20 vuotta (!) lapsettomana avoliittossa, mitä tehdä?

Anonyymi kirjoitti:

Olen suhteessa, joka on junnannut täysin paikallaan jo lähes 20 (!) vuotta. (lienee hyvin harvinaista nykypäivänä…ja hyvin surullista! Eikö vain?) Olen 36-vuotias nainen ja ollaan seurusteltu 17-vuotiaasta asti, eli koko aikuisiän. Suhteessa on ollut ylä ja alamäkiä, mutta yhtä on pidetty siitä huolimatta -hyviä hetkiä on ollut enemmän kuin huonoja. Nyt viimeiset kolme vuotta olen tuonut välillä esille, että haluaisin ”edetä” vihdoin viimein ja mennä esim. kihloihin. Lapsia ei ole siunaantunut vaikka kuinka ollaan yritetty, ja se on masentanut minua. Mies ei koe tarvetta millekään muutoksille ja omistautuu harrastuksilleen ja sanoo olevansa ”ihan tyytyväinen näin”. Kun asia on vaivannut mua, hän on kehottanut minua hankkimaan lisää harrastuksia/muuta ajateltavaa. Ei koe kihlautumista tärkeänä ja ei ole koskaan tuonut esiin että haluaisi lapsia kanssani (tosin ei ole vaatinut ehkäisyäkään). Taidan olla nytkin jo liian vanha saamaan lapsia, mutta silti ”naimattomaksi ja lapsettomaksi” jääminen ahdistaa suunnattomasti. En pysty upottamaan tätä ”täyttämättömien unelmien” (naimisiinmeno/lapset) aikaansaama surua uusiin harrastuksiin vaan se on alkanut vallata ajatuksiani yhä enemmän. Mitä ihmettä tulisi tehdä? Tässä iässä eroaminen tarkoittaisi ainakin ”varmaa” lapsettomuutta, kun biologinen aika on jo miinuksella (ja kuka edes haluaisi lapsettoman lähes keski-ikäisen, joka ei ole koskaan edes kelvannut naimisiin..). Rakastan miestäni, mutta olen alkanut epäilemään että hän ei enää rakasta minua kun kerran ei halua sitoutua. Puhuttu on, mutta mikään ei muutu, erotakaan mies ei haluaisi. Mitä itse tekisit vastaavassa tilanteessa? Kiitos neuvoista! :)

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä