Pelko kodittomuudesta

Anonyymi

En tiedä mitä tekisin. Olen rakastunut mieheen, joka käy minuun käsiksi. Kun tutustuin häneen ajattelin, että olin löytänyt sen oikean. Olemme todella samanlaisia, pystyimme puhumaan kaikesta ja välillämme oli heti kumppanuutta. Meillä oli kuitenkin tästä huolimatta vaikea alku ja isoja asioita on tapahtunut lyhyessä ajassa ja se on voinut vaikuttaa suhteeseemme liikaa.

Minun on ollut vaikea luottaa mieheeni alusta alkaen, tuntuu että hän valehtelee, muttei ole todistettavasti jäänyt kiinni valheista. Silti jokin kalvaa mieltäni. Suhteemme alusta alkaen mies aloitti hellästi vetämällä korvasta väittäen hellyyden osoitukseksi, kun olin ollut tuhma tyttö. Tämä sai jo karvani nousemaan ja koin sen oudoksi. Jatkoimme elämää normaalisti, mustasukkaisuus ja epäluottamus minun puoleltani silti jatkui.

Vähitellen huomasin miehen latistavan minua ja koittavan saada minulle tunteen, että olen huonompi kuin muut. Vertasi minua usein ystäviini. Alkoi vihjailla että olen liian lihava, vaikka olen täysin normaalipainoinen. Tämä lisäsi mustasukkaisuuttani, koska tunsin olevani niin huono. Mieheni on todella komea ja moni tykkää hänestä.
Nyt tilanne on äitynyt siihen, että mies on vähitellen koventanut otteitaan ja nyt jo lyö kunnolla ja retuuttaa hiuksista. Käsivarteni on täynnä mustelmia. Mies tietää tekevänsä väärin, sillä lyö minua sellaisiin kohtiin, jotka voin peittää paidalla. Olen joutunut itsepuolustukseksi puolustamaan itseäni, ettei minulle käy pahemmin.

Nyt edessä on muutto parin kuukauden päästä uuteen kotiin. Ehdin jo irtisanoa nimissä olevan asuntoni. Olen jumissa sillä olen menettänyt luottotietoni joskus nuoruudessa. Uusi asunto tulee mieheni nimiin, johtuen luottotietomerkinnästäni. En löydä kämppää mistään nopeasti ja joudun muuttamaan miehen kanssa yhteen. Mies on alkanut uhkailla erolla. Olen paniikissa että joudunko kohta kodittomaksi. Olen ruvennut miettimään onko tämä ollut suunnitelmallista sabotointia. En tiedä mitä tekisin. Rakastan miestäni mutta pelkään että hän pettää luottamukseni täysin ja joudun kodittomaksi.

4

922

Äänestä

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sellaista se elämä jännämiehen kanssa on ja tuosta todennäköisesti vaan pahenee

    • Anonyymi

      Sinä et rakasta tuotapetoa. Käytät aivan väärää sanaa kuvatessasi tunteitasi tuota petoa
      kohtaan.
      Älä missään tapauksessa muuta pedon asuntoon! Kokeile jos voisit perua irtisanomasi vuorasopimuksen. Varsinkin näinä aikoina se todennäköisesti onnistuu. Ellei, mene ystäviesi, vanhempiesi, luo tai pelastusarmeijan turvamajaan tai aivan minne tahaansa muualle kuin pedon luo!

      Sosiaaliapua on saatavissa, käänny heidän puoleen saadaksesi kaikista pienimmän ikioman asunnon. Sekin on paljon turvallisempi kuin ryhtyä pedon pahoinpedellyksi!

    • Anonyymi

      Älä hyväksy enää hetkeäkään tuollaista väkivaltaa.
      Jos mies rakastaa oikeasti naista oikealla tavalla, hän ei pahoinpitele naista.

    • Anonyymi

      "MIes uhkaa erolla" Tuo olisikin parasta mitä sinulle voisi tapahtua.

      Nimittäin päästä tuosta hirviostä eroon, ennenkuin saat ilmaisen kyydin kovalla petillä ja jalat edellä ulos asunnosta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1610
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      832
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      129
      581
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      60
      502
    Aihe