos olet todella väsynyt kysy kunnalta /kaupungilta kodinhoitajaa. JA LOPETA pakonomainen ajatus erosta. Et voi ajatella että parisuhde kaatuu näin 'pieneen' asiaan. Isompiakin on - usko pois.
Ihan kirjoitan vaan siksi kun on omalle kohdalle sattunut just noin. Olin väsynyt, mies ei ymmärtänyt vasta kuin sitten kun aloin huutamaan ja raivoamaan, paiskomaan tavaroita ym. Tuntui kun olisin tullut hulluksi. Mies kielsi minua puhumasta asioistamme muille, mutta se oli silloin minun ainoa ulospääsytie ja nyt ollaan tässä. Eletty yksissä 12 vuotta, lapsia on 3 ja voin sanoa että mies on vasta kolmannen kohdalla osannut ottaa huomioon myös minut. Osaa nyt olla isä lapsilleen. Minä löysin kerhot, äitikaverit sitä kautta, puhuin asioistamme neuvolassa - kiellosta huolimatta. Mutta selvittiin niistä minun tuntemuksista jotka varmaan olivat vieneet tiemme eroon jollen olisi saanut puhua puhua ja vielä puhua.
Senkin olen tässä vuosien varrella oppinut että tuo mies on omalaisensa pakkaus. Me vaan ajatellaan asiat eritavalla; minä tunteella ja sydämellä , hän kylmänviileesti vähään välittämättä toisen tuntemuksista.
''''
Joku antoi tuolla jo HYVÄN neuvon että viekää vauva isovanhemmille ( jos sellaiset on ja ovat hallukkaita ottamaan vauvan vastaan), olkaa ilta kaksin ilman mitään vaateita toista kohtaan, nukkukaa yö hyvin. Tiedän ettei äidin ole helppo luopua nyytistään hetkeksikään mutta se tekee hyvää. Minä laitoin aamulla ilomielin 2 lapsista veljeni matkaan mummolaan ((((8. 2 päivää ja 1 yö - vain me kaksi ja isoin lapsi joka menee omia menojaan ((((8
Elämä vielä aukeaa iloksi; Usko pois!
Ehkä syynä e-pillerit (jotka kuulema voivat aiheuttaa tuollaista, raskauden jälk. masennus tai molemmat yhdessä? Kannattaisiko kokeilla muita ehk. muotoja?
En siis tällä hetkellä käytä e-pillereitä. Enkä kierukkaa, enkä mitään muutakaan ehkäisyä.. Kun ei ole seksiä, niin ei tarvitse ehkäisyäkään.. =(
Vaikken lääkäri olekkaan, kuulostaa tuo synnytyksen jälkeiseltä masennukselta.Tilaa aika lääkäriin
mahdollisimman pian.Kerro hänelle samat asiat, mitä kerroit meille. Lääkäri kirjoittaa sinulle reseptin, jonka jälkeen pystyt iloitsemaan myös ihanasta vauvelistasikin!
Kuten tuossa ylempänä jo kerroinkin, olen siis käynyt jo lääkärillä ja sain lähetteen psykiatrille.. Siellä olen nyt pariin otteeseen käynyt. Lääkkeitä syön ahdistukseen. Eli olen kyllä kaikkea yrittänyt.. Mutta entä jos rakkaus tosiaan on vain kuollut, niin miten ihmeessä sitä voi saada enää takaisin?!?! Vai onko se kuollut..? Kun en yhtään enää ymmärrä mistään mitään.. Välillä tunnen rakkauden miestäni kohtaan, kun välillä taas kaikki tuntuu kaatuvan.. Mutta surulliseksi minut kyllä tekee ajatus erosta.. :´( Kun sitä nyt tässä viimeiseksi haluaisin.. Mutta jos rakkaus sitten todella on kuollut, niin onko se enää ainoa vaihtoehto? Ero siis.. Vai voiko sen kadotetun tunteen vielä löytää uudelleen? Sitä tässä nyt pohdiskelen.. Toivoisin että voisi.. Suurempaa lahjaa ei elämä minulle voisi antaa kuin tämän perheen onnen.. Mutta voikohan sitä enää saavuttaa......... :´(