Olen mies ja 31 jo

Mies 32 täällä samanlaisessa tilanteessa mutta jaksan vielä uskoa että se "oikea" vielä joskus löytyy. Rohkeasti vaan avoimin mielin ja rehellisesti tutustumaan uusin ihmisiin :) Toki maalaisjärkeä käyttäen ja varovaisuutta, varsinkin ulkomaalaisten kanssa - huijareitakin ikävä kyllä on.

Menet tänään baareihin juomaan viinaa ja sitten menet juttelee naisille. Viinaa juomalla tutustuu naisiin ja silloin sen kumppanin löytää.

T viinamies

Jaa, ihan rauhassa vaan teet omia juttuja ja nautit elämästä. Parisuhde voi löytyä tai sitten ei, mistäpä sen tietää. Vaikka ei tulisikaan niin kyllä voi elää ihan hyvää ja antoisaa elämää.

Voi tulla mutta se vaatii kompromisseja joka ei kuitenkaan tarkoita sitä että sinun pitäisi luopua omasta elämästä. Haluatko esimerkiksi perheen ja kodin vai ihan vaan jonkun kevyemmän suhteen missä ei ole tarkoituskaan asua yhdessä? Aina löytyy joku, harvalle vaan sattuu sellainen joka on täydellinen. Mutta hyvä ja rakastava puoliso voi löytyä.

Aloittaja suorittaa itseään toteuttavaa ennustetta.
Koska hän on jo päättänyt että mikään ei koskaan onnistu ja kaikki on menetetty, elää hän siihen uskoen ja sitä toteuttaen.
Kun ihminen päättää, että ei kannata, en koskaan tule onnistumaan, en ole mitään, en osaa mitään, en kelpaa mihinkään, alkaa itseään toteuttava ennuste toimia.
Negatiivisissa asioissa tämä tarkoittaa sitä, että negatiiviset ennakkoasenteet alkavat muuttua todellisiksi.
Kuvaan kuuluu, että kaikki vanhat kolhut ja loukkausket vedetään päivänvaloon. Niitä märehditään ja käännellään ja väännellään jonkinlaisessa masokistisessa nautinnossa. On ehdottomasti pidettävä kaikki negatiiviset kokemukset, joita meillä kaikilla taatusti on, tuoreessa muistissa.
Kuvaan kuuluu syyttely; minulle on sanottu niin ja kaikki on aina vihanneet ja ihmiset on olleet laidasta laitaan pahoja ja kamalia. Ja tätä pidetään kynsin hampain yllä.

Tämä on ja suomalaisessa yhteiskunnassa jopa positiiviseksi katsottu. Täytyy vähätellä itseään, täytyy mollata itseään, täytyy alisuorittaa. Onnistua ei saa eikä varsinkaan siitä itse puhua! Miksi?
Miksi on jotenkin hyväksytympää olla marttyyri ja uhri, kuin elämäänsä tyytyväinen ja parhaansa tekevä?
Miksi on ihailtavaa ja oikein tuijottaa surkeuteen ja epäonnistumiseen? Miksi on tuomittavaa se, että joku onnistuu, joku on onnellinen, jollain menee elämässä hyvin, ja uskaltaa jopa antaa sen näkyä?
Mistä nousee suomalaisten jumalattoman pohjaton kateus?
Entä itseviha?

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.