Vaimoni saa luvalla vierasta

Anonyymi

Olemme olleet naimisissa jo lähes 30 vuotta. Hän on 53 ja minä 51. Seksielämämme on ihan ok, minä vain olen kovin herkkä laukeamaan. Joitain vuosia sitten otin asian puheeksi ja joitain kertoja asiasta juteltuamme hän suostui koittamaan vierasta. Minä ihan aidosti halusin että hänkin saisi silloin tällöin nauttia oikein kunnon panosta. Eka kerta meni aika lailla jännittäen, itse olin toki paikalla, mutta akti tapahtui makkarissa ja vain kuulin mitä tapahtui.
Sittemmin olen ollut katselemassa kun vaimoni rakastelee toista miestä. Se kiihottaa minua tavattomasti ja hänkin nauttii siitä kovasti. Useimmiten hänellä on yksi mies ilonaan, joskus kaksi. Kerran hän on ollut neljän miehen pantavana illan ajan. Minäkin olen toki saanut vierasta, vaimoni toi kerran yhden ystävättärensä meille saunomaan, olivat edeltä käsin sopineet että hän saa rakastella kanssani jos minä haluan. Kokemus oli ihan kiva, olemme pariin kertaan uusineetkin ja kaikki ovat olleet tyytyväisiä.
Avoin suhde toimii meillä, Vaimoni tulee tyydytetyksi, minäkin voin välillä rakastella toisen naisen kanssa ja seksielämämme voi hyvin. Suosittelen kokeilemaan, ei tämä kaikille sovi mutta jos natsaa niin se kyllä muuttaa elämän ihan kokonaan.
-Pasi-

1

1879

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tottakai se on todella hyvää
      Yt. Daniel 39v

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      45
      3773
    2. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      74
      3249
    3. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      30
      3035
    4. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      163
      2791
    5. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      0
      2610
    6. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      14
      2607
    7. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2309
    8. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      4
      1930
    9. Kirjotan ikävää ulos

      Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run
      Ikävä
      14
      1738
    10. Sinä se vaan jaksat

      Suosittelen lopettamaan hyvissä ajoin, tuo toimintas ei auta unohtamiseen. Jossain vaiheessa asia julkistuu enkä usko et
      Ikävä
      23
      1657
    Aihe