Todella ikävää jos sinua kiusataan työpaikallasi. Oli sitten kiusaajasi luonnehäiriöinen, sosiopaatti tai vaikka persu heidän toimintansa on silti väärin. Vääryyttä on myös jos sinua kohdellaan kaltoin vaikka yrität parhaasi. Olen pahoillani.
Olen pahoillani
5
123
Vastaukset
- Anonyymi
Voimia ja jaksamista kaikille.
- Anonyymi
Miten persut liittyvät teoreettisella tasolla työpaikkakiusaamiseen?? Kuulostaa psykopaattiselta.
- Anonyymi
He ovat (tai ainakin olivat) suoraan yhteydessä uusnatseihin ja vastaaviin järjestöihin. Heidän piireissään rasismi, homofobia ja jopa antifeminismi eivät olleet epätavallista. Rikollisuus ja huono käytös on tilastojen perusteella heidän keskuudessaan valitettavan yleisiä. Heillä on kaikesta päätellen epämääräisiä yhteyksiä Venäjään, ja he vastustavat monia ympäristöarvoja, toisinajattelijoita ja vihaavat huono-osaisia auttavaa hyvinvointiyhteiskuntaa. Heitä tavataan joskus työelämässäkin ja minun mielestäni se lähentelee jo kiusaamista.
He ovat myös omien sanojensa mukaan "populisteja", ja historiasta voi oppia että kaikki diktatuurit ovat saaneet alkunsa populismista. Kiusaamista on sekin väite, että jos ei kannata persuja, niin silloin kannattaa kaiken maailman hihhuleita ja hörhöjä. Näinhän se ei ole.
- Anonyymi
"Vääryyttä on myös jos sinua kohdellaan kaltoin vaikka yrität parhaasi."
Tähän lauseeseen tiivistyy aika hyvin mielestäni se, mistä työpaikkakiusaamisessa on usein kyse.- Anonyymi
Uskomatonta on juuri se, että joku tekee kaiken oikein, ja joutuu siksi kiusaamisen kohteeksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2743415Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1041720Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2121333- 731323
- 621174
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991097Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:521039- 63991
Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei18863- 42847