Yksinäinen suhteessa

Olin vuosia sinkkuna, kun en vaan monesta syystä onnistunut löytämään miestä. Tein kuitenkin kaikenlaista yksinkin, harrastin, vietin aikaa ystävien kanssa, oli illanistujaisia, kesät vietin mökilläni, oli häitä ja sukujuhlia ja kaikenlaista ns. normaalia elämää hauskanpitoineen.
Haaveilin kuitenkin aina että olisi niin mukavaa löytää itselleen se mies siihen rinnalle, se kenen kanssa tehdä yhdessä kaikkea hauskaa, mökkeily olisi kivempaa seurassa ja olisi joku kenen kanssa lähteä joskus reissuun. Sukujuhlissa, häissä tai ylipäänsä ihmisiä nähdessä ei enää tarvisi kuulla sitä ainaista utelua siitä miksi sitä miestä ei ole ja koskas meinasin sellasen hommata.

Sitten löysin sen miehen, vihdoin ja viimein. Nyt teen edelleen kaiken yksin, pienenä uutena lisäyksenä syyllisyyden tunteet kun haluan mennä ja tehdä. Nyt mun ei tarvitse enää selitellä miksi olen sinkku, nyt saan selitellä ihmisille mieheni puolesta missä hän on, miksei hän lähtenyt mukaan. Häntä ei kiinnosta mikään muu kuin kotona olo. Meillä oli yhtä aikaa kesäloma, vietin sen kokonaisuudessaan yksin koska häntä ei kiinnostanut lähteä mökille. Kaikki myönnytykset mitä yritin että olisimme viettäneet yhteistä aikaa, olisi toiminut niin päin että no kyllä minä saan kotiin tulla jos haluan.... Kiinnosti vitusti...