Olen vuosia ollut mielestäni hyvä ystävä ja työkaveri eräälle miehelle. Välillämme on tainnut ihastustakin olla vähän kuin vuorovedoin. Koskaan se ei ole johtanut pitkiä katseita, flirttiä ja hyviä keskusteluja tai pieniä hipaisuja pidemmälle. Olemmehan molemmat tahoillamme varattuja. Nyt tein päätöksen vaihtaa työpaikkaa osan työyhteisössämme olevien henkilöiden vuoksi. Tämä mies tietää asioista ja kerroin hänelle työpaikan vaihto aikeestani ja lopulta päätösestäni. Työyhteisössä olivat keränneet pieneen muistamiseen rahaa ja ns lähiesimies muistamisen minulle toimitti. Nyt kun luin korttia niin tämän kyseisen itselleni tärkeän miehen nimi puuttui? Miksi? Monesti kun keskustelimme työpaikan vaihtamisestani niin hän totesi, että ei sen tartte lopullista olla ja että kyllä me vielä nähdään jne...
Miksi hän ei osallistunut läksiäislahjaani? Vihainen? Pettynyt? Tuskainen? Onnellinen?
Minä olen hämmentynyt ehkä vähän surullinenkin
Ihmetystä ilmassa
5
910
Vastaukset 5
- Anonyymi
Vaikea sanoa miksi mies ei osallistunut läksiäislahjaasi, ehkä pettynyt kun lähdit? Pitäisikö teidän puhua asiasta ettei se jää mieltä painamaan? Voitko soittaa hänelle tai voisitteko ehkä tavata jossain julkisessa paikassa, esim kahvila, puisto tms?
Itsellä tässä taannoin hyvin epäselvät kuviot erään työkaverin kanssa, mitään ei koskaan puhuttu selväksi eikä mitään oikeastaan koskaan varsinaisesti tapahtunutkaan.
Melkoista tunnemylläkkää ainakin minun osaltani ja ennenkuin huomasinkaan niin kaikki olikin jo ohi.
Minulle jäi tästä kaikesta epävarma ja surullinen olo. Ehkä sinunkin työkaverisi tuntee epävarmuutta ja surua koska "jokin" päättyi?- Anonyymi
Miksi ette puhuneet?
- Anonyymi
Jospa hän haluaa jotenkin henkilökohtaisesti muistaa sinua? Niin ainakin itse tekisin enkä ehkä osallistuisi tuollaiseen yhteiskeräykseen jos ois erityinen tyyppi kyseessä
- Anonyymi
Totta, henkilökohtainen muistaminen olisi kyllä huomaavaista, mutta pitää huomata että he ovat varattuja molemmat.
- Anonyymi
Ehkä mies tarvitsee hieman aikaa ja hyvästelee sitten myöhemmin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95903
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80668- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34594- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 36502
- 25492
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok105458- 44444
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427