Ihan alkuun täsmennän, että ymmärrän vanhemman roolin kasvattajana, ohjaajana ja neuvojana, eikä tässä ole kyse nyt normaalista vanhemmuudesta, joka sisältää rajoja ja rakkautta.
Millainen on sellaisen vanhemman ajatusmaailma, joka perustelee mielivaltaisetkin päätökset ihan pienissäkin asioissa sillä, että "lapsen kuuluu totella"? Esimerkiksi tilanne, jossa lapsi toivoo vaihtoehtoa X, mutta vanhempi ihan vain sillä perusteella, että lapsen ei kuulu määräillä perheessä, valitsee lapselle vaihtoehdon Y, vaikka X:n valinta ei olisi ollut lapselle haitallinen vaan päinvastoin mieluisampi. Tai jos lapsen yksityisyyttä ei kunnioiteta millään tasolla, esim. omassa huoneessaan ei voi luottaa saavansa viettää aikaa rauhassa, vaikka mitään riskitilannetta tms. ei olisi.
Mitä liikkuu vanhemman päässä, joka suorastaan kyykyttää lastaan eikä anna mitään vapauksia, koska "ne eivät lapselle kuulu"? Pelkäävätkö he, että jos he antavat lapsen tehdä mitään valintoja tai vaikuttaa mihinkään päätöksiin, he lakkaavat heti tyystin kuuntelemasta muita?
Millainen on sellaisen vanhemman ajatusmaailma, joka perustelee mielivaltaisetkin päätökset ihan pienissäkin asioissa sillä, että "lapsen kuuluu totella"? Esimerkiksi tilanne, jossa lapsi toivoo vaihtoehtoa X, mutta vanhempi ihan vain sillä perusteella, että lapsen ei kuulu määräillä perheessä, valitsee lapselle vaihtoehdon Y, vaikka X:n valinta ei olisi ollut lapselle haitallinen vaan päinvastoin mieluisampi. Tai jos lapsen yksityisyyttä ei kunnioiteta millään tasolla, esim. omassa huoneessaan ei voi luottaa saavansa viettää aikaa rauhassa, vaikka mitään riskitilannetta tms. ei olisi.
Mitä liikkuu vanhemman päässä, joka suorastaan kyykyttää lastaan eikä anna mitään vapauksia, koska "ne eivät lapselle kuulu"? Pelkäävätkö he, että jos he antavat lapsen tehdä mitään valintoja tai vaikuttaa mihinkään päätöksiin, he lakkaavat heti tyystin kuuntelemasta muita?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.