Hirvenpyynti ja metsästys

Anonyymi

Mediassa julkaistuissa jutuissa ja keskustelupalstoilla kuten tällä kuuluu vain paikallisten ääretön kateus kun toiset on tehokkaampia jahtiporukoita. Itse ongelmaan ne ei ota kantaa kun eivät ymmärrä sitä.

Ongelma on siinä että etelän seuroissa ja myös lapin seuroissa pyytävät hakevat valtion maille lappiin hirvilupia, eivätkä ilmoita omaa seuroissa pyyntiä kenellekään.
Tästä esimerkkinä yksi etelän seura jossa noin 20 pyytäjää, lupia noin 20 siellä etelässä. Niistä hakee noin 15 lapin valtionmaille luvat ja viisi jää nimeksi etelän lupaan. Sitten pyytävät lapissa tehokkaasti hirvet ja menevät etelään pyytämään kun siellä ei ole lunta.

Tämä on vieläpä sallittua koska viran omaisille on väännetty rautalangasta todisteiden kera asia, eivätkä ne halua siihen puuttua.

Paras keino estää tällainen salailu ja toiminta on että toukokuun ensimmäinen päivä olevat nimet ovat hirvenpyytäjiä anotussa luvassa ja siihen ei voi ketään lisätä jälkeenpäin. Silloin estyy edellä kuvattu toiminta. Jos siis tavataan muualla metsällä niin on salapyynnissä.

Siis jos hakee lappiin hirviluvan ja on samaan aikaan yksityisessä seurassa niin sitä ei lasketa lisäämään lupamäärää siinä valtion luvassa kuten nyt.
Eihän tämä estä hakijaa metsästämästä hirviä lapissa jos muut hyväksyvät tavallaan vapaamatkustajan joka ei lisää lupamäärää.
Eikä estä myöskään koiramiehenä oloa kun ei ole kivääriä mukana.

Mutta eihän sitä Lappilaiset hyväksy tällaista keinoa.

5

888

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko tuostakin vielä jotkut kateellisia? Minussa ei ainakaan herätä minkäänlaista kateutta, jos toisella on vaikka 200kg pakastimessa hirveä. Tuommosta 'raskasta' syötävää, kuin hirveä, meillä ei syödä kuin pari kertaa vuodessa.

      • Anonyymi

        Meidän koira kyllä tykkää hirvikäristyksestä. Se sopii koiran elimistölle hyvin, koska koira ja sen esi-isät ovat aikojen alusta asti olleet lihansyöjiä.


    • Anonyymi

      Etelän metsästäjät juu,näin heitä kaupassa 5'6 miestä pukeutuneet samanlaisiin maastoasuihin olivtki ihan mannekiinejä vai olisko tuo porukka lähteneet jahtiin ja samalla antaneet toisilleen poikarakkautta!!?? Että tollaisia etelän jahtimiehiä!

      • Anonyymi

        Ookko koskaan aatellu hakeutua hoitoon ?


      • Anonyymi

        Menisit takaisin etelään,siellä ne mannekiinit pyörii


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      397
      1602
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      141
      1032
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      66
      1026
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      86
      1014
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      92
      940
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      721
    7. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      131
      698
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      691
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      649
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      634
    Aihe