Hanna Nohynek on rokottamaton, ja levittää koronavirusta

Erikoisasiantuntija Hanna Nohynek on kertonut sairastaneensa koronan vuoden 2020 maaliskuussa. Tästä syystä Hanna ei ole ottanut itselleen koronarokotusta lainkaan. Hanna sanoo säästävänsä senkin rokotteen muille, enemmän rokotusta tarvitseville.

Tosiasia on, että rokottamattomana THL-asiantuntija Nohynek on erittäin suuri virustautien levittäjä koko ajan. Koko ajan hän ramppaa eri medioiden haastateltavana, hyvin ilmaa kierrätetyissä, tuuletetuissa studioissa, ja levittää kantamaansa tautia.
675384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 67

Vanhimmat

Se meni niin että hän sanoi viime vuodenvaihteessa ennen rokotuksien alkamista että hän ei olisi rokotetta heti keväällä tarvitsevien joukossa sairastuttuaan jo edellisenä keväänä koronaan.

Äänestä

kettu kaalimaan vartiana suosittelee muille rokotusta jota kumminkaan ota itse,

Äänestä
  • Eikö juuri tämä lääkäri tyrkyttänyt suomalaisille sitä Astra Zenecal- rokotusta, joka myöhemmin sitten poistettiin, kun olikin viallinen aine, vai vieläkö sillä rokotetaan ihmisiä?

    Äänestä

Hanna on fiksu. Näin minäkin teen . Otan koronan , en rokotetta.

Äänestä
  • Ei koronaa oteta toope, rokote otetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei koronaa oteta toope, rokote otetaan.

    Mutta kun nämä esoteeriset ennustelijat kertovat jokaisen suomalaisen sairastuvan koronaan? He kun tietävät jo ennalta kaikkien sairastamiskuvion.

    Äänestä

Tollot ei tajua ettei rokote vaikuta virusten levittämiseen. Itse asiassa rokotetut levittää enempi huolettomalla liikkumisellaan.

1Äänestä
  • Varmuudella levittävät enemmän, mutta heitä ei huomioida, koska ovat viranomaissuojeluksen alaisia, joita taas rokottamattomat eivät ole.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varmuudella levittävät enemmän, mutta heitä ei huomioida, koska ovat viranomaissuojeluksen alaisia, joita taas rokottamattomat eivät ole.

    Englannissa hallituksella on oikein strategia ryhmä miettimässä miten saataisiin kansa kauhun valtaa, ja eristettyä golbalismin (covid piikin) vastustajat. Vastustajilta jopa tuomareilta, jotka tehneet globalismin vastaisia päätöksiä, viety virka. Nämä Hannat ovat niitä , jotka ajavat tällaista suosituksillaan.

    Äänestä

rokottomat välttelee yleisö tapahtumia kun taas rokotetut menee yleisö tapahtumiin,

1Äänestä
  • Kyllä te kovasti kehutte enota rokotetta sekä maskikäyttö turhaa. Teillä jutut vaihtuvat tilanteen mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä te kovasti kehutte enota rokotetta sekä maskikäyttö turhaa. Teillä jutut vaihtuvat tilanteen mukaan.

    Jos huomasit, puhuja vaihtuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä te kovasti kehutte enota rokotetta sekä maskikäyttö turhaa. Teillä jutut vaihtuvat tilanteen mukaan.

    Kuunteleppa maan äidin THL:n ylilääkärin, rokoteasiantuntija Nohynekin juttukiertoja, niin saat käsitystä siitä, kuinka ajatukset vaihtuvat suunnasta toiseen, eivätkä ketkään vaadi vastuuseen.

    Rokotepropaganda on aivan omalaatuisensa kiihkon malli. Sitä ei voi ylittää. Sitä ei voi alittaa. Sitä ei voi kiertää. Täytyy mennä lävitse. Enkä pelkää ollenkaan.

    Kärsivällisyyttä hyvät veljet ja sisaret. Elämme hulluja aikoja, ja nykyisillä menettelytavoilla yhä hullummiksi tulevatkin päivät näyttäisivät muodostuvan.

    Äänestä

WHO on kehottanut koronan jo sairastaneidenkin ottavan rokotteen, koska se katsoo rokotteen antavan paremman suojan kuin jo sairastetun taudin.

Jostain syystä Nohynek ei enää luota auktoriteetteihin, vaan tahtoo kulkea omia teitään. Motto on ”tee niin kuin sanon, älä niin kuin itse toimin”. On luonnollista että Nohynekkin tuntee pelkoa, eikä tahdo altistaa itseään huomattaville koronarokotteiden vaaroille. Hän ei mitenkään saata olla välttynyt näiden rokotteiden merkittävistä jopa kuolemaan johtaneista haitoista. Mutta rokotteita vastaan hän ei asemastaan johtuen voi ryhtyä sanailemaan. Niinpä hän on satimessa, kirjaimellisesti. Hän tietää ja silti esiintyy kuin ei tietäisi. Tämä jos mikä nakertaa ihmistä.

Rokotteissa tätä tilannetta on pedattu jo kauan. Irti ei ole helppoa päästä. Varsinkin lääkärin on vaikea kääntää takkia. Mihin hän sen jälkeen menisi. Mitä uskoa viestittäisi.

Äänestä
  • Arvostelet Nohynekiä siitä mitä hän on sanonut viime vuonna oman rokotustarpeensa kiireettömyydestä juuri koronan sairastaneena esittämällä nykyhetken tietoja. Teet vain itsestäsi pellen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Arvostelet Nohynekiä siitä mitä hän on sanonut viime vuonna oman rokotustarpeensa kiireettömyydestä juuri koronan sairastaneena esittämällä nykyhetken tietoja. Teet vain itsestäsi pellen.

    Puhut oksennusta hernekeitoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Arvostelet Nohynekiä siitä mitä hän on sanonut viime vuonna oman rokotustarpeensa kiireettömyydestä juuri koronan sairastaneena esittämällä nykyhetken tietoja. Teet vain itsestäsi pellen.

    No mikä Nohynekin suhtautumisessa omaan rokotetarpeeseensa ja WHO:n kunnioittamiseen toimia sen ohjeiden mukaan on nyt muuttunut. Niin mikä?

    Yritätkö suojella Nohynekiä häneltä itseltään vai pelleiletkö ihan vaan huviksesi?

    Äänestä

  • Kaikken vähiten uskon mitään WHO:ta, ccp:n propagandajärjestöä.

    1Äänestä

Sairastettu korona antaa paremman suojan.

Äänestä
  • Hetken.

    Äänestä

Hennat sitäl levittävät Kärpäset ainakin ja hyttyset. RAID auttaa pitää tuhota lentävät virukse4t.

Äänestä

Nohynek sanoi ennen rokotusten alkamista ettei koronan juuri hiljattain sairastaneena ole rokotetta ensimmäisenä tarvitsevien joukossa. Hän sanoi muistaakseni kuitenkin ottavansa sen jossain vaiheessa.

Äänestä
  • Ja missähän tuo vaihe häntä odottelee? WHO ainakin vartoo jo innolla alaisensa kuuliaisuutta.

    Tällaisia ne ovat nämä meidän asiantuntijamme. Rokotteiden vanhetessa varastoihin yllyttävät muita kiireellä tekemään valintansa, kun taas itse omakohtaisesti eivät ole valmiita panemaan tikkua ristiin asian eteen. Pelko rokotteista saa aikaan tämän, ja rokoteasiantuntijakin pelkää, kuten muutkin kansalaiset, aidosti rokotteita. Haitoista on jo paljon itse kullakin kokemusta, ja nyt jos koskaan olisi aika nöyrtyä tunnustamaan tämä.

    Fimeassa kierrellään ja kaarrellaan, eikä mitään tosiasiallista synny. Mutta kukapa olisi odottanutkaan. Rokotteilla on sentään historiansa, jota ei ole aiemminkaan onnistuttu murtamaan. Rokotteiden suojelu on totalitäärinen velvollisuutemme, eikä Fimeassakaan tätä ole unohdettu.

    Äänestä

Nohynek kommentoi 10.12.2020:

"–Vasta-aineeni ovat suojaavalla tasolla, eli ne neutraloivat viruksen. Minunkaltaisteni ihmisten kohdalla pitää miettiä, onko järkeä antaa meille rokotetta, jos sitä on kovin vähän. Mieluummin annettaisiin rokote ihmiselle, joka ei ole sairastanut tautia ja todella tarvitsee sen, Nohynek sanoi."

Äänestä

"Valehtelee",rokotepyöveli janoaa verta raivoisesti

T:
h
i
i
h
t
ä
j
ä 47 härmästä

Äänestä

Nohynek kertoi Mtvlla sairastaneensa koronan 2020.

Äänestä

Sitten haluan tartunnan juuri häneltä, ja leiman koronapassiin✌️

Äänestä
  • Pidän 👍👍👍

    Äänestä

Kävelemiskielto olisi sitten oikein, moottorisahalla nilkat poikki jo varmuuden vuoksi.

Äänestä

Elähtäneen näköinen

1Äänestä

Onko kulahtanut nainen edes ihminen?

Äänestä
  • Meillä rokotevastaisissa on myös vahva usko liskoihmisiin, litteään maahan ym. Veikkaisin liskoihmistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meillä rokotevastaisissa on myös vahva usko liskoihmisiin, litteään maahan ym. Veikkaisin liskoihmistä.

    Paljonkin jo tullut piikiteltyä? Ainakin viestistäsi päätellen.

    Äänestä

On rokotettu. Näytetty TV:ssä kun sai rokotuksen. Aloitus on valeuutinen.

Äänestä
  • Sai suolaliuoksen. Useissa maassa näitä jaossa. Tutkittukin, et niitä on löytynyt aika lailla. Tietty porukka saa. Kansa saa jotain muuta.

    Äänestä

Eilen Nuhanenä sanoi Tv.ssä ettei tiedä minkä rokotteen sai . Höh . onpas uskottavaa ????

1Äänestä
  • Sai varmaan suolaliuokset. Näitä on tutkittu useissa paikassa ja tällaista on löytynyt. Osa saa plaseboa ja epäilenpä Hannankin saaneen sitä. Koevaiheessa on plasebo mukana.

    1Äänestä

Ja paskat. Sairastuneet eivät levitä tautia. Immuniteetti saattaa kestää yli vuodenkin eikä rokotetta oteta ennen 6 kk taudin jälkeen. Kukaan ei ole sairastunut mun seurassa ja sairastin taudin samoihin aikoihin Hannan kanssa.

Äänestä

Erikoisasiantuntijoiksiko Veroparatiisi-sotemonopolien pörssikeinottelijoita, nykyisin nimitetään.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16254985/thl-on-radikalisoitunut-aarioikealle---ajaa-veroparatiisi-sotesijoittajien-voiton-maksimointia

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16928807/8400-suomalaista-laakaria-sai-v--2016-lahjuksia-laakeyhtioilta-85-milj--euroa-#comment-107984430

Vakavista terveyssyistä koronarokottamattomat, jätettiin heitteille, ilman euronkaan tukea Suomen valtiolta, normaalia monin verroin vaaativampaan koronantorjuntaan, saati luvattuja eläkekorotuksia, täysin riittämättömiin 800€/kk orjuusseläkkeisiin. Ei ole asiantuntijalla erikoisen hyvät tiedot, kun riskiryhmät on jätetty taloudelliseen ahdinkoon, vakavan pandemian keskellä.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16696633/terveyssyista-rokotteista-kieltaytyjia-syyllistetaan-quotrokotekielteisiksiquot--ek-medioissa

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17041748/kiuru-ei-alya-ettei-quotpahuusquot-vaan-hengenvaara-on-syyna-kieltaytya-koronarokotteista

Äänestä

Pitäisikö rokotetutkijoiden muka ottaa jokainen rokote, mitä tutkivat. Jos hän kerran on koronan sairastanut, niin eikö se jo riitä. Hän sairasti denguekuumeenkin jossain vaiheessa, joten ei helppoa ole näillä rokotetutkijoilla. Ehkä kuitenkin kannattaisi ottaa mainostamansa rokote ennen kuin itse sairastuu, jos kerran tietävät rokotteen erinomaisuuden.

Äänestä
  • Rokoteasiantuntijaksi itseään tituleeraavan ei pidä yllyttää muita mihinkään rokotteeseen, kun kuitenkaan tämä ei saata tehdä mitään rokotetun sairastuessa vakavasti piikityksen seurauksena.

    Joka ikinen päivä on kuitenkin uusi yllyttämisten ja painostamisten toivon päivä, kuten totalitaristisissa maissa on tapana.

    Äänestä

Sadat suomalaiset lääkärit ovat allekirjoittaneet vetoomuksen rokotusta vastaan...

Äänestä

Eli koronan sairastuneen ei ole syytä ottaa enää rokotetta

Äänestä
  • Kysyppä WHO:lta, kuinka on. Rokotekattavuus on kaiken A ja O, tapahtuipa sitten mitä tahansa.

    Äänestä

Näyttää hipiltä.

Äänestä
  • Saatanan demonin riivaama ilmiselvästi.

    Äänestä

SAATU+KORONA+AUTTAA+PAREMMIN+KUIN+ROKOTE.Antibodyt+rokotetuilla+laskevat+hyvin+nopeasti+7kk+ja+vain+15%+jaljella.Kaannetty+ruotsista+englanniksi:"In+total,+just+over+2,000+healthcare+employees+are+included+in+the+COMMUNITY+study.+The+goal+is+to+learn+more+about+immunity+after+covid-19+and+about+the+effects+of+vaccines.++The+latest+interim+report+with+464+people+shows+how+quickly+the+antibody+levels+faded+in+double-vaccinated+people+who+have+not+had+covid.++For+Pfizer+vaccinated,+antibody+levels+were+halved+after+three+months.+After+seven+months,+only+15+percent+of+the+original+levels+remained+-+a+decrease+of+as+much+as+85+percent.+-+That+antibody+levels+fall+over+time+is+fully+expected,+but+I+am+surprised+that+it+has+dropped+so+significantly+in+such+a+relatively+healthy+and+young+group,+says+Charlotte+Thålin.""However,+for+those+who+have+already+had+covid+and+have+been+vaccinated,+this+is+good+news+-+their+antibody+levels+are+significantly+higher+and+they+fall+more+slowly.+"

Äänestä

Sairastettu tauti antoi suojan korkeintaan muutamaksi viikoksi, jos antoi ylipäänsä. Aika alkuvaiheessa alkoi tulla uutisia useamman kerran sairastuneista.

Äänestä
  • Olet+mielisairas!Ja+silti+juuri+sinunkaltaisiasi+mielisairaita+Koronapassi-olkiukko+rakastaa,+vaikka+passissa+on+kohta,+joka+vakuuttaa+sairastetun+koronan+riittävän.Teidän+sekopäitten+takia+on+pakotus.+Toki+ns.+Asiantuntijat+ensin+sanoivat,+että+saatu+sairaus+ei+estä+koronaa.+Perusteina+jotkin+pseudotutkimukset+Etelä+Amerikasta.+No.+Nyt+he+asiantuntijat+sanovat+täysin+päin+vastaista,+kuten+ruotsalainen+tutkimus+aiheesta:-Rokotetulla+vasta-aineet+katoavat+7kk+ja+vain+15%+jäljellä-Sairastettu+korona+antaa+paremman+suojanSama+rokotteen+nostamien+vasta-aineiden+katoaminen+on+kyllä+tiedetty+muualtakin,+ja+jo+hyvän+aikaa,

    Äänestä

  • Aika outoa, että tiedetään noin paljon. Sairastettu korona on tietysti rokotetta vahvempi. Sanoohan sen maalaisjärki.

    Äänestä

Tää taisi olla rokotekenraalin viimeinen keikkatyö.

3 miljoonalle suomalaiselle.

Siinä näette rikkaalla ei ole koskaan liikaa, eikä
lääkärin vihalla ole rajoja.

Äänestä

Voisi hyvin ajatella että eliitti jättää kernaasti muille suojaa tarvitseville rokotteet. Heillä on lienee keinoja saada passiin kerätty ä leimoja. Paholaisen leimoja. Koko passi on perkelestä. Ja ei ole vitsi. Suomi on nyt liemessä ja perkeleen otteessa. Tuo on vasta alkusoittoa. En enää halua toimia tällä sen maan puolesta.

Äänestä

Hei, Rokotutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet on jo aiemmin antanut lausuntonsa asiaan joka nojautuu kahteen tutkimukseen. Rokotettu levittää tautia yhtälailla.

”Toisaalta on hyvä tiedostaa, että oireettomia infektioita rokote näyttää ehkäisevän heikosti: kun 6 600 tutkittavalta etsittiin viikoittain oireetonta koronatartuntaa, niin rokotetuilta löytyi 29 tartuntaa ja kontrolleilta vain hiukan enemmän eli 40 tartuntaa. Tämä viittaa siihen, että myös rokotetut voivat tartuttaa tautia, joten suojatoimenpiteistä ei voi luopua rokottamisen jälkeen. Tulos sopii hyvin aiempiin apinakokeiden tuloksiin, jossa rokote lievensi tautia, mutta ei vähentänyt viruksen määrää nenäontelossa.”

Äänestä

Joko Nohynek on ottanut rokotteen 😂😂😂

Äänestä
  • Ehkä hän suunnittelee ottavansa. Vielä tovin kun ensin mietiskelee ja aprikoi hyötyjä ja haittoja. Painostetaankohan häntäkin kuten meitä muita.

    Koronapassi taitaa jäädä hältäkin nyt pelkäksi toiveeksi.

    Äänestä

Ei kai hän nyt omaa bisnestään alta sahaisi. Enemmän koronaa = enemmän piikityksiä = enemmän rahaa. Megadeth: Killing is my business... and business is good.

Äänestä

Uskomatonta, jos pitää paikkansa?
Muillehan tämä "mitä milloinkin" THL suosittelee piikkiä puolen vuoden kuluttua koronan sairastamisesta.

Hän taitaa sitten pelätä mitä rokotteen kokeiluluonteiset ainesosat kehossa tekisivätkään?

Äänestä

Mistä johtuu että irlannissa yksi kaupunki on kokonaan rokotettu ja siltikin eniten koronaa vai onko niin että juuri rokotetut levittävät koronaa?🤔🤨🙄🤦

Äänestä

Rokotusmengeleet pitäisi pakkorokottaa ensimmäisinä ennen kuin alkavat tuputtamaan liemiään kenellekään.

Äänestä
  • No ei varppina ole rokotusta ottanut. Eikä kukaan muukaan eliittiin kuuluva. He eivät tietenkään ota mahdollista riskiä kun tietävät että mrna rokotetta on tutkittu vain noin 9 kuukautta ja lääkevalmistajat ovat vastuusta vapaat.

    Äänestä

Ei tuo ämmä mitään rokotteita ota. Tietää niissä olevan myrkyn sisällön tarkoin

Äänestä

ei ole vieläkään ottanut- ensimmäistäkään shottia?🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

Äänestä
  • 'Tosiasia on, että rokottamattomana THL-asiantuntija Nohynek on erittäin suuri virustautien levittäjä koko ajan.'

    Tuo ei ole totta. 'Rokottamaton' ei sama kuin koronataudin levittäjä.
    Rokotettu levittää tautia yhtä tehokkaasti kuin rokottamaton, mikäli tauti on tarttunut.
    Rokotettu myös 'hilseilee' rokotteen piikkiproteiinia pitkän aikaa rokotuksen jälkeen. Tämä on vaarallista kanssaihmisille.
    On todennäköistä että Nohynek valehtelee. Hän tietää rokotteen vaarat ja on järjestänyt itselleen merkinnän 'sairastetusta koronasta'. Maaliskuussa 2020 koronatauti oli vasta alussa Suomessa. Olisi aikamoinen sattuma että juuri Nohynek olisi saanut silloin tartunnan.
    Sinänsä hänen käytöksensä ei yllätä, mitä muuta voi odottaa siionistilta?

    Äänestä

Krista Kiuru on pahin peto

Äänestä

Miksi missää maassa nää ns. Isommat johtajat kuten thl ja who taikka nämä isot rokotteitten valmistajat ei oo ottanu rokotteita? Mutta suosittelee kyllö kaikille muille ja on itsekäs jos ei ota =D niinku mitä vitt?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Erikoisasiantuntija Hanna Nohynek on kertonut sairastaneensa koronan vuoden 2020 maaliskuussa. Tästä syystä Hanna ei ole ottanut itselleen koronarokotusta lainkaan. Hanna sanoo säästävänsä senkin rokotteen muille, enemmän rokotusta tarvitseville.

Tosiasia on, että rokottamattomana THL-asiantuntija Nohynek on erittäin suuri virustautien levittäjä koko ajan. Koko ajan hän ramppaa eri medioiden haastateltavana, hyvin ilmaa kierrätetyissä, tuuletetuissa studioissa, ja levittää kantamaansa tautia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu