Tilanteeni tuntuu ihan mahdottomalta ratkaista, neuvokaa te.
Miesystävä on taas lähdössä reissuun, alkanut tekemään reissuhommia vapaaehtoisena töissään. Asiasta keskusteltiin, minä sanoin etten voi kuvitella sellaista suhdetta, mutta hän taas sanoo että tahtoo vaihtelua ja näköjään niitä tekee oli mielipiteeni mikä tahansa.
Nyt on lähdössä kuukaudeksi. Minua loukkasi, että kertoi matkasta vasta kun oli antanut vastauksensa töissä, ei siis jutellut kanssani ja kysellyt mielipidettäni silloin kun reissua hänelle ehdotettiin. Emme asu yhdessä, mutta olemme niin tiiviisti yhdessä kuin mahdollisuus, mielestäni tällaisista kuuluu silloin myös jutella. Hän ei tunnu näkevän tilanteessa _minkäänlaista_ vaikutusta meidän suhteellemme, tokaisikin että jos kuukausi jotain vaikuttaa niin huh miten huono suhde silloin on. Mielestäni se vaikuttaa on suhde millainen tahansa, jos muuten oltu paljon yhdessä, sitten toisesta kuulee vain pari viestiä tms. viikossa. Sanoin, että sillä on myös paljon merkitystä mulle, koska elämäni on aika erilaista kun hän on poissa, en esim. reissaile hänen luokseen eli ajankäyttöni muuttuu varsin ratkaisevasti. Tästä syystä hänen pitäisi ottaa vakavasti myös mun mielipiteeni näitä eroja kohtaa, ja ymmärtää miltä musta tuntuu. Hän ei tuntunut ymmärtävän ollenkaan, tokaisi sitten vihaisena "jaa että sulta menee siis pasmat sekaisin vai?!".
Miten te suhtautuisitte? Tuntuu todella vaikealta, ettei voi itse "hallita" omaa elämäänsä tai suhdettaan yhtään. Hän saattaa koska vain ilmoittaa, että lähtee pois ties miksikä aikaa, ja jos valitan asiasta yhtään niin olen outo, tiukkis ja ymmärtämätön. Asian ei pitäisi kuulua minulle ollenkaan.
Emme tosiaan ole naimisissa emmekä edes asu yhdessä, mutta miesystävä on se joka puhuu yhteisestä tulevaisuudesta kuin automaattisesti, kyselee missä tahtoisin asua, monta lasta tahtoisin jne. Sitten nykyään ei kuitenkaan välitä mun mielipiteistä tuon taivaallista... Miten muka uskaltaisin vakiintua? Odottaisitko toista tässä tilanteessa? Mitä hänelle sanoisit?
Tuntuu, että mulle ei anneta vaihtoehtoja ollenkaan, pakotetaan vaan johonkin ja toinen määrää milloin voimme olla yhdessä, milloin taas emme pitkään aikaan.
Miesystävä on taas lähdössä reissuun, alkanut tekemään reissuhommia vapaaehtoisena töissään. Asiasta keskusteltiin, minä sanoin etten voi kuvitella sellaista suhdetta, mutta hän taas sanoo että tahtoo vaihtelua ja näköjään niitä tekee oli mielipiteeni mikä tahansa.
Nyt on lähdössä kuukaudeksi. Minua loukkasi, että kertoi matkasta vasta kun oli antanut vastauksensa töissä, ei siis jutellut kanssani ja kysellyt mielipidettäni silloin kun reissua hänelle ehdotettiin. Emme asu yhdessä, mutta olemme niin tiiviisti yhdessä kuin mahdollisuus, mielestäni tällaisista kuuluu silloin myös jutella. Hän ei tunnu näkevän tilanteessa _minkäänlaista_ vaikutusta meidän suhteellemme, tokaisikin että jos kuukausi jotain vaikuttaa niin huh miten huono suhde silloin on. Mielestäni se vaikuttaa on suhde millainen tahansa, jos muuten oltu paljon yhdessä, sitten toisesta kuulee vain pari viestiä tms. viikossa. Sanoin, että sillä on myös paljon merkitystä mulle, koska elämäni on aika erilaista kun hän on poissa, en esim. reissaile hänen luokseen eli ajankäyttöni muuttuu varsin ratkaisevasti. Tästä syystä hänen pitäisi ottaa vakavasti myös mun mielipiteeni näitä eroja kohtaa, ja ymmärtää miltä musta tuntuu. Hän ei tuntunut ymmärtävän ollenkaan, tokaisi sitten vihaisena "jaa että sulta menee siis pasmat sekaisin vai?!".
Miten te suhtautuisitte? Tuntuu todella vaikealta, ettei voi itse "hallita" omaa elämäänsä tai suhdettaan yhtään. Hän saattaa koska vain ilmoittaa, että lähtee pois ties miksikä aikaa, ja jos valitan asiasta yhtään niin olen outo, tiukkis ja ymmärtämätön. Asian ei pitäisi kuulua minulle ollenkaan.
Emme tosiaan ole naimisissa emmekä edes asu yhdessä, mutta miesystävä on se joka puhuu yhteisestä tulevaisuudesta kuin automaattisesti, kyselee missä tahtoisin asua, monta lasta tahtoisin jne. Sitten nykyään ei kuitenkaan välitä mun mielipiteistä tuon taivaallista... Miten muka uskaltaisin vakiintua? Odottaisitko toista tässä tilanteessa? Mitä hänelle sanoisit?
Tuntuu, että mulle ei anneta vaihtoehtoja ollenkaan, pakotetaan vaan johonkin ja toinen määrää milloin voimme olla yhdessä, milloin taas emme pitkään aikaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Toisilla tarve toteuttaa itseään on niin vahva, että sitä kestämään tarvitaan ehkä yhtä itsekeskeinen ja itsenäinen puoliso, muuten suhteesta ei oikein tule mitään.
Jos tarpeet ei kohtaa, niin vaikeaahan siinä on yrittää olla onnellinen.
Varmasti miehesikään ei nauti tunteesta, että hänen valintansa vain loukkaavat sinua.
Yrittäkää nyt vielä keskustella. Rakkaus kestää kyllä erossaolonkin kunhan edes jonkinlainen yhteisymmärrys on löydetty. Tämänhetkinen tilannehan ei välttämättä ole mitenkään lopullinen.
ensinnäkin kun kerroit tuosta suunnitelmasta muuttaa yhteen, minä tekisin sen nyt. Selittäisin miehelle että ero tuntuu muuten aika uuvuttavalta. Ja siltä kuin yhteistä elämää ei olisikaan. Ja kannattaako ajoittain tyhjästä kämpästä maksaa. jos mies siihen suostuu niin kyseessä ei ole se että mies haluaa etäisyyttä tunne syistä, olisittehan te kuitenkin avopari.
Yritä neuvotella asia niin että mies ainakin kertoisi työreissuista, ennen kuin ne vastaan ottaa. Et voi tätä ratkaisua jonka miehesi teki estää, ja eikö ole parempi että nyt eikä esim. lasten ja asuntolainojen jälkeen.
Kun miehesi on poissa voit keskittyä itseesi, harrastaa yms.. ilman että joudut niistä miehen kanssa neuvottelemaan. Kasvata itsestäsi itsenäinen, se on kaikkiaan kannattavaa. Ethän tulevaisuudessakaan elä miehesi kautta, sinulla on myös itsenäisyytesi. Itse menin naimisiin ja silloin mies oli paljon läsnä, nykyään työt ja stressi vievät häntä paljon ja olen kotona 2 lapsen kanssa. Rakstan miestä jota pidän itsekkäänä, mutta toisaalta minulla on myös oma itsenäisyyteni, voin mennä ja tulla lasten kanssa niinkuin haluan. Kolikon toinen puoli on se että jos tahdon jonnekkin yksin joudun etsimään lapsile hoitajan. Miehellä on tähän puuhaan harvemmin aikaa.
Toki tämä tilanteemme on välillä todella raskasta ja pistää miettimään mitä oikeasti haluan, välillä tuntuu että kaipaisi miehen pysyvästi viereen. Itse ajttelen asian näin että jos vielä 7 liittovuoden jälkeen on yhtäpaljon poissa niin silloin luovutan (liittoa takana n.4v). Vaikka voihan olla että en sitä osaisi tehdä, toisaalta olen näin antanut itselleni luvan karata ja keventää pahoina hetkinä.
Eniten toivoisin että mies rauhoittuu ja olisi kuin ennen, mutta en tiedä tapahtuuko niin ikinä. Jollei tapahdu, olen saanut pitkän pinnan ja itsenäisyyden avioliitostani ja selviän kyllä ilman miestänikin.
Tämä juttu alkoi pahasti rönsyillä joten lopetan tähän ja toivon että saatte elämänne kuntoon.
T:vaimo81
Vaikka meillä ei vielä yhteistä kotia eikä lapsia, mietin että tässä vaiheessahan sitä toiseen tutustutaan, hänen luonteeseensa ja tapoihinsa ja päätetään tahdotaanko yhteistä. Miten uskaltaisin muuttaa yhteen, jos hän ei silloinkaan kuuntelisi mun mielipiteitä vaan tekisi oman mielensä mukaan? Ja varsinkin silloin hän pitäisi mua "varmana" eikä ehkä niinkään välittäisi tunteistani kuin nyt, tietäisi että kyllähän mä siellä kotosalla olen vaikka vähän valitankin...
Toki mulla omat tekemiset, kaverit ja harrastukset. Mutta tuntuu että tällaisella menolla toisesta vain vieraantuu, elämämme menevät ihan erilleen. Ei parilla tekstiviestillä suhdetta ylläpidetä. Mun pitää hyväksyä, ettei ole ketään lähellä, ei ketään joka kysyisi miten päivä mennyt tai jonka kanssa voisi yhdessä katsoa leffaa. Toinen on kaukana jossain, enkä kyllä realistisesti ajatellen tiedä yhtään mitä siellä tekee. Usein ei voi edes soitella.
Eli jos olette tunteneet vain hetken niin ei toki siinä tapauksessa kannata sitä yhteen muuttoa miettiä, mutta jos kauemmin yhdessä esim 2 vuotta niin siinä tapauksessa. Ja jostain syystä rivien välistä luin että olisitte tunteneet pidemmän aikaa.
Jos tämä tilanne mikä meillä nyt on olisi ollut olemassa ennen lapsia todennäköisesti olisin lähtenyt. Tässä tämä netti on hieman harhauttava kun ei toisesta tiedä mitään laajemmin niin todennäköisesti neuvoo päin honkia :).
Jos suhde on nuori ja mies ei ole sitoutunut teidän suhteeseen vahvasti niin, miltei kannattaisi miettiä haluaako yleensä olla tämän ihmisen kanssa. Jos heti alkuun käyttäytyy noin ei välttämättä kannata jäädä itseään piinaamaan. Ja erakoitumaan. Se mikä sai minut alumperin kiroittamaan on se että meillä on sama tilane mies on paljon poissa, vaikka on suomessa saattaa olla usein yötä verstaalla nukahtaneena töiden pariin. Mutta nyt kun hän on ulkomailla tilanne tuntuu helpommalta koska sieltä ei tosta vain voi kotio tulla, ei siis tarvi tuijottaa kelloon ja miettiä joko se sieltä kohta tulisi nukkumaan.
Kuuntele sydäntäsi ja mieti mitä elämältäsi haluat, vaellus voi olla lyhyt, mutta voi se kestää läpi elämänkin.
Jaksamisia jatkoon toivottavasti pääset hyvään ja itsellesi oikeaan ratkaisuun. Minulle ratkaisu ei ollut helppo vaikka lapsetkin löytyy. Mutta minun kohdalla rakkaus ja elämän tilanne tekivät sen että kestän miltei mitä vain. Ja se että mitä mies voi ulkomailla tehdä pitkän työmatkan aikana on mitä vain. Nyt kn olen isäntää kotiin odottamassa 3 viikon reissulta, en edes rutpea tenttaamaan oliko muita vai ei varmasti monet pitkään poissa olevat miehet harkitsevat maksullista tai käyvät siellä. Kyse on luottamuksesta, sitä pitää olla jos välimatka on pitkä. miin ja tunnen monia kilttejä perheen isiä jotka matkalla on olleet "uskollisia" käyneet maksullisessa. En itse siitä nosta meteliä koska se on pienempi paha kun se että aletaan etsiä pidempi aikaista syliä joka voi muuttua suhteeksi.
Nyt tuli varmasti tekstiä joka provosoi monia mutta minkäs teet.
T:Vaimo81
Ainakin siltä että mies ei välitä minusta, koska lähtee mieluummin matkalle, eikä kuuntele tippaakaan sitä miltä minusta tuntuu jäädä yksin kökkimään kotiin. Minä sanoisin tiukasti että tämmöistä en jaksa, minä olen sinulle se tärkein, ei työreissut. Jos mies ei kuuntele lähtisin pois. Jos edes sitten ymmärtäisi. Mutta tämä olisi nyt vain minun reaktioni. Ole sellainen ihminen joka vaatii mieheltään paljon huomiota.
Pitäisikö miehen ottaa potkut sinun takiasi, kun sinusta ei tunnu "kivalle"? Hienoa että miehet jaksaa painaa duunia, saadaan verorahoja Suomeen.
Meillä hiukka sama tilanne, tosin naimisissa oltu 6v. Nyt suhteemme rikki ja mies ilmoitti lähtevänsä jonkin aikaa sitten noin kuukaudeksi syksyllä jonkun kundikaverin kanssa valtoihin, ei työmatkalle vaan johonkin harrastematkalle. Minulle taas ehdoteltiin viikon matkaa talvella etelään. Hän tehnyt työtä myös tuon kuukauden matkan varojen hankintaan. Muutenkin olen viimeaikoina ollut suhteen arvostuksessa eriarvoisessa asemassa, lähinnä hyvä ystävä kuin aviopuoliso. Ei tunnu kivalta, tiedän varsinkaan jos toinen ei arvosta sinua ja pitää "nollana"