Avioliitto yksi näkökulma

Kyllä kai niitä on ihan hyviäkin liittoja 🤔

Siksi en ikinä halua naimisiin. Pelkkää kulissia koko homma. Kaikki kuitenkin jossain vaiheessa eroaa. Feikkiä ja seksittömiä liittoja. Omat halut ja tarpeet tukahdutetaan.

Myös ikäluokassamme, 40-luvun puolivälin kahden puolen syntyneiden liitoissa on laaja kirjo.
On eroja, on fyysistä väkivaltaa, on pelkkää julkisivun ylläpitämistä. Pettäminen lienee nykyistä harvinaisempaa koska moraali hieman jarrutteli ja tilaisuudet, eli viihdemaailma oli erilaista.

Olemme vaimoni kanssa omituisia fossiileja. 52 vuoden avioliiton aikana emme ole kumpikaan pettäneet vaikka tilaisuuksia olisi ollut ja minulla oli muutaman kerran "karvan" päässä.
Runsaat työstäni johtuvat erossa olot olivat haasteellisia mutta luottamus velvoitti uskollisuuteen.
Koko aikana liitossamme ei ole ollut yhtä ainoaa kriisiä eikä sellaisen poikastakaan.
Kaikki on ollut yhteistä. Tavoitteet, ponnistelut, todelliset niukkuuden vuodet, onnistumisten ilot jne.

Omat vanhempani olivat päivittäin riiteleviä perkeleitä.
Tunnemme yhden, meitä vanhemman pariskunnan jotka elivät uskottavasti tasapainoista elämää.
Rouva kuoli syöpään ja pari vuotta myöhemmin terve herra menehtyi ruokapöydän ääreen saatuaan sen katetuksi itselleen ja yrittäjä pojalleen. Kadonnut elämänilo?

Näin ja jos se ikä on kriteeri sille, että "on jo kerinnyt näkemään" niin minä olen sitten kerinnyt 60 ikäisenä näkemään vähän enemmän. Ja onnekseni olen nähnyt niitä pitkiä ja toimivia avioliittoja enemmän kuin niitä "piiri pieni pyörii" -pettäjäporukoiden liittoja, jotka ei kestä ja joissa ajatusmaailma on se, että minä ensin ja aina pitää olla kivaa tai ainakin helppoa.

Ihminen on luotu, muusta ei kukaan voi mitään sanoa. Toisille sopii yksiavioisuus, toisille ei ja silloinhan niitä kahnauksia tulee kun on naimisissa ja tahtoisi myös käydä vieraissa; ei mitään järkeä mutta tässähän onkin yleensä kyse ihmisistä, joilla on heikko itsetunto ja seksuaali-identiteetti.