Hei.
Onko Työllisyyspalvelu sama kuin TYP?
Olen aikaisemmin ollut TE-toimiston asiakkaana. Kaupunki, jossa asun kuuluu Kuntakokeilu piiriin.
Onko nyt niin että työttömät siirretään Kuntakokeilussa automaattisesti TYP-palvelun piiriin, mikäli tuo Työllisyyspalvelu on sama asia?
Voinko vaatia siirtoa pois TYP-palvelusta mikäli minut on sinne siirretty? Ei taida olla mahdollista päästä TE-toimiston asiakkaaksi?
Työllisyyspalvelu = TYP?
28
2483
Vastaukset
- Anonyymi
ei ole sama asia. Työllisyyden kuntakokeilut alkoivat 1.3.2021. Jos olet työllisyyden kuntakokeilun asiakas, kotikuntasi ohjaa sinut tarvittaessa työllistymistä edistävään monialaiseen yhteispalveluun (TYP). Siinä on se san "tarvittaessa". Ei ole automaattisesti niin että siirretään TYP palvelujen piiriin
TYP kriteerit ovat :
Jos työllistymisvaikeutesi eivät johdu vain työpaikkojen tai osaamisen puutteesta, vaan sinulla on lisäksi elämänhallinnan ongelmia tai toimintakyvyn rajoitteita. Se voi auttaa myös työkyvyn muuten ollessa alentunut.
Jos nyt jo olet TYP asiakas niin todennäköisyys sille että edelleen jatkat TYP palvelussa on hyvin suuri.- Anonyymi
Tarvittaessa. Ja sen on tarkoitettava että työtön itse on se joka arvioi typ- palvelun (kuten kaikkien muidenkin palveluiden) tarpeensa, eikä joku ulkopuolinen "asiantuntija".
Työttömiin kohdistetaan niin hävytöntä sosiaalipornotoimintaa ettei uskoisi ellei itse olisi tätä paskaa todistamassa. Oli ihminen työtön tai ei, jos hänellä on omasta mielestään ongelmia joihin hän itse kokee tarvitsevansa ulkopuolista apua, hän hakeutuu avun piiriin itse oma- aloitteisesti. Tällä ei ole mitään tekemistä työllisyyden tai työttömyyden kanssa.
Etsivä sosiaalityö - esim. TYP- palveluihin pakottaminen - on yksityisten kansalaisten häirintää, leimaamista ja heidän yksityisyytensä suojaa vaarantavaa toimintaa. Tyrkytetyistä sosiaaliperseilyistä kieltäytyminenkin yleensä tulkitaan siten että työtön ei halua vielä tunnustaa itselleen omia ilmeisiä ongelmiaan joihin hän "kipeästi tarvitsisi ulkopuolista apua". Että hän on in- denial- vaiheessa elämänhallinnallisten ongelmiensa kanssa. Suostui työtön sosiaalipalveluiden piiriin tai ei, tietää sosiaalitäti ja asiantuntija- setä sieltä ulkopuolelta että joka tapauksessa työttömällä on henkilökohtaisia ongelmia. Sekä palveluihin suostuminen että niistä kieltäytyminen tulkitaan todisteeksi että työttömällä on ongelmia. Työtön itse ei tiedä mitään omista asioistaan ja "tilanteistaan". Yksinäinen itsetunto- ongelmainen sosiaalitäti tarvitsee autettavia asiakkaita että saisi jotakin sisältöä omaan elämäänsä.
Palveltavana oleminen ei voi olla velvoittavaa. Oli työttömällä elämänhallinnallisia ongelmia tai ei, ketään ei voida velvoittaa minkään "palvelun" piiriin.
Työttömien "elämänhallinnalliset ongelmat" ovat yleensä sosiaalitätien ja työllisyys- sitä ja tätä asiantuntijoiden työttömille itse keksimiä ongelmia. Itsetunto- ongelmaiset sosiaali- sitä ja tätä asiantuntijat projisoivat omia henkilökohtaisia ongelmiaan ihmisryhmiin jotka ovat helppoja ja yleisesti hyväksyttyjä kohteita kaikenlaiselle itsetuntopornolle. Tämä on järjestelmällistä ihmisten elämän pilaamista. Aktiivista syrjäyttämistoimintaa. Tuhotyötä tehdään varsinkin nuorille jotka ovat yleensä puolustuskyvyttömiä kaikenlaista sosiaaliperseilyä vastaan. Varsinkin nuorille istutetaan käsityksiä itsestään että heissä itsessään täytyy olla jotakin vialla koska he ovat työttömiä. Pää täynnä mielisairauksia ja lapsuustraumoja. Nuoret ihmiset ovat johdateltavissa ja muodostavat käsityksen itsestään siitä millä tavoin heihin suhtaudutaan ulkopuolelta, ja miten heitä kohdellaan. Jos nuorta työtöntä kohdellaan moniongelmaisena hän vastaa odotuksiin alkamalla moniongelmaiseksi.
Vika palaa aina työttömään. Työllistämistoimissa ei voi olla vikaa. Työnantajissa ei voi olla vikaa. Työyhteisöissä ei voi olla vikaa. Yleisessä asenneilmapiirissä ei voi olla vikaa. Ongelma on aina hankalassa työttömässä. Työtön on vaikea ihminen jolla on asennevamma vaikkapa siksi jos hän ehdottaa että hänelle pitäisi maksaa kohtuullista palkkaa tekemästään työstä.
Työttömyys on yhteiskunnan rakenteisiin sementoitunut yksinkertainen ongelma josta on tekemällä tehty monimutkainen ongelmavyyhti. - Anonyymi
"Se voi auttaa myös työkyvyn muuten ollessa alentunut."
Millä tavalla se voi auttaa? - Anonyymi
"Jos nyt jo olet TYP asiakas niin todennäköisyys sille että edelleen jatkat TYP palvelussa on hyvin suuri."
Todennäköisyys typ- asiakkuudelle jatkossakin luonnollisesti riippuu täysin siitä kuinka todennäköisesti työtön itse haluaa olla typ:n asiakas jatkossa jos siihen lafkaan on erehtynyt nokkansa pistämään. Tietenkään ei voi olla niin että typ olisi jonkinlainen kultti kunne kerran menet niin et ikinä pois pääse. Vapaassa maassa tietenkin pitää voida halutessaan lopettaa asiakkuus.
- Anonyymi
Suomalainen käsitys työttömyyden syistä ja siitä millä tavoin työtön työllistyy:
https://www.youtube.com/watch?v=Wq2WsLHIS-M
Siis jos työtön vihdoin uskaltaa paljastaa olevansa yksinäinen ja tunnustaa että hänellä on ollut surullisiakin aikoja elämässä, siitä jotenkin mielikuvituksellisesti seuraa työllisyys. Kun tunnustat olevasi masentunut ja yksinäinen ihmisraasu, siitä seuraa että pääset keittiöhommiin kolmeksi päiväksi viikossa.
Ilmeisesti jos hän ei olisi kehdannut tunnustaa näitä noloja ja surullisia asioita elämästään, hän ei olisi koskaan työllistynyt kolmeksi päiväksi viikossa keittiöhommiin.
Työttömän yksinäisyyden ja surullisuuden tunnustamisesta seuraa työllisyyttä. Voi vittu.
Milloin tämä sosiaalipornoilu lopetetaan?- Anonyymi
"Kun tunnustat olevasi masentunut ja yksinäinen ihmisraasu, siitä seuraa että pääset keittiöhommiin kolmeksi päiväksi viikossa."
Ilmaiseksi kuntouttavaan työtoimintaan terapeuttisesti? - Anonyymi
Jos on mielenterveydellisiä ongelmia kuten yksinäisyyttä, suruja tai masennusta, ei ole kelpoinen tavalliseen työelämään - tämähän on aivan selviö. Työelämässä on suoriuduttava täysillä joka päivä ja annettava täydellinen työpanos palkkansa eteen, ei siellä mitään ressukoita aleta katselemaan. Tätä varten on juurikin olemassa kuntouttava työtoiminta, missä surut pyyhitään mielestä reippaalla työnteolla, yksinäisyyttä torjutaan ryhmätöillä ja masennus kitketään yhteisöllisyydellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos on mielenterveydellisiä ongelmia kuten yksinäisyyttä, suruja tai masennusta, ei ole kelpoinen tavalliseen työelämään - tämähän on aivan selviö. Työelämässä on suoriuduttava täysillä joka päivä ja annettava täydellinen työpanos palkkansa eteen, ei siellä mitään ressukoita aleta katselemaan. Tätä varten on juurikin olemassa kuntouttava työtoiminta, missä surut pyyhitään mielestä reippaalla työnteolla, yksinäisyyttä torjutaan ryhmätöillä ja masennus kitketään yhteisöllisyydellä.
Entä jos haluat olla yksinäinen? Olet introvertti sanan todellisessa tarkoituksessa? Ajatus jostain ryhmätyöstä saa ihokarvat nousemaan pystyyn? Miten nämä TYP:in ihmiset eli työntekijät pakottavat minut ekstrovertiksi? Jos en pysty joudunko ikuiseen karenssiin? Nykypäivänä ja tulevaisuudessakin ihminen ei saa olla sitä mitä hän on vaan hänen on muututtava sellaiseksi ihmiseksi, jonka katsotaan olevan oikein ja normaalia. Eli pitää olla sosiaalinen yms. Sairasta on nykyajan homma...minä ainakin aion olla se, mikä olen aina ollut luonteeltani.
- Anonyymi
Jos joudut typpiin ja olet mielestäsi terve ja työkuntoinen tekemään normaaleja töitä niin mene oikeusaputoimistoon ja haasta typ oikeuteen. Sitten niitten pakko siirtää sinut takas työkkärin asiakkaaksi. Tai sitten alka raivota ja uhkailla typpiä jos ne sanoo sinusta asioita jotka eivät pidä paikkansa kuten että et kykene tekee normitöitä Itse suutuin niille ja uhkailinniitä joten tuli kirje että ne pitää minua vaarallisena ja lopettivat asiakkuuteni siellä. Ne tosin väitti ensin että olen työkyvytön jolla ei ole elämänhallintaa joten aloin raivota niitä ja uhkailla niitä.
- Anonyymi
Siihen meneekin sitten työttömän koko loppuelämä kun ollaan haastamassa koko ajan oikeuteen jotakin tahoa ja ollaan pitkissä oikeusprosesseissa ja sen seurauksena "päästään" takaisin työkkärin asiakkaaksi. Kyllä sellainen oikeudessa ravaaminen jo kannattaakin. Työtön hyötyy siitä tosi paljon.
Nii milloinkas se oma elämä pitkään elää?
- Anonyymi
itse olen Typ-asiakas, kuntakokeilu ja luotsi. :D joten eri toimioita ovat kaikki.
ei mitään yhteistä rajapintaa palveluilla. eivät voi jakaa suoraan tietoa muutakuin mitä työkkärin palvelusivun kautta voivat kurkkia.- Anonyymi
Eri toimi oita nii. Luotsit ja työstartit. Kyllä on tautista paskaa.
Pitäiskö jo vihdoin alkaa miettimään mitä noille lukemattomille verorahah*orille pitäisi tehdä jotka vuosiKYMMENESTÄ toiseen ovat saaneet ja saavat vieläkin varastaa työtä tekeväisten ja raskautettujen verorahoja keksimällä koko ajan tällaisia kaikkia luotseja ja työstartteja ja muita työttömien elämällä pelleilytoimia jotka sementoivat työttömät ikuiseen köyhyyteen koska verorahaloiset kusettavat oman elinkeinonsa heidän kustannuksellaan, verorahoista? Luotseihin ja startteihin valutetuille verorahoille olisi varmaan parempaakin käyttöä. Olisko? Vai pitäisikö niillä kustantaa susannakoskille taas uusi hummeli jolla voi vapaa- ajallaan toimeliaasti heittää volttia kun ei osaa vajakki edes ajaa autoa?
Pitäisikö jo vihdoin pistää tälle verorahoilla tapahtuvalle työttömien elämän pilaamiselle ja naamalle räkimiselle piste? Olisko jo aika? Montako sukupolvea tässä vielä ajatellaan pilata? Miten helvetissä voi olla mahdollista ettei nuo eduskunnassa loisivat verorahahorot onnistu edes näin ilmiselvää hyväksikäyttöä ja verorahojen väärinkäyttöä lopettamaan? Ei pysty? Ei osaa? Ei ymmärrä? Ei tajua?
Jo pelkästään kansanedustajalle maksetaan verorahoista kaikennäköistä kivaa:
https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/palkkiot-ja-kulukorvaukset/Sivut/default.aspx
Kädettömät vässykät tumput suorassa eivät osaa saada edes tätä verorahoilla tapahtuvaa työttömien ahdingon hyväksikäyttöä kuriin? Onko peukalo keskellä kämmentä?
- Anonyymi
Mut on mun työkkärintietojen mukaan sijoitettu työstartti tiimin asiakkaaksi ja mitä katsoin netistä, kohdalle tulee jotain kuntouttavaa työjuttua, mieluummin menisin johonkin palkkatuella, sais enempi rahaa kuin tuossa kuntouttavassa, enkä koe olevani muuten viallinen muuta kuin iän puolesta, olen jo yli 50vuotias. Sen mitä olen ymmärtänyt kuntapuolella vaan sijoitetaan johonkin kolmannen sektorin hommiin eli työkokeiluun, palkkatukihommiin tai kuntouttavaan, ei auteta pääsemään oikeisiin töihin. Muhun ei edes ole oltu yhteydessä ollenkaan, joten on todellakin hyvät fiilikset tästä kuntapuolen toiminnasta jo tässä vaiheessa, miten huonoksi homma sitten menee, kun kaikki työttömät siirtyy kuntapuolelle vuonna 2024, ei hyvältä vaikuta.
- Anonyymi
Sinua ei "sijoiteta" yhtään mihinkään sen enempää kuntapuolella kuin te- puolella kuin missään muuallakaan. Sinä itse päätät missä haluat olla. Sinunkaan "kohdallesi" ei "tule" yhtään mitään kuntouttavia. Sinä itse hakeudut sinne mihin itse haluat hakeutua.
Siitä jos itse haluat kieltäytyä jostakin, olit sitten te- toimiston asiakas tai kuntakokeilun piirissä, ei voi seurata taloudellista rangaistusta. Ei ole mitään perustetta miksi kenenkään pitäisi suostua rangaistuksen uhalla itseään hyödyttämättömään toimintaan.
Työttömilläkin on oikeuksia niin ärsyttävää kuin se joidenkin mielestä onkin.
Ehkä sinä pääset kohtapuoliin töihin ihan vain ikäsi perusteella koska ainakin matalapalkka- aloilla suositaan ikäihmisiä, ei suinkaan nuoria. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinua ei "sijoiteta" yhtään mihinkään sen enempää kuntapuolella kuin te- puolella kuin missään muuallakaan. Sinä itse päätät missä haluat olla. Sinunkaan "kohdallesi" ei "tule" yhtään mitään kuntouttavia. Sinä itse hakeudut sinne mihin itse haluat hakeutua.
Siitä jos itse haluat kieltäytyä jostakin, olit sitten te- toimiston asiakas tai kuntakokeilun piirissä, ei voi seurata taloudellista rangaistusta. Ei ole mitään perustetta miksi kenenkään pitäisi suostua rangaistuksen uhalla itseään hyödyttämättömään toimintaan.
Työttömilläkin on oikeuksia niin ärsyttävää kuin se joidenkin mielestä onkin.
Ehkä sinä pääset kohtapuoliin töihin ihan vain ikäsi perusteella koska ainakin matalapalkka- aloilla suositaan ikäihmisiä, ei suinkaan nuoria.Siivoustyö ei tule mun kohdalla kysymykseenkään, terveyssyistä ei järkeä ja olen nuorempana hakenut työkkärin järjestämään koulutukseen, silloin tuli selväksi ettei ihosairaan kannata sille alalle lähteä. Hoitajaksi en pysty terveyssyistä ja en rupea, hoidin omaisiani vuosia itse ja se saa riittää mun osalta.
- Anonyymi
Työttömille on tässä maassa luvassa kylmää kyytiä. Pitäähän ne Etelä Euroopan velat joillakin maksattaa. Ei niitä tämän maan eliitti maksa
- Anonyymi
Vai että oikeen kylmää kyytiä. Voi voi kuule työttömillä on ollut kylmää kyytiä jo viimeiset kolkyt vuotta. Niin kauan, niin pitkän aikaa jo, niin monen sukupolven ajan jo, ettei normaali pitkäaikaistyötön köyhä ole koskaan edes päässyt kärryille siitä miten normaalin yhteiskunnan pitäisi normaalissa tilanteessa toimia.
Työllistämisyhdistyksiäkin luullaan oikeiksi yrityksiksi, ja siellä tapahtuvaa hääräilyä oikeaksi työksi. Ei mitään hajua millä tavoin normaalin yhteiskunnan pitäisi toimia, koska Suomi ei ole enää vuosikymmeniin toiminut kuten normaalin yhteiskunnan pitäisi toimia. Kun on kasvatettu työttömyyden jännittävään mikä mikä- maahan jo lapsesta asti. Ei kasvettu, vaan kasvatettu. kädestä pitäen jo kehdosta alkaen. On mennyt pää pyörälle näiden kaiken maailman työstarttien pajojen luotsien työllistämisropojen ja kartoitusten ja räätälöintien, työllistämishankkeiden ja klubien tiimellyksessä joihin se joku taikinanaamainen pulunsilmäinen sosiotäti osasi sinut ohjata jo heti peruskoulun penkiltä. OLISIHAN SUN PITÄNYT ARVATA että sua pidetään pellenä jo silloin. Ja sitten on opittu kuvittelemaan että tämä kaikki on omaa syytä. Jokainenonomanonnensaseppä. Kaikkionitsestäkiinni.
Ryhdistäydy. Koita nyt stana palkkautua jonnekin vaikka kukaan ei sinua halua palkata. Mene väkisin johonkin firmaan jossa on mukava työyhteisö ottamassa avosylin vastaan että aikun ihanaa kun meille tulee tänne uusi kiva työkaveri keventämään työtaakkaamme. Vuorovaikutustaidot. Ala yrittäjäksi. Kouluttaudu hoitajaksi, sosiopaatti- ja sairausalalla tarvitaan käsiä tekemään töitä. Työvoimapula. Ole toimelias. Käy työhaistatteluissa joissa jo se spede haistattelija pitää sinua pellenä, olethan työtön, tyhjällä cv:llä. Kyllä se polku työelämään siitä aukeaa sinullekin, työtön köyhä. Kun vain oma asenne on kunnossa. Muiden asenteilla ei väliä.
Opettele nauramaan itsekin omalle tilanteellesi kuten kaikki muutkin nauravat. Eihän tässä nyt ole kuin vain sinun koko elämästäsi kysymys. Mitä väliä sillä on?
- Anonyymi
Hankkikaa terveystodistus niin sillä pääsee pois typistä. Todistus tietty maksaa mutta se on sen arvoista. Jos jäätte typin asiakkaaksi niin ne pompottelee teitä miten tahtoo ja mielenterveytenne romahtaa ettekä sen jälkeen ainakaan pysty tekemään mitään töitä.
- Anonyymi
Näin juuri. Ainoa tapa päästä pois on tämä. On aika erikoista että viranomaiset esim. valvovat elintarvikkeita ettei aiheutuisi terveydelle haittaa, mutta typ on mielenterveydelle niin haitallista, että se aiheuttaa hengenvaaran. TYP on työttömien tuhoamiskeskus, mutta se tehdään kierosti käyttämällä henkistä väkivaltaa. Älkää kertoko siellä kenellekään mistään henkilökohtaisista asioista, koska niitä käytetään teitä vastaan. Vaikka kuinka nätisti yrittävät esittää että asiat ovat luottamuksellisia niin eivät ole (HUOM!!! tämä on tärkeä muistaa, kerron omasta kokemuksesta) . Äänittäkää kaikki.
Sinne kerääntyy tai jää vain sellaiset työntekijät jotka ovat luonteeltaan tai moraaliltaan sellaisia että pystyvät tekemään asioita joita moni ei pysty tekemään. Ehkä ovat kovettaneet itsensa tai ovat vain sellaisia, mutta yleisesti ottaen normi-ihminen ei pysty kohtelemaan toista kanssaihmistä sillä tavalla tuntematta syyllisyyttä tai katumusta. Ottaen huomioon sen, että siellä on paljon heikossa asemassa olevia ja sairaitakin asiakkaina. Auttamisesta ei ole kyse vaikka typ esiintyykin julkisuudessa sellaisena tahona. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin juuri. Ainoa tapa päästä pois on tämä. On aika erikoista että viranomaiset esim. valvovat elintarvikkeita ettei aiheutuisi terveydelle haittaa, mutta typ on mielenterveydelle niin haitallista, että se aiheuttaa hengenvaaran. TYP on työttömien tuhoamiskeskus, mutta se tehdään kierosti käyttämällä henkistä väkivaltaa. Älkää kertoko siellä kenellekään mistään henkilökohtaisista asioista, koska niitä käytetään teitä vastaan. Vaikka kuinka nätisti yrittävät esittää että asiat ovat luottamuksellisia niin eivät ole (HUOM!!! tämä on tärkeä muistaa, kerron omasta kokemuksesta) . Äänittäkää kaikki.
Sinne kerääntyy tai jää vain sellaiset työntekijät jotka ovat luonteeltaan tai moraaliltaan sellaisia että pystyvät tekemään asioita joita moni ei pysty tekemään. Ehkä ovat kovettaneet itsensa tai ovat vain sellaisia, mutta yleisesti ottaen normi-ihminen ei pysty kohtelemaan toista kanssaihmistä sillä tavalla tuntematta syyllisyyttä tai katumusta. Ottaen huomioon sen, että siellä on paljon heikossa asemassa olevia ja sairaitakin asiakkaina. Auttamisesta ei ole kyse vaikka typ esiintyykin julkisuudessa sellaisena tahona.TYP:stä pääsee, ja pitää päästä pois vain ilmoituksella. Joko valehtelet tietoisesti tai sitten puhut muuten vain paskaa.
Mikäli joku virkailijoista uhkailee karensseilla tai muilla sanktioilla jos haluat eroon TYP:stä, voit tehdä valituksen aluehallintovirastoon.
- Anonyymi
Ei ole sama asia. Jos olet TYP asiakas niin olet siellä siihen saakka kunnes työllistyt tai menet opiskelemaan. Monessa paikassa TYP asiakkaat laitetaan työpajoille kuntouttavaan työtoimintaan jonka kautta tätä työllistymistä ja opiskelua oikein tuputetaan...
- Anonyymi
minun kohdalla on menny näin,
mä olen ollu typ jo 4-5v.. ja on sillon tällö tehty tarkoituksettomia aktiivi suunnitelmia....
Korona aika onneksi hiljensi typin moneksi vuodeksi-.
Ei siitä typ mitään hyötyä ole. ei löydy palkkatöitä, ei pääse eläkkeelle.
Kunhan vain typ henkilöt työllistyy.
Ja kulutetaan aikaa silloin tällöin tehden aktiivi -yms suunnitelmia. Niin kuin tehtiin aiemmin te toimistossa.
Samaa turhatoimintaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
minun kohdalla on menny näin,
mä olen ollu typ jo 4-5v.. ja on sillon tällö tehty tarkoituksettomia aktiivi suunnitelmia....
Korona aika onneksi hiljensi typin moneksi vuodeksi-.
Ei siitä typ mitään hyötyä ole. ei löydy palkkatöitä, ei pääse eläkkeelle.
Kunhan vain typ henkilöt työllistyy.
Ja kulutetaan aikaa silloin tällöin tehden aktiivi -yms suunnitelmia. Niin kuin tehtiin aiemmin te toimistossa.
Samaa turhatoimintaa.Minäkin sain olla nyt korona-aikaan ilman typ-hoitoa.
Ja noita aktiivisuunnitelmia on aiemmin tehty monta.
Samoja tehtiin te toimistossa aikaisemmin.
Se ero on että typ toimistossa on ovet lukossa ja vahtimestari.
Jotta on jotenkin salaisempi laitos.
Siellä on paljon virkanaisia töissä typ virkailijoina.
siisteissä asuissa ja meikeissä kulkevat huoneesta toiseen.
Mutta ei sitä typ hoidosta ole minulle mitään hyötyä ollut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minäkin sain olla nyt korona-aikaan ilman typ-hoitoa.
Ja noita aktiivisuunnitelmia on aiemmin tehty monta.
Samoja tehtiin te toimistossa aikaisemmin.
Se ero on että typ toimistossa on ovet lukossa ja vahtimestari.
Jotta on jotenkin salaisempi laitos.
Siellä on paljon virkanaisia töissä typ virkailijoina.
siisteissä asuissa ja meikeissä kulkevat huoneesta toiseen.
Mutta ei sitä typ hoidosta ole minulle mitään hyötyä ollut.Mitä helvettiä olet typ asiakas jos ei ole mitään hyötyä? Kukaan ei pakota. Voit milloin tahansa ilmoittaa ettet tarvitse heidän palveluitaan. Saatanan vässykkä vinkukaula. En ihmettele jos ovat sinulle typpiä tarjoilleet mahtavine palveluineen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä helvettiä olet typ asiakas jos ei ole mitään hyötyä? Kukaan ei pakota. Voit milloin tahansa ilmoittaa ettet tarvitse heidän palveluitaan. Saatanan vässykkä vinkukaula. En ihmettele jos ovat sinulle typpiä tarjoilleet mahtavine palveluineen.
Nyt tuli rumia sanoja
- Anonyymi
On vaikea päästä eroon kuntakokeilusta jos asiakkuus on siirretty kuntakokeiluun TE-toimistolta. Asiakkuutta ei suostuta siirtämään takaisin TE-toimistolle vaikka kuntakokeilun koekaniiniksi joutunut tai jotutuva asiakas vaatisi. Ainoana vaihtona on työnhaun katkaiseminen. Pääsee eroon helvettiläisestä kuntakokeilusta jos katkaisee työnhaun. Se työnhaun katkaisu tietää karenssia.
Kuntakokeilu päättyy kesäkuun lopulla 2023. Jos muistan sen oikein.
Kuntakokeilussa ja TYPissä on samat palvelut vaikka on eri nimi. Kuntakokeilu ja TYP eivät välitä asiakkaan oikeuksista. Kuntakokeilu ja TYP loukkaavat ja rikkovat jopa asiakkaan ihmis- ja perusoikeuksia.- Anonyymi
Lopeta nyt tuo tyhjästä ulina kun oikeitakin valittamisen aiheita on.
Sillä ei ole työttömän työnhakijan kannalta minkäänlaista eroa oletko kuntakokeilun vai TE- toimiston asiakas. Kuntakokeilu tarkoittaa vain sitä, että työttömälle tarjotut samat palvelut joita hänelle tarjottiin TE- toimistossa on siirretty kunnan vastuulle. Siinä kaikki. Yhtään mitään sen sensaatiomaisempaa ei kuntakokeilussa ole. Kylläpä on helvettiläistä.
TYP josta tässä ketjussa puhutaan on asia erikseen. TYP on vain yksi "monialainen" monivammapalvelu jota joko TE- toimisto tai sitten kuntakokeilu voi työttömälle tarjota.
Kaikki nämä palvelut, olivat ne TE- toimiston tai kuntakokeilun tyrkyttämiä ovat täyttä paskaa. Työtön ei tarvitse muuta kuin työn josta saa toimeentulon. Kuntakokeilu ei tässä ole yhtään helvettiläisempi kuin TE- toimisto tai joku muu mikä mikä- luukku mitä ne vielä keksivätkään tulevaisuudessa.
Joten mistä tämä kuntakokeilu- ulina?
- Anonyymi
Juu typ palveluun siirtyy kaikki ne jotka ovat kuntakokeilun asiakkaana, syyksi riittää pelkkä "pitkä" työttömyys. Nykyään ei tarvita enää työttömän suostumusta siihen vaan työnhakutietoihisi/suunnitelmaan vain ilmestyy yhtäkkiä et olet typ asiakas
joskus ennen oli että tarvittiin asiakkaan suostumus ja allekirjoitus sama myös kuntouttavassa työssä, eli ennen tavittiin asiakkaan allekirjoitus kuntouttava työ sopimukseen, nykyään ei.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1193782
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232912Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1122461- 461971
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2431640Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt441575- 321547
- 281360
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201346- 951201