Miehen viha

Anonyymi

Asuttiin onnellisena 6 vuotta. Oli koira ja sisustettiin oma talo ja käytiin matkoilla. Arki sujui mukavasti koiran kanssa lenkkeilen ja työssä käyden. Kun miehen vanhemmat kuoli, nopeasti kahden kuukauden aikana. Miehen käytös muuttui jyrkästi. Hän halusi että muutan pois . Lähdinkin ajatellen että hän tarvitsee omaa aikaa. Käytös muuttui vielä enemmän ja hän purki koira aitauksen ja toi ovelleni kaikki tavarani. Hän sanoi, ettei halua nähdä minua ja koiraa joka oli ollut hänelle tärkein. Lisäksi hän alkoi haukkumaan minua ikävillä sanoilla kusipääksi ym mitä hän ei ollut koskaan ennen tehnyt. Muutaman kuukauden päästä hän ilmoitti, että hänellä on uusi elämä toisen naisen kanssa. Miten voi toimia noin.

8

1251

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ilmeisesti ihan hyvin.

    • Anonyymi

      Minkä ikäisiä olette? Kysyn siksi, että miehen elämässä 50 v taite voi olla kova paikka. Kokee tarvetta uusille kokemuksille, haluaa pönkitystä miehisyydelleen?
      Se että haukkuu sinua, viittaa siihen, ettei hän ollut tyytyväinen elämäänsä.
      Mutta kaiken surun keskelläkin miehesi käytös tuntuu julmalta. Olisiko ongelmat olleet ylitettävissä, jos olisi antanut mahdollisuuden? Avoin keskustelu asioista ei kuitenkaan ole helppoa kaikille.

      • Anonyymi

        Yli 50 v ollaan ja olen yrittänyt saada keskustelua aikaiseksi, mutta ei halua keskustella. Tosi vihamielinen käytös eikä halua että otan yhteyttä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yli 50 v ollaan ja olen yrittänyt saada keskustelua aikaiseksi, mutta ei halua keskustella. Tosi vihamielinen käytös eikä halua että otan yhteyttä.

        Ehkä pitää vaan luovuttaa. Joskus asiat jää vaille selitystä. Vaan eteenpäin kannattaa itse suunnata.


    • Anonyymi

      Miehen molemmat vanhemmat kuolivat lyhyen ajan sisällä. Vanhempien kuolema on yksi iso käännekohta elämässä, huomataan että on seuraavana vuorossa.
      Tuliko teille riitaa hautajaisten järjestelyistä, rahasta tms, sanoitko oman mielipiteesi asiaan yms..

      Joku teidän välisenne asia vaikutti miehen mielialaan ja sen myötä myös käyttäytymiseen sinua kohtaan.

      • Anonyymi

        Ei välttämättä ollenkaan noin. Mies otti irtioton entiseen ja ihan omista syistään. Halusi vaihtelua ja uuden naisen. Sellaisen ettei tunne hänen vanhempiaan. Saa keskittyä uuteen kultinussuun.


    • Anonyymi

      Veikkaan ikäkriisiä. Siihen sisältyen pelkoa omasta miehisyydestä, tunneköyhyyden pakoa ja pakottavaa tarvetta uusille kokemuksille ennen kuin elämä on ohi.
      Selittää myös uuden naiskumppanin. Ehkä oli salasuhde jonkin aikaa, kun vielä asui kanssasi.

    • Anonyymi

      Maailmahan on kuin nuori femaanikko.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      135
      2213
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      58
      1285
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1167
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1137
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1049
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      1038
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      94
      989
    8. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      988
    9. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      975
    10. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      972
    Aihe