Olen lukenut että monilla on pimeä puoli aivoissa vaikka olisi kuinka hyveellinen ja rauhallinen kumppani, vaimo ja äiti. Vaimossani heräsi tuo "peto" aikoinaan, luulin ensin että pettänyt jonkun tai joidenkin miesten kanssa. Sängyssä alkoi tapahtua mitä ei ennen ollut tapahtunut. Rakastelusta ja hellistä otteista pitänyt vaimoni ja lapsemme äiti alkoi haluta kovia otteita ja halusi tulla välistä kunnolla "nussituksi". Selityksenä muutokselle oli että joskus voi kokeilla rajoja eikä aina tarvii panna kuin kipeetä pilluu. Minä kun kun otin kanssa haluni esiin vaimo oli ensi hiljaa ja sanoi että sopii kunhan ei satu, ja varmasti tuntui, ei pervoa mutta kun työ miehen kämmenellä läpsi pakaroita ei ollut kevyt jumppa vaimon perseelle, tai kun vedin hiuksista, onneksi kai riittävän hellästi.
TÄMÄ PUOLI KUITENKIN RAUHOTTUI VUOSIEN SAATOSSA. Nyt ollaan kuin vanha pari joka nai yhdessä tai korkeintaan kahdessa asennossa, rauhallisesti ilman hurjastelua. Vuosi sitten jyystin vaimooni reilummin ja kun homma loppui muija valitteli paikkojaan ja sanoi et nuoruus on jäänyt, vaivat säilyy, jospa vaan otetaan rauhassa jatkossa. 50 VUOTTA EI TULE ILMAN VAIVOJA.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.