Luet tätä, olet siis alinta kastia?

Anonyymi

Suoli24:n keskustelupalstat ovat aivan hanurista. Siis palsta itsessään ok, toimii ja hyvin organisoitu ja melko selkeärakenteinen. Mutta lukijat ja ennenkaikkea kirjoittajat, eli yleisö. No kai sille duuanreitakin alemmalle kastille pitää joku mediapaikka olla....

Olen todella tyrmistynyt kielellisestä kehittymättömyydestä, kateudesta, asiasisällöstä ja oman pahan olon oksentamisesta. No, kai sillekin pitää joku viemäri olla, olkoon se tämä suoli24. Aikamoista, suuttumisen sijaan yllätyin tuntevani sääliä tänne kirjoittavia kohtaan, reppanoita, joilla ei ole oikein mitään päänupissaan, ainakaan aiheista päätellen.

Lienee parempi lopetettaa tämä vuodatus, tämähän on toisaalta minun oman pahan olon poiskirjoittamista, nimettömänä puskista huutelua, eli seura tekee kaltaisekseen kun tänne tulin roikkumaan. Toivon teille kaikkea hyvää, yritetään päästä irti pikkusieluisuudesta ja miettiä isompia kokonaisuuksia.

8

737

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On hyvä että on tälläinen palsta missä jokainen saa ilmaista mielipiteensä asiasta, kuten tämänkin keskustelun aloittaja.

    • Mottoni on "Jos ei ole mitään sanottavaa, kirjoita lyhyesti".

    • Anonyymi

      Tämä on ainoa kanava jossa kuntalaiset voi tuoda omia näkemyksiään esille.

    • Anonyymi

      No,mikäs itte luulet olevas?parempaa kansaa?

    • Anonyymi

      Suoli24:n keskustelupalstat ovat aivan hanurista. Siis palsta itsessään ok, toimii ja hyvin organisoitu ja melko selkeärakenteinen. Mutta lukijat ja ennenkaikkea kirjoittajat, eli yleisö. No kai sille duuanreitakin alemmalle kastille pitää joku mediapaikka olla...., HELVETIN PASKAHOMO TÄÄLLÄ ON HYVÄT KESKUSTELUT, OLET HELKUTIN SONTIAINEN HOMO, ELÄ IKINÄ TULE TÄLLE KANAVALLE OLET PELTOVUOMALAINEN KUSIAINEN VÄHÄ ÄLYINEN SIKA. TÄTÄ KANAVAA EI IKINÄ SULJETA NÄIN AIVOTTOMAN MOUKAN TAKIA (SUOMI24 ELÄÄ VOI HYVIN KAIKKIEN KANAVA JOPA TÄMÄN RUSSAKAN VUOKSI)

      • Anonyymi

        Kirjoittaja suhtautuu ilmeisen kielteisesti seksuaali vähemmistöihin.


    • Anonyymi

      Me ollaan sankareita kaikki,,,, Mitäs itse täällä kuikuilet, oikeassa olet, tervetuloa vajakkien seuraan. Meitä on täällä jo kymmeniä, jotka urputtavat joka asiasta. Missä asut, lähemä kattomaan kuinka syvä Ounasjärvi on.

    • Anonyymi

      Jo vain. Homoko oot aloittaja. Vaikuttaa siltä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2396
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      37
      1433
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      640
      986
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      868
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe