Meillä on alle vuoden ikäinen lapsi ja mieheni äiti haluaisi ottaa hänet yöhoitoon ja on monta kertaa ottanutkin (ihan pienenäkin), kun en uskaltanut vastaankaan sanoa. Nyt sitten sanoin suoraan (itse asiassa moneen kertaan, kun ei se heti päähän mennyt), että lapseni on vielä liian nuori yökyläilemään, etenkin, kun nuorekas anoppini näyttäisi tällä tavoin perjantai iltoina hoitoon ottaessaan viittaavan, että nyt myö voidaankin isin kanssa pitää hauskaa: ryypätä ja rellestää. Minua eivät kapakat enää vedä puoleensa ja miestäni se ihmetyttää, kun kerran hoitajakin löytyisi. Näin saan turhaan suorituspaineita, kun pitäisi mennä "hengaamaan kavereiden kanssa". Sanoin kyllä, että eikö mieluummin hän (anoppi) voisi ottaa vaikka lauantai päivänä, että päästäisiin vaikka lenkille tai rullaluistelemaan. Myöskin ehdotin sellaista vaihtoehtoa, että hän tulisi meille kyläilemään ja me heille eikä aina vaan nähtäis sukujuhlissa ja lapsenlastaankin hän vain ottaisi kylään ilman meitä.
No, tästähän seurasi se, että vaikka varsinaisesti ei ollakaan riidelty niin välit on tainnut mennä poikki: enää hän ei ota minuun tai lapsenlapseensa mitään yhteyttä, pojalleen soittelee silloin tällöin ja kävi ne tässä tuopillakin taannoin.
Taidan olla jotenkin vanhanaikainen, kun anoppini on minua nuorekkaampi. Hän bilettaa melkein viisikymppisenä täysillä, pukeutuu kauniisti, matkustelee.. Ennen meillä oli ihan hyvät välit, mutta nyt on ollut känkkäränkkää. Arvostukseni tuota ihmistä kohtaan on laskenut: miksei hän anna meidän olla perhe ja arvostaa meitä aikuisina ihmisinä? Mielestäni minulla ei ole mitään velvollisuuksia antaa lastani hänelle yöhoitoon ja hän ystävällisesti sanoikin pojalleen, että lain mukaan miehelläni on oikeus viedä lapsi hoitoon, jos hän haluaa. Onko näin? Siinäkin tapauksessa, että lapsen äiti on täysin vastaan?
Tietysti mieheni on äitinsä kanssa samaa mieltä ja tämä asia on tulehduttanut meidän välejä. Olen kuulemma tiukkapipo enkä osaa ottaa rennosti. Mutta, kun minua ei huvita lähteä kapakkaan! Lapsemme on muutenkin nuoresta iästään huolimatta jouduttu laittamaan päivähoitoon ja potisin vain huonoa omaa tuntoa, jos noin heppoisen syyn takia luopuisin ajastani, jonka voin viettää perheeni kanssa. Kyllä sitä ehtii vähän vanhempanakin laittaa lasta yöhoitoon ja hoitamaan parisuhdetta muuallakin kuin kotona. Ja kyllähän minäkin teen ja harrastan: tapaan ystäviä kotonani tai shoppailen rattaiden kanssa kaupungilla. Käytiin mieheni kanssa muutaman päivän matkallakin tässä talvella.
Mutta miten saan säilytettyä tai takaisin hyvät välini anopin ja mieheni kanssa? Tuntuu kuin kaikki olisivat minua vastaan ja näinkin suuren vastuun ottaneena minun pitäisi silti muuttua lapseksi ja jättää lapsenikin hoitaminen anopille..
PS. Kun lapsemme oli vasta muutaman viikon ikäinen hän jo suunnitteli kuinka hän (anoppini) veisi lapsemme viikoksi mökille (yksi vuotiaan!! Ilman äitiä ja isiä!). Olen miettinyt voisiko hänen kummallinen suhtautuminen johtua siitäkin, että hän ei enää voi saada lapsia, vaikka aikoinaan kuulemma suunnittelikin? Olen myös kuullut, että hän paijaa lastamme kotonaan MIEHENI NIMELLÄ!! Onko tässä aihetta huoleen? Hän on muuten todella reilu ja kiva tyyppi, mutta...
No, tästähän seurasi se, että vaikka varsinaisesti ei ollakaan riidelty niin välit on tainnut mennä poikki: enää hän ei ota minuun tai lapsenlapseensa mitään yhteyttä, pojalleen soittelee silloin tällöin ja kävi ne tässä tuopillakin taannoin.
Taidan olla jotenkin vanhanaikainen, kun anoppini on minua nuorekkaampi. Hän bilettaa melkein viisikymppisenä täysillä, pukeutuu kauniisti, matkustelee.. Ennen meillä oli ihan hyvät välit, mutta nyt on ollut känkkäränkkää. Arvostukseni tuota ihmistä kohtaan on laskenut: miksei hän anna meidän olla perhe ja arvostaa meitä aikuisina ihmisinä? Mielestäni minulla ei ole mitään velvollisuuksia antaa lastani hänelle yöhoitoon ja hän ystävällisesti sanoikin pojalleen, että lain mukaan miehelläni on oikeus viedä lapsi hoitoon, jos hän haluaa. Onko näin? Siinäkin tapauksessa, että lapsen äiti on täysin vastaan?
Tietysti mieheni on äitinsä kanssa samaa mieltä ja tämä asia on tulehduttanut meidän välejä. Olen kuulemma tiukkapipo enkä osaa ottaa rennosti. Mutta, kun minua ei huvita lähteä kapakkaan! Lapsemme on muutenkin nuoresta iästään huolimatta jouduttu laittamaan päivähoitoon ja potisin vain huonoa omaa tuntoa, jos noin heppoisen syyn takia luopuisin ajastani, jonka voin viettää perheeni kanssa. Kyllä sitä ehtii vähän vanhempanakin laittaa lasta yöhoitoon ja hoitamaan parisuhdetta muuallakin kuin kotona. Ja kyllähän minäkin teen ja harrastan: tapaan ystäviä kotonani tai shoppailen rattaiden kanssa kaupungilla. Käytiin mieheni kanssa muutaman päivän matkallakin tässä talvella.
Mutta miten saan säilytettyä tai takaisin hyvät välini anopin ja mieheni kanssa? Tuntuu kuin kaikki olisivat minua vastaan ja näinkin suuren vastuun ottaneena minun pitäisi silti muuttua lapseksi ja jättää lapsenikin hoitaminen anopille..
PS. Kun lapsemme oli vasta muutaman viikon ikäinen hän jo suunnitteli kuinka hän (anoppini) veisi lapsemme viikoksi mökille (yksi vuotiaan!! Ilman äitiä ja isiä!). Olen miettinyt voisiko hänen kummallinen suhtautuminen johtua siitäkin, että hän ei enää voi saada lapsia, vaikka aikoinaan kuulemma suunnittelikin? Olen myös kuullut, että hän paijaa lastamme kotonaan MIEHENI NIMELLÄ!! Onko tässä aihetta huoleen? Hän on muuten todella reilu ja kiva tyyppi, mutta...
Vastaukset 44
Vanhimmat
lapsen perjantai-illaksi hoitoon (jos et yöksi raaski) ja menette miehenne kanssa vaikka syömään ja elokuviin jos kapakat ei kiinnosta.
Niin, no sitä juuri tarkoitin, että kyllä minulle kävis tällainen tunnin parin hoitoapu, että päästäisiin vapaalle, mutta hän olisi halunnut tosi usein ottaa nimenomaan yöksi: saunomaan, aamukävelylle vauvan kanssa yms.
Anoppisi vaikuttaa tekemisissään harkitsemattomalta. Ei minustakaan vuoden ikäinen ole vielä yökyläilijä, ellei olosuhteiden pakosta ole pakko hoidossa yön yli.
Kyllä anoppisi taitaa "viihdyttää" vain itseään ja omaa hoivaamisviettiään. Vuoden ikäinen ei osaa nauttia mummon luona yökyläilystä niin kuin neljän-viiden vanha lapsi.
Kehoittaisin sinua pitämään oma tahtosi lapsesi hoidon suhteen. Mummo hankkikoon lemmikkieläimen, jos hellimisvaistot jylläävät noin voimakkaana.
Itselläni on kolme lastenlasta. Heistä ei kukaan ole ollut yökylässä alle vuoden ikäisenä. Olosuhteiden pakosta yksi lapsista oli noin kaksivuotiaana, mutta tällä hetkellä vanhimmat, kahdeksan -ja kymmenenvuotiaat tytöt nauttivat mummon luona yöpymisestä. Poika, joka on 1-vuotias, ei ole ollut hoidossani puolta päivää pitempää, enkä ole edes pyytänyt. Hän ei nauttisi yökyläilystä. Äiti on vielä hänen maailmansa keskipiste.
Sanoisin, että kertomasi perusteella anoppiasi vaivaa eläytymiskyvyn puute. Hän ei pysty näkemään lapsen näkökulmasta, joten sinun on emona pidettävä pikkuisesi puolta.
Sinulla on lupa olla pentua puolustava tiikeri, jos niikseen tulee. Pidä pääsi lastasi koskevissa asioissa!
Mieheni on täysin äitinsä puolella. On vaikea pitää omia puoliaan, kun kuulemma normaalistikin kuuluis vauvoja viedä hoitoon heti, kun ollaan synnytyssalista ulos päästy. Olen (raskaana ollessani) lukenut hirveästi oppaita pikkuisen kehitystä koskien ja tiedän, että ilman äitiä oleminen on vaikeaa ja väärin. Silti mieheni ja anoppi yhteen ääneen kehuskelevat kuinka mummolassa viihdytään jopa kotia paremmin (mies: "siellä se naureskeli ja leikki ja äiti hoiti kuin omaansa, parempi sen on siellä, kun on koko aika joku vahtimassa." Tällä hän kai tarkoitti, että, kun kotona ehtii sattua niitä tapaturmiakin, kun silmä välttää ja lapsi on niin liikkuvainen, mutta mummon kun ei tarvitse tehdä kotitöitä samalla, kun hoitaa lapsenlastaan. Mummokin todistelee kuinka yön nukkui itkemättä ja tosi hyvin, vaikka kun olin vauvan kanssa omien vanhempieni luona yötä, niin ei millään malttanut nukahtaa ja yölläkin heräili jatkuvasti vaikka kotona nukkuu ilman taukoja.)
Ja sitten, kun mummolle viedään lapsi yöksi niin mieheni on pakko kutsua kavereita bilettämään ja itse saan pitkiä katseita, jos sanon, että luen mieluummin kirjaa tai katon leffan kuin menen ulos. Silloin, kun sanoin anopille, että haluan itse viettää viikonlopun lapseni kanssa, kun hän viimeksi pyysi häntä hoitoon(ensimmäistä kertaa kieltäydyin), niin mies suuttui ja oli todella kostonhaluinen, kun olen kuulemma epäreilu. Nyt saan vähän väliä kuulla, jos vähänkin vihjaan, että väsyttää (vaikka en sillä mitään ajaisikaan takaa), että mitäs en anna lasta hoitoon, oma vika. Mutta eihän tämä tosiankaan kuulu tämänikäisen lapsen kehitykseen.
Olet varmasti aivan ihana mummi lapsenlapsillesi! Kyllä mummoonkin on hyvä tutustua pikkuhiljaa eikä jakaa hänen kanssaan äitiyttään niinkuin meillä..
Kuulostaapa melkein sairaalloiselta tuo anoppisi! Ihmetyttää kyllä miehesikin käytös. Taitaa olla pikku tauon paikka noissa kyläilyissä? Itse vetäisin rajat hyvin äkkiä. Etköhän se ole sinä ja miehesi, jotka perheen olette perustaneet, eikä anoppi ja poikansa!
Sinua ahdistellaan henkisesti.
Miehesi ei ole näköjään irtaantunut äidistään, hän pitää sinut ja itsensä lapsuuden perheeseensä kuuluvana, johon myös kuuluisi teidän vauvanne.
Eli olisitte kuin sisarukset tämän "vanhan muorin" hallinnassa. Kaikki nuo tapaturmien välttelyt ym. viihtymiset mummolassa ovat vain tekosyitä sinun alistamiseksi tähän laajennetun perhemallin jäseneksi.
Nyt on aika miehesi katkaista napanuora äitiinsä! Muuten ei tulevaisuutenne näytä jatkossa hyvältä.
Olet itse ihan terveellä pohjalla, kun haet omaa tilaa ja rauhaa ja suvereenia itsenäisyyttä.
En voi muuta sanoa kuin: älä anna periksi.
Kaikenlainen bilettäminen tässä vaiheessa on kypsymättömyyden osoitus, silloin kun on pieni lapsi perheessä.
Harrastusten ja biletysten aika tulee myöhemmin. Elämää on kosolti edessäpäin.
Näyttää, että miehesi osallistuu sinun ylitsekävelemiseen, hän ei ole vielä mieltänyt teitä ihan omaksi yksikökseen.
Ja jos et yksin jaksa, kannattaa lähteä hakemaan henkistä tukea jostain perheneuvontayksiköstä.
.. elämäänne, sillä hän ei tunnu olevan innostunut isyydestään. Taitaa olla vielä oppipoikaikäinen, koska haluaa lähettää pienen pois mummun hoiviin ja elellä vanhaa kivaa poikamieselämää edelleen.
Sinulle tulee isukista ongelma, jollei hän pysähdy katsomaan itseään peilistä. Sieltä pitäisi vastaan katsoa ISÄ, eikä hauskaa viikonloppua janoava nuorimies.
Pidä pääsi, älä anna lasta pois, sillä isukki on nyt koulutettava tietämään, että hänen ja lapsen välinen suhde solmitaan nyt eikä vuosien kuluttua.
Enpä usko, että meistä mitään suurperhettä ollaan tekemässä: häntä ei kiinnosta meidän kuulumiset muuta kuin rahapuolella, hän, kun tienaa enemmän ja me ollaan vielä nuoria ja vähävaraisia. En myöskään usko, että kyse on mistään salaliitosta mieheni ja hänen äitinsä kesken, koska mieheni ei käy siellä paljon koskaan, silloin vaan, jos tarvitsee jotain äidiltään. Tällainen suhde on minusta outo ja meillä ainakin on vanhempieni kanssa lämpimät suhteet: käydään usein toistemme luona kahvilla ja jutellaan huolista yms. vapaasti, mutta kuitenkaan ei heistä kumpikaan edes ole ajatellutkaan ottaa vauvaa yöksi, kun se olisi oman äitini mielestä tosi luonnotonta jo hänelle itselleenkin.
Anoppini ei kuitenkaan ole mikään friikki: hänellä on oma työ, raha, talo, miesystävä (mieheni isän kanssa hän erosi jo kun mieheni oli pikkupoika). Hän on nuorekas, tyylikäs, mukava.. Hän ei näytä ikäiseltään eikä käyttäydy mitenkään "vanhan muorin" tavoin.
Silloin, kun olin raskaana (vähän ennenkuin hän sai tietää siitä, että olin) häneltä jouduttiin poistamaan kohtu, mikä oli varmasti kova isku hänelle. Olen yrittänyt ymmärtää häntä, mutta en halua luopua omasta ensimmäisestä äitiydestäni tämän vuoksi. Enkä millään keksi miten voisin saada taas välit kuntoon anopin kanssa, kun siellä (vauvan kanssa) käydessäni vastaanotto oli todella kylmäkiskoinen. Silloinkin, kun hän tuo miehelleni jotain tuomisia tms. Hän ei edes nouse autosta ulos: soittaa puhelimella miehelleni, että "tuu hakemaan pihalta".
Ihmettelen, kun ei hän ole koskaan suoraan sanonut, että jokin mättää: enää vaan ei nähdäkään, vaikka ennen saattoi soitellakin kuulumisia. Miten voisin saada välit kuntoon ilman, että minun on luovuttava lapsestani, jotta hän pääsisi välillä leikkimään äitiä? Tai voiko näin tulehtuneita välejä enää edes parantaakaan?
Ei hätää, lapsi kasvaa ja se lumoaa anopin ja muut sukulaiset. Ole ystävällinen silloin voitat eniten, riitely ja katkeruus ei auta. Anopin rikkauksia ei myöskään kannata kadehtia, yleensä nuoret perheet ovat taloudellisesti tiukoilla aina olleet, se on kai jokaisella tiedossa. Jos anoppisi satsaa teidän perheeseen varojaan niin siitä vaan, ei kai siinä mitään pahaa ole, ei pidä kaikkea kääntää kielteiseksi. Voihan olla, että anoppisi haluaa järjestää teidän parisuhteen hoitamiselle aikaa, mitä kaikki oppaat ja lehdet toitottavat. Nuorten parien tulee hoitaa myös toisiaan, eikä biletellä yksikseen. Yökylä on asia erikseen, eikö anoppi voisi tulla teille lasta hoitamaan, jos teillä on ohjelmaa. Anna lapsen kasvaa ja luo hyvä ystävällinen suhde anoppiin, hänestä on sinulle paljon apua ja iloa vuosien varrella lasten kanssa, sillä joskus itsekin tarvitset vaihtelua ja lomaa äitiydestäsi. Mummit ja ukit yleensä ovat turvallisia aikuisia, joille voi lapsensa antaa hoidettavaksi ja ainoita, joille voisin yökylään lastani viedä. Lapsenlapset ovat uskomattoman ihania ja niihin hullaantuu aivan eritavalla kuin omiin lapsiinsa, ei se sen pahempaa määräämis/omistamishalua ole, vaikka anoppeja aina yritetäänkin leimata ja mustamaalata, älä sorru panetteluun vaan ota hyvät asiat onkeesi ja huonot jätät omaan arvoonsa. Anopissasi on varmaan niitä hyviäkin puolia, kuten sinussakin. Viha kasvattaa vihaa ja ystävyys kasvattaa ystävyyttä.
Ei ole mikään laillinen oikeus isällä viedä lasta mummolle hoitoon piste. Paskapuhetta. Pistetään anoppi järjestykseen. Jos tahtoo pitää välit lapsenlapseen olkoon välit kunnossa myö säitiin.
Kyllä sinä todelakin teet ihan oikein kun et vie lasta yökylään vielä. musta lapsi viedään yökylään vasta sitten kun on niin vanha että pystyy kunnolla ymmärtämään mitä se tarkoittaa ja kertomaan että sitä itse haluuaa. Mulla oli ainakin illalla vielä neljän vanha hirvee ikävä äitiä jos se tuli myöhään kotiin.
Sun anopilla ja miehelläsi on väärä asenne.
Mokomat. Sututtaa puolestasi. Sanot miehellesi että johan kumma että ei kelpaa anpin saada lasta lauantaina hoitoon. Ja jos tuo anoppisi tykkää ryypätä ja rellestää niin olkoon hyvä vain että lähttee itse perjantaisin.
Meillä anoppi saa hoitaa lasta koko päivän joka viikko, mutta ei riitä. Selittää, minne kaikkialle hän aikoo lapsen viedä (esim. Ruotsiin sukulaisiin) ja miten lapsen on niiiiiiiiin hyvä olla isovanhempien luona että itse asiassa sinne täytyisi muuttaa... - siis lapsen, ei minun, koska minä olen häiriötekijä. Minähän olen sen lapsen äiti...
Mua kanssa ei kapakat kiinnosta pätkääkään. Mieluummin tosiaan apua vaikka lauantaipäivisin, esim. ikkunanpesu sujuisi hienosti, jos anoppi katsoisi lapsen perään, mutta tälläistä apua en saa lainkaan. Lapsi täytyy viedä heille ja aina koko päiväksi.
Yökyläilyihin en ole suostunut, lapsi on nyt 1 v 9 kk. Nythän mun lapsesta tuleekin sellainen, ettei ikinä uskalla mihinkään ilman äitiä... Ja höpö höpö. Lapsi on tosi sosiaalinen ja omatoiminen. Vielä vaan ei mielestäni ole ollut aika yökyläilyille.
Muuten on tosi hyvä, että anoppi tykkää lapsesta, totta kai lapsellekin on hyväksi muutkin läheiset suhteet kuin vain vanhemmat.
Sinun anoppisi on tosi tyhmä, kun ei mieti mitä aiheuttaa tuollaisilla lausahduksilla (jos lapsen isä haluaa viedä...!)! Sekä se on hyvä, että yllytetään lapsen vanhemmat keskenään riitoihin?
Kehotan sinua pitämään pääsi ja sanomaan suoraan, että oikein mielelläsi annat lapsen hoitoon välillä lauantai-päivisin tai pariksi tunniksi illalla, kun käytte vaikka elokuvissa, mutta yökyläilyt eivät nyt tule kysymykseen. Kerro suoraan, että sinun on ikävä lasta ja haluat viettää kaiken sen ajan, joka mahdollista, lapsesi kanssa.
Jaksamista!!!
Saat tilanteen kuulostamaan todellakin siltä,että anoppisi on hirviö.Ja kaikki tähän mennessä tulleet vastaukset ovat kommentoineet asiaa siltä pohjalta.Tuntematta todellista tilannettasi,ei voi sanoa,onko asiat noin,vai värittyvätkö ne mielessäsi,kun olet väsynyt itse anoppiisi ja et pidä hänestä.Uskon ,että kertomasi asiat ovat kaikki totta,mutta itse ulkopuolisena näen ne laajemmin ja en näe anoppiasi niin pahana,kuin annat ymmärtää.
Hän yrittää antaa sinulle ja miehellesi aikaa olla kahdestaan,koska tietää,miten tärkeää se on parisuhteelle.Hän ei varmaan tarkoita,että teidän on lähdettävä ryyppäämään silloin,kun hän lapsen hoitoon ottaa.Voitte tehdä ihan mitä haluatte!Ideana on se,että saate olla kahden.Usko pois,se on hyväksi.Katsotte vaikka tv:tä ja syötte sipsiä,jos ei muuta.Eikä anopin tarvitse tietää missä olette tai mitä teette,kun olette kahden.Siksi hän sanoo,että menisitte ravintolaan yms.koska hän itse tekisi niin ,jos olisi sinun asemassasi.Se on siis vain esimerkki,ei käsky.
Ja jos miehesi pyytää kavereitaan kylään silloin,niin ajattele miten paljon parempi se on,kuin että hän lähtisi kapakka reissulle heidän kanssaan.Sanoisin,että huomaavainen mies tämän asian suhteen.:)
Ja jos anoppi on luotettava hoitaja,niin ei ole mitään estettä jättää hänelle vuodenikäistä lasta.Toki sinusta tuntuu,ettet voi olla erossa lapsesta,vaan haluat olla kokoajan hänen lähellään.Tietysti,koska,oma äiti on se paras hoitaja.Muista vain,että myös miehesi tarvitsee sinua,miehille se on tärkeää,että välillä saa olla ihan kahdestaan.
Sanoit,että ehditte myöhemmin laittaa lasta yökylään ja hoitaa parisuhdetta.Tuosta olen erimieltä.Onko teillä parisuhdetta mitä hoitaa muutaman vuoden kuluttua?Sitä on hoidettava kokoajan,ja varsinkin kun lapset on pieniä!Silloin monesti alkaa se erilleen kasvaminen,ja sitä ei myöhemmin sitten korjata helposti,tuskin ollenkaan.On hyvä tuulettua ja olla vähän erossa lapsesta välillä.Lapsi ei kärsi siitä ja itse olet sitten jaksavampi ja pirteämpi äiti ja vaimo.Mieti sitä.Minusta tuntuu,että yrität ehkä olla liian täydellinen äiti,jos tunnet kauheaa syyllisyyttä päivähoidostakin.Et ole. Voin sanoa sen ihan varmasti.
Siitä vielä,että anoppi kutsuu lastanne poikansa nimellä...Tekeekö sitä aina,joka kerta,vai satunnaisesti?Tiedätkö,on todella vaikeaa "muistaa"aluksi,että oman lapsen lapsi ei olekaan oma.Varsinkin,kun ei kuitenkaan sataa vuotta ole siitä,että oma lapsi oli samanikäinen,(anoppisi on nuori)ja ehkä saman näköinenkin.:)Tästä on omakohtainen kokemus,sanoin aluksi joskus vahingossa omalle lapsenlapselleni,että "tule äiti laittaa.." ym.Ei se ole niin vakavaa,mikäli se ei ole jatkuva ,harkittu tapa.
Suosittelisin keskustelemaan anopin kanssa ihan asiallisesti ja sanomaan suoraan,mitä haluatte ja miten olette ajatelleet asiat hoitaa,mutta älkää hylätkö hänen hoito,ym.apuaan,se on kallisarvoista,että on paikka,minne viedä lapsi jos tarvetta on.Ja myöhemminkin,ei vain nyt,kun hän on pieni.Ajattele asioita useammalta kantilta,näet kaiken nyt niin kapeasti ja yksiselitteisenä.
Hyvää kevättä:)
Anoppi kyllä tietää, että pojallaan on ongelma alkoholin suhteen. Ja välillä menee hyvin: isi on kotona viikolla iltaisin ja viikonloppuna, saattaa käydä kavereilla yms. Sitten anoppi ottaa lapsen hoitoo ja välillä antaa rahaakin(!) että päästään ravintoloimaan. En minä ole täysin kalkkiintunut absolutisti kotiäiti, voin juoda saunakaljan tai lasin viiniä uutta aikakauslehteä selatessani, mutta mieheni ei sitä vastoin tunne rajaa: jos juot, juot siihen asti, että et kertakaikkiaan en anää pysty (sammut tms.) Kyllä hän töihin menee selvänä eikä juo viikolla, mutta alkoholin käytön kanssa on ollut ongelmia ja anoppi tietää niistä, ollaan jopa niistä puhuttu silloin, kun olin jo muuttamassa pois. Ja mieheni tosissaan yrittää, anoppikin puhui hänelle siitä, että juomisessa pitää olla raja: seuraavana aamuna on jaksettava hoitaa lasta ja kotia yhdessä. Silti hän toisella eleellään kannustaa miestäni. Ja olen hienovaraisesti yrittänyt sitä sanoa.
Sitten se kotona bilettäminen. Ensinnäkin: jos haluan lukea kirjaa tai katsoa leffaa meidän pienessä kaksiossa, niin miten se onnistuu, jos mies ryyppää kavereineen mediavälineet täysillä? Siinä voi joko tulla hulluksi tai osallistua henkeen, vaikkei halua. Enhän minä kodistani poiskaan voi lähteä! (tai minne edes menisin, tuntuisi naurettavalta mennä omille vanhemmilleen, oltaisiin kuin molemmat, lapseni kanssa eri paikassa "hoidossa" =-). Ja tietysti, kun mieheni ei tunne alkoholinkäytön rajoja niin vaikka hän kuinka lupaa siivota ja auttaa muutenkin kotona, niin ei hän krapuloissaan pysty. Tästä taas seuraa, että viikonloppu menee hukkaan: perjantaina ryypätään, lauantaina podetaan krapulaa ja sunnuntaina hävettää ja mieheni alkaa myös kaipaamaan useammin "nuorta elämäänsä". Tietysti asia olisi hieman toisenlainen, jos todellakin voitaisiin mennä leffaan tai syömään tms. mutta siinä menisi mieheni mielestä hyvää aikaa hukkaan: nyt, kun olis kerrankin tilaisuus nähdä vanhoja kamuja. Toisiammehan näemme jo muutenkin joka päivä.
Niin, lapsemme käy nukkumaan kahdeksalta illalla. Siksipä meillä on hyvää aikaa vaikka joka ilta katsoa telkkua ja syödä sipsiä kahdestaan, vaikka lapsi onkin kotona. Muutenkin mielestäni olisi järkevämpää käyttää vapaa aikaa mieluummin siihen, että harrastetaan vaikka perheen kanssa yhdessä tai edes vuorotellaan menoissa (esim. minä käyn jumpassa tai kavereilla ja seuraavan kerran mieheni voi mennä vaikka pelaamaan lätkää tms.). Miksi minun pitäisi liittää anoppi tähän meidän vanhemmuuden harjoitteluun, kun hän näköjään haluaa korostaa omaa äitiyttään ja sitä, että poika on vielä nuori?
Et kertonut aikaisemmin mitään miehesi alko-ongelmasta.Minusta näyttää siltä,että se on ehkä suurin ongelma ja siihen ympärille kasaantuu kaikki muu.Anoppi ei siis ole ongelman ydin.
Varmaan olisi paras päästä juttelemaan jollekin joka osaa neuvoa ja auttaa eteenpäin.Perheneuvolaan,ehkä?
Ei kannata yksin painia tuollaisten asioiden kanssa,vaan hakea nimenomaan ulkopuolista näkökulmaa.Silloin asiat saavat oikeat mittasuhteet ja usein selkiytyvät helpommin.
Töitä se kumminkin vaatii,molemmilta.
anoppi on mikään hirviö, varmasti hänessä kuten meissä muissakin on hyvät ja huonot puolet. Mutta saattaisi kyllä anopin olla paikallaan kurkata peiliin ja miettiä sanomisiaan/tekemisiään (vrt. alkuperäisen kirjoituksen lainaukset alla):
"No, tästähän seurasi se, että vaikka varsinaisesti ei ollakaan riidelty niin välit on tainnut mennä poikki: enää hän ei ota minuun tai lapsenlapseensa mitään yhteyttä, pojalleen soittelee silloin tällöin..."
"...Mielestäni minulla ei ole mitään velvollisuuksia antaa lastani hänelle yöhoitoon ja hän ystävällisesti sanoikin pojalleen, että lain mukaan miehelläni on oikeus viedä lapsi hoitoon, jos hän haluaa..."
Hyvä ihminen hän on.. tai ainakin yrittää olla ja hyvinhän hän on oman elämänsä järjestänyt. Siis ihmisenä hän tosiaankin on erittäin mukava jne. mutta silti on tämä ongelma. Enää en uskalla mennä edes sukujuhliin, kun en halua kantaa mitään onnellisuuden kulissia heidän kanssaan. Jos ei tulla toimeen, niin.. Mutta lapsenkin takia olisi hyvä saada välit kuntoon ennenkuin hän kasvaa tarpeeksi isoksi ymmärtämään, että äiti ja mummu ei tule toimeen. Onko kellään kokemuksia/ideoita miten tällaisesta tilanteesta päästäisiin kunnialla? Olisi siis tosiaankin saatava myös mies tähän mukaan.
häneen yhteyttä, jos hän ei ota sinuun, mutta kuten joku tuolla edellä kehotti pidä pääsi ja sano suoraan, että oikein mielelläsi annat lapsen hoitoon välillä lauantai-päivisin tai pariksi tunniksi illalla, mutta yökyläilyt eivät nyt tule kysymykseen, koska sinä haluat viettää itse mahdollisimman paljon aikaa lapsesi kanssa.
Ikävä kyllä itsellänikin on mies, jonka mielestä hänen äitinsä on aina oikeassa, joten en osaa neuvoa miten saat miehen mukaan. Mies ei osaa ajatella asiaa lapsensa äidin kantilta eikä välttämättä ymmärrä sitä kaipuuta, joka äidillä on lapseen "alituisesti". Mutta yritä itse ottaa asia ystävällisissä merkeissä anopin kanssa esille, esitä asia vaikka niin, että luotat anoppiin hoitajana, mutta SINÄ et vielä ole valmis päästämään pikkuruistasi maailmaan tuuliin, että SINUN on niin ikävä... tosin tiedän, ettei se ole helppoa, kuin miltä kulostaa...
Kuulostaa rattoisalle tuo teidän elämänne... Se, mihin ehkä itse koettaisin vaikuttaa ensiksi, on miehen käytös. Jos mies on pysyvästi ongelmainen, eikä tunne halua aikuistua, niin ei kai sitä loputtomiin kannata katsella? (vaikka kuinka rakastaa, mutta onhan siinä jo lapsenkin edusta kyse...)
Ja kyllähän se on niin, että pojilla ja äideillä on monesti turhan symbioottinen suhde, mutta kyllä pojan (jos äiti ei tajua) olisi osattava irrottautua siitä kun perustaa perheen. Kun perheeseen tulee lapsi, se tarkoittaa elämäntapojen muuttumista. Ei sitä, että omat kaverit ja harrastukset tulee kokonaan hylätä, mutta mielestäni isien ja äitien pitää ottaa huomioon se, ettei ns. omaa aikaa eikä myöskään parisuhdeaikaa ole yhtä paljon kuin ennen. Perheen aika vie niistä osansa. Onhan se varmasti rankkaa alkuun, mutta hittoako niitä lapsia pitää hankkia ellei niihin ole valmis sitoutumaan?
Eikä noin pientä lasta todellakaan kuulu antaa hoitoon pitkäksi aikaa! Anopilla on varmaan hyvät tarkoitusperät (antaa teille omaa/parisudeaikaa), mutta kuten sanoit, niin loppujen lopuksi sellainen parin-kolmen tunnin lapsenvahdinta auttaa suhdetta varmaan yhtä paljon (ellei enemmän, kun kerrankin saa arjen pyörimään helpommin ja ikkunat pestyä tms. Ja lapsikin on tyytyväinen siihen, ettei tarvitse olla äidistä erossa pitkää aikaa.
Omalla äidilläni on anoppiinsa hmmm..kireähköt välit. En muista missä vaiheessa sen tajusin. Ensin en ymmärtänyt sitä, minusta mummi oli aina ollut mukava (ja on edelleen). Pikku hiljaa olen kuitenkin alkanut ymmärtää seikkoja, jotka ovat saaneet äitini kyllästymään tilanteeseen. Tosin tässä jutussa apua esim. lasten hoitoon ei tarjottu, vaan asenne on isän äidin puolelta ollut enemmän sellainen, että hoitakaa nyt itse kun kerran hankitte. Pikkuveljeni oli vauvana aika sairas (nyk. terve!) eikä kipujensa vuoksi esim. nukkunut paljoakaan vaan huusi ja huusi ja huusi, mikä tietysti oli vanhemmilleni hyvin raskasta. Ikäeroa kun meillä on se reilut kolme vuotta, niin minullakin oli kai uhmaikä sopivasti päällä. Hoitoapu olisi varmasti kelvannut muutamaksi tunniksi, että vanhemmat olisivat päässeet vaikkapa päiväunille... Äitini vanhemmat ovat auttaneet enemmänkin, vaikka heillä lastenlapsia on aikamoinen liuta, äidilläni kun sattuu sisaruksia olemaan (isäni on ainut lapsi..).
Joka tapauksessa yritin vain vastata siihen, kun sanoit että välit olisi hyvä saada kuntoon ennen kuin lapsi alkaa tajuta. Olisi kyllä. Meillä tilanne toki on ollut ihan erilainen. Mutta ei minulle mitään kamalia traumoja asian tiimoilta jäänyt. Rakastan sekä vanhempiani, että kaikkia isovanhempiani. Vaikka toki myös olen eri mieltä joistain asioista heidän kanssaan.
Huh. Tulipas pitkä kirjoitus. Ja minun piti vaan sanoa, että alkoi tuo lasten hankkiminen pelottaa. No, toivoakseni tuleva mieheni psykologiaa lukeneena ymmärtää myös sen, että pienen lapsen paikka on kotona. Ja luulen että hän kyllä hullaantuu tulokkaaseen niin, ettei raski erota pitkäksi aikaa, semmoinen vauvakuume tuolla ainakin nyt on päällä.. Mutta jospa vielä pari vuotta odoteltaisiin, niin saisimme molemmat opinnot loppuun...
Voimia! Älä jää yksin ongelmiesi kanssa, vaan hae/hakekaan miehesi kanssa ulkopuolista apua, vaikka perheneuvolasta.
Minä näen teidän tilanteenne erlaisena kuin useimmat vastaajat. Minusta tuntuu, että anoppi on ollut huomaavinaan sinun omistautuvan ehkä vähän liikaakin lapselle. Tulisi muistaa hoitaa myös parisuhdetta. Anoppi on voinut huomata tämän, eikä tarkoita varmastikaan kuin vain hyvää. Siihen viittaa myös se, että mies on suuttunut, kun et olekaan antanut lasta anopin hoidettavaksi. Jos ja kun syy näyttää olevan vain tämä, on todella sääli, jos välinne menevät poikki
kokonaan. Mielestäni mielikuvituksesi laukkaa ehkä vähän liikaa anopin kohdunpoistoissa ym. Ei viisikymppinen nainen nyt enää muutenkaan halua omia lapsia. Moni tuon ikäinen ai halua edes vielä mummuksi.
Oma anoppini jopa haikaili lastani pidellessään, että miten ihanaa olisi imettää...ja tuskaili kun ei imetys onnistunut omien kanssa. Kun häntä siinä katselin niin mieleen tuli ajatus "hullu ämmä, kohta se vetää puseron auki ja yrittää imettää!". Siis sen ilme oli vähän sellainen...
Anopit ovat viisaita mummoja jos ekan ajan pysyttelevät vähän kauempana. Ei sitä apua tarvii heti laitokselta tyrkyttää. Äidin on saatava muodostaa se suhde lapseen rauhassa, ilman että joku läähättä niskaan ja haluaa vauvaa hoitoon. Itse en tätä virhettä aio omien lastenlasteni kohdalla tehdä.
helppo sanoa noin.Vaan miten on toteutuksen laita.;)
Kyllä ihmetyttää nämä viestit.Sitten taas toisessa ketjussa valitetaan kuorossa,ettei anoppi ole kiinnostunut,ei tarjoa apua,ei ota vauvaa yöksi,ei ole kiinnostunut yhtään...
Minusta tuntuu,ettei nykynaisille kelpaa mikään.
Teki anoppi niin tai näin.Olkaa kiitollisia,kun teille tarjotaan apua ja kieltäytykää kohteliaasti,jos ette tarvitse sitä.Kyllä asioita voi hoitaa sivistyneestikin.Ei aina tarvi ensimmäisenä hypätä takajaloilleen ja ajatella että TAAS anoppi SEKAANTUU meidän asioihin.
Tajuatte asian viimeistään sitten ,kun itsellänne on lapsenlapsia.Vaikka ettehän teekään samoja virheitä,kuin anoppi....
Ennen vanhaanhan sukupolvet asuivat yhdessä saman katon alla. Miksiköhän ei enää? Koska se EI TOIMI!!! Ei kukaan miniä enää nykyaikana halua olla anoppinsa pikkupalvelija. Ei enää päde vanhat säännöt, että miniän pitäisi kyykistellä anoppia. ONNEKSI!!!!!
ohoh, miksiköhän itselläni ei vielä ole tullut loppuunpalamisen tunteita, vaikka lapsetkin jo isoja, koulussa jo? Eivätkä hekään olleet yökylässä pieninä, niin että olisin baarissa saanut juosta. Ehkä olin sitten kypsä olemaan äiti. Ei tarvinnut vanhempien naisten sekaantumista elämään. Selvittiin miehen kanssa kaksistaan oikein hyvin.
Sanoinkin kerran miehelle, että minä hankin lapseni hänen kanssaan, en hänen äitinsä, kun anoppi oli jatkuvasti tänne tulossa hoitamaan... Onneksi mieskin nykyään on samaa mieltä ja luottaa isän kykyihinsä!!
fiksu kun luulet, niin mitä ihmettä tuohon tilanteeseen nyt auttaa se, että laittaa välit kokonaan poikki miniään ja lapseenkin??? Ei kyllä kuulosta siltä, että miniän jaksaminen olisi taustalla tuohon toimintaan.
nyt käsi sydämmelle ja sano,ovatko lapsenne olleet AINOATAKAAN yötä jossain muualla kuin kotona, jonkun toisen hoidettavina?
Jos vastaus on EI,niin pakko sanoa,että VAU,olet kone.
ei toki ole pakko baariin lähteä.
Ja pieni loma tekee hyvää,ihan vaikkei olisi voimat lopussakaan.En usko,että kypsyydellä on sen kummemin tekemistä pärjäämisen tai pärjäämättä tulemisen kanssa.
Kylläpä mekin yhdessä miehen kanssa saimme lapset aikuisiksi,ilman kenenkään sekaantumista sen kummemmin hoitamiseen.Mutta meillä oli mahdollisuus joskus viedä heidät jomman kumman vanhemmille muutamaksi tunniksi,yöksi..tms.
Kypsä olin itsekin äidiksi mielestäni,mutta halusimme kumminkin joskus viettää aikaa kahdestaankin.Ja joskus joutui viedä lapset hetkeksi hoitoon ihan pakon sanelemana.Tuleehan niitä tilanteita,ettei lapsia yksinkertaisesti voi ottaa mukaan.Jokaiselle.
Minä en melkein VUOTEEN saanut sitä naista irti lapsestani: en osannut mitään sanoa. Anoppihan on aina oikeassa, kysykää vaikka exältäni. Minä en ole mikään pikkutarkka konemainen äiti: en lue pelkkiä vauvapalstoja ja toteuta pilkuntarkasti jotain oikeaksi katsomaani kasvatusmetodia. Olen opiskelija, kukaan ei varmaan lukenut sitä. Lapseni on päivähoidossa ma-pe. Viikonloput on aikaa, jotka vietän lapseni kanssa! Vaikka kuinka olisin jonkun mielestäni "liian omistautunut". Ja olenhan minä, eivätkö kaikki ole? Lapsihan on maailman paras asia! Miksi minun pitäisi jo nyt asennoitua ajattelemaan, että pidän hauska JOSSAKIN MUUALLA SILLÄ AIKAA, KUN LAPSI ON HOIDOSSA! Voi herranen aika, tuonko se kokemus on äideille todellakin opettaa?
Ja anopin kanssa ei muuten olla enää kavereita. Hän pisti itse kanssani välit poikki. ei kyllä ihan suoraan vaan pyysi poikansa puhelimeen, kun vastasin ja sanoi hänelle, että kertoisi minulle, että minusta hän ei halua kuulla mitään eikä nähdä minua. Pakko sanoa, että kivi putosi sydämmeltä. Surettaa kyllä, että mies lähte, mutta toisaalta ymmärrän häntä. Meissä ei ole paljoakaan samaa. Hän haluaa elää niinkuin ennen- minä haluan elää tässä ja nyt. Vaikka sitten lapsen kanssa ja kyllä varmasti nautin joka hetkestä. Osaan korvata ravintolat ja leffateatterit kotiruualla ystävien kanssa ja aamupiirretyillä joille nauretaan lapseni kanssa yhdessä. Ja uskokaa: MINÄ EN KÄRSI TÄSTÄ YHTÄÄN! Eikä onneksi kärsi kukaan muukaan. Joku saataisi kyllä kärsiä, jos eläisin jossain muualla kuin kotona ja kotona tekisin vain "työtä".
Noh.. nyt taisin vähän suuttua :)
Eli siis tää anoppijuttu oli vain jäävuoren huippu ja tiedän, että en häneen enää yhteyttä aio ottaa.
Tuli muuten mieleen, että joskus mieheni pahimpina aikoina ajattelin itsekseni, että seuraavan kerran, kun anoppi antaa viiniä/ tarjoaa rahaa/ pyytää lastani hoitoon, niin sanonpa hänelle, että "etkö mieluummin ottaisi omaa poikaasi tuuditeltavaksi? Saisin kerrankin nukkua rauhassa". Melkein nyt kaduttaa, kun en koskaan sanonut :)
Käyn itse töissä ja lapsi on viikot hoidossa. Yhtäkään aikaa, jonka voin olla lapsen kanssa, en haluaisi tuhlata muuhun. Isovanhemmat saavat hoitaa lasta myös viikolla päivisin esim. hoitajan lomien ja sairaslomien aikana ja muutoinkin välillä lapsi menee heidän pyynnöstään päiväksi hoitoon heille. Yö- ja viikonloppuhoitoihin en marinoista huolimatta suostu, koska ne ovat sitä aikaa, jolloin itse saan olla lapsen kanssa.
Tämä tilanne on varmasti ihan eri niille äideille, jotka saavat olla kotona lapsen kanssa, eivät siis opiskele tai käy töissä. He saavat luultavasti olla tarpeeksi lapsen kanssa, joten yökyläily silloin tällöin ei ehkä tunnu heillä muuta kuin mukavana vapaana. Mutta tiedän myös kotiäitejä, jotka eivät halua laittaa lasta yökylään.
Miksi ihmeessä äitien ja isien ei anneta itse päättää näitä asioita, vaan painostetaan ja puhutaan mukamas äidin jaksamisen puolesta.
Sinulle toivon paljon voimia tulevaisuuteen, sillä eivät nämä sinun ongelmasi miehen lähtöön lopu. Itse asiassa vaan muuttavat muotoaan ja saattavat hetkeksi jopa paheta. Mutta terveellä järjellä ja läheisten avulla selviät ja löydät paremman tulevaisuuden!
Kyllä sinä nyt olet tässä oikeassa, eikä anoppi. Anopilla ei ole minkäänlaista oikeutta lapsenlapseen. Olisin tehnyt ihan kuten sinäkin; lasta en antaisi anoppilaan! Koen tuollaisen tunkeilun ja hoidon tuputtamisen suorastaan raivostuttavana. Kyllä sitä itsekin aikuiset ihmiset osaavat hoitoapua pyytää jos sitä tarvitsevat.
Lasta ei tosiaankaan tarvitse antaa yökylään jos ei itse halua, tai ei ole tarvetta. Kaduttaisi vain sitten, että tuli annettua. Itsekään en antanut noin pientä, vaikka anoppi tyrkytti ja pyysi ja pyysi. Ei akka tajunnut, että mulla ei ollut mitään intressejä nakata lapsi heti jollekulle hoitoon kun olen sen vihdoin saanut!!! Mä rakastan mun lasten kanssa olemista ja jotenkin se oli anopille kova pala. Hän luuli jotenkin kai saavansa taas elää pikkulapsiarkea minun lasteni kautta... jee jee.
Sille miehellesi sanoisin, että kasva aikuiseksi!!
Mäkin haluan itse olla lapseni kanssa. On toki oikein mukavaa, että isovanhemmat ovat mukana touhuissa, mutta lapsen vaatimisesta yökylään ja avun tyrkyttämisestä en pidä. Jotenkin hassua, että oletetaan, että heti kun on mahdollisuus, niin tungen lapsen jonnekin hoitoon? Minäkin toivoin lasta kauan ja kun lopulta sain, haluan itse olla mahdollisimman paljon hänen kanssaan. Ja kuten sanottu, isovanhemmat saavat oikein mielellään olla mukana siinä, mutta mitään "yksinoikeusvaatimuksia" en ymmärrä.
kokemattomat ja kokeneemmat.
Ymmärrettävää,koska vain vuosien päästä voi huomata miten asiat olivat,mikä olisi ollut järkevintä jne.Tässä,ihan niinkuin kaikissa muissakin asioissa.Siis jälkiviisaus.
Muistakaa kumminkin,että ette riistä lapsiltanne oikeutta isovanhempiin,vain sen takia,että itse ette heistä pidä.Lapsilla on oikeus oppia tuntemaan heidät,ja se on rikkaus myöhemmin.Jos vuorovaikutusta on pienestä pitäen,niin myöhemmin elämässä lasten ja isovanhempien suhde on todella lämmin ja hyvä.Mutta jos pienestä asti oppii siihen,ettei mummot ja vaarit kuulu perheeseen ja heitä vältellään,niin kyllä silloin jää paljon puuttumaan lapselta.Koska lapsilla ei ole ennakkoluuloja heitä kohtaan.
Täällä monet puhuvat siitä,että haluavat hoitaa lapsensa itse.Se on ihan hyvä,mutta kyllä tätä "turvaverkkoa " pitäisi myös laajentaa,jolloin lapsella olisi useampi turvallinen paikka,johon hänet tosipaikan tullen voisi jättää levollisin mielin.(vanhempien vakavat sairastumiset..jopa kuolema ym.)Ei koskaan voi tietää,mitä tapahtuuja silloin jos joutuukin jättämään lapsen ihan vieraaseen paikkaan,on se paljon huonompi vaihtoehto.Kuin se,että isovanhemmat ovat tuttuja ja turvallisia lapselle.
Vaikka lapset olisivat joskus mummolassa,jää teille äiteinä vielä hoidettavaa yllinkyllin.
Se murto-osa minkä he elämästään viettävät anopilla,on mielestäni silloin aika korvaamatonta.
alkoholiongelmaan anopin tyyli:"tuo lapsesi minulle hoitoon illaksi, niin annan sinulle vähän kaljarahaa"
Tekisi mieli sanoa voi V.
Sällin olisi korkea aika kasvaa isäksi eikä olla vain siittiöiden luovuttaja. Alan kohta kannattaa testiä ennnem kuin saisi hankkialapsia.
Jos itse saisin lapsen maailmaan, niin silloin kyllä väistyy kaikki ylimääräinen aktiviteetti elämästä ja ne muutamat saunaoluet jää kaupan hyllyyn.
Anopeilla herää aina liian suuret "Äidinvaistot" kun perhepiiriin syntyy lapsenlapsia. Silloin aina anoppi luulee olevansa paras tietolähde. neuvolankin ohjeet ovat heidän mielestään vääriä.
Tuo on kyllä ihan totta, mitä sanoit anoppien "liian suurista äidinvaistoista".
Meillä vaimon äiti on omasta mielestään paras hoitamaan lastamme. Olemme vaimoni kanssa jutelleet keskenämme asiasta ja olemme sinut tämän asian kanssa. Annamme anoppini ajatella lapsenhoitotaidoistaan mitä haluaa, tiedämme kuitenkin itse, että lapsemme parhaat hoitajat olemme me itse.
Onneksi meillä ei ole alkuperäisen kirjoittajan kaltaista ongelmaa, eli kummankaan vanhemmat eivät ole liian agressiivisia saamaan lapsenlastaan hoitoon. Todennäköisesti anoppinikin rauhoittuu tai alkaa kanavoimaan osaa hoitovietistään vaimoni siskon lapseen, joka syntyi hiljattain. Muutenkin anoppini on "harmiton", vaikka välillä hänen toimintansa ärsyttää. Meillä on kuitenkin omat tapamme ja sääntömme, jonka mukaan lastamme haluamme kasvattaa. Anoppini ei sen sijaan henno kieltää lapseltamme mitään...Sama tosin vaivaa omia vanhempianikin, tosin ei niin suuressa määrin. Mutta kaipa se on aika tyypillistä isovanhemmille, että lastenlapsia hemmotellaan välillä jopa liikaa.
Oma poikanni oli 5kk ennen kuin oli erossa äidistä kauppareissua pidemmän ajan. Ja silloin anopin luona, oltiin miehen kanssa olkona. Mentiin yöksi anoppilaan ja siten hoito mielestäni ok. Eikä muu kuvio olisi onnistunut kun imetin. Kun lapsi oli vähän isompi kuitenkin alle vuoden hän kyllä oli öitäkin anopilla siten että oltiin miehen kanssa kotona. Nyt kun hän on 3v6kk hän höpöttää mummista ja vaarista lakkaamatta. Viihtyy heillä ja on ollut 2-3pvä:n aikoja pari kertaa heillä kun on ollut miehen kanssa vapaata. Koskaan anoppi ei ole apua tyrkyttänyt vaan asioista on sovittu meidän aloitteesta hyvissä ajoin.
Nyt kun lapsia on 2 ja olen lähes yh. miehen töiden takia, omat vanhemmat on pitäneet lapsia niin että olen ollut baarissa selvinpäin (3kertaa 5kk:n aikana) ja kyyti on valmiina kun tulee se hetki että pitää kiiruhtaa. Ja soitosta 5-10min olen paikalla. Olen tätä systeemiä pitänyt hyvänä, koska kahden kanssa seinät kaatuu kun yksin vie arkea eteenpäin. En siis koe tästä syystä olevani huono äiti.
Kuitenkin minun tapauksessani asia on eri, minua ei kukaan painosta antamaan lasta hoitoon. Hieman oma äiti tuntuu painostavalta, en tiedä kuvittelenko mutta hän kyselee imetyksestä yms. Ja antaa ymmärtää että ei pitäisi enää kauan imettää ja tyttö on nyt 5kk. Hän on itse nuori mummi jolla on 3 lapsenlasta, esikoisemme on ensimmäinen lapsenlapsi ja oli kaikkien lellikki ja siskon tytöstä tuli vaarin tyttö. Minun kuopus vähän vierasti vaaria, mummi näki tilanteen varmaankin niin että tämä on minun. Ja ikänsä puolesta hän voisi toki olla myös lapseni äiti ikää kun on vasta 43v.
Jokaisella taitaa olla jotain hankausta jonkun sukulaise kanssa, onneksi itselleni on sattuneet sellaiset ihmiset joide kanssa on helppo olla. Muutamalla kaverilla on ollut hieman huonompi onni matkassa...
Kiitos avusta!
Luulin jo pitkään olevani jotenkin vanhanaikainen ja hirveän kotirouvamainen :)
Minulla ei ole ystäviä joilla vielä olisi lapsia, enkä ole voinut tästä asiasta kenellekään puhua (kun miehenikin asenne on mikä on).
Huomasin anopin kanssa juteltuani (ei kyllä lapsestani silloin puhuttu, vaan ihan toisesta asiasta) että hänellä tosiaankin on vielä vahva side poikaansa eikä hän halua antaa hänen itsenäistyä. En todellakaan halua elää missään suurperheessä ja meidän parisuhteessa on vuoden mittaan ollut paljon ongelmia (vaikkakin ne johtuivat pääosin tästä mieheni alkoholinkäytöstä ja minun suhtautumisestani siihen).
Mieheni aloitteesta päätettiin erota (itse en olisi uskaltanut ja mielestäni meillä olisi vielä ollut toivoa.. jos vaikka oltaisiin muutettu toiseen kaupunkiin) Hän ei enää jaksanut riitelyä ja varmasti minun suhtautuminen häneen äitiinsä varsinkin viimeaikoina loukkasi häntä jollakin tavalla. Äiti, kun on varmasti jokaiselle rakas, oli sitten minkälainen tahansa ja itselläänhän se paras äiti aina on :)
Näin siis päättyi meidän osalta tämä tarina ja rehellisesti sanottuna itkettää. Eihän tämän näin pitänyt mennä!
Mutta ehkä näin on kuitenkin parempi. Vaikkakin pelottaa jäädä yksin..
Mutta ne, jotka lukee tämän eikä heillä vielä ole lapsia, jos lapsia aiotte hankkia, niin: tehkää KAIKILLE heti alussa selväksi mikä heidän asema on perheenne rinnalla. Itse luulin, kun vauva oli ihan pikkuinen, että jos nyt kieltäydyn hoidosta, niin mitäs, jos iskee koliikki? Tai alkaa väsyttää? Sitten ei ehkä saataiskaan apua. Mutta mitään ei tapahtunut: lapsi kasvaa terveeksi ja ihanaksi leikki-ikäiseksi eikä missään vaiheessa ole hoidon suhteen ollut mitään mitä ei oltais yhdessä selvitetty.
Ja sitten vielä: on tosi surullista, jos anoppi kasvattaa miestäsi. Minusta jäi vain paha maku suuhun: kaikki ne nalkutukset ja hänen äitinkään kanssa en tullut toimeen. Mutta vaikka asiaa kuinka vääntelisi niin tein mitä pitääkin. Eihän kukaan voi elää alkoholistin kanssa ja antaa hänelle kaiken anteeksi, koska hänen äitinsä hoitaa hänenkin osuutensa perheenisänä!
Tajuatko ollenkaan, minkälaista apua anoppisi sinulle tarjoaa? Henkireikää, jolloin saat olla muutakin kuin äiti! Kuinka moni loppuunpalanut äiti olisikaan kiitollinen tuosta mahdollisuudesta.
Loppuun laitoit kuulopuheita, älä ala tuollaisiin hölmöyksiin.
Minä pidän sinua enemmän henkisesti sairaana kuin anoppiasi. Anna anoppisi nauttia isoäitiydestä nyt kun hän voi siitä täysin rinnoin ja kunnossa olevana nauttia ja nauti itse hetken vapaudesta ja nuoruudesta.
ei kyllä kuulosta yhtään henkisesti sairaalta, voi itku mikä sanavalinta! Kyllä enemmän saa anoppi miettiä tekojaan, jos sen takia, että äiti ei halua olla pienestä erossa, laittaa kokonaan välit poikki???????? Kyllä se kuule kuulostaa paljon sairaammalta!
henkisesti sairas! Anoppis vaan yrittää saada itsensä tuntemaan myös tarpeelliselta (ja toki onkin) mut olet tosi järkevä, etkä välitä enää kapakkajuoksuista, sulla on oikeus valita tekemisesi, jatka ystävällistä olemista anoppiis kaikesta huolimatta, kyllä se siitä rauhoittuu - etsii nyt "paikkaansa" vaan teidän elämän kulmasta, sellaistahan se on...ei tarvii hötkyillä, vuosia riittää, ole rauhallisin mielin ja kuuntele itseäsi...kyllä se siitä
En ehkä sanoisi,että hän on henkisesti sairas,mutta jotain täydellisyyden tavoittelua se varmaan on.....mutta tämä "pikkurouva"ja monet muut täällä polttavat itsensä loppuun,kun yrittävät olla täydellisiä äitejä.He ovat kyllä "hyviä" äitejä siinä suhteessa,että haluavat hoitaa lapsensa mahdollisimman hyvin,ja itse.Mutta eivät ymmärrä,että se jossain vaiheessa tulee se väsyminen..ja sitten ei ehkä anoppikaan enää huomaa eikä välitä alkaa apuaan antamaan,kun on monesti torjuttu.No..sitten saa alkaa valittaa,että anoppi ei välitä...
Lapsi ei varmasti kärsi siitä vaikka hänet jätetään ihan pienenäkin toisen hoiviin hetkeksi,vaikka päiviksi,jos tarve vaatii.Kunhan paikka on turvallinen.
Täällä muutamat kokeneemmat naiset puhuvat täyttä asiaa,(ritu,taika,n45..)ja nuoret äidit,no..asiaa hekin,mutta ilman kokemusta.
Kyllähän eläimetkin sen tietävät...vanhemmat naaraat opettavat ja "neuvovat"nuorempiaan.;)
Ihmisnaaraat eivät vaan ota oppeja tosissaan,vaan oppivat ne kantapään kautta,ja sitten anoppeina opettavat niitä seuraavalle sukupolvelle...;)
tuon alkuperäisen viestin? Kirjoittajahan juuri sanoo, että mielellään antaa lapsen välillä päivisin hoitoon? Eli sinällään en ymmärrä kommenttiasi?
Ja anteeksi kaikille isoäideille, joita vaivaa se, että lapsen äiti haluaa itse hoitaa lapsensa. Kyllä myös valitatte, jos äiti tuppaa lapsensa aina hoitoon eikä välitä lainkaan. Eli jos tuntuu, ettei anoppi voi koskaan tehdä oikein, niin kuulkaa, niin tuntuu myös ettei miniä voi. Vaikeeta on elämä...
kieltämättä sitä on usein vikaa molemmin puolin.
mutta sitä juuri ajoin takaa.Molemminpuolin pitäis olla vähän ymmärtäväisempi.Ideana on se,että välttäis juuri näitä jyrkkiä kommentteja ja turhaa tarkkailua,että mitähän se nyt tarkotti tuolla ja tuolla..ja neuvot ei yleensä tarkoita,että neuvottava olis jotenkin arvoton tai kykenemätön itse päättämään asioista!
Jos anoppi kysyy,vaikka että onko lapsi syönyt,onko vaippa vaihdettu,niin sen usein miniä kuulee mielessään .."etkö osaa ruokkia ja pitää kuivana lastasi."
Taas, kun miniä sanoo anopille,että ei me tuodakaan lasta nyt teille hoitoon,niin anoppi voi sen halutessaan kuulla muodossa..."no en varmasti jätä sun kynsiis lapsiraukkaa.."
Miettikääs,onko näin?Itsellä ainakin oli,oon mäkin nuo ajat läpikäyny,ja itse syyllistyin samaan.Ja nyt olen itse anoppi,ikä alle 40v.:)
Ja vielä yks huomio.Omalta äidiltä kestää paljon paremmin vaikka mitä kritiikkiä,mutta ei anopilta.;)Siis,oppia ikä kaikki,niinhän se on...
Kyllä tarkoittaa kaikki sanominen juuri sitä, että kyseenalaistetaan toisen kyvyt äitinä. Neuvoja ei tuputettaisi ja huomautuksia heiteltäisi ellei ajatuksena olisi, että neuvoja tuntee itsensä paremmaksi ja haluaa myös näyttää sen.
Nuo ovat niitä kaunisteltuja ihannemaailman ajatuksia, että kaikilla ihmisillä olisi pohjimmiltaan hyvä tahto. Myöskään tämä yletön ymmärtäväisyyden ajatus ei ole tästä maailmasta. Pitäis vaan alistua kynnysmatoksi ja antaa loan lentää naamalle ymmärtäväisyyden hengessä?! Jos tuntee tulleensa väärin kohdelluksi, on oikein, että puolustautuu oman mielenterveytensä vuoksi.
erästä seikkaa, nimittäin sitä, että kirjoitus näyttää paljon selvemmältä, mikäli jokaisen välimerkin jälkeen panee VÄLILYÖNNIN.
Tee sinäkin jatkossa samoin, niin kirjoituksiasi on mukavampi muidenkin lukea.
sanottavaa, kuin saivarrella muiden kirjoitusasusta, niin ehkä kannattaisi olla hiljaa? Itse kirjoitan tekstejä työkseni, mutta osaan kyllä löytää sanoman huonomminkin muotoilluista teksteistä...
Kuten aikaisemmissa viesteissä onkin jo sanottu, niin ongelman ydin ei taida olla anoppisi, vaan miehesi. Miehesi ei ole selvästikään kasvanut aikuiseksi, eikä myöskään sisäistäny isyyttä.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä, että kun saa välillä vapaa-aikaa, ei sitä välttämättä tarvitse käyttää ryyppäämiseen. Toki jotkut haluavat lähteä välillä tuulettumaan, mutta aikaa pitäisi käyttää myös parisuhteen vaalimiseen. Käykää leffassa, anna miehellesi rentouttava hieronta ja päin vastoin, ym.
Jos miehesi ei muutu, on vaikea kuvitella suhdettanne tämän paremmaksi. Silloin ehkä kannattaa alkaa miettimään, mikä on suhteenne tulevaisuus ja onko teillä sitä yhteistä tulevaisuutta pariskuntana?