Monet käyttävät nyt käsidesiä esimerkiksi kaupassa asioidessaan, jotkut melkein uivat desinfiointiaineessa. Miksi ihmeessä? Alkoholi ei tapa viruksia. Virukset eivät juurikaan tartu pinnoilta. Korona on hengitystieinfektio ja leviää aerosolimuodossa ilman välityksellä.
Desinfiointiaineen levittäminen tappaa iholta sen luonnollisen bakteerikannan jota vastaan meille syntyy vastustuskyky jonka ansiosta pysymme terveinä. Iho on puoliläpäisevä elementti, eli kaikki iholle laitettava imeytyy myös elimistöön. Mitä mahtaa tapahtua jonkin ajan kuluttua näille käsidesihulluille? Pidän mahdollisena jopa hirvittäviä seurauksia terveyteen.
Desinfiointiaineen levittäminen tappaa iholta sen luonnollisen bakteerikannan jota vastaan meille syntyy vastustuskyky jonka ansiosta pysymme terveinä. Iho on puoliläpäisevä elementti, eli kaikki iholle laitettava imeytyy myös elimistöön. Mitä mahtaa tapahtua jonkin ajan kuluttua näille käsidesihulluille? Pidän mahdollisena jopa hirvittäviä seurauksia terveyteen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Lääkärit ja hoitajat on käyttäneet vuosikymmeniä desiä.
Eikä yksikään heistä ole noin hullu kuin sinä.
Kyllä ovat käyttäneet, harkiten ja ohjeiden mukaisesti ennen toimenpidettä. Nyt käsidesiä käytetään joka paikassa moninkertaisia määriä.
Itse asiassa lääkärit ja hoitajat pesevät kätensä, koska se on tehokkaampi tapa kuin käsidesi. Kaupoissa käsidesiautomaatit antavat niin pienen tipan ainetta, ettei sillä ole mitää merkitystä. Viruksella on rasvakuori, jonka alkoholi tuhoaa, mutta kädet pitää olla kunnolla kasteltuna desiin.
Ja niitä toimenpiteitä on vartin tai puolen tunnin välein. Eli käyttävät hyvin paljon, eikä silti päässä viiraa kuten teillä kaikkea vastustavilla.
Eikä käsissä pidä olla mitään bakteerikantoja. Siksi kädet tulee pestä esimerkiksi vessareissun jälkeen.
Lääkärit ja hoitajat juurikin desinfioivat kädet, koska se ei kuivata ihoa kuten jatkuva peseminen tekisi.
"Iho on puoliläpäisevä elementti, eli kaikki iholle laitettava imeytyy myös elimistöön."
https://www.geekalerts.com/u/picard-facepalm.jpg
Jos noin on, eipä kannata pestä käsiään saippualla eikä käyttää käsirasvojakaan.
Niissähän on vaikka ja mitä, sellaista mikä ei normaalisti iholle kuulu.
Samaten on aivan kauheeta kun pestään päänahka shampoolla.
Eikä ole hyvä käyttää vaatteiden pesussa pesuaineita, niistähän voi jäädä pienhiukkasia jotka siirtyvät iholle.
Ja vedessäkin voi olla vaikka ja mitä ekstraa. Näin sanoi Wikipedia asiasta.
Suomessa vesihuoltolaitosten toimittamassa talousvedessä bromaatin pitoisuudet ovat olleet keskimäärin alle kymmenesosa raja-arvosta 10 μg/l[5][6]. Vesijohtoveteen voi liueta putkistosta metalleja esimerkiksi syöpymisen (korroosion) myötä. Suomalaisten vesilaitosten toimittamassa talousvedessä on laatuvaatimusten[6] mukaisten metallien (antimoni, arseeni, elohopea, kadmium, kromi, kupari, lyijy, nikkeli ja seleeni) keskimääräiset pitoisuudet olleet selkeästi alle raja-arvojen[5]. Talousveden laatusuositusten[6] mukaisten metallien (alumiini, mangaani ja rauta) keskimääräiset pitoisuudet ovat myös olleet alle raja-arvojen[5].
Että silleen, jos pelätä haluaa, niin tässä yksi aihe lisää.
Minä käytän käsidesiä kauppaan mennessä, ja kotiin tultua pesen kädet saippualla ja lämpimällä vedellä ja sen jälkeen laitan käsirasvaa. Eikä huoleta ollenkaan, mikään. Ei edes korona. Rokotukset on saatu aika päivää sitten.
Onneksi olkoon. Sinulla on kolme vuotta elinaikaa.
heh
"Samaten on aivan kauheeta kun pestään päänahka shampoolla. "
Niinpä, imeytyy vielä aivoihin :)
Ja mistä tuon päätelmän sait? Foliohatustako?
----Sinulla+on+kolme+vuotta+elinaikaa+-kommentoijalle-----
Aattele,+sun+tietämyksen+mukaan+siis+koko+Suomen+sairaanhoitosektori+ja+kaikki+käsidesiä+käyttävät+ihmiset+kuolevat+3+vuoden+sisällä.+
Tiedoksi+sinulle:+
Tilastokeskuksen+mukaan+Suomessa+oli+Sosiaali-+ja+terveydenhuollon+ammattioikeuksien+haltijoita+vuonna+2018+
115+988+sairaanhoitajaa+(sis.+ensihoitajat)+
24232+terveydenhoitajaa+
7210+kätilöä
noin+21+100+työikäistä+lääkäriä.+
Nuo+yhteenlaskettuna+on+168.530+ihmistä.+
Oletetaan+että+heistä+noin+puolet+(50%)+on+aktiivisesti+töissä+ja+lutraa+käsidesiä+yhtä+monta+kertaa+keskimäärin+(2-4)+kuin+minä++päivittäin.
Sinun+tietämyksellä+minun+lisäkseni+siis+pelkästään+terveydenhuoltohenkilöstöstä+kuolee+3+vuoden+sisällä+noin+85.000.+
Tähän+sitten+päälle+kaikki+ne+"siviilit"+jotka+käyttävät+käsidesiä.++
Eli+jos+tietosi+pitää+paikkansa+jotain+ehkä+200.000+-++500.000+ihmisellä+on+elinaikaa+about+3+vuotta.
Sun+kannattaa+vaihtaa+ammattia+hautausurakoitsijaksi+ja+suosittelen+miettimään+minne+perustat+sellaiset+polttolaitokset+jolla+saat+hävitettyä+kaikki+raadot.
Kun+olet+noin+pätevä,+sulla+on+sitten+selvillä+sun+oma+kuolinvuosi+myös.+
Ja+varmaan+myös+sun+läheisten+kuolinvuodet+kanssa.+
Varaudu+heidänkin+poismenoonsa+hyvissä+ajoin.+Muuten+läheisillesi+ei+jää+enää+minkäänlaista+maatilkkua+minne+voit+heille+haudan+kaivaa.
eihän se käsidesi tapa... se on se piikki joka hautaan vie, käsidesi vaan vähän nopeuttaa sitä.
No mutta... Nythän sinä käytät logiikkaa, eikä rokotevastaiset hyväksy sitä sellaista ollenkaan!
Sama homma oli maskeissa, jotka kuulemma pilaavat terveyden, aiheuttavat keuhkosairauksia, alentavat älykkyyttä, lisäävät sairastumisia "koska ovat virushautomoita" ja tekevät ihmisistä helpommin kontrolloitavia. Näin entiset maskivastustajat, nykyiset rokotevastustajat tapasivat väittää. Kuitenkin esimerkiksi juuri terveydenhoidossa maskeja oli käytetty jo sata vuotta ilman, että nämä heidän uhkakuvansa olisivat toteutuneet.
Aha, siis rokote tappaa 3 vuoden sisällä.
Suomessa tuplarokotettuja on tällä hetkellä 2.8 miljoonaa ihmistä.
Manner-Kiinassa on pistetty noin 2,9 miljardia koronapiikkiä ihmisiin.
Maailman väestöstä täysin rokotettuja on 2,15 miljardia ihmistä.
Maailmalla rokotteita on pistetty ihmisiin yli 5,9 miljardia annosta.
Aika paljon on hautureille duunia 3 vuoden sisällä. Kuolemaa odotellessa elän kuten ennenkin näin tuplarokotettuna ja otan kolmannenkin piikin, jos se tulee tarjolle.
-
Kuten itsekin arvioit, olisi hallitsematon tilanne jos miljoonat ihmiset kuolisivat yhtäaikaa tai lähes yhtäaikaa. Rokote on tappava. Siksi osa rokoteannoksista on suolavettä ja tarvitaan useita rokotuskierroksia. EU:n rokotepassissa on paikka kahdeksalle uusintarokotteelle. Sitten vain jännittämään milloin arpa sattuu kohdalle.
Teholla vain piikin vastustajia. Onko taas salaliittoteoriaa?
Käsidesi = alkoholia
Olet sitä mieltä että käsidesissä ihon läpi imeytyvä alkoholi tappaa 3 vuodessa.
Ilmeisesti käsidesin alkoholi on sitten huomattavasti tujumpaa ainetta kuin viinakaupasta saatava koskenkorva ja vodka.
Mun sukulainen on juonut kirkasta viinaa, nyt reilut 40 vuotta. Vetää sitä kyllä sisäisesti, ei lutraa käsilleen. Menee 2-3 litran pulloa viikossa, silti kykenee käymään töissä ja elämään suht normaalia elämää.
Käsidesi+on+70%+etanolin+ja+glyserolin+sekoitus.+Glyseroli+estää+ihoa+kuivumasta.+Jos+alkoholi+imeytyisi+ihon+läpi,+olisi+hoitajat+ja+lääkärit+aivan+p*rkeleellisessä+kännissä+kaikki+päivät.
😄
Itsekin lutraan käsidesillä kaikissa kaupoissa. Siitä on tullut jo tapa. Kivointa on sumutemuodossa oleva. Se leviää kivasti käsiin eikä sitä tule liikaa. Lähikauppakeskuksessamme on sellaista.
K-marketissa on vaahtoa. Sekin on ihan ok. Sitten on sellaista luntrua nestettä, jota tulee ihan liikaa ja saat roiskutella sitä limaa pois käsistäsi.
Olen huomannut, että kädet kuivuvat kipeiksi ja haavoille käsidesien päivittäisestä käyttämisestä useaan kertaan kaupoissa, kirjastoissa ym. julkisissa tiloissa. Käsivoiteen ahkerasta käytöstä huolimatta.
Käsihygienia on yleisesti kannatettava asia ja itse pesen käsiä monta kertaa päivässä mutta kun tähän lisätään voimakkaiden alkoholipitoisten käsidesien käyttö, tulos on paitsi kipeä käsien iho myös heikentynyt vastustuskyky sairauksille.
Onko tämä yksi maailmanlaajuisen koronakusetuksen juonisäie?
H*tti, melkein kaikki mitä meidät pakotetaan tekemään tämän koronaplandemian aisoiksi saattamiseksi on asioita, jotka heikentävät luontaista vastustuskykyämme:
- koronapiikki (pahin tässä listassa, yksityiskohtaiset perustelut jääköön toiseen kertaan, lisätietoa saadaksesi tsekkaa vaikka https://pelastetaansuomenlapset.fi/ajankohtaista/)
- maskit (vaikeuttaa hengitystä, pakottaa hengittämään hiilidioksidia, kerää viruksia ym.)
- käsidesit (heikentää luontaista bakteerikantaa ja kuivattaa ihon, jolloin pöpöt pääsevät helpommin verenkiertoon)
- eristykset, sulut (luovat stressiä yksinäisyyden, toimeentulon vaikeutumisen ja pelon kautta)
- yleisen pelkopropagandan kuuntelu ja katselu joka paikassa (piikkipallon kuva)
- tietoisuus/aavistus että altistuu valheille koko ajan, viranomaisten ja valtamedian taholta, sekä aivopesun nielleiden kanssaihmisten taholta
- listaa voisi jatkaa.
Kaikki tämä heikentää meidän psyykeämme, fysiikkaamme ja meitä sosiaalisena kansankuntana, sekä talouttamme.
Koska käteni eivät enää kestä jatkuvaa myrkyillä läträämistä, huijaan toisinaan kauppojen käsidesiautomaateilla heilutellen käpäliäni niiden alla hetken ennen kuin etenen käsiäni hieroskellen hyllyjen väliin.
Niin vahva on sosiaalinen paine:(
"Olen huomannut, että kädet kuivuvat kipeiksi ja haavoille"
"pesen käsiä monta kertaa päivässä"
Juuri tämän takia ammattilaiset käyttävät käsidesiä, koska se ei kuivata ihoa.
Korona leviää sekä pinnoilta että aerosolimuodossa. Näin tekevät monet muutkin virukset.