surkimus työnhaussa?

Jos itsearviosi pitää oikeasti paikkansa, niin sitten joudut hommaamaan työpaikan jollain muulla kuin perinteisellä keinolla. Työtä hakevissa on vaikka kuinka paljon sellaisia, jotka olisivat työnantajalle arvokkaita, mutta eivät päässe sitä ikinä näyttämään. Jos oikeasti sössit kaikki tehtävät työpaikalla (kun olet sinne päässyt) ja vika ei ole esim. huonossa perehdyttämisessä, niin sitten ongelma onkin jo suurempi. Tarvitset sellaisen työyhteisön, jossa tunnet olosi turvalliseksi ja pystyt antamaan itsestäsi parhaan tuloksen. Mutta kuten sanoin.. Älä odota, että nämä vaikeudet ratkeaa itsestään. Tarvitset ihan oman strategian ja kumppanin, jonka kanssa voit sitä toteuttaa. Ongelman tiedostamisesta johtuen olet kuitenkin jo pitkällä!

On mahdotonta tehdä töitä tehokkaasti jos samalla joutuu pelkäämään ja aristelemaan. Kannattaisiko suhtautua jotenkin niin, että teet töitä niin hyvin kuin voit ja pyrit parempaan. Oppiminen vie aikansa ja jos se työnteko tai naama ei muita miellytä niin ei voi mitään. Muuta ei voi kuin yrittää. Varsinkin kun on nuori ja alalla uusi.

Olen ollut itsekin uutena yhdellä alalla/työpaikassa, jossa tuli aluksi paskaa niskaan täydeltä laidalta. Tuli sellainen olo, että aika kone olisi pitänyt heti olla. Ihminen on kuitenkin ihminen, vaikka firman talous pyrkii johonkin muuhun. Yritin olla tinkimätön itse työnteon suhteen, mutta annoin kyllä täydeltä laidalta takaisin kun vittuilemaan alettiin. Masentavaa aikaa. Ehdottelivat jo pois lähtemistäni, mutta sanoin, että antakaa kirjallinen erottamispaperi, muuten en lähde mihinkään. Siitä se sitten tasottui. Tehtävät tuli opittua ja kaikki alkoi käydä konemaisesti. Työnantaja myönsi itsekin, että oli ollut liian kärsimätön minun suhteen ja hommia olisi ollut lisää. Ei siinä enää auttanut, olin jo sopinut uudesta työpaikasta ja paikka vaihtui ihan sovussa.

Kaikissa muissa paikoissa on sitten ollut parempaa, nytkin.

Itse olen 33 vee miesmaisteri. Töissä nyt erittäin huonosti motivoivassa työssä, joka aamu yhtä tervan juontia. Tuntui pitkään, etten opi koskaan tätä monimutkaisen tuntuista alaa, tunsin aina itseni idiootiksi ja tumpeloksi, lisäsoppana erittäin huono organisointi ja perehdytys. Vaan nyt pääasiat osaa, ja duuni sujuu jo suht konemaisesti. Silti inhoan syvästi tätä p...kaa.

Joka ikisessä duunissani on ollut sama juttu: Oppiminen vie tosi kauan, pahojakin mokia on tullut, ja työkaverit/pomot vittuilleet että enkö opi/kuuntele/osaa vieläkään.

Ehkäpä kyse ei olekaan siitä, että aivot olisivat jotenkin paskana tai olisi kyse jonkinlaisesta kehitysvammasta, vaan siitä että on koko ajan tunne siitä että koko työura on tullut tehtyä väärällä alalla. Olisi pitänyt aikoinaan ryhtyä luovalle alalle, joka motivoi myös harrastuksena, eikä kouluttautua tyhjänpäiväiseltä tuntuviin töihin "statuksen" takia.

Tällä motivaatiollako pitäisi jatkaa eläkeikään saakka??...

Oh! Oli ihana kuulla, että on muitakin samanlaisia. Olen luullut olevani ainoa töpeksijä työpaikoissani, kun olen oppinut hitaasti ja kaikki on minulle pitänyt näyttää moneen kertaan.
Jopa kahvinkeitto! Kotona keitän kahvin ihan mitään miettimättä, mutta auta armias uudessa työpaikassa uudella keittimellä.
Olen osoittanut täydellisen torveuteni, en saanut edes kahvipakettia auki, jännitin niin kovasti. Porot lensivät pitkin lattiaa.
Olin ollut pitkään työttömänä, joten siitä jännitys.
No, eihän töppöily pisteitä kasvattanut, ja potkuthan kaikesta torveilusta, jota peloissani ja alemmuuttani harrastin, oli tuloksena.
Kynnys vain uuteen työpaikkaan lähtemiseen on kasvanut, joten pysyttelen mieluummin kotona.
Työvoimatoimisto tuntuu pelottavalta paikalta ja pelko on kasvanut näiden vuosien myötä. Jotenkin käyttäydyn niin kuin he olettavat minun käyttäytyvän. Eli olen luuseri.
Olen jo hyväksynyt roolini.

"...Olen lisäksi aika ujo ja arka, ja esimerkiksi se että pitäisi soitella työpaikkoihin saa minut aivan paniikkiin..."

Eiköhän tuo pidä paikkansa 95 % ihmisistä. On olemassa niksejä sen peittämiseen työhaastattelussa: hyvä ryhti, pää pystyssä, istuu suorassa jne; katsoa hastateltavaa silmiin; on normaalin kohtelias (kättelee, esittelee itsensä jne); matkii haastatelijan tyyliä (miten istuu esim.), se luo positiivisen kontaktin; jne, jne.

Tsemppiä vaan, kyllä se siitä.

esimerkkinä omasta kesätyöpaikastani; opastajani oli niin vittumainen ja täydellisyyden tavoittelija, että hänen takiaan pelkäsin tehdä, tosin kyllä aika vaativaa työtä. Opin kyllä työni (joskus sattui pikku mokia), mutta pelkäsin mennä töihin, koska tunsin koko ajan olevani riittämätön (huono työntekijä) hänen mielestään. Parempaan suoritukseen olisin pystynyt, jos opastajani olisi ollut kannustava ja ehkäpä jopa mukava minua kohtaan. Muissa työpaikoissa minua vuorostaan on kehuttu hyväksi työntekijäksi. Se on tosiasia, etta varsinkin uuden työntekijän pitää tuntea olonsa "turvalliseksi" ja tykätyksi työpaikallansa.

Ota dapamia aamulla, ei pelota ja ahdista, vaan oot itsevarma ja oikea uraohjus. Työnantaja nostaa sut aikas pian pomoksi.