Osa nuorista hoitsuista ei ota koronarokotetta
Anonyymi
4762
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Lähärit on peruskoulupohjaisia amiksia. Amiskoulutuksiin ei valitettavasti kuulu kriittisen ajattelun ja lähdekritiikin oppiminen. Siksi monen on vaikea erottaa covidioottejen sekopäisyyksiä oikeasta tutkitusta tiedosta. Lähdekriitiikkiä ja tekstien kriittistä arviointia pitäisi opettaa kaikkille.
Eikö lähdekriittisyyttä opeteta jo peruskoulussa, muistelen lukeneeni. Tais olla Hesarin juttu, jonka pointtina oli, että sen takia nimenomaan vanhemmat ikäluokat uskovat kaikenmaailman höpösivustojen juttuja herkimmin.
Ei riittävästi. Ja amiksista on Sipilän suuremmoisen ammattikoulu-uudistuksen jälkeen poistettu käytännössä kaikki yleissivistävät aineet.
Näkyy sinullakin olevan tiedoissa puutteita. Monet lähihoitajat ovat ylioppilaita ja käyneet opistotasoisen lähihoitajakoulutuksen.
Useimmat lähihoitajat ymmärtävät, että kannattaa ottaa molemmat rokotukset sekä itsensä että muiden ihmisten takia.
1960 luvulla sivistymättömät vasemmistolaiset olivat katkeria koulutetulle ylemmälle portaalle ja valittivat omaa asemaansa.
2020 luvulla vasemmistolaiset ovat tehneet itsestään muka koulutetuimpia ja näkevät oikeudekseen pilkata vähemmän kouluttautuneita tai antavat olettaa, että poliittiset vastustajat ovat vähempi arvoisia ja vähemmän kouluttautuneita.
Siitä huolimatta luku ja kirjoitustaidottomat ulkomaalaiset saavat suuren kunnian ja arvostuksen tervetulotoivotuksineen.
Tämä kahtiajako on hyvin tyypillistä nykyiselle kulttuurivallankumoukselle.
Eli ei se ihminen ja sen arvo, vaan se poliittinen viha ja katkeruus jos ihminen on samasta maasta nähdään oikeudeksi halventaa häntä koulutukseenKin liittyen.
Taitaa railo syventyä tässäkin asiassa kuten vuonna 1917 kunnes mitta alkaa ihmisillä täyttymään ja siihen ei tarvita edes ikuista vihollista itänaapuria enää.
Persutko ei kuvittele olevansa parempia ihmisiä kuin kaikki muut?
Kyllä kuvittelee, ja täysin ilman perusteita.
Lähihoitajilla ei ole opistotason koulutusta. Harva edes ylioppilaita kun suoraan petuskoulusta menevät lähärikouluun.
Niin kiva tietää mikä muu kuin mv -lehti ja kaikenlaiset bloggarit niitä ovat kiistatta lähdetiedoiltaan vastuuttomia ja ne eivät juurikaan ole kenenkään aikuisen lukemista vai onko?
On tullut ärsyttävä sanonta, nuoret aikuiset, he saavat tehdä mitä haluavat ja se on vielä lisäksi hyväksyttävää. Pitäähän sitä bilettää tekoripsineen ja turvonnein huulin, kuvata itseään viinilasi kädessä, eihän sitä muuten kestä korona-aikaa.
Eikä se tällä parane https://youtu.be/cVnUerDy3JQ
Se on tarpeeton. Hallitus pelottelee kansalaisia, ei rokote esta sitä ettei korona tartu sillä ollaan jo nähty että se tarttuu ja levii.
Pitääkö taas alkaa lisäämään tehohoito paikkoja teidän idiottien takia. Rokote on todettu lieventämään sairautta.
Jos olen hoidossa ja saan koronan siellä,selviten että hoitajani sen minuun tartutti,tulen asian viemään oikeuteen.
Rokotettu hoitajakin sen voi tartuttaa.
Rokotus suojaa vain sen ottanutta, ei kanssaihmisiä. On siis tärkeämpää, että itse olet rokotettu.
Ei osa nuorista hoitsuista vaadi baarihoidoltakaan kumin käyttöä
Totta. Itse olen purkanut lastin monen hoitsun sisään
Ennen hoitajien odotettiin olevan puhtaita "sisar hento valkoisia". Nykyään ovat samanlaisia spermaviemäreitä kuin kaikki muutkin naiset.
Ei rakennusmieskää eväitään syö papereineenpäivineen 🤔
Sitä vaan ennen kerrottu.
Ei ennen E-pilsuja oikein voinut jakaa edes salaa…
”Ennen” eivät muutkaan naiset olleet spermaviemäreitä.
Eikös työpaikoille myydä omaa osaamista, eikä omaa kehoa. Jos moista vaaditaan, sitten pitäisi tulla pakkorokotukset koko yhteiskunnan tasolla. Vaikka henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että vain idiootti jättää ottamatta rokotteen, niin jokaisella pitäisi kuitenkin olla itsemääräämisoikeus.
Hoitaja voi työssään levittää koronaa eteenpäin. Siksi rokote ei ole vain oma asia.
Kuka tahansa ihmisten kanssa tekemisissä oleva voi levittää koronaa eteenpäin. Siksi rokote kuuluisi kaikille. Miten jonkun yhden alan ihmiset ovat tässä poikkeus?
Kaikki eivät ole työnsä puolesta (tai muutenkaan) tekemisissä riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden kanssa.
Jos hoidettavan immuunipuolustus on heikko, ei auta rokotuksetkaan - ja kaikkia ei voi terveydellisistä syistä edes rokottaa.
Pitäisikö joku viruslinko päästää hoitamaan noita sairaita? Minun mielestäni ei.
xLiner
Jos lähihoitaja ei ota rokotetta, ei pitäisi olla asiaa töihinkään.
xLiner
Entä kampaaja, hieroja, kosmetologi, fysioterapeutti, lastenhoitaja, hammashoitaja, hammaslääkäri... lista on loputon.
Terveydenhuollossa työskentelee myös lähihoitajia, jotka eivät hoida koskaan immuunipuutteisia.
Ne jotka työskentelevät riskiryhmien kanssa, piikille.
Kampaajalla käynti ei liity pakolliseen terveydenhoitoon, fyssarikäynnit voi kuulua.
xLiner
Johan muuttui äänesi kellossa. Lähihoitajista vain osa työskentelee ns. riskiryhmien kanssa. Riskiryhmäthän muuten on rokotettu. Eikö niiden pitäisi olla hyvin taudilta suojattu, vai mites tää nyt oikein meni? :)
Mitä idiootteja te uskovaiset olette.
"Kaikki eivät ole työnsä puolesta (tai muutenkaan) tekemisissä riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden kanssa."
Osaatko covidiootti lukea?
xLiner
Rokote hyvä mutta ei estä tartunnanleviämistä. Otetaan rokotteet sitten Venäjälle ja kaskummaa.
"Jos lähihoitaja ei ota rokotetta, ei pitäisi olla asiaa töihinkään".
Osaatko itse?
:D
Voit olla linko rokotettunakin.
Pitäisi koskea kaikkia työpaikkoja. Ei meitä hoitavia tarvitse kohdella eritavalla.
Jossain vaiheessa lopetettiin soveltuvuustestit terveydenhoitoalle. Paha virhe...
xLiner
Pitäisköhän sun nyt lopettaa päänaukominen, kun sieltä ei mitään terävää tule?
https://yle.fi/uutiset/18-208667
Tuossahan tuo! Korjasivat virheensä.
xLiner
Niin? Mitä haluat altistustiedoilla kylvää? Pelkoa samanlaisillesi, vihaa joillekin, en tiedä kenelle?, viisastella? Mitä?
*tarjoaa terotinta*
:D
Sosiaali- ja terveysalan soveltuvuuskokeista piti linkki laittaa. Nykyään testaavat taas, vuodesta -19. Hyvä niin.
xLiner
Hyvä, että korjasit virheesi.
:D
Anna tuon ämmän olla. Samaa vihervasemmistofeminististä katkeraa soopaa jauhanut täällä varmaan toistakymmentä vuotta.
Ilkeä ja pahansuopa kaikille niille jotka eivät ole samaa mieltä hänen kanssaan, vaikka rokotteen olisit ottanut mutta poliittisesti eri puolella.
Niinpä!
Rokotehan suojaa vain voimakkailta oireilta. Itse tartuntaa/taudin levittämistä se ei estä. Rokote on hyvä rokotetulle itselleen, mutta kanssaihmisiä se ei suojaa.
Onko ne lopetettu???
No on kyllä tosi paha virhe tehty!
https://app.mtvuutiset.fi/aihe/8002110
"Annika" lataa samoja hokemia mitä palstalta saa lukea. Kirjoitteleeko Annika täällä vai toisteleeko jonkun toisen ajatuksia?
Annikan väitteet kuitenkin torpattiin aika tyhjentävästi.
xLiner
Sori, mut sä olet vähän hidas.
Ja sä se, joka ei osaa lukea?
xLiner
Toivottavasti eivät hilliu muutkaan.