Kuinka tyhmä pitää olla?

Anonyymi

La Palman tulivuoren purkaus on vakava luonnononnettomuus. Joka tosin oli tiedossa jo etukäteen.

Satoja taloja on jäänyt laavavirran alle mutta irtaimistoa saatu pelastettua eikä ihmishenkiä ole menetetty.

Silti monet ovat menettäneet niin talonsa kuin irtaimistonsa koska sen sijaan että olisivat olleet kantamassa kamojaan turvaan ovatkin kokoontuneet kirkkoon rukoilemaan Jumalalta apua jota ei sitten ole tullutkaan. Laavavirta jatkaa kulkuaan eikä taivaallista kantoapuakaan saapunut paikalle.

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jumala kuuli rukoukset kanto-avustas - ja poltti parituhattamiljoonaa puuta
      Kyllä kantoja riittää nyt.

    • Anonyymi

      Kuumassa laavassa voi paistaa vaikka kananmunia tai rosvopaistin laittaa muhimaan?

    • Kylään peittyi tulvaveden alle. Uskovainen sinnitteli talon katolla vesirajan yläpuolella ja rukoili apua. Ohi lensi helikopteri, josta laskettiin tikkaat uskovaiselle. Hän kieltäytyi avusta ja kertoi Jumalan pelastavan hänet. Kohta paikalle ajoi moottorivene, joka tarjosi kyytiä. Uskovainen kieltäytyi jälleen ja oli vakuuttunut, että Jumala pelastaa. Lopuksi paikalle tuli soutuvene, josta tarjouduttiin pelastamaan uskovainen...hän kieltäytyi jälleen.

      Hukkumisen jälkeen uskovainen keskusteli Jumalan kanssa.
      Uskovainen: Miksi et pelastanut minua, vaikka rukoilin.
      Jumala: Yritin pelastaa sinut kolme kertaa, mutta käytit vapaata tahtoa ja kieltäydyit avustani.
      Uskovainen: Ai jaa...no sitten se on niin.

      Tämä tarina on täysin totta ensimmäisen kappaleen osalta, mutta toinen kappale on satua.

      • Tuttu tarina. Taidettiin joskus kertoa jossain seurakunnan kokouksessa.


    • Anonyymi

      Antonio Fauci antaa vauhtia ateisteille, ne jonottaa jo kolmatta piikkiä pääkaupunkiseudulla. Loppuuko ateismi kokonaan?

    • Anonyymi

      Tuolla alueella on hyvin (yli)vakuutettua taloja.
      Tulivuorenpurkaus kuuluu kotivakuutuksen piiriin,
      toisin kuin muu luonnonmullistus esim. maanjäristys.

    • Anonyymi

      Onkohan aloituksen tarina tosi, eli voiko antaa linkkiä uutiseen (millä kielellä vain), joka todistaisi sen.

      Epäilen nmittäin aina ateisteja, varsinkin nyt kun ovat jäämässä muuten alakynteen palstalla... silloin saattavat alkaa satuilemaan.

    • Tyhmä täytyy kyllä olla siinäkin että rakentaa talonsa juuri tulivuoren laavavirran alle.

      En myöntäisi vakuutuksia sellaisille.

    • Anonyymi

      Tulivuorenpurkauksen aiheutti tietenkin itse Piru, koska laava tulee suoraan Helvetistä. Eikä Jumala halua puuttua Vihtahousun tekemisiin, koska ei pystykään. Jumala tyytyy katselemaan sivusta ja naureskelee partaansa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minä haluun vaa oikeesti kuulla

      Että sulla on kaikki hyvin. Ihan oikeasti haluan. Ehkä meitä ei sit ollu tarkotettu yhteen, mut oot mulle äärettömän tär
      Ikävä
      79
      1838
    2. Olisikin se meidän tapaaminen jo liian jännää

      Näin pitkän ajan jälkeen.
      Ikävä
      73
      1186
    3. Melko hyvin tunnen jo hänet

      Hän ei ole sopiva. Jotain hyvää tässä palstan seuraamisessa on ollut. Omien ajatusten ja tunteiden jäsentämisen lisäksi
      Ikävä
      85
      1064
    4. Mitä tapahtunut?

      Ken tietää mitä viitostiellä betonin kohilla käynyt punaisen auton kanssa?
      Suomussalmi
      14
      990
    5. Ikävöin kyllä

      En voi ottaa nyt yhteyttä, joten puran tänne järjetöntä ikävääni. Tunteeni sinua kohtaan ovat valtaisat.
      Ikävä
      33
      886
    6. Eläkeläisiltä leikataan jo asumistukeakin, osalla loppuu kokonaan!

      https://yle.fi/a/74-20102928 Hallitus varmaan vihaa eläkeläisiä, nyt ollaan kajoamassa eläkeläisten asumistukeenkin, os
      Maailman menoa
      267
      864
    7. Tiedätkö sinä

      Miten lähellä tänään oli että olisin pyytänyt sua treffaamaan. Olin täysin valmistunut siihen, mutta en löytänyt sinua t
      Ikävä
      19
      809
    8. Mies, riittääkö sulle näkemään vilauksen musta?

      Etkö halua ottaa minua kiinni?
      Ikävä
      61
      778
    9. Hesari tunnustaa että Ukraina on häviämässä sodan - Suomen poliittinen eliitti housut kintuissa

      Oliko aivan pakko sitoutua politiikkaan jossa pumpattiin älyttömät summat rahaa Kankkulan Kaivoon eli Kiovan natseille?
      Maailman menoa
      211
      761
    10. Ken leikkiin ryhtyy

      Se leikin kestäköön. Ei mulle tarvitse kiukutella jos en lähde leikkiin mukaan. Eiköhän se oo molemmille helpoin kun lop
      Ikävä
      66
      746
    Aihe