muista Itä-Aasian kansoista täysin poiketen. Lukumäärä vain murto-osa alueen väestöstä mutta 1941-1942 valtasivat salamasodalla lähes kaiken, väkirikas Kiinakin mukaan luettuna.
Mikssi Japani oli niin tehokas sotilaskansa
Anonyymi
98583
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 98
Vanhimmat
Japanissa oli ikivanha sotilaskulttuuri,joka ihannoi taistelua keisarin puolesta.
Väkiluvun kasvaessa ja teollisuuden kehittyessä tarvittiin raaka-aineita, joita ei omassa maassa ollut.
Niinpä katse suunnattiin mantereelle,Kiinaan,Koreaan ja Venäjän Kauko-Itään.
Myöhemmin myös etelään,jossa vastaan tulivat Euroopan siirtomaavallat.
Menestys 1941-42 johtui Japanin omaamasta salamasodan periaatteesta. Se perustui nopean voiton tarpeeseen,sillä maan raaka-aineet, varsinkaan polttoaine,eivät riittäneet pitkään sotaan.
Se tiedettiin jo päätettäessä hyökkäyksestä Pearl Harboriin.
Vertaa Suomeen: Eristynyt merentakana asuva alkuperäiskansa joka tuntee oikeutettua ylemmyyttä kulttuuristaan. Siinä ei paljoa tarvita kuin ovela homo-hevosmies joka kertoo että nyt luodaan Suur-Suomi koska jumalallinen voima on takanamme. Vähäinen käsitys voimasuhteista ja suurvaltapolitiikasta sai suomen nuoret miehet kuolemaan valtiaansa puolesta. Barbarossan aloitus - Suomen ovela hyökkäys Venäjän satamiin 21.6.41 tunnetaan Itämerem Pearl Harborina ja onpa esitetty että se antoi vaikutteita japnilaisillekin.
Japanin strategia oli järjetön. Se oli loppujen lopuksi sodassa kaikkien naapuriensa kanssa. Vertailun vuoksi Aatu pyrki yhden rintaman sotaan,
Vain NL oli Japanin kauppakumppani 1945 asti, mutta sekin iski lopulta puukkoa selkään. NL suorastaan vaati siihen asti omia liittolaisiaan keskittymään Euroopan taisteluihin, mikä taas palveli Japanin asiaa.
Japani aloitti sodan USA:a vastaan menestyksekkäällä, mutta ei tappavalla iskulla. Myöhemmissä taisteluissa se ei kuitenkaan pystynyt ylivoimaisiin voittoihin, vaan isossa kuvassa se pääsi taisteluissa suunnilleen tasatuloksiin tai hävisi pahasti. Tämän seurauksena sen kalusto väheni nopeammin, kuin mitä pystyi tuottamaan uutta tilalle.
Japanin ylin johto ei ennen sotaa täysin ymmärtänyt lentotulkialusten merkitystä. Se panosti isoihin taistelulaivoihin, joita se toisaalta säästeli kunnes oli myöhäistä.
Brittejä ja USAa vastaan taistellessa Japanilla oli kaksi isoa teknisestä laiminlyöntiä. Ensin tutkakaluston kehittelyn hitaus, minkä vuoksi yötaisteluissa alkoi käydä köpelösti. Toinen oli panostaminen lentäjien äärimmäiseen laatuun määrän kustannuksella. Kun USA koulutti tuhansia lentäjiä, Japani valitsi koulutukseen vain satoja.
Eli perinteisellä kivääri ja ruoska -asenteella pärjäsi tavanomaisia rauhantahtoisia naapureita vastaan, mutta suurvaltojen kanssa vääntö ei pitkän päälle onnistunut.
"Vertailun vuoksi Aatu pyrki yhden rintaman sotaan,"
Niinkö tosiaan?
Miten mahtoi onnistua?
Lue uudelleen, pyrki. Se on eri asia kuin onnistua.
"Vain NL oli Japanin kauppakumppani 1945 asti, "
Tosin mitään kauppaa ei enää vuoden 1932 jälkeen Japanin kanssa käynyt.
"Japanin strategia oli järjetön. Se oli loppujen lopuksi sodassa kaikkien naapuriensa kanssa."
Kirjoita tuohon ensimmäiseksi sanaksi Saksa ja saat täsmälleen saman tuloksen ;)
"Vertailun vuoksi Aatu pyrki yhden rintaman sotaan, "
Niin Japanikin pyrki. Heidän tavoitteenaan Kiinassa oli lyhyt ja nopea maansieppausoperaatio kutakuinkin samaan tapaa kuin saksalaisilla Puolassa. Kumpikaan ei mennyt ihan toiveiden mukaan ja kummankaan yritykset "korjata" tilannetta laajentamalla sotaa eri suuntiin ei ainakaan tehnyt sitä asiaa paremmaksi.
///MeAgaln
Kiina ei ollut rauhantahtoinen, vaan iski suurvaltojen juonimana rajavälikohtaukset ja sota alkoi.
Halhin gol oli Stalinin suunnittelema juttu.
Japani ei halunnut sotaa USAa vastaan, mutta oli pakotettu siihen.
Se, että Japani oli niin tehokas, oi sen seurausta, että kv. pankkiirit olivat rahoittaneet sen sotakoneiston, koska halusivat tsarin kukistuvan 1905/6
"Kiina ei ollut rauhantahtoinen..."
Kiina oli tuohon aikaan sisällissodassa ja keskusauktoriteetti maassa hyvin hajanainen.
"... vaan iski suurvaltojen juonimana rajavälikohtaukset ja sota alkoi."
Kuten itsekin tiedät, ns. "rajavälikohtaus" päättyi tulitaukosopimukseen ja sen jälkeen Japanin armeija päätti siirtää Mantsuriasta lisäjoukkoja alueelle aloittaakseen suuren mittakaavan valloitusoperaation.
"Halhin gol oli Stalinin suunnittelema juttu."
Eli hän onnistuneesti houkutteli hyökkäyshaluisen Japanin armeijan hyökkäämään? Melkoinen saavutus ;)
"Japani ei halunnut sotaa USAa vastaan, mutta oli pakotettu siihen."
Jeh, heillä oli vain valloitussota kesken Kiinassa ja Ranskan Indokiinassa, mutta muuten...
"Se, että Japani oli niin tehokas, oi sen seurausta, että kv. pankkiirit olivat rahoittaneet sen sotakoneiston, koska halusivat tsarin kukistuvan 1905/6"
Onko nämä ne kommunistikettutyttöliskokapitalistopankkiirit?
///MeAgaln
Koska öljysaarto, oli haettava öljyä um. Indokiinasta ja siis tietenkin USA:n kanssa viholliseksi tulee mys Englanti.
Kyllä se Rothschildien satelliitti Schiff ja co. rahoittivat USA:n valtion kera Japanin sotilasmahdin lainoilaan ym.
Kv. pankkiirit?
Tekstissä tarkoitettiin juutalaisia.
"Koska öljysaarto, oli haettava öljyä um. Indokiinasta..."
Tässä tapauksessa "hakea" on jokseenkin hieno kiertoilmaisu maahanhyökkäyksille Kiinaan, Indokiinaan ja muualle, mutta kiertoilmaisut kuuluvat natsismiin kuin nenä naamaan ;)
"Kyllä se Rothschildien satelliitti Schiff ja co. rahoittivat USA:n valtion kera Japanin sotilasmahdin lainoilaan ym."
Sinä unohdit Illuminatin ja Buckinghamin liskomiehet...
///MeAgaln
Mitä, vihjaatko tässä keskusteluketjussa hengailevan jonkun uusnatsin? En voi uskoa sitä ;)
///MeAgaln
Siksi, koska Japani oli ainoa teollistunut maa.
Muut Itä-Aasian maat olivat täysin kehitysmaita, ml. Kiina.
Mutta miksi näin ? Siksi kun Japani oli ainoa Siamin ohella joka ei ollut siirtomaa. Siirtomaaisännät estivät siirtomaissaan kaiken kehityksen, niiden piti tuottaa vain halpaa alkutuotantoa isännilleen. Tässä nähdään länsimaiden myrkyllinen vaikutus maapallolla.
"Mutta miksi näin ? Siksi kun Japani oli ainoa Siamin ohella joka ei ollut siirtomaa. "
Kiina ei ollut siirtomaa myöskään, joskin Japani teki parhaansa tehdäkseen siitä sellaisen mielummin kuin antaa Aasiaan kehittyä potentiaalisen kilpailevan suurvallan.
///MeAgaln
Käytännössä Kiina oli länsimaiden siirtomaa Oopiumisodasta lähtien.
Tosin Kiina oli uinahtanut omaan (menneeseen) suuruuteensa jo 1700-luvulla ja alkanut jäädä kehityksestä jälkeen.Siihen tilanteeseen joutuminen pääasiassa Englannin oopiumintuotannon markkina-alueeksi sopi tavallaan luontevasti.
"Käytännössä Kiina oli länsimaiden siirtomaa Oopiumisodasta lähtien."
Kiina oli säilyttänyt suvereenin hallinnon oopiumsodista vallankumoukseen ja jopa sisällissotaan ja vaikka asiaa laskettaisiin alueluovutuksien näkökulmasta niin 1930-luvulle tultaessa pääosa niistä oli tehty Japanille.
///MeAgaln
"Kiina oli säilyttänyt suvereenin hallinnon oopiumsodista vallankumoukseen"
Millä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että käytännössä koko rannikkoalueen ulkomaankauppa oli länsivaltojen hallinnassa.
Selitä miksi Siam oli niin takpujiunen. Et voi syyttää tästä länsimaita.
Koska Kiinalla ei ollut vahvaa laivastoa ja sen vaatimaa teollisuutta.
"Millä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että käytännössä koko rannikkoalueen ulkomaankauppa oli länsivaltojen hallinnassa."
Vaatimus Kiinan hallitukselle aloittaa ulkomaankauppa oli käytännöllisesti katsoen se ulkovaltojen ehto, johon Kiina pakotettiin suostumaan sen kärsittyä tappion. Maan virallinen suuntaus siihen asti oli ollut eristäytyminen omavaraisuuden turviin, minkä maan valtava koko ja väestö periaatteessa tekivätkin mahdollisiksi. Maa siis joutui tekemään myönnytyksiä, mutta se ei tee siitä automaattisesti siirtomaata.
///MeAgaln
"Maa siis joutui tekemään myönnytyksiä, mutta se ei tee siitä automaattisesti siirtomaata".
Käytännössä näin kuitenkin oli rannikon kauppasatamien suhteen.
Japani tietenkin taisteli resursseista muiden ekspansiivisten suurvaltojen kanssa. Jos Japani ei oliei tehnyt mitään, olisi se kohta ollut vain Mandzhurian kanssa kommunismin uhatessa levitä ja paisua maailmanvaaraksi. Japanin oli padottava kommunismia ja tausteltava olemassaolostaan
Ironisesti Japanin oma yritys sotaretkillään pitää Kiinaa hajanaisena isolta osin johti kommunistien voittoon ja Japanin suurvalta-aseman jäämiseen Kiinan varjoon.
///MeAgaln
No e kommunismin voitto oli suunniteltu jo siinä kun Kiinan kommarit rupesivat uhoamaan sovintoa ja yhteistä sotaa Japania vastaan ja tekivät ne rajavälikohtaukset.
Kommunismin voiton sinetöi USA, joka nosti kommunistiyt valtaan Stalinin kanssa eikä tukenut vastapuolta
"No e kommunismin voitto oli suunniteltu jo siinä kun Kiinan kommarit rupesivat uhoamaan sovintoa ja yhteistä sotaa Japania vastaan ja tekivät ne rajavälikohtaukset."
Uhoamaan sovintoa (?!) ulkoisen hyökkääjän aktiivisesti valloittaessa maata? Mitä jos koetat miettiä tuota uudestaan sitten kun selviät humalatilastasi ;)
"Kommunismin voiton sinetöi USA, joka nosti kommunistiyt valtaan Stalinin kanssa eikä tukenut vastapuolta"
Uutisvälähdys; Yhdysvallat oli ollut KMT:n ensisijainen tukija ja KMT oli osoittautunut olevan kaikkea muuta kuin helppo yhteistyökumppani ;)
///MeAgaln
USA nimenomaan tuki Kuomingtangia kommunisteja vastaan.
Ennen maailamansotaa,sen aikana,sen jälkeen ja vielä nykyäänkin.
Ei tukenut. Apulähetykset käännettin USA:n hallinnon toimesta Maolle. Esim. Herbert Hoover on kertonut tästä. On yleistä tietoa, että USA halusi Kiinasta kommunistisen
Valehtelu on varmaan hauskaa,kun tuollaista typeryyttä toistellaan.
Sinut itse on aivopesty valheilla
Onko lähteenä taas kerran magneettimedia? Annapa linkki.
Väitätkö siis, että Herbert Hoover ei esitä näin kirjassaan? Eikös tuo ole jo monela esittelysivulla? Kuulin podcastin Andy Cariington Hitchcock-sivustolta aiheesta ja olen lukenut ulkomaan netistä juttua kirjasta
Tämä on tuttua asiaa jokaiselle olet kai jokin agitaattori
"Ei tukenut. Apulähetykset käännettin USA:n hallinnon toimesta Maolle. Esim. Herbert Hoover on kertonut tästä."
Löytyykö sinulta tai Herpertiltä selitystä sille, että on olemassa niin paljon kuvia yhdysvaltalaisista asejärjestelmistä KMT:n symboleilla?
https://www.worldwarphotos.info/gallery/usa/aircrafts-2-3/p-40raf/p-40n-warhawk/
Toivottavasti tämäkin kuuluu siiheen "yleiseen tietoon" ;)
///MeAgaln
Tietenkin oli nimellistä tukea, mutta ei tarpeeksi. Tuet kavallettiin kommunisteille. Julkisuuteen naamioitiin jotain. Juuri niin paljon, että median avulla kulisseja pidettiin pystyssä. Tästähän on pääkonnien lausumat tallessa. Kylmän sodan alettua jatkettiin teatteria ja alettiin tukea Taiwania
Sakemannien täydellisen nöyryyttämisen varmistamiseksi USA liittoutui sodassa NL:n kanssa.
Saksassa myös tiedettiin, että jos USA liittyy sotaan ja saa NL:n puolelleen, niin Saksa häviää sodan.
Saksa yritti 1940-luvun alussa houkutella NL:a osaksi akselivaltoja mutta Stalin ei lopulta suostunut.
Taisivat myös NL:ssa laskea, että britit ja amerikkalaiset on yhdessä liian kova vastus.
"Tietenkin oli nimellistä tukea, mutta ei tarpeeksi."
Sinähän juuri edellisessä pääsit väittämästä päinvastaista:
"Ei tukenut. Apulähetykset käännettin USA:n hallinnon toimesta Maolle."
Eli apua ei ollut, mutta sitäpä olikin ja sitten se kuitenkin vietiin Maolle vaikka ei vietykään.
"Julkisuuteen naamioitiin jotain. Juuri niin paljon, että median avulla kulisseja pidettiin pystyssä. "
Ja sinä olet ilmeisesti mukana salaliittossa varmistamassa, että juttu kuulostaa mahdollisimman naurettavalta ;)
"Tästähän on pääkonnien lausumat tallessa. "
Kunnes koira söi ne ja siksi niitäkään ei voida näyttää toteen jne.
"Kylmän sodan alettua jatkettiin teatteria ja alettiin tukea Taiwania"
Yksi teatterijuttu sinullakin on aiemmasta vielä kesken. Muistatko vielä tämän ketjun?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16622112/miksi-saksa-ei-voittanut-neuvostoliittoa-1942-
Sinä puhkuit intoa nimetä muutaman divisioonan, jotka väittämäsi mukaan oli "piilotettu", mutta omituisesti katosit pian sen jälkeen koskaan nimeämättä niitä.
///MeAgaln
"Menestys 1941-42 johtui Japanin omaamasta salamasodan periaatteesta. Se perustui nopean voiton tarpeeseen,sillä maan raaka-aineet, varsinkaan polttoaine,eivät riittäneet pitkään sotaan."
Tämä sopii hyvin myös Saksaan, tosin alkaen jo vuodesta 1939.
"Kumpikaan ei mennyt ihan toiveiden mukaan ja kummankaan yritykset "korjata" tilannetta laajentamalla sotaa eri suuntiin ei ainakaan tehnyt sitä asiaa paremmaksi. ///MeAgaln"
Hyvin sanottu, mutta mikä olisi ollut parempi vaihtoehto? Jos ei lasketa sitä että olisi ollut järkevintä olla aloittamatta koko sotaa. Pitkässä (ja vähän lyhyemmässäkin) sodassa tarvitaan öljyä ja muita raaka aineita ja ainoa varma keino saada niitä suuria määriä oli laajentaa sotaa.
No, itse asiassa Saksa ei suoranaisesti itse laajentanut sotaa useissa tapauksissa, vaan ajautui tilanteeseen sotilasliittojen takia.
"ajautui tilanteeseen sotilasliittojen takia"
Saksa (Hitler) itse päätti julistaa Yhdysvalloille sodan.
Yhdysvallat kävi jo suoraa sotaa Atlantilla Saksaa vastaan. Japanin hyökättyä se varmasti olisi myö sjulistanut sodan Saksalle.
"Hyvin sanottu, mutta mikä olisi ollut parempi vaihtoehto? Jos ei lasketa sitä että olisi ollut järkevintä olla aloittamatta koko sotaa."
No, sinä kaiketi tavallaan siinä vastaat omaan kysymykseesi...
///MeAgaln
"Yhdysvallat kävi jo suoraa sotaa Atlantilla Saksaa vastaan."
Saksa oli käynyt suoraa sotaa kaikkia Atlantin meriyhteyksiä hyödyntäviä maita vastaan siitä lähtien kun käynnistivät rajoittamattoman sukellusvenesodan.
///MeAgaln
Juu, osaan kuvitella miten sodan laajennettua Hitler tai Hirohito kysyessään omalta sodanjohdoltaan mitä nyt pitäisi tehdä, saisi yksimielisen yhteisymmärryksen vastauksesta: Ei olisi pitänyt aloittaa koko sotaa.
"Saksa oli käynyt suoraa sotaa kaikkia Atlantin meriyhteyksiä hyödyntäviä maita vastaan siitä lähtien kun käynnistivät rajoittamattoman sukellusvenesodan."
No, samalla tavalla britit upottivat saksalaisia kauppalaivoja heti sodan alusta alkaen.
Miksi sitten Hitler kielsi vastaamasta tuleen muuten kuin hätätilanteessa
"No, samalla tavalla britit upottivat saksalaisia kauppalaivoja heti sodan alusta alkaen."
Mitä, ihanko saksalaisia laivoja? Ikäänkuin maat olisivat olleet sodassa keskenään tai jotain ;)
///MeAgaln
"Miksi sitten Hitler kielsi vastaamasta tuleen muuten kuin hätätilanteessa"
Ennen vai jälkeen kun he alkoivat valtaamaan/upottamaan yhdysvaltalaisia aluksia?
///MeAgaln
Myöskin lahjakkaita kiduttajia. Ja oman kansan surmaajia: Itsemurhalentäjät.
Tuo nyt on taas tuota voittajien joulupukkisatua. Voittajathan ne kidutti ja tappoi kauheasti ja järjesti pelleoikeudenkäynnit
Millä maalla oli "parhaat" kiduttajat?
Tarkoitatko voittajilla Neuvostoliitoa?
Myös Länsimaita. Niin Japania kuin Saksaa vastaan näytösprsesseja Stalinin tapaan pilvin pimein. Vieläkin tuomitaan 100-vuotiaita vanginvartijoita
Hillittömät raakuudet alivoimaa vastaan saa näyttämään vahvemmalta.
Onhan Japanilla tämä soturikulttuuri, joka on länsimaissakin erittäin hyvin tunnettu. Soturikulttuuria kuitenkin löytyy monista maista. Japanin ylivoima Aasiassa perustui enemmänkin siihen, että Japanissa käynnistyi teollinen vallankumous aiemmin kuin missään muualla Aasiassa. Japanin teollistuminen alkoi aivan Euroopan ja Yhdysvaltojen kantapäillä liki samoihin aikoihin kuin Venäjällä tai vaikka Suomessa, suunnilleen sata vuotta aiemmin kuin Etelä-Koreassa tai Kiinassa. Lisäksi Japanin teollistumista seurasi militarismi, minkä vuoksi Neuvostoliiton tapaan Japanissa aseteollisuus oli etusijalla. Toisessa maailmansodassa superaseita olivat lentotukialukset. Niitä oli kahdella valtiolla, Yhdysvalloilla ja Japanilla. Saksalla esimerkiksi ei ollut.
" KMT oli osoittautunut olevan kaikkea muuta kuin helppo yhteistyökumppani"
Miksi Kuomintang oli vaikea liittolainen?
"Toisessa maailmansodassa superaseita olivat lentotukialukset. Niitä oli kahdella valtiolla, Yhdysvalloilla ja Japanilla. Saksalla esimerkiksi ei ollut."
Britellä oli niitä jo sodan alussa kuusi kappaletta. Yllättävää kyllä Italialla ei ollut niitä yhtään vaikka Italialla olikin Ranskan tappion jälkeen maailman neljänneksi vahvin laivasto. Italiaa pidetään vahvasta laivastostaan huolimatta yleensä vain Saksan heikkona apurina.
Myös Ranskalla taisi olla kaksikin lentotukialusta.
Ei niile kyllä paljoa käyttöä löytynyt.
Eipä niistä Välimerellä olisi ollutkaan vastaavaa hyötyä kuin Tyynellä valtamerellä.
Eipä ihme huomioiden vain yhden aluksen olleen jokseenkin operatiivisena.
///MeAgaln
"Yllättävää kyllä Italialla ei ollut niitä yhtään vaikka Italialla olikin Ranskan tappion jälkeen maailman neljänneksi vahvin laivasto. Italiaa pidetään vahvasta laivastostaan huolimatta yleensä vain Saksan heikkona apurina."
Italialaisten strateginen ajattelu tähtäsi siihen, että Välimerellä maatukikohdista toimivat koneet pystyisivät riittävästi kattamaan tukialuskoneiden roolin.
///MeAgaln
Italia kyllä suunnitteli rakentavansa kaksi lentotukialusta:
https://en.wikipedia.org/wiki/Category:World_War_II_aircraft_carriers_of_Italy
"Eipä niistä Välimerellä olisi ollutkaan vastaavaa hyötyä kuin Tyynellä valtamerellä."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Taranton_taistelu
Tietysti Briteille oli tukialuksista hyötyä Välimerellä enemmän kuin italialaisille, jotka pystyivät käyttämään omia lentokenttiään.
"Italia kyllä suunnitteli rakentavansa kaksi lentotukialusta"
Suunnitelmassa oli tavallaan sama vika kuin muussakin italialaisten suurstrategisessa ajattelussa; sodan alkamisen jälkeen he nopeasti ymmärsivät käytössä olleen kaluston rajoitukset, mutta maan teollisuus oli riittämätön nopeasti polkaisemaan uuden sukupolven asejärjestelmien tuotantoa käyntiin.
///MeAgaln
Italialaisia vaivasi sama ajattelun kapeus kuin nykyäänkin likimain kaikkia militäärejä!
Välimeren alueen dominanssiin olisi riittänyt hinattava lentotukilotja,joka olisi maksanut vain murto-osan valtamerikelpoisen tukialuksen hinnasta.Tällainen lotja voidaan helposti panssaroida torpedoverkoilla sukellusveneitä vastaan.Sen ilmapuolustus olisi vastaavasti hoitunut ilmatorjuntalotjilla,jotka olisi ankkuroitu pohjaan,jolloin ne olisivat olleet uppoamattomia.
Sama ajattelun kapeus ilmeni Suomen panssarilaiva-hankinnoissa.Sen ainoa peruste oli oikeasti se,että "kun muillakin on"!
Siis kalliita panssarilaivoja pienelle sisämerelle,joka on liki puolet vuodesta jäässä!
Tehokkaampi ja käyttökelpoisempi puolustus olisi saatu,jos niilläkin rahoilla olisi hankittu topedoveneitä ja raskasta tykistöä!
"Italialaisia vaivasi sama ajattelun kapeus kuin nykyäänkin likimain kaikkia militäärejä!"
Oikeastaan yllättyisit ajattelun moninaisuudesta, mutta ideat sellaisinaan eivät automaattisesti muutu hyviksi ratkaisuiksi ;)
"Välimeren alueen dominanssiin olisi riittänyt hinattava lentotukilotja,joka olisi maksanut vain murto-osan valtamerikelpoisen tukialuksen hinnasta."
Kelluva regatta pitäisi olla aika massiivinen riittävän konekannan ylläpitämiseen ja liikkuvuuden puute viimeistään osoittautuisi kuolemantuomioksi Välimerellä. Sen sijaan, mielikuvituksesta puheenollen, Italian laivasto suunnitteli muuttavansa ainakin kaksi ristelijää ns. "puolitukilaivoiksi" korvaamalla osan asetorneista lentokannella ja tuloksena oli tarkoitus olla nopea tukilaivatyyppi, joka pystyy myös taistelemaan suoraan. Tosin, rohkenen epäillä, tämä olisi ollut enemmän niitä "paperilla hyvä" -tason juttuja, koska japanilaisten lopulta kokeillessa ideaa se ei osoittautunut ihan niin ilmiömäiseksi.
"Sen ilmapuolustus olisi vastaavasti hoitunut ilmatorjuntalotjilla,jotka olisi ankkuroitu pohjaan,jolloin ne olisivat olleet uppoamattomia."
Italian laivastolla oli työn alla ainakin muutamia risteilijöitä, jotka oli tarkoitus muuttaa it-aluksiksi ja se varmaan olikin aika hyvä idea, mutta resurssien puutteen vuoksi niitäkään ei ehditty saattamaan käyttöön.
///MeAgaln
Neukut nöyryytti japsit täydellisesti Mongoliassa 1939.
Japsit ei uskaltaneet enää myöhemmin sotia neukkuja vastaan.
Olisivat sotineet, jos ei Roosevelt olisi uhitellut selustassa
Hölynpölyä.
Japani luopui sotimasta Mongoliassa tappion koettuaan. Se kääntyi sen sijaan etelään uuden merivoimapitoisen hallituksen ansiosta ja solmi NL:n kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen huhtikuussa -41. Samaan aikaan Stalin vakuutti ystävyyttään Saksan sotilasasiamiehelle.
Syksyllä-41 Stalinin vakooja vielä varmisti,että Japani ei ryhdy sotimaan Mongoliassa. Stalin saattoi tyhjentää Kauko-Idän voimat Moskovan puolustukseen. Ne toivat ratkaisevan voimanlisän.
Syksyllä USA:n uhka oli jo vakava. Japani oli jo tätä ennen siirrellyt joukkoja Neuvostoliiton rajoille lisää..
Siis mitä?
USA aloitti varustautumisen syksyllä-39 Saksan hyökättyä Puolaan. USA pysyi puolueettomana.
Japani kääntyi etelään hallitusvallan siirtyessä maavoimilta merivoimille. Sitä seurasi hyökkäämättömyyssopimus NL:n kanssa huhtikuussa -41.
USA oli juridisesti jo julistanut sodan Japanille tuolloin. Japani ei reagoinut ja yritti neuvotella. USA:n kova sotapolitiikka sai aikaan sen, että rauhanlinjapoliitikot hävisivät sotilaille Japanissa. Tähän USA pyrkikin. Syyskuussahan japani oli jo taloussaarrossa ja öljysaarrossa. Sen oli toimittava. Mutta USA:lle ei riittänyt mikään. Marraskuun neuvottelujen päätteeksi USA esitti uhkavaatimuksen ja vaati Japania vetäytymään Mandzhuriaan saakka. Tämä oli toinen sodanjulistus Japanille
"USA oli juridisesti jo julistanut sodan Japanille tuolloin."
Sodan julistaminen "juridisesti" tarkoittaisi suoraa sodanjulistusta ja se sitä ei tapahtunut ennen joulukuuta -41 ;)
"Syyskuussahan japani oli jo taloussaarrossa ja öljysaarrossa."
Kuulostaa vakavalta, ihan kuin he olisivat asettaneet esteen Japanin kyvylle jatkaa sotaa Kiinassa...
"Sen oli toimittava."
Eli jatkettava niitä toimia mitä se oli harjoittanut jo vuodesta -37; aggressiivista laajentumista ;)
"Marraskuun neuvottelujen päätteeksi USA esitti uhkavaatimuksen ja vaati Japania vetäytymään Mandzhuriaan saakka. "
Mitä, siis luopumaan muutaman vuoden valloituksistaan? Kuinka ne uskalsivat rikkoa rauhaa vastaan sillä tavalla ;)
"Tämä oli toinen sodanjulistus Japanille"
Minusta alkaa näyttämään etteivät he olisi voineet edes aloittaa neuvotteluja julistamatta tietämättään sotaa...
///MeAgaln
Tri Walter Postin mukaan USA:n toimet vastasivat sodanjulistusta. USA siis aloitti sodan tätäkin kautta eikä Japani
USA eli rauhantilassa. Se ei ollut kertonut sodanjulistuksesta edes itselleen!
NiinpäJapani pääsi yllättämään Pearl Harborissa ja muuallakin.
Ei pitäisi salata sodanjulistusta itseltään!
"Tri Walter Postin mukaan USA:n toimet vastasivat sodanjulistusta."
Eli vannoutuneen uusnatsin mukaan natsismi on kivaa, entä sitten? En juuri välitä uusnatsien "näkemyksistä" ;)
"USA siis aloitti sodan tätäkin kautta eikä Japani"
Japani oli upottanut Yhdysvaltojen laivaston tykkialuksen jo vuonna -37, joten jos postimiehesi mukaan öljyviennin lopettaminen oli sodanjulistus niin tuon pitäisi olla ainakin kaksi kertaa sama ;)
///MeAgaln
Pidätkö natsia luotettavana lähteenä?
Post ei ole natsi, vaan käsittääkseni vielä hiljan ainakin ollut yliopistossa hommissa. Todella maltillinen ja lähes valtavirtaa. Siksi kirjojakin myydään Saksassa ihan yleisesti ja niistä jopa keskustellaan. Scheil on paljon räväkämpi, mutta ei nasti hänkään
"Post ei ole natsi, vaan käsittääkseni vielä hiljan ainakin ollut yliopistossa hommissa."
-J. Göbbelsillä oli tohtorin arvo yliopistosta.
-J. Göbbels oli natsi
"Todella maltillinen ja lähes valtavirtaa."
Jeh, jos hän ei edustaisi äärioikeistoa niin epäilemättä ja sama koskee muitakin uusnatseja. Muissa uutisissa; sinä tai tohtorisi ette koskaan päässeet siihen miksi öljyviennin lopettaminen on sodanjulistus, mutta suora hyökkäys toisen osapuolen kimppuun ei ole. Toisaalta et ole myöskään päässyt nimeämään niitä hukkaantuneita divisioonia toisessa ketjussa:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16622112/miksi-saksa-ei-voittanut-neuvostoliittoa-1942-
Milloin vain haluat niin...
///MeAgaln
Öljysaarto ei ollut se sodanjulistus, mutta minun mielestäni käytännössä sotatoimi.
Se oli joku loppukesnän viesti Japanille se ensimmäinen julistus ja sitten neuvotteluiden päätteeksi marraskussa annettu uhkavaatimus.
Japani julisti kyllä sodan samana iakaan kuin hyökkkäsi
"Öljysaarto ei ollut se sodanjulistus, mutta minun mielestäni käytännössä sotatoimi."
Ja minun mielestäni sinä olet idiootti.
"Se oli joku loppukesnän viesti Japanille se ensimmäinen julistus..."
Eli näin:
"Se oli jotain jossakin... en minä edes tiedä. Kuulin jutun vain joltain natsikamulta ja päätin tietenkin uskoa saman tien!"
Hyvin mielenkiintoiseen muotoon laitettu argumentti ;)
"Japani julisti kyllä sodan samana iakaan kuin hyökkkäsi"
Viimeksi kun katsoin niin se sodanjulistus ei tullut vuonna -37. Tämä tarinasi alkaa näyttää vähän samalta kuin se juttu niistä Ranskaan piilotetuista divisioonista, joita et pystynyt nimeämään.
///MeAgaln
"Ja minun mielestäni sinä olet idiootti."
Itse uskon kyseisen henkilön edustavan äärioikeistoa, mikä on kyllä osittain päällekkäin idiotismin ominaisuuksien ja arvojen kassa.
Mainittakoon, että tällä kertaa annoin idiootin tittelin tyypille pelkästään hänen tavastaan suolata ketju, jossa olisi saattanut syntyä jopa kiinnostavaa keskustelua ;)
///MeAgaln
Mikä oli syy Japanilaisten hyvään menestykseen sodassa?
"Saksa yritti 1940-luvun alussa houkutella NL:a osaksi akselivaltoja mutta Stalin ei lopulta suostunut."
Hitler ei suostunut Stalinin esittämiin ehtoihin, jotka olisivat tuoneet Nl:n mukaan sotaan akselivaltojen puolelle.
Niin ne olivat ne ehdot, joita Visurit ja muut Putinin miehet ei myönnä. Eli NL halusi Jugoslaviaan, Norjaan ja Dardanelleille ym. Tuskin sittenkään olisivat olleet Akselin puolella, vaan pettäneet heti kaiken tilaisuuden tullen
"Tuskin sittenkään olisivat olleet Akselin puolella, vaan pettäneet heti kaiken tilaisuuden tullen"
Amerikkalaisten atomipommit saattaivat saada Stalinin harkitsemaan takin kääntämistä.
Noista asioista Hitler yritti Molotoville tyrkyttää pääsyä Tyynelle Merelle Dardanellien kautta tai suoraan Berliinissä marraskuussa 40,mutta Moloa ei kiinnostanut kuin Suomi.
Koska ja missä?
Löytyykö mitään luotettavaa lähdettä näille neuvotteluille?
Oleko kokeillut itse etsiä netistä?
Tarkoitatko ettei niitä ole?
Kyllä lähteitä riittää,kun perehdyt ajankohtaa koskeviin tutkimuksiin.
Varsin tuore selvitys:
Pekka Visuri: Mannerheim ja Heinrichs.
Ss 102-107.
Visurihan osallistuu juurikin Putinin historian uudelleenkirjoitusprojektiin. Putte on siivonnut Venäjän arkistosta nuo vaatimukset
Mitä ehtoja Stalin vaati?
Stalin kertoi Kominternin päällikölle bulgarialaiselle Georgi Dimitroville , että Saksa halusi Italian Balkanille, mutta viime kädessä sillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tunnustaa Neuvostoliiton intressit Mustanmeren pääsyn ylläpitämisessä ja varmistaa, että Bosporinsalmella ei olisi käytetty heitä vastaan. [83]
Stalin kehotti Molotovia laatimaan uuden sopimuksen, jolla olisi paljon laajempi ulottuvuus, mukaan lukien Euroopan, Aasian ja Afrikan jakaminen neljän suurvallan kesken. [84] 25. marraskuuta, samana päivänä kuin yllättävä ilmoitus Neuvostoliiton vastustamattomasta Bulgarian liittymisestä akseliin ja mahdollisesta Neuvostoliiton liittymisestä sopimukseen [85] , Neuvostoliitto tarjosi vastaehdotuksen Ribbentropin sopimusluonnokselle. [79] Se alkoi: "Neuvostoliiton hallitus on valmis hyväksymään poliittisen yhteistyön ja taloudellisen keskinäisen avun neljän vallan sopimuksen luonnoksen". [79] Kahden salaisen pöytäkirjan sijasta Stalin ehdotti viittä:
1.Saksan joukot lähtisivät Suomesta vastineeksi Neuvostoliiton takaamasta nikkelin ja puun siirroista ja rauhasta Suomen kanssa
2.Bulgarian kanssa allekirjoitetaan lähikuukausina keskinäisen avun sopimus, joka sallii Neuvostoliiton tukikohdat
3.Neuvostoliiton alueellisen ylivallan keskipiste olisi Bakun ja Batumin eteläpuolella (satamat nyt Azerbaidžanissa ja Georgiassa , joiden eteläpuolella ovat Irak ja Iran )
4.Japani luopuu oikeuksistaan Pohjois -Sahalinin öljy- ja kivihiilioikeuksiin vastineeksi asianmukaisesta korvauksesta
5.Vahvistus siitä, että Neuvostoliiton ja Bulgarian keskinäisen avun sopimus oli poliittinen välttämättömyys. [4]
Ehdotukset tulivat samanaikaisesti voimakkaasti kasvaneiden taloudellisten tarjousten kanssa. [85] Neuvostoliitto lupasi 11. toukokuuta 1941 mennessä toimittaa 2,5 miljoonaa tonnia viljaa, 1 miljoona tonnia nykyisiä velvoitteitaan enemmän. [4] He lupasivat myös täyden korvauksen Volksdeutschen omaisuusvaateista. [4]