Aika tiedetään, päivää ei tiedetä

Anonyymi

NÄISTÄKÖ HARRI VEIJONEN MUISTETAAN?
http://wwnet.fi/users/veijone

1. Hän ennaltatiesi pikkutarkasti Kalliomoskeijan tuhon 11. 9. 2021 ja uuden Juutalaistemppelin rakentamisen sille paikalle 250 päivässä.
2. Hän tiesi viimeisen vuosiviikon alkavan tuolloin 11. 9. 2021 ja tuosta tapahtumasta Kalliomoskeijan tuhoutuminen. Hän teki vuosiviikosta kuvan "Seven years".
3. Hän oli viimeisen suuren maailmanlaajuisen herätyksen alullepanija, ennaltatietäjä ja johtaja sen alusta 11. 9. 2021 alkaen.
4. Hän oli se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija (Matt 24:45-47), joka kertoi palvelusväelle milloin ylösotto tulee.
5. Siksi hänestä tulee Herran koko omaisuuden hoitaja tuhanneksi vuodeksi. Eräs uuden maailman kuuluisimmista henkilöistä.
6. Hän julisti jokseenkin yksinään yli 40 vuotta seurakunnan ylösottoa Jerusalemista sovittaessa. Teki useita kirjojakin aiheesta.
7. Hän tiesi että Gorbatshov on antikristus ja tulee takaisin (päivänä 1. 1. 2022?)
8. Hän heitti maailmanloppuun keihäällä 1972, 60.00. 6000 vuotta Aadamista ylösotto tapahtuu. Se on noin 2025. Oli myös Tykkimäen 2000.000. vieras.
9. Hän tiesi Venäjän hyökkäävän Suomeen vasta valerauhan ylösottoineen jälkeen. http://wwnet.fi/users/veijone/profetia.htm
10. Hän elävöitti exlibriskeräilyä ja tunnetaan koko maailmassa merkittävänä keräilijänä tuhat vuotta. http://wwnet.fi/users/veijone/exlibrisvaihtoa1.htm

AIKA TIEDETÄÄN, PÄIVÄÄ EI TIEDETÄ

Isä yksin tietää liittynee maailmanlopun päivän tietämiseen, "taivas ja maa katoavat". Siitä huolimatta ylösoton päivää ei tiedetä ja tuntia eli hetkeäkin voidaan arvella väärin. Sensijaan aika eli ajankohta tiedetään. Yöllä, keskiyöllä, kun pimeimmät ylistävät saavutettua Jerusalemin valerauhaa sanoin "nyt on rauha ja turvallisuus" ( 1 Tess 5:3). Vuoden 1992 pipliassa on "kaikki on hyvin ei hätää mitään", tahallinen väännös, jolla ei ole mitään tekemistä alkukielen kanssa. HV

15

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Matt.25:6 Mutta puoli-yönä tuli huuto: katso, ylkä tulee, menkäät ulos häntä vastaan. Ilm.19:7

    • Anonyymi

      Puoli-yö juuri keskiyö, lyhyt ajanjakso ennen valerauhaa ylösottoineen. Ymmärtäväiset viisat huutavat: Katso, Ylkä tulee. Lähtekää Häntä vastaan!

    • Anonyymi

      Miten joku voikin olla noin sekaisin ja kuvitella itsestään noin VALTAVAN paljon iikoja !!!???

      Herää jo Veijonen harhoistasi !

    • Anonyymi

      Veijosta parempaa profeettaa ei nykyisin ole!

      • Anonyymi

        Todellinen Jumalan profeetta ei valehtele ja ennustele ihan pieleen !!!

        Veijonen on ennustellut monen monta kertaa ihan pieleen !

        Veijonen on siis pelkkä ennustelija, eikä mikään profeetta !

        20 Mutta profeetta, joka julkeaa puhua minun nimessäni jotakin, jota minä en ole käskenyt hänen puhua, tahi puhuu muiden jumalien nimessä, sellainen profeetta kuolkoon.'
        21 Ja jos sinä ajattelet sydämessäsi: 'Mistä me tiedämme, mikä sana ei ole Herran puhetta?' niin huomaa:
        22 kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä."


      • Anonyymi

        Niin ja OIKEAN profeetan ei tarvitse mainostaa ja nostaa itseään, eikä oikea profeetta sellaista ikinä tekisikään !!!

        Oikean Jumalan profeetan toteutuneet profetiat kertovat hänestä Totuuden, mitään ITSE mainostamista eikä korottamista tarvita !!!

        Vain väärä "profeetta" mainostaa itse itseään, ja kuvittelee itsestään ihan liikoja, kuten tämä Veijonen !

        Kuinka uskovat eivät tämän vertaa käsitä ja ymmärrä ??????


    • Onhan sen maailmanlopun pitänyt tulla jo vaikka kuinka monta kertaa 😁

    • Anonyymi

      Harri on osannut ennustaa hyvin ja hänellä on valtava sydämen tieto näistä tärkeistä raamatullisista asioista. Siksi kaikki kunnia Harrille!

    • Anonyymi

      "Harri on osannut ennustaa hyvin ja hänellä on valtava sydämen tieto näistä tärkeistä raamatullisista asioista. Siksi kaikki kunnia Harrille!"


      Kiitos ei kunniaa Harrille, mutta on sitä tiedetty hyvin tähänkin asti:
      http://wwnet.fi/users/veijone/profetiat.htm
      Harri Veijosen profetiat
      Harri Veijosen profetiat muodostavat pitkän pikkutarkan profetiasarjan, jossa seuraava tapahtuma ei voi tapahtua ennenkuin edellinen on tapahtunut.

      1979 Rauha ylösottoineen tulee, Kipinä 2/79. Toteutuminen n. 35 vuotta myöhemmin.

      1979 Israel jätetään yksin, Kipinä 2/79. Toteutuminen alkanut 1988 kun USA:kin kävi neuvottelemaan terroristijärjestö PLO:n kanssa.

      1986 Seurakunta lähtee sen jälkeen kun Israel saa rauhan-traktaatti. Toteutuminen ?

      1986 Tuleva Lähi-Idän rauhansopimus ja uskovien katoaminen-kirja. Toteutuminen ?

      1987 Loppuun asti sota, ilmoitus 28. 8. Etelä-Karjala. Toteutuminen rauhan teon alku 1991-1993.

      1987 Viimeiset tapahtumat armotalouskaudessa. 1986 kirjaseen kuuluva liite. Rauhankehitys alkoikin Reykjavikissa joulukuussa 1986, jne.

      1988 Oletko valmis yhtymään keskiyön huutoon? Aamulehti 31.1. ymmärtäväiset viisaat huutavat toteutuminen huipussaan vähän ennen valerauhaa ylösottoineen.

      1988 Israelin maa jaetaan. Etelä-Saimaan lukijapalstalla. Toteutuminen
      ...
      11. 3. 2004 ennaltatiedetty päivälleen iskut maassa (madrid) ja taivaalla (Sedna). Parhaiten toteutunut profetiani!

    • Maailmanloppuun on vielä pitkä aika.

      Jeesus selkeyttää Pistis Sofiassa, että tuhannella vuodella hän tarkoittaa tuhatta valovuotta. Uskottiin, että maailma oli syklinen ja jossain vaiheessa tämäkin maa kohtaisi loppunsa ja tilalle tulisi toinen. Siitä pääsisivät osallisiksi valaistuneet/täydelliset ihmiset.

    • Anonyymi

      IHMISEN OLEMASSAOLO MAAPALLOLLA 6000 VUOTTA TODISTETTU<p>
      Maailma voi väittää, että ihminen on ollut maapallolla vaikka miljoonia vuosia.
      Maasta Raamattu sanoo, että se on ollut ikivanhastaan olemassa (2.Piet.3:5),
      mutta ihminen on ollut vasta 6000 vuotta. Nykyiset tapahtumat todistavat aikakauden olevan

      vaihtumassa, ja aikakausi Aadamista alkaen kestää 6000 vuotta. Nyt eletään Aadamista noin vuotta

      5997. Jerusalemista sovittaessa 6000 vuotta täyttyy. Uskoville alkaa tuhatvuotinen aikakausi

      ylösotolla tuuliin ja pilviin!<p><br>
      http://wwnet.fi/users/veijone

    • Anonyymi

      Taivas ja maa katoavat, mutta siitä maailmanlopun päivästä ei tiedä kuin Isä yksin. Ei siis ole kyse ylösoton päivän tietämisestä, vaikka siitäkään ei tarkkaa päivämäärää tiedetä.


      Kiitos!

    • Anonyymi

      Hienoa että löytyy kunnon asiaa tästä.

    • Anonyymi

      Jopas jotakin!

    • Anonyymi

      Hyvä aloitus

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      68
      4551
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      100
      4038
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      52
      3552
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      36
      2842
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      26
      2593
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      60
      2522
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      48
      2419
    8. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      39
      1927
    9. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1908
    10. Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus
      Maailman menoa
      231
      1676
    Aihe