Melko ärsyttävää on kuulla, että joillakin on "samanlaiset tai erilaiset kemiat". Oikeasti kyse on ihmissuhteiden ilmiöistä. Ihmettelen tosin: Miten kemia ( tai fysiikka tai matematiikka ) liittyvät ihmissuhteisiin?
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ihmisten "kemioista" puhuminen on ollut jo noin 20 vuotta.
Erilaisuushan tekee ihmissuhteesta rikkaampaa ja parempaa vain, oppii toiselta e3rilaisia juttuja.
Oppii, mutta... on tyyppejä, jotka eivät ole kiinnostuneet oppimaan uusia näkökulmia.
_J_
Ehkä kemia on tuoksuja, niitä kemikaaleja joita jokaisen ympärillä leijuu.
Ne on aika tiedostamattomia, mutta merkittäviä.
Evoluutio ohjaa parinvalintaa. Riittävän erilaiset yksilöt vetävät toisiaan puoleensa. Näin jälkikasvusta tulee terveempää. Sisäsiittoisuudella kun geenivirheiden todennäköisyys kasvaa. Sitä kemia on.
Kuka antaa minkäkin verran arvoa poliittiselle suuntautumiselle. Joillekin se tuntuu olevan tärkeä kriteeri parinvalinnassa.
Lukuisat hormonit ohjaavat ihmisen toimintaa. Se on kemiaa.
Meillä on töissä hyvät henkilökemiat.
Kemiasta on kyse https://www.is.fi/tiede/art-2000000716264.html
"Mut hei ei se riitä
Et on mukavaa
Sen täytyy olla paljon parempaa:
Siinä täytyy olla rakkautta
Siinä täytyy olla unelmii
Mannapuuro ja mansikkaa
Juuri oikeenlaista kemiaa..."
Eli kyllä, kemiat ja sama taajuus liittyy oikein läheisesti parisuhteeseen ja muihinkin ihmissuhteisiin.
- Sheena