Tähtimerkit ravintolassa

Mie

Oinas

Pyyhältää baariin niin lujaa vauhtia, ettei
ovimies tajua edes mikä hänen
ohitseen viuhahti.
Oinas suuntaa suoraan baaritiskille, tilaa
kymmenen vodkasnapsia, jotka viskaa kurkkuunsa alta minuutin. Kyytipojaksi hän kaataa
kannullisen sangriaa ja muutaman oluen ja
sytyttää savukkeen; pakko saada toimintaa aikaiseksi.

Härkä

Saapuu autolla. Hän kävelee rauhallisesti
baaritiskille, tilaa Irish coffeen ja etsii miellyttävän nurkkapöydän, jossa nautiskelee pehmeästä nojatuolista, sisuksia lämmittävästä juomasta ja sikarista. Muut tanssikoot.

Kaksonen

Saapuu baariin tanssien. Hän flirttaa ensin
ovimiehen kanssa, viilettää sitten vessaan, törmää tuttuihin, ja löytää myöhemmin tiensä baaritiskille. Tilaa pirskahtelevan pirteän drinkin ja ryntää ketkuttamaan tanssilattialle; kukapa nyt paikallaan pysyisi?

Rapu

Ei olisi edes halunnut lähteä baariin. Hänellä
oli niin ihanaa sohvanurkassa mummon vanhan huovan alla. Rapu astuu sisään verryttelyhousuissaan varovasti pälyillen. Hän toivoo törmäävänsä johonkin tuttavaan, jotta tulisi kotoisan turvallinen olo.
Tiskiltä rapu tilaa oluen.

Leijona

Saapuu sisään suuri elkeisesti kimaltelevassa
asussaan. Toivottavasti kaikki huomaavat.
Hän kävelee ympäristöään tarkkaillen tiskille.
Leijona tilaa kuohuviiniä ja jää istumaan baaritiskille mairea hymy naamallaan, jotta kaikki huomaavat hänet.

Väliaikatiedotus:
Oinas on haastanut riitaa jo kolmen henkilön
kanssa. Kaksonen on käynyt jo oksentamassa sekä lähentelemässä puolta ravintolan henkilökuntaa ja jokaista asiakasta. Rapu jutustelee 85-vuotiaan sedän kanssa pula-ajasta. Härkä nauttii olostaan nurkkapöydässä.

Neitsyt

Saapuu sisään. Häntä inhottaa viettää iltaa
rietastelijoiden kanssa ravintolassa. Mielummin hän olisi siivonnut kotiaan ja järjestellyt
postimerkkikokoelmaansa.
Neitsyt siirtyy huomaamatta tiskille ja tilaa
tuoremehua; soittaisivat edes jotain klassista musiikkia..

Vaaka

Saapuu uudessa asussaan, hajusteilta tuoksuen.
Hän flirttaa ovimiehelle leveästi hymyillen.
Vaaka suunnistaa tiskille ja tilaa jonkun nätin,
makean ja seksikkään juoman. Vaaka huomaa toisella puolellaan neitsyen; miten kukaan voi pukeutua noin tavallisesti?

Skorpioni

Saapuu moottoripyörällä. Hän täräyttää prätkänsä
parkkiin ja astelee sisään nahka-asussaan Tänä iltana täytyy saada seksiä ja rokkenrollia, hän ajattelee.
Skorpioni tilaa tiskiltä salmiakkikossua ja paukun, jonka nimi on Terrible death. Skorpioni iskee silmää vaa`alle, joka poistuu paikalta liukkaasti.

Väliaikatiedotus :

Oinas on heitetty jo kertaalleen pihalle
haastettuaan riitaa ovimiehen kanssa
(luikkinut salaa sisään uudestaan).
Kaksonen katosi wc:hen kahden miehen ja naisen
kanssa. Rapu itkee ikävästä äitinsä helmoihin.
Leijona kertoo ihailijajoukolleen tarinoita
itsestään. Neitsyt murjottaa.
Vaaka tanssii kuumaa tangoa ihanan adoniksen
kanssa. Härkä juo edelleen samaa Irish coffeeta.

Jousimies

Saapuu sisään ison kaveriporukan kanssa. Tilaa
tiskiltä Long island ice teen ja ryntää tanssimaan 80-luvun discohittiä.
Tanssilattia ei riitä, hän hyppää tanssimaan myös pöydälle.

Kauris

Tulee yksin. Hänellä on masennuskausi menossa, ja töistäkään ei olisi huvittanut lähteä.
Hän ottaa kossucolan ja menee yksin pöytään.
Samallahan kun humaltuu voi suunitella uusia työasioita.

Vesimies

Saapuu iloisena. Mukava tavata uusia ihmisiä. Hän tilaa tiskiltä siideriä ja päätyykin pian väittelemään politiikasta.

Kalat

Saapuu juuri ennen valomerkkiä. Hän on juonut
hyvät pohjat kotona ja onkin hilkulla päästääkö ovimies häntä sisäänkään.
Kalat tilaa äkkiä juoman tiskiltä, kun vielä saa ja menee tanssilattialle huojumaan yksinään
viimeisten hitaiden tahdissa haaveillen, että
olisi joku jonka kanssa tanssia.

16

874

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yopollo

      todellisuudessa rapuna käyttäytyisin kuin kuvaamasi neitsyt....

      • andra

        mä en koskaan saavu iloisena baariin. en sen puoleen lähdekään sen iloisempana. poliittinen keskustelu kyllä käy.


    • n52

      horoskooppi joka osuu oikeaan.

      Nim.
      Kala joka on viettänyt aikaa Leijonan ja Skorpionin seurassa.

    • maron

      aikalailla paikkansa pitävän, taidan mennä kaivamaan vanhan prätkä-asun kaapin uumenista esiin ja pyyhältää lähikuppilaan tilaamaan mielummin sen "hirvittävän kuoleman", salmiakkikossu tuntuu liian kesyltä:) Hmm... tunnenkohan ketään vaakaa, joka pelkäisi minua noin paljon, pitääpä miettiä.
      Mutta rokki on rautaa!!! Siinä osuit nappiin.

    • merliNelli

      piti lukaista moneen kertaan...ei siltikään tärppinyt omalle kohdalle..:(
      Tämän hetken tunnelma olis kyllä lähempänä kaurista kuin vaakaa...

    • taikanainen

      se adonis kuppaa...tulis jo hakemaan tangolle :)

      • manchester

        ...niin sinähän liukenet paikalta jo pikku silmäniskusta..:)


      • taikanainen
        manchester kirjoitti:

        ...niin sinähän liukenet paikalta jo pikku silmäniskusta..:)

        niin S/M tyypiltä noissa nahkavetimissä...varmana on käsiraudatkin povitaskussa.. :)


      • manchester
        taikanainen kirjoitti:

        niin S/M tyypiltä noissa nahkavetimissä...varmana on käsiraudatkin povitaskussa.. :)

        Käyn hakemassa :))


      • taikanainen
        manchester kirjoitti:

        Käyn hakemassa :))

        nyt lie vaakan liuettava jo :))


    • titinen

      motskarin ostoon... juuh, ja nahkapukuki puuttuup ;)

    • Sofienne

      Sopi muuten hyvin, mutta siideri jäisi tilaamatta ja tilalla olisi ananasmehu;D
      Tosin väittely ei jäisi vain politiikkaan vaan sieltä päästäisiin miten oikein on pitää kahta presidenttiä ja maksaa hillintöntä eläkettä heille ja miksi kansanedustajat ovat ammattiryhmä joka saa itse päättää palkkansa.
      Puhumattakaan elämänfilosofiasta miksi me naiset pesemme kätemme tulessamme vessata ja miehet eivät.
      Tutkittua ja empiiristä tietoa !!!!

      *ihan naama pokerilla oleva sofi*

    • ....

      noi on niin hauskoja! olen lukenut noi samat jostain jo ajat sitten ja nauroin vedet silmissä:D
      Itse olen jousimies,ja saattaapi ollakin että rynnistän tanssimaan sitä 80-luvun discohittiä,mutta vain silloin,jos on kavereita keiden kanssa tanssia ja olen muutenkin hyvällä tuulella:) Leijonan ja oinaan kanssa baarissa...juuri noin se menee:),muista merkeistä ei juuri tietoa,paitsi muuten yhdestä ravusta joka on myös juuri tuollainen kuin kerrottiin,ainakin eräs kaverini joka on rapu..

    • Ei minulla tuommosta toimintaa ravintolassa ole. En ainakaan tunnusta. En tupakoi, en tilaa kymmentä snapsia enkä kaada kannullista sangriaa kurkkuuni. En haasta riitaa, en kiroile, en tappele ovimiehen kanssa, eikä ole kertaakaan heitetty pihalle. Ette usko, vai...

      • Jermu

        mutta nouseppas nyt ylös ja Jermu laittaa sut taksiin...Noin ikkään ja toinen kenkäkin on sinulta kadonnut..Ja taksikin tuntee tien perille..Olet sitten ennenkin käyttänyt samaa taksia..? No hyvää matkaa sulle kotiin vaan!


      • Jermu kirjoitti:

        mutta nouseppas nyt ylös ja Jermu laittaa sut taksiin...Noin ikkään ja toinen kenkäkin on sinulta kadonnut..Ja taksikin tuntee tien perille..Olet sitten ennenkin käyttänyt samaa taksia..? No hyvää matkaa sulle kotiin vaan!

        Olishko sula antaa vielä ykäpusssia mukaa, on pahaolo, tuli shitt kuiteskin juotua ne kymmenen snapsia ja jotai muutakii. LÖyytyköhän se kenkä vielä jostain? Kiits huolenpidosta Jremukka.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      78
      1303
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      43
      931
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      753
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      127
      709
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe