Kun ei tunnu velka missään?

Anonyymi

Kun miljardit eivät tunnu missään


Kuluvalla viikolla käynnistyy politiikan teatterissa jatkuvasti ohjelmistoon palaava Budjettineuvottelut-niminen näytelmä. Luvassa on suuria sanoja, vakavia ministereitä, turhautuneita virkamiehiä sekä vähintään yksi kriisi.

Lopputulema on kuitenkin sama: Suomen holtiton velkaantuminen jatkuu. Aiemmin syy löytyi koronasta, nyt rahanmenoa perustellaan todennäköisesti ilmastonmuutoksen vastaisella taistelulla.

Kuitenkin sekä pandemian vaikutukset että ilmastonmuutos ovat juuri niitä syitä, joiden takia poliitikoilta pitäisi löytyä kanttia tehdä vaikeitakin päätöksiä. Velkainen valtio on heikko hoitamaan omia ongelmiaan.

Valtion tulot ja menot ovat olleet viimeksi tasapainossa vuonna 2008. Sen jälkeen menot ovat ylittäneet tulot. Ensi vuoden talousarviossa velkaa otetaan 6,7 miljardia euroa. Toistaiseksi korot ovat alhaisia, mutta velkasumman paisuessa kasvavat myös velanhoitokulut ja niihin liittyvä riski.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) päätti toteuttaa edeltäjänsä Antti Rinteen (sd.) johdolla laadittua hallitusohjelmaa ”tulevaisuusinvestointeineen” pilkulleen, vaikka pandemia iski. Holtiton velkaantuminen alkoi jo ennen koronaa, eikä sille näy loppua.

Kevään kehysriihessä hallitus heitti kevyesti romukoppaan suomalaisten poliitikkojen itse itselleen laatiman säännön, jonka mukaan hallituskauden alussa sovituissa menokehyksissä pysytään.

Kuntavaalien alla vihreiden konkaripoliitikko Pekka Sauri muistutti valtuustoon haluavia, miten toimia rakentavasti: Jos ehdotat uutta menoa, kerro samalla, mistä leikkaat.

Leikkaaminen on ikävää eivätkä äänestäjät tykkää. Julkisten menojen lisääminen, etenkin omaa kannattajakuntaa myötäillen, on aina helpompaa kuin karsiminen.

Jos mistään ei haluta tinkiä, katse kääntyy talouteen.

Velkataakka olisi helpompi kantaa, jos talous kasvaisi kohisten. Se nostaisi työllisyyttä, helpottaisi työttömyyskuluja ja tasapainottaisi julkisen sektorin velkaa.

Suomen talous toki kasvaa, kuten sen kuuluukin koronan aiheuttamien pahimpien rajoitusten poistuttua. Kuluttajien luottamus kohenee rokotusten myötä. Kun ihmisten ilmoilla liikkumisesta on pelko poissa, töihin ja lentokoneeseen uskaltaa palata.

Mutta kasvu tyssää työvoimapulaan. Keskuskauppakamarin kyselyssä selvä enemmistö yritysvastaajista kertoi työvoimapulasta.

Tämä ei ollut yllätys.

Yrityksillä oli pula osaavasta työvoimasta jo ennen pandemiaakin. Syyt ovat edelleen samat: ei ole hakijoita ollenkaan ja jos on, hakijoiden koulutus tai kokemus ei riitä. Tai sitten vastaan iskevät kannustinloukut. Palkasta saatava tulo verojen jälkeen on niin pientä, että työn tekeminen ei houkuttele, jos se samalla leikkaa muita tukia.

Työttömille tarjottavat, toivottavasti entistä tehokkaammat työnhakupalvelut sekä koulutus ovat tärkeitä keinoja. Niiden lisäksi kannustinloukkuihin pitäisi uskaltaa tarttua.

Suomen teknologia- ja teollisuusyrityksille ilmastonmuutos on valtava mahdollisuus. Sekin tarvitsee tekijänsä, sekä ulkomaiset että kotimaiset osaajat. Toistaiseksi ulkomaisten työntekijöiden maahantuloa helpottavat toimet odottavat toteutumistaan.

On monta asiaa, mitä poliitikot eivät pysty työllisyyden eteen tekemään, mutta lupa-asioiden helpottaminen on mahdollisten asioiden listalla. Siellä on myös kannustinloukkujen purku.

Aloittaa voi vaikka pienestä, kuten ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen porrastamisesta.

Kirjoittaja on Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja.

19

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tämä hallitus on velkahallitus ,tänään taas kepu on nöyrää kun otetaan lisää velkaa. Niinistön pitäisi ottaa isommasti kantaa velanottoon.

      • Anonyymi

        veroja veroja veroja prkl.


      • Anonyymi

        Nyt neuvotteluissa selvitetään, millä ehdoilla kansallinen päästökauppa kävisi keskustalle sekä riittääkö perälautakirjaus vihreille ja vasemmistoliitolle.

        No niin...taas takki kääntyy kepulla heh heh.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt neuvotteluissa selvitetään, millä ehdoilla kansallinen päästökauppa kävisi keskustalle sekä riittääkö perälautakirjaus vihreille ja vasemmistoliitolle.

        No niin...taas takki kääntyy kepulla heh heh.

        juu kuunnelkaa uutisia kepu taas isottelee ja siihen se jää vihreät kurjistaa niin maaseutua kuin työläistä.


    • Anonyymi

      Purra: Poliisi myöntää, että Suomi on nuorten jengirikollisuudessa Tanskan ja Ruotsin tiellä – ”Ongelmasta puhuttava rohkeasti muulloinkin kuin budjettiriihen alla”

      PS ARKISTO

      Politiikka
      Viikon 3. reagoiduin

      Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purran mielestä Suomi on heräämässä aivan liian myöhään nuorison jengirikollisuuteen ja sen juurisyihin.

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen vahvisti MTV:n Uutisextrassa (4.9.), että Suomeen on syntynyt nuorten ”multietnisiä” katujengejä, joissa ”osalla on maahanmuuttajatausta”.

      Ruotsissa jengiytyminen on ollut jo pitkään erityisesti maahanmuuttajanuorten suosiossa – ja Suomi näyttää seuraavan esimerkkiä löyhän ja avokätisen maahanmuuton seurauksena.

      Maahanmuuttopolitiikan seurausta

      MTV:n haastattelema (4.9.) rikoskomissariokin myöntää, että Suomi on nuorisojengirikollisuudessa ”Tanskan ja Ruotsin tiellä”.

      – Surullisenkuuluisa kynnysilmiö maahanmuuton ongelmissa: Ennen ei ollut. Ei saa manata. Mutta NYT on. Kauheaa! Miten tämä saattoi tapahtua! perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kommentoi ulostuloja Facebookissa.

      – Oikeasti ilmiö on kehittynyt suoraviivaisesti pitkän ajan maahanmuuttopolitiikan seurauksena. Erittäin aktiivisin päätöksin.

      Lämmin suositus poliiisipomoille

      Purran mielestä poliisi tarvitsee lisää resursseja, mutta myös suoraa puhetta ongelmista niiden oikeilla nimillä.

      – Vaikka kannatankin poliisin kunnollista resurssointia ja voimakasta ilmiöön puuttumista, suosittelisin lämpimästi poliisipomoille, että he puhuisivat ongelmasta rohkeasti muulloinkin kuin juuri ennen budjettiriihtä.

      Salla sai poliisin.

      • Anonyymi

        110 miljoonaa euroa on politiikan uusi taikaluku, johon tiivistyy hallituksen saamattomuus ja vaikeus erottaa miljoonia miljardeista
        Mika KoskinenReilulla sadalla miljoonalla eurolla ei vahvisteta Suomen julkista taloutta käytännössä juuri lainkaan, kirjoittaa Iltalehden Mika Koskinen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        110 miljoonaa euroa on politiikan uusi taikaluku, johon tiivistyy hallituksen saamattomuus ja vaikeus erottaa miljoonia miljardeista
        Mika KoskinenReilulla sadalla miljoonalla eurolla ei vahvisteta Suomen julkista taloutta käytännössä juuri lainkaan, kirjoittaa Iltalehden Mika Koskinen.

        Hallitus varautuu ottamaan lisää afganistanilaisia Suomeen – Yhdysvallat pyytänyt apua.

        Sitä saa mitä tilaa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        110 miljoonaa euroa on politiikan uusi taikaluku, johon tiivistyy hallituksen saamattomuus ja vaikeus erottaa miljoonia miljardeista
        Mika KoskinenReilulla sadalla miljoonalla eurolla ei vahvisteta Suomen julkista taloutta käytännössä juuri lainkaan, kirjoittaa Iltalehden Mika Koskinen.

        Mika Koskinen sanoo asian niin kuin se on. Tällä hallituksella on miljoonat ja miljardit sekaisin. 100 miljoonaa on iso raha kun se joudutaan laittamaan oman kansan eduksi 6 miljardia on pikkusumma kun se laitetaan etelä-eurooppalaisten taloudelle.


    • Anonyymi

      Mitenkä persut asian hoitaisi paremmin ? Yleensä heidän resepti on tähän asti ollut vain se, että kehitysapurahoista leikataan, muuta ei ole sieltä sunnalta kuultu.

      • Anonyymi

        Se on saletti ettei verorahoja jaettaisi etelä-euroopan maille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on saletti ettei verorahoja jaettaisi etelä-euroopan maille.

        Seuraavaksi tarvitaan semmonen hallitus jolle on oma kansa ensin ajattelu. Tämä hallitus ei ole toiminut niin, ISIS-akat , Afganistania, Italia ja muut etelän elätettävät menee kaiken edelle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on saletti ettei verorahoja jaettaisi etelä-euroopan maille.

        Eipä löytynyt persulta vastausta kysymykseen-


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä löytynyt persulta vastausta kysymykseen-

        Siitähän sitä lähetään...oma... maa... ensin.


    • Anonyymi

      Jokaisesta lähes miljoonan hintalappu

      Jokaisesta Suomeen saapuvasta humanitaarisesta maahanmuuttajasta veronmaksajille aiheutuvat elinkaarikustannukset ovat 690 000-950 000 euroa. Saramon mielestä humanitaarinen maahanmuutto olisi kuitenkin Suomelle ”taloudellisesti valtava voitto”.

      Saramo jopa vihjasi, että pakolaisvirtojen mukana on tulossa korkeasti koulutettuja ihmisiä. Saramon mukaan Suomeen saattaisi saapua jopa tulevaisuuden Nobel-palkinnon voittajia.

      – Pakolaisista voi tulla hyvinkin osaavaa väkeä. Kun katsotaan maailmanhistoriaa, vaikka nobelisteja, niin pakolaisuus voi ajaa ihmistä suorittamaan.

      Saramolla aivot narikassa. Tässä syy velkautumiseen!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Olen heti valmis kuolemaan jos Suomi eläisi suomalaisten veronmaksajien ajatuksien mukaan ei vasemmistolaisten tavoin.

      • Anonyymi

        Kun nyt maksaisit edes veroja, ei täällä ketään kuolemaan pyydetä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun nyt maksaisit edes veroja, ei täällä ketään kuolemaan pyydetä.

        Yksikään suomalainen ei pysty elämään maksamatta veroja.


    • Anonyymi

      Vasemmisto aina toisen lompsalla ja kepu pettää aina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      151
      10984
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      52
      5240
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2463
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      30
      2153
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1721
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1574
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      31
      1260
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1196
    9. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      92
      935
    10. TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.

      Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o
      Hindulaisuus
      317
      902
    Aihe