Suhde kriisissä? Miehestä aisuri ja lopulta naisen palvelija

Monet pitkät suhteet ovat kylmettyneet ja kaikki keskustelut ja jutut on jo käyty läpi. Useimmissa suhteissa kuitenkin jatketaan, vaikka toivoa ei olisi. Yksi mitä useat eivät ole kokeilleet on se, että mies hyväksyy uuden roolinsa aisurina eli cuckoldina. Suhteessa nainen saisi vapaasti harrastaa seksiä muiden kanssa, mutta mies ei saisi. Mies voisi välillä naisen luvalla saada vielä omaa vaimoaa, mutta se olisi täysin vaimo päätettävissä. Mies pitää myös laittaa naisen valvomaan siveysvyöhön, jotta mies ei voi esimerkiksi runkata salaa. Tällä tavalla miehen kiinnostus naistansa kohtaan kummasti palaa, ja mikäli edetään oikein, lopputuloksena kylmä suhde muuttuu kuumaksi. Nainen saa haluamaansa seksiä muiden kanssa, ja mies taas on kuumana omaan naiseensa, vaikka ei saakaan aina kun haluaa.

Tässä ratkaisussa suhteen valta-asetelma laitetaan aivan uuteen uskoon, eli mies muuttuu alisteiseksi naiselle. Alussa tämä tuottaa suuria vaikeuksia useimmille miehille - lähinnä oman ylpeyden, pelkojen ja epävarmuuden vuoksi, mutta kun alun kynnys on ylitetty, olen vakuuttunut, että myös mies saa aivan uutta virtaa omaan elämäänsä.

Tätä asetelmaa voi virittää lisää: miehelle annetaan päivittäisiä tehtäviä, kuten siivous, roskat jne. Näiden laiminlyönti johtaa fyysisiin rangaistuksiin kuten piiskaan. On melko selvää, että useille miehille sopii tämänkaltainen naisen sanelema orjuus paremmin kuin oman elämän ja arjen mitättömyys. Naisen palveleminen ja palvominen tuovan elämään uutta merkitystä. Päämääränä olisi täydellinen henkinen ja fyysinen alistuminen naisen valta-asemaan. Se on myös turvallinen asema, koska miehen ei tarvitse enää kantaa harteillaan miehisyyden oletettua raskasta taakkaa.

Jos kylmissä suhteissa ymmärrettäisiin se voimavara, mikä tämänkaltaisella uudelleenjärjestelyllä on, moni asia elämässä olisi muutenkin paremmin. Toivottavasti useissa suhteissa nostetaan tämän vaihtoehto pöydälle. Voin lämpimästi suositella sitä.

8

1913

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No nyt osuit asian ytimeen💩

    • Anonyymi

      Jaa, huoh näitä taas..

      • Anonyymi

        Ihan samaa mietin. En jaksanut edes lukea loppuun saakka.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihan samaa mietin. En jaksanut edes lukea loppuun saakka.

        Mutta jaksoit kuitenkin kommentoida. Hienoa, että postaus aiheutti reaktion, koska silloin tietää osuneensa.


      • Anonyymi
        alphonsedes kirjoitti:

        Mutta jaksoit kuitenkin kommentoida. Hienoa, että postaus aiheutti reaktion, koska silloin tietää osuneensa.

        Tietysti jaksoin. Oli niin kuivakkaa paskaa, että pohdin miten mahdoit saada sen väännettyä ulos.


    • Anonyymi

      Eipä ihme että suolisivujen sinkkupalstalla aloituksia väännät. Pää kun on pahvia ja vain oma napa jota mitenkään ymmärtää . Narskut ja psykopastit. Molempiin olen tutustunut mutta psykon kans oli sentään hauskempaa. 💩

      • Pystytkö mitenkään vähän avata kommenttiasi? Näit sen eteen sen verran vaivaa, että olisi myös mukava ymmärtää sitä.


      • Anonyymi

        Kummastakaan ei tosipaikan tullen ole miehiksi.pelkkiä ämmiä molemmat😃


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4781
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      1016
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      979
    Aihe