Kun ei tunnu velka missään?

Kun miljardit eivät tunnu missään

Kuluvalla viikolla käynnistyy politiikan teatterissa jatkuvasti ohjelmistoon palaava Budjettineuvottelut-niminen näytelmä. Luvassa on suuria sanoja, vakavia ministereitä, turhautuneita virkamiehiä sekä vähintään yksi kriisi.

Lopputulema on kuitenkin sama: Suomen holtiton velkaantuminen jatkuu. Aiemmin syy löytyi koronasta, nyt rahanmenoa perustellaan todennäköisesti ilmastonmuutoksen vastaisella taistelulla.

Kuitenkin sekä pandemian vaikutukset että ilmastonmuutos ovat juuri niitä syitä, joiden takia poliitikoilta pitäisi löytyä kanttia tehdä vaikeitakin päätöksiä. Velkainen valtio on heikko hoitamaan omia ongelmiaan.

Valtion tulot ja menot ovat olleet viimeksi tasapainossa vuonna 2008. Sen jälkeen menot ovat ylittäneet tulot. Ensi vuoden talousarviossa velkaa otetaan 6,7 miljardia euroa. Toistaiseksi korot ovat alhaisia, mutta velkasumman paisuessa kasvavat myös velanhoitokulut ja niihin liittyvä riski.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) päätti toteuttaa edeltäjänsä Antti Rinteen (sd.) johdolla laadittua hallitusohjelmaa ”tulevaisuusinvestointeineen” pilkulleen, vaikka pandemia iski. Holtiton velkaantuminen alkoi jo ennen koronaa, eikä sille näy loppua.

Kevään kehysriihessä hallitus heitti kevyesti romukoppaan suomalaisten poliitikkojen itse itselleen laatiman säännön, jonka mukaan hallituskauden alussa sovituissa menokehyksissä pysytään.

Kuntavaalien alla vihreiden konkaripoliitikko Pekka Sauri muistutti valtuustoon haluavia, miten toimia rakentavasti: Jos ehdotat uutta menoa, kerro samalla, mistä leikkaat.

Leikkaaminen on ikävää eivätkä äänestäjät tykkää. Julkisten menojen lisääminen, etenkin omaa kannattajakuntaa myötäillen, on aina helpompaa kuin karsiminen.

Jos mistään ei haluta tinkiä, katse kääntyy talouteen.

Velkataakka olisi helpompi kantaa, jos talous kasvaisi kohisten. Se nostaisi työllisyyttä, helpottaisi työttömyyskuluja ja tasapainottaisi julkisen sektorin velkaa.

Suomen talous toki kasvaa, kuten sen kuuluukin koronan aiheuttamien pahimpien rajoitusten poistuttua. Kuluttajien luottamus kohenee rokotusten myötä. Kun ihmisten ilmoilla liikkumisesta on pelko poissa, töihin ja lentokoneeseen uskaltaa palata.

Mutta kasvu tyssää työvoimapulaan. Keskuskauppakamarin kyselyssä selvä enemmistö yritysvastaajista kertoi työvoimapulasta.

Tämä ei ollut yllätys.

Yrityksillä oli pula osaavasta työvoimasta jo ennen pandemiaakin. Syyt ovat edelleen samat: ei ole hakijoita ollenkaan ja jos on, hakijoiden koulutus tai kokemus ei riitä. Tai sitten vastaan iskevät kannustinloukut. Palkasta saatava tulo verojen jälkeen on niin pientä, että työn tekeminen ei houkuttele, jos se samalla leikkaa muita tukia.

Työttömille tarjottavat, toivottavasti entistä tehokkaammat työnhakupalvelut sekä koulutus ovat tärkeitä keinoja. Niiden lisäksi kannustinloukkuihin pitäisi uskaltaa tarttua.

Suomen teknologia- ja teollisuusyrityksille ilmastonmuutos on valtava mahdollisuus. Sekin tarvitsee tekijänsä, sekä ulkomaiset että kotimaiset osaajat. Toistaiseksi ulkomaisten työntekijöiden maahantuloa helpottavat toimet odottavat toteutumistaan.

On monta asiaa, mitä poliitikot eivät pysty työllisyyden eteen tekemään, mutta lupa-asioiden helpottaminen on mahdollisten asioiden listalla. Siellä on myös kannustinloukkujen purku.

Aloittaa voi vaikka pienestä, kuten ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen porrastamisesta.

Kirjoittaja on Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja.