Eläkeläiset töihin työttömien sijaan

Eva on ymmärtänyt asian aivan väärin.

https://yle.fi/uutiset/3-12081145


.
767
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Nallen johdolla EVA ei tajua mitään nykyajan työmarkkinoista. Olen ollut 16-vuotiaasta alkaen liian vanha työmarkkinoilla.

Ensin pitäisi puhdistaa työttömyystilastot, sitten halukkaat eläkeläiset töihin. Eläkeläiset ovat jo tehneet ammattityönsä, joten 16-60-vuotiaiden työttömien kuuluu päästä TES:n mukaisiin työsuhteisiin, mutta Nallehan suostuu vain orjatyön (9 €/pv) hyväksikäyttöön.

Äänestä

Ne eläkeläiset jotka ovat töissä ovat sellaisia joiden työt on helppoja ja ne ei rasita. Palkka on siis työn vaativuuteen nähden niin hyvä, että sitä kannattaa tehdä jopa eläkkeellä. Toista se on sellaiselle eläkeläiselle jonka työt on ollut 30 vuotta niin perseestä, että eläkkeellä olisi mieluummin vaikka ilman eläkettä. Tuohon päälle vielä ne eläkeläiset jotka osa-aikaisesti tekee töitä ja käy työpaikalla rupattelemassa ja työt jää muille.

Äänestä

Ansaitulle eläkkeelle pääsemisestä halutaan siis eroon ja toiveena ettei koskaan eläkkeitään alkaisi nostamaan. Tämä siis koskee duunari-eläkeläisiä ei hyvätuloisia.

Mitä se kertoo joidenkin tahojen ahneudesta jos ei haluta maksaa elämänsä työssä oleville ansaittua korvausta? Uusi sukupolvi astuu työkuvioihin kun vanhempi väki poistuu sieltä ja mielummin terveenä eikä loppuun kulutettuna.

Itse en tee töitä eläkeikään saakka vaan heittäydyn vapaalle ja alan aikanaan nostamaan myös ennakkoeläkettä (OVE) osittainen vanhuuseläke.

Äänestä
  • Onko eläke varmasti ansaittu? Lorvittu työelämässä kaikkien riesana kolkyt vuotta ja tienattu helppoa rahaa. Eläkeikäisillä ei ole pientäkään epäilystä etteivätkö he ole ansainneet kaikkea sitä parasta mitä yhteiskunnalla on antaa. Elämäntapavalittajien ja elämäntapavaatijoiden sukupolvi.

    Omien lastensa ja lastenlastensa sukupolvista he ovat huolissaan vain siltä osin, että kuka pyyhkii heidän omat prseet kun tulevat vanhoiksi. Voin taata että nämä kädet eivät ainakaan teidän perseitänne tule pyyhkimään.

    Äänestä

Meillä on katastrofaalinen nuorisotyöttömyys, kuten myös nuorten aikuisten, sekä jo keski- ikään ehtineiden työttömyys. Nuorissa ja jo keski- ikääntyneissä sukupolvissa on järkyttävä määrä ihmisiä jotka ovat eläneet, ja tulevat elämään koko elämänsä kaikkien köyhyysrajojen alapuolella. Ikuisina toimeentulotukikerjäläisinä.

Mistään muusta ei puhuta kuin eläkeläisten ulinasta. Ensin ulistaan eläkkeiden pienuudesta. Sitten maristaan kun ei päästäkään sille pienelle eläkkeelle vaan pitäisi jatkaa työelämässä. Sitten juostaan eläkkeeltä tekemässä sijaisuuksia ja tienaamassa vähän lisätienestiä pienen eläkkeen kylkeen ja viedään nuorten työpaikat.

Äänestä
  • Joo niise on ,mut poliitikoilla ja työn antajilla on aina nii perkeleen moine työvoimapula vaik työväki seisos leipäjonssa hoilamassa työtä, niin sitä työvoimaa ei vaan Suomes löydy.Vittu mimmosii kumipäitä noit oike on ?Ossaaks ne yhtikäs mitää .Pitääks perkkele työttömä viel opettaa neki miten työllistetää.

    Äänestä

Vanhojen kurttunahkakurppien olisi tosiaan parempi vaan nauttia eläkepäivistään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eva on ymmärtänyt asian aivan väärin.

https://yle.fi/uutiset/3-12081145


.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu