Suomen koronatilanne on selätetty.
Enää ei tarvitse välittää viruksen tuomista rajoituksista ja turvaväleistä.
Nyt vaan heti tervehtimään vanhaa isomummua hoivakotiin tai pitkästä aikaa ihan kotioloihin.
Käsidesipullot saa antaa suosiolla vaikka kierrätyskeskukseen, naamarit lähimmän lastentarhan käytettäväksi askartelutunnilla ja lähteä itse jonottamaan kapakkajonoon.
Hip Hurraa!
Itse en kyllä edes ajattele suojauksen vähentämistä.
Maski ja käsidesi kuuluvat tiiviisti tästä eteenpäinkin ja vältän ihmisjoukkoja.
Ja kyllä: Olen saanut jo kaksi rokotetta.
Kun virus taas alkaa leviämään ja ollaan helisemässä, niin ei kannata syyllistää siitä itseään.
Tämä on Hallituksen kanta ja se ottaa myös vastuun päätöksistään.
Se on näyttöä nyt!
Maskit roskiin ja baanalle pörräämään!
21
136
Vastaukset 21
- Anonyymi
Joo en hellitä vielä minäkään ja pelkäänpä että tulee
vielä uusi aalto ainakin tänne itä-suomeen.Katsotaan
päivä kerrallaan - Anonyymi
Mitä muuta aloittajalta on jäänyt väliin? Kuinka monet uutiset ym. info aiheesta? - Nm. Ei junalauta
- Anonyymi
No woih ja sorry, en lukenut loppuun asti heti ekaksi. - Nm. Oh-hoh
- Anonyymi
Monellakohan tämän ikäluokan ihmisellä on vielä isomummu hengissä.
- Anonyymi
Ny se koronahuijaus on sitten virallisesti loppu.
- Anonyymi
Atella kokomailma on lähtenyt teatteriesitykseen😂😂😂😂eikyllä olisi naurunasia teidän tyhmyys, olette sentään antaneet jotain huvia tähän cokona aikaan.
- Anonyymi
Tulipahan kaikki sukulaiset käytyä läpi viime kuussa Porvoon Näsinmäellä .-
Per-kel- Anonyymi
Oliko häät vai hautajaiset vaiko synttärijuhlat?
Terv. Suomenkylästä
- Anonyymi
"Kun virus taas alkaa leviämään"
Oletko tosiaan nähnyt viruksia jossain ?
"ja lähteä itse jonottamaan kapakkajonoon.
Hip Hurraa!"
Muuten haitko sen kansallisen koronapassin kun kerroit että jo pari piikkiäkin otit ?
YLE ei enää puhu uutisissa koko koronapassista, kun menet vaikka kirjastoon, teatteriin tai vaikka tuonne kapakkajonoon.
Et, se siitä tällä kertaa. - Anonyymi
Ihanaa olla näin vanha. Ei ole hinkua festareille, ei kapakoihin. Omat vanhemmat kuolleet, samoun isovanhemmat. Ei velvotteita.
Nyt vaan mukavoivaa oloa on.- Anonyymi
Liika mukavuus tekee laiskaksi ja se on vaarallista ainakin terveydelle. - Nm. Varo
- Anonyymi
Virus jäi jo ikuisesti pörräämään. Ei voi mitään. Näillä mennään.
- Anonyymi
Joskus on valittava
https://youtu.be/bvMeis20XPI
Moni teki niin eilen - Anonyymi
Ihan pidän maskia siellä missä suositukset on. Iso mummua ei ole koskaan ollut,tai mummoa.Äitiäkän ei kun vanhemat eros ,olessani pieni ja isä meni kuolemaan 69vuotiaana minun olessa 11vuotias. Joten se siitä.Selasta se on.paanalle ei lähdetä enää lähes 69v. Ikä lisä ja kyllä rahakin puhuu.Että seriitää koko kuukauden työ-eläkeeni.Naisen työ eläke aina pienempi kuin miehen.Kun ei ukkoa,ei jakajaa menotkaan. hyvää vikonloppua vaan!
- Anonyymi
Lanssaria haukotuttaa:
"Tiiättekö? Aluks olin hieman skeptinen ton rokotteen suhteen. Mutta sitten tein omaa tutkimusta. Soitin äitille ja kysyin, että omaanko tarvittavan tietotaidon arvioidakseni olemassa olevaa tutkimustietoa, olenko opiskellut lääketieteellisessä tai kuulunko mihinkään tutkimustyötä tekevään ammattikuntaan.
Äiti sanoi "Et."
Kiitin äitiäni ja uskoin ammattilaisia."- Anonyymi
Mitä hän sanoi koronavilkusta ja siitä koronapassista ?
Minusta noi oli myös niiten ammattilaisten käsialaa.
Elikkäs, jos ootte oikein kilttiä niin, kyllä sitten saatte puolet valtakunnasta!
Ja, mitähän muuta vielä ? Hohoijaa näitä vedättäjiä ja vedätetyiksi tulleita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä hän sanoi koronavilkusta ja siitä koronapassista ?
Minusta noi oli myös niiten ammattilaisten käsialaa.
Elikkäs, jos ootte oikein kilttiä niin, kyllä sitten saatte puolet valtakunnasta!
Ja, mitähän muuta vielä ? Hohoijaa näitä vedättäjiä ja vedätetyiksi tulleita.Näin tässäkin tulee vielä loppuviimein käymään rokotetuille.
https://youtu.be/1AJ1ZaGjtnk
Sopi tähän tarinaan kuin naula ottaan. :) Anonyymi kirjoitti:
Näin tässäkin tulee vielä loppuviimein käymään rokotetuille.
https://youtu.be/1AJ1ZaGjtnk
Sopi tähän tarinaan kuin naula ottaan. :)Ja näinkin voi käydä tuplarokotetulle, joka otti varmuudeksi vielä sputnikrokotteen kolmanneksi.
Pitihän sitä matkalle lähteä, kun oli sekin koronapassi. Kumma kyllä, niin se passi ei sitten suojannutkaan.
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000008298054.html
"Matkalle lähtöä puolsi se, että Danhammer oli täysin rokotettu pandemiaa vastaan.
– Näin Callen rokotetiedot, ja hän oli saanut molemmat koronarokotteet. Itse hän kertoi saaneensa lisäksi myös venäläisen Sputnik-rokotteen."- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Ja näinkin voi käydä tuplarokotetulle, joka otti varmuudeksi vielä sputnikrokotteen kolmanneksi.
Pitihän sitä matkalle lähteä, kun oli sekin koronapassi. Kumma kyllä, niin se passi ei sitten suojannutkaan.
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000008298054.html
"Matkalle lähtöä puolsi se, että Danhammer oli täysin rokotettu pandemiaa vastaan.
– Näin Callen rokotetiedot, ja hän oli saanut molemmat koronarokotteet. Itse hän kertoi saaneensa lisäksi myös venäläisen Sputnik-rokotteen."Kaikki jotka ei ota rokotetta (korona) jos sairastuvat ei hoitoja kun yksityis-sairaalassa.
He tyystin tarkkaan tietävät, että jos sairastuvat he saavat hoidon kunnalliselta puolelta.
Tämä on mielestäni väärin koska heillä on mahdollisuus ottaa rokote.
Maksakoot kun ovat mielestään muita viisaampia.
On vain pieni osa jotka sairastuu koronaan vaikka ovat saaneet kaksi (2) rokotetta. Anonyymi kirjoitti:
Kaikki jotka ei ota rokotetta (korona) jos sairastuvat ei hoitoja kun yksityis-sairaalassa.
He tyystin tarkkaan tietävät, että jos sairastuvat he saavat hoidon kunnalliselta puolelta.
Tämä on mielestäni väärin koska heillä on mahdollisuus ottaa rokote.
Maksakoot kun ovat mielestään muita viisaampia.
On vain pieni osa jotka sairastuu koronaan vaikka ovat saaneet kaksi (2) rokotetta."Anonyymi"
Olin sairaalassa 1vko.
Lausunnossa todetaan että ei ole Coronaa.
Muuta ongelmaa on, sitäkin vain pikkuisen.
Miksi siis katsotte minun olevan ongelma?
Olenhan Lääkärin suojeluksessa.
-
Eiköhän Oikeus-laitos ottaisi kantaa heistä, jotka minua kieltelisivät.
-
Muuten
Minusta saa hyvin tietoa muista asian jankutuksista.
Lopettakaa siis jankutukset.
H.Anonyymi kirjoitti:
Kaikki jotka ei ota rokotetta (korona) jos sairastuvat ei hoitoja kun yksityis-sairaalassa.
He tyystin tarkkaan tietävät, että jos sairastuvat he saavat hoidon kunnalliselta puolelta.
Tämä on mielestäni väärin koska heillä on mahdollisuus ottaa rokote.
Maksakoot kun ovat mielestään muita viisaampia.
On vain pieni osa jotka sairastuu koronaan vaikka ovat saaneet kaksi (2) rokotetta.Vain rokotetut sitten maksakoot verojakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää62763Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa25730- 153717
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.98702Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27698Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93667Kerro minulle totuus
Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒193626- 22582
- 61562
VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN
Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisikalaumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa40539Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!
Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks34508- 39445
- 57445
- 70423
Useita poliisiautoja kunnantalolla
Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.9419Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?
Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.25417sinulle....
Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.74412On todella ikävää
Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit74404- 53399
On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397