Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Evolutionistit turvautuvat käsitteiden sotkemiseen

Anonyymi

Charles Darwinin evoluutioteorian perusajatus on, että kaikilla eliöillä on yhteisenä esivanhempana miljardeja vuosia sitten elänyt alkusolu tai ”replikaattori”. Kumpaakaan ei ole tieteellisesti todistettu olleen olemassa, mutta ei takerruta siihen. Kysehän on evoluutioteoriasta eikä tieteestä. Teorian mukaan uudet lajit syntyvät, kun vanhat lajit muuntuvat erilaisiksi ryhmiksi. Tuloksena on muuntelu, joka pystyy synnyttämään rajattomasti uusia eliösukuja, heimoja, lahkoja, luokkia ja pääjaksoja.

Huomaamme, että jos evoluutioteoria olisi totta, niin eliökunta olisi massiivista sekasotkua. Darwin itsekin kirjoitti teoksessaan Lajien Synty: ”Voi kysyä miksi emme kaikkialla tapaa lukemattomia välimuotoja, jos kerran lajit ovat vähitellen, askel askeleelta polveutuneet muista lajeista. Miksi ei koko luonto ole sekasorron tilassa, vaan sen sijaan havaitsemme lajien selvästi eroavan toisistaan?”

Jotta evolutionistit saisivat teoriansa toimimaan jotenkin edes paperilla, tarvitaan käsite ”vaiheittainen muutos” (gradualismi). Gradualismin mukaan suuret erot eliöiden välillä syntyvät pienistä, kasautuneista, periytyvistä muutoksista. Eliöiden alkiokehitystä säätelevät geenit eivät tosin mahdollista sellaista muuntelua, mutta Darwinhan ei tiennyt genetiikasta mitään. Eivät tosin näytä tietävän myöskään nykyiset evoluutioteorian kannattajat.

Mistä tiedämme, ettei vaiheittainen muutos tuota evoluutiota? Tiedämme sen rodunjalostuksesta ja luonnossa tapahtuvasta sopeutumismuuntelusta. Koska eliöiden rajattomasta muuntelusta ei ole tieteellisiä todisteita, evolutionistit markkinoivat rodunjalostusta ja sopeutumismuuntelua ”evoluutiona”. Sopeutumismuuntelu ja jalostus voivat kieltämättä näyttää evoluutiolta – sen vuoksi Darwinkin kuvitteli sopeutumismuuntelua evoluutioksi - mutta geneettinen totuus on karumpi.

Eliölajeista voi kehittyä alalajeja luonnonvalinnan vaikutuksesta. Tällainen
monimuotoisuuden lisääntyminen on rajallista, koska evolutiivisesti kyseessä on umpikuja. Alalajin suunta ei ole kohti evoluution vaatimaa geneettistä monimuotoisuutta, vaan kohti geneettistä köyhtymistä. Jokainen alalaji tai jalostettu muoto on geneettisesti yksipuolisempi kuin kantamuoto, koska se on erikoistumisen tulos. Miksi maailman geenipankkeihin muuten pyrittäisiin varastoimaan ennen kaikkea alkuperäisiä lajikkeita, eikä jalostuneita?

Koira ei ole todiste evoluutiosta vaan geneettisestä taantumisesta. Se ei luonnossa pärjää kantamuodolleen. Sama pätee kaikkiin jalostettuihin lajeihin ja luonnossa kehittyneisiin alalajeihin, jotka erikoistuvat tiettyihin olosuhteisiin. Evoluutio edellyttäisi onnistuakseen eliökunnalle jatkuvasti uusia geenejä, jotta uusia lajeja voisi syntyä alalajien ja lajimuuntelun sijasta. Uusien taksonomisten lajien, sukujen, heimojen, lahkojen, luokkien ja pääjaksojen syntymistä ei kuitenkaan ole luonnossa havaittu, eikä niitä ole saatu syntymään laboratorioissa. Evolutionistit tarvitsevat siis keinoja, joilla mielikuvaa evoluutiosta pidetään hengissä.

Tavallisin keino on käsitteiden sotkeminen. Evolutionistien harmiksi vain lajien sopeutumismuuntelu on tieteellisesti todettu, mutta evoluutiota ei. Toisaalta sopeutumismuuntelun voivat kaikki nähdä. Niinpä evolutionistit käyttävätkin sopeutumismuuntelusta nimitystä ”evoluutio” tai "mikroevoluutio". Termejä vaihtelemalla evolutionistit luovat yleisölle harhakuvan, jonka mukaan sopeutumismuuntelu liittyy evoluutioon. Todellisuudessa kyse on kahdesta eri asiasta, joista vain sopeutumismuuntelu on todellisuutta.

Evolutionistien toinen sotkemiskeino on vastakkaisten ilmiöiden hyväksyminen evoluution todisteiksi:

Evolutionistien mukaan evoluutio on hidas ja vähittäinen, ellei se sitten ole nopea ja hyppäyksellinen (saltaatio). Se saa aikaan nopeita muutoksia (punktualismi) tai pitää kaiken samana miljoonia vuosia. Evolutionistit vuoron perään hyväksyvät, hylkäävät ja taas hyväksyvät oletuksiaan, riippuen siitä mitä argumenttia kreationistit käyttävät. Jos yrität falsifioida evoluutioteoriaa esimerkiksi puuttuvilla välimuodoilla, evolutionisti vastaa että ”on siellä kaikki välimuodot, vaikka niitä ei näe. Sitä paitsi evoluutioteoria ei tarvitse fossiileita”.

Darvinistien mukaan evoluutiolla ei ole suuntaa, paitsi silloin kun se etenee kohti päämäärää. Hankitut ominaisuudet eivät voi periytyä, mutta voivat myös periytyä. Sekä fossiilit että fossiilien puuttuminen todistavat evoluutiosta. Myös epäonnistuneet empiiriset kokeet todistavat evoluutiosta. Kaikki todistaa evoluutiosta, koska evolutionisti niin sanoo.

Koska mikä tahansa havainto ja myös havaintojen puuttuminen kelpuutetaan evoluution todisteeksi, ei evoluutioteoriaa voi falsifioida eli todistaa virheelliseksi.
Se ei tarkoita että evoluutioteoria olisi tieteellinen, vaan että se on epätieteellinen.

Skepsis: ” Teoria, jota ei voida kumota millään ajateltavissa olevalla ilmiöllä, ei ole tieteellinen.” https://www.skepsis.fi/ihmeellinen/falsifiointi.html

23

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Peppi Pitkätossu ja Kongon demokraatti.

    • Evoluutioteoria on ihmiskunnan historian suurin huijaus.

      Darvinistinen paradigma on hyvä esimerkki luutuneesta käsityksestä.
      Koska vanhassa paradigmassa - tässä tapauksessa siis darvinismissa - on taustalla suuri määrä valtaa ja yhteiskunnallisia suhteita, ja koska darvinismiin nojaavien tieteellisten organisaatioiden olemassaolo saattaa olla kiinni darvinistisesta paradigmasta, paradigman vaihtumisen tunnustaminen ei ole aina helppo ja nopea tapahtuma.

      Lopulta uusi paradigma (tässä tapauksessa älykkään suunnittelun teoria) muuttaa kuitenkin tiedettä, sitten teknologiaa, ja lopulta ihmisten elämää ja yleistä näkemystä olemassaolosta. Evoluutioteoria rinnastuu yliopistoissa 300 vuotta sitten opetettuun Flogiston –teoriaan, joka myös eli virallisena totuutena yli sata vuotta sen jälkeen, kun se oli todistettu virheelliseksi.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Älykkään suunnittelun teoria? Teoria? Voi hyvä jeesus sentään olette tyhmiä vääristeleviä valehtelijoita. Ei ole edes auttavaa hypoteesia asiasta, saati sitten teoriaa.

        Mitäpä jos keskittyisitte vain nuolemaan taivaallisen Kiminne hanuria, ja jättäisitte tieteen tekemisen sen ammattilaisille? Teillä ei ole tieteen tekemiseen mitään annettavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkäpä kreationisteja pitäisi kannustaa tutustumaan tieteen filosofiaan ja tieteelliseen menetelmään ennenkuin yrittävät lähteä haastamaan tiedettä. Palstan viestien perusteella tieteestä heitä kiinnostaa lähinnä tieteen historia ajalta kauempaa kuin 150 vuotta sitten. He tietämättömyydessään kuvittelevat, että nykyiset tieteelliset teoriat olisivat edelleen tuolloin tehtyjen keksintöjen ja löytöjen varassa ja että Charles Darwinia ja hänen tutkimuksiaan näin jälkeenpäin mätkimällä saisi nykytieteessä käytössä olevan evoluutioteorian jotenkin mystisesti kaatumaan.

        --että Charles Darwinia ja hänen tutkimuksiaan näin jälkeenpäin mätkimällä saisi nykytieteessä käytössä olevan evoluutioteorian jotenkin mystisesti kaatumaan.--

        Nykyään on käytössä se sama Darwinin evoluutioteoria ilman mainittavia poikkeuksia.
        Uskotaan edelleen "alkusoluun" tai "replikaattoriin", uskotaan abiogeneesiin, uskotaan vähitellen pienin muutoksin syntyvään evoluutioon yms. hömppään.

        Tiedettä se ei ole, eikä nykytiede käytä sitä. Vain evolutionistit käyttävät.

        Nobel-palkittu fyysikko Robert B. Laughlin toteaa, että tiede ei tarvitse evoluutioteoriaa. Laughlin kuvaa evoluutioteoriaa ”aatejärjestelmäksi, loogiseksi umpikujaksi ja antiteoriaksi”. Hänen huomauttaa, että evoluutioteoria on vastoin kokeellisen luonnontieteen testattavia havaintoja. Kokeellinen luonnontiede ei tarvitse evoluutioteoriaa, eikä evoluutioteoria saa tukea kokeellisesta luonnontieteestä.

        Wikipedia: ”Fysiikka on luonnontiede, joka tutkii kaikkeutta käsitellen aineen, energian, avaruuden ja ajan käyttäytymistä, perusvuorovaikutuksia ja näiden muodostamia kokonaisuuksia. Tämän vuoksi fysiikkaa voidaan pitää perustavanlaatuisena tieteenä, johon muun muassa kemian, maatieteiden, biologian ja muiden luonnontieteiden ydintietämys pohjautuu.” [Fysiikka 1, Fysiikka luonnontieteenä s. 10]

        Kun fysiikan nobelisti toteaa, että kokeellinen luonnontiede ei tarvitse evoluutioteoriaa, eikä evoluutioteoria saa tukea kokeellisesta luonnontieteestä, niin ei evoluutioteorian uskottavuudesta ole mitään jäljellä.

        --Älykkään suunnittelun teoria? Teoria? Voi hyvä jeesus sentään olette tyhmiä vääristeleviä valehtelijoita. Ei ole edes auttavaa hypoteesia asiasta, saati sitten teoriaa.--

        Abiogeneesistä / evoluutiosta ei ole tieteellistä teoriaa sen enempää kuin luomisestakaan, koska kumpaakaan ei voi todistaa kokeellisesti. Kokeellisesti on todistettu ainoastaan se, ettei evoluutiota ole.

        Kun evoluutioteoria (ml. abiogeneesi) ja luomisteoria asetetaan vastakkain, voidaan menetyksellisesti käyttää abduktiivista menetelmää jolle on annettu nimi "Occamin partaveitsi".

        "Occamin partaveitsestä" voidaan puhua yksinkertaisuusperiaatteena, jonka mukaan ei tule olettaa enempää kuin on tarpeen. Laajemman yksinkertaisuusperiaatteen mukaan yksinkertaisin selitys on todennäköisimmin paras selitys. Esimerkiksi metsässä karrelle palanut yksittäinen puu saattaa olla seurausta maahan laskeutuneesta lentävästä lautasesta tai sitten vaikkapa salaman iskusta. "Occamin partaveitsen" mukaan salamanisku on parempi selitys, koska se vaatii vähemmän oletuksia.

        Älykkään suunnittelijan (ID) olemassaolo on tätä periaatetta noudattamalla helppo todistaa abiogeneesiä mallina käyttäen. Abiogeneesi tarkoittaa elämän syntymistä itsestään elottomasta aineesta. Kokeellisesti sitä on turhaan yritetty todistaa vuodesta 1953 (Millerin koe).

        Abiogeneesin mahdottomuus on toki itsestään selvä jokaiselle, joka on perehtynyt termodynamiikan 2. pääsääntöön eli entropian lakiin. Tämä laki on fysiikan ydintä.
        Koska abiogeneesi teoriana rikkoo luonnonlakeja, Occamin partaveitsi leikkaa abiogeneesin pois elämän syntymahdollisuutena - mutta se ei leikkaa pois älykkään suunnittelijan mahdollisuutta. Abiogeneesin lailla jää evoluutiokin mielikuvituksen luomien ilmiöiden sankkaan joukkoon.

        ”Nobel-palkittu fyysikko Robert B. Laughlin toteaa, että tiede ei tarvitse evoluutioteoriaa. Laughlin kuvaa evoluutioteoriaa ”aatejärjestelmäksi, loogiseksi umpikujaksi ja antiteoriaksi”.

        Jos kemiasta Nobel-palkinnon saanut heebo toteaa Jeesuksen keksineen sukset ja huutaneen sen jälkeen: ”Jee sukset!”. Niin onko tuo mielestäsi tieteellinen todiste väitetystä tapahtumasta? 🤣🤣🤣

        Olkiukkoja on helppo mätkiä. 👍🤣

        -- Jos kemiasta Nobel-palkinnon saanut--

        Kemiaa ei pidetä muiden luonnontieteiden perustana. Fysiikkaa pidetään.

        ”Fysiikka on luonnontiede, joka tutkii kaikkeutta käsitellen aineen, energian, avaruuden ja ajan käyttäytymistä, perusvuorovaikutuksia ja näiden muodostamia kokonaisuuksia. Tämän vuoksi fysiikkaa voidaan pitää perustavanlaatuisena tieteenä, johon muun muassa kemian, maatieteiden, biologian ja muiden luonnontieteiden ydintietämys pohjautuu.” [Fysiikka 1, Fysiikka luonnontieteenä s. 10]

        Kun fysiikan nobelisti toteaa, että kokeellinen luonnontiede ei tarvitse evoluutioteoriaa, eikä evoluutioteoria saa tukea kokeellisesta luonnontieteestä, niin siihen on syytä uskoa.

        Biokemian emeritusprofessori Franklin Harold: “Meidän täytyy myöntää, että tällä hetkellä ei ole yksityiskohtaista darvinistista selitystä minkään biokemiallisen- tai solujärjestelmän evoluutiosta. On vain erilaisia toiveikkaita spekulaatioita.” [Harold F., The way of the cell: molecules, organisms and the order of life, Oxford University Press, New York, p. 205, 2001.]

        Teillehän riittää nuo toteamiset ja myöntämiset todisteiksi mistä vaan.

        Niin se ”kretutiede” toimii. 🤷‍♂️

      • Anonyymi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ehkäpä kreationisteja pitäisi kannustaa tutustumaan tieteen filosofiaan ja tieteelliseen menetelmään ennenkuin yrittävät lähteä haastamaan tiedettä. Palstan viestien perusteella tieteestä heitä kiinnostaa lähinnä tieteen historia ajalta kauempaa kuin 150 vuotta sitten. He tietämättömyydessään kuvittelevat, että nykyiset tieteelliset teoriat olisivat edelleen tuolloin tehtyjen keksintöjen ja löytöjen varassa ja että Charles Darwinia ja hänen tutkimuksiaan näin jälkeenpäin mätkimällä saisi nykytieteessä käytössä olevan evoluutioteorian jotenkin mystisesti kaatumaan.

        -He tietämättömyydessään kuvittelevat, että nykyiset tieteelliset teoriat olisivat edelleen tuolloin tehtyjen keksintöjen ja löytöjen varassa ja että Charles Darwinia ja hänen tutkimuksiaan näin jälkeenpäin mätkimällä saisi nykytieteessä käytössä olevan evoluutioteorian jotenkin mystisesti kaatumaan.-

        Miksi te evolutionistit ette pysty esittelemään sitä "nykytieteessä käytössä olevaa evoluutioteoriaa"? Ettei vain olisi niin, että yritätte paeta keskustelua.

      • Anonyymi
        Suurhenkilö kirjoitti:

        Miksi teille pitäisi esitellä yhtään mitään? Ihan kuin sillä olisi jotain merkitystä…

    • Anonyymi

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17185766/evoluutioteoria-mutta-mika-nimenomainen-julkaisu

      Tein tuota kysymystä varten ihan oman keskustelunsa. Kreationisteilla on ollut tapana nimetä ties mikä sivusto tai peruskoulun oppikirja kun heiltä kysytään mitä evoluutioteoriaa he ovat kumoamassa. Tieteellisen teorian falsifionti vaatii ehdottomasti tuon tieteellisen teorian tarkan kuvauksen esittämisen. Sitä eivät kreationistit ole pystyneet tekemään.

      Eli voisitteko vihdoin kertoa missä nimenomaisessa vertaisarvioidussa tieteellisessä julkaisussa on kuvattu se nykyään käytössä oleva evoluutioteoria, joka teidän mielestänne on virheellinen. Vastaukset mielellään tuohon linkattuun keskusteluun kun silloin ne näkyvät kaikissa muissakin keskusteluissa joissa tätä samaa tulen kysymään.

      Ei siis Gish galloppia, ei lukion biologian oppikirjaa, ei wikipediasivua, ei populaaritieteellistä julkaisua eikä materiaalia joka ei enää ole käytössä (Darwinin kirja).

      • Anonyymi

        -- Tieteellisen teorian falsifionti vaatii ehdottomasti tuon tieteellisen teorian tarkan kuvauksen esittämisen.--

        Eivät evoluutioteoriat edelleenkään ole tieteellisiä teorioita.

        Jos evoluutioteoriat olisivat tieteellisiä teorioita, ne pystyisivät ottamaan kantaa ainakin keskeisimpään kritiikkiin. Vaan eivät pysty, koska ne eivät ole tieteellisiä teorioita vaan nurkkaan ajettujen evolutionistien kiemurtelua. Ahtaalle joutuessaan evolutionistit kiistävät viimeisenä hätäkeinonaan kaikki tunnetut evoluutioteoriat. Sen jälkeen he ilmoittavat jossain piilossa olevan evoluutioteorian, jota kukaan ei ole nähnyt, mutta joka on se ainoa oikea ... 🙄

        Milloin evolutionistit esittelevät fossiilisten välimuotojen ketjun, jossa kaikkien evoluutioteorioiden uskottavuuden edellyttämä fossiilien välinen evolutiivinen yhteys on kiistaton?

        Milloin evolutionistit esittelevät radiometrisen mittausmenetelmän, joka luotettavasti todistaa kaikkien evoluutioteorioiden edellyttämän maakerrostumien iän satojen miljoonien vuosien päähän?

        Milloin ja miten evolutionistit todistavat, että dinosaurusten fossiileista löytynyt pehmytkudos on miljoonia vuosia vanhaa, kuten kaikkien evoluutioteorioiden uskottavuus edellyttää?

        Milloin ja miten evolutionistit todistavat, että orpogeeneille on sukulaisgeenejä muissa eliölajeissa, niin että kaikkien evoluutioteorioiden väite yhteisestä universaalista esivanhemmasta voisi olla totta?

        Milloin ja miten evolutionistit todistavat, että mutaatiot (geenivauriot) tuottavat evoluutiota, niin että mutaatioihin perustuvat evoluutioteoriat tulisivat uskottavammiksi?

        Milloin ja miten evolutionistit todistavat, että geeniperimään kumuloituvat mutaatiot eivät rappeuta eliöitä, niin että mutaatioihin perustuvat evoluutioteoriat tulisivat uskottavammiksi?

        Milloin ja miten evolutionistit todistavat, että termodynamiikan toinen pääsääntö ei estä abiogeneesiä / evoluutiota?

        Milloin ja miten evolutionistit todistavat, että alalajien kehittyminen lisää geneettistä monimuotoisuutta kuten evoluutioteoriat edellyttävät, sen sijaan että se köyhdyttää geeniperimää kuten tieteelliset havainnot osoittavat?

        Milloin ja miten evolutionistit todistavat evoluution, muuttamalla koeolosuhteissa jonkin eliölajin anatomiselta perusrakenteeltaan uudeksi ja lisääntymiskykyiseksi eliölajiksi?

        Evolutionisteilta ei mikään näistä ole toistaiseksi onnistunut. Ei näytä siltä, että onnistuisi jatkossakaan.

        Kerro ihmeessä lisää siitä termodynamiikasta.

        Ja tietenkin haluaisin kuulla lisää niitä tähtitieteellisiä todisteita (karkaavat tähdet yms.).

        Sielun tasolla olemme ajattomia. Kun sielu laskeutuu aineeseen, eli kehoon, tapahtuu, että alamme samaistua kehoomme, siihen tallentuneisiin tunnemuistoihin, ikäämme. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Jotkut joutuu tekemään töitä sen eteen, että juurtuisivat enemmän kehoonsa, puhutaan alimmista chakroista.

        En usko, että asia maapallon iän määrityksessä poikkeaa tästä. Jotenkin ylempi koko universumin "taivaallinen sielu" tai hiukkanen, on yhtynyt maahan. Tämä sielu on samaistunut uuteen kotiinsa, johonkin maan tomuhiukkaseen, josta on syntynyt uusi laumasielu, alkeellinen elämä.

        Taivaan ja maan täytyy pyörittää näitä elämiä, jolloin seuraavassa uudessa taivaan ja maan liitossa tuo tomuhiukkasesta syntynyt elämä on perusta seuraavalle. Maapallon chakrajärjestelmä vaikuttaa, että laumasieluisuudesta on kohottu ylemmäs kohti yksilösielua. Maapallolla kuten meissäkin näkyy chakrat, jotka on tietoisuuden asteita.

        Dinosaurusten liian hyvin säilyneet kudokset voi olla seurausta taivaan ja maan välisestä suhteesta, koska tarvitaan muotteja, muotoja, joiden mukaan eliöt on rakentuneet. Esim. sulkasaniaiset on antaneet muodon sulille jne.

        Dinon kudoksista on ehkä vedetty informaatiota, koska aina tarvitaan muoto, raamit, johon linnun sielu laskeutuu ja samaistuu aineen maailmassa. Sielu vie informaatiota aina ylemmille tasoille, mutta palaa takaisin, koska haluaa kehittyä. Informaatio kulkee sielun kautta.

        Nuori maa voi tarkoittaa sitä, että on tapahtunut suuri sielujen/koko maapallon ylösnousemus, joka mm. synnytti nykyisen lintulajiston. Tieteellä on töitä tämän selvittämisessä.

        Eilen tuli hyvä ohjelma Yle Teemalta, Lääkinnällinen huumetrippi. Siinä todistuu se, että oikeasti olemme sieluja ilman ruumista.

        -Kerro ihmeessä lisää siitä termodynamiikasta.-

        Uskon, että sinulle riittää aluksi että opiskelet nämä perusasiat:

        Otetaan tarkasteluun käsitteet eristetty systeemi, suljettu systeemi ja avoin systeemi.

        Teoriaansa puolustaessaan evolutionistit lähtevät oletuksesta, että eristetyn järjestelmän (esim. maailmankaikkeus) sisällä voi olla eristämättömiä / avoimia järjestelmiä (maapallo eliöineen) ja että näissä järjestelmissä entropia (hajeen lisääntyminen) voi vähentyä. Toisin sanoen järjestys voisi lisääntyä ilman, että se olisi ristiriidassa termodynamiikan 2. pääsäännön (hajeen jatkuvan lisääntymisen) kanssa.

        Tällainen ajattelu paljastaa kuitenkin evolutionistien perusvirheen, eli ennakkositoutumisen evoluutioteoriaan. Ennakkositoutuminen on vastoin tieteellisen ajattelun periaatteita, ja siksi evolutionistit - ikävä sanoa - eivät pysty ajattelemaan tieteellisesti.

        Wikipedian antaman selityksen mukaan mikään ei estä järjestystä kasvamasta hetkellisesti, mikä näyttäisi tukevan evoluutioteoriaa. Mutta koska epäjärjestyneiden tilojen todennäköisyys on valtavasti suurempi kuin järjestyneiden, etenee kehitys todennäköisyyslaskennan lakien mukaan (stokastisesti) suuressa mittakaavassa, suurella määrällä tapahtumia, aina kohti todennäköisintä eli epäjärjestyneintä lopputilaa.

        Esimerkiksi auton voi koota vain tekemällä työtä ja käyttämällä energiaa. Pelkästään auton vallitsevan tilan säilyttämiseen tarvitaan työtä ja energiaa. Ilman toistuvaa työtä ja energiaa auto lopulta hajoaa. Hajoaminen on termodynamiikan 2. pääsäännön mukainen luonnollinen suunta koko maailmankaikkeudessa, ja se toimii ilman työtä ja energiaa.

        Evolutionistit eivät ole oikein tajunneet, mitä "termodynaamisella systeemillä" tarkoitetaan, ja luulevat siksi että universumi jotenkin objektiivisesti jakautuisi erilaisiin termodynaamisiin systeemeihin, joista entropian laki koskisi vain eristettyä tyyppiä olevia systeemejä.

        Todellisuudessa "termodynaaminen systeemi” on tutkimuskohteesta riippuva termi, niin että mitä hyvänsä fyysisen universumin osaa (myös koko universumia) voidaan haluttaessa tarkastella "termodynaamisena systeeminä", ajattelemalla sen ympärille rajapinta. Toisin kuin evolutionistit ilmeisesti luulevat, termodynaamisen systeemin rajoista puhuttaessa puhutaan abstraktiosta, teoriasta, ei konkreettisesta reaalimaailmasta. Reaalimaailmassa ihmisen kuvittelemat termodynaamisten systeemien rajapinnat vuotavat aina (esim. termospullo).

        Maapalloa yleensä nimitetään suljetuksi (ei eristetyksi) systeemiksi, mutta tarkkaan ottaen tänne kyllä tulee ja täältä lähtee muutakin kuin energiaa. Ehkä evolutionistikin voi tajuta, että reaalimaailmassa maapallo eliöineen elää universumissa joka on eristetty systeemi, eikä maapallolla siis voi vallita erilaiset fysiikan lait kuin muualla universumissa - ei siinäkään tapauksessa että maapallo määritellään avoimeksi systeemiksi.

        Jos evolutionistien käsitys maapallosta avoimena systeeminä eristetyssä systeemissä pitäisi kirjaimellisesti paikkansa, oltaisiin varsin erikoisessa tilanteessa: Universumissa pätee termodynamiikan 2. pääsääntö, mutta maapallolla ei päde! Siinä tilanteessa koko muu universumi kulkee kohti maksimaalista entropiaa, mutta maapallo porskuttaa iloisesti vastavirtaan, pääsuuntana rappion sijasta evoluutio.

        Mitä tulee avoimeen systeemiin, niin suljetusta ja eristetystä systeemistä poiketen avoimet systeemit eivät määrity minkään termodynaamisen rajapinnan perusteella. Avoimissa systeemeissä on muunlaisia empiirisesti tunnistettavia rajoja, kuten elollisten organismien havaittavat ulkoiset rajapinnat.

        Evolutionistit ajattelevat entropian lakia vain matemaattisena kaavana. Sen mukaan entropia on voimassa ainoastaan eristetyissä termodynaamisissa systeemeissä. Kuitenkin entropian laki on kaikkialla universumissa vallitseva tapahtumisen luonnollinen suunta maksimaalista epäjärjestystä kohti so. universumi kulkee kohti lämpökuolemaa. Maapallo menee siinä mukana.

        Jos sekä energiaa että ainetta liikkuu merkittäviä määriä jonkin (kuvitellun) rajapinnan yli, niin termodynamiikan kannaltahan siinä kohdassa ei mitään todellista rajaa ole, vaan ajatellun systeemirajan molemmat puolet ovat osa yhtä ja samaa kokonaissysteemin termodynamiikkaa.

        Tieteellisesti havaittu totuus on se, että maapallon biomassa vähenee. Samoin havaittu totuus on se, että eliölajien sukupuuttoa on ollut aina ja sukupuutot vain kiihtyvät. Nämä devolutiiviset ilmiöt johtuvat termodynamiikan vaikutuksesta (devoluutio = evoluution vastakohta, järjestyksen hajoaminen).

        Jos maapallon kehityksen pääsuunta olisi evoluutio eikä havaitsemamme devoluutio, niin tarvittaisiin koko ajan lisääntyvää työtä, koska devoluutiokin koko ajan lisääntyy. Koko ajan lisääntyvä työ edellyttäisi koko ajan lisääntyvää energiaa. Auringon antama energia ei nykyisellään riitä edes pysäyttämään devoluutiota, joten mistä evoluution tarvitsema ylimääräinen energia tulisi?

        ""Sielun tasolla olemme ajattomia. Kun sielu laskeutuu aineeseen, eli kehoon, tapahtuu, että alamme samaistua kehoomme, siihen tallentuneisiin tunnemuistoihin, ikäämme. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Jotkut joutuu tekemään töitä sen eteen, että juurtuisivat enemmän kehoonsa, puhutaan alimmista chakroista.

        En usko, että asia maapallon iän määrityksessä poikkeaa tästä. Jotenkin ylempi koko universumin "taivaallinen sielu" tai hiukkanen, on yhtynyt maahan. Tämä sielu on samaistunut uuteen kotiinsa, johonkin maan tomuhiukkaseen, josta on syntynyt uusi laumasielu, alkeellinen elämä."" ... Jne.

        Tämä teoria vaikuttaa yhtä todellisuudelle vieraalta kuin evoluutioteoria, jossa uskotaan luonnonlakien vastaiseen abiogeneesiin, alkusoluun josta ei ole kellään mitään havaintoa, ja evoluutioon joka on alkanut ilman evoluution vaatimaa mekanismia. 🙄

        Todellisuuteen on pakko ottaa mukaan muodot, eli mistä ne on syntyneet ja kopioituneet eläimille? Ei voida siis sivuuttaa sitä, että meillä on yhteisiä muotoja, jotka peräisin maasta/kasvimaailmasta. Miten raamattu asian selittää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -Kerro ihmeessä lisää siitä termodynamiikasta.-

        Uskon, että sinulle riittää aluksi että opiskelet nämä perusasiat:

        Otetaan tarkasteluun käsitteet eristetty systeemi, suljettu systeemi ja avoin systeemi.

        Teoriaansa puolustaessaan evolutionistit lähtevät oletuksesta, että eristetyn järjestelmän (esim. maailmankaikkeus) sisällä voi olla eristämättömiä / avoimia järjestelmiä (maapallo eliöineen) ja että näissä järjestelmissä entropia (hajeen lisääntyminen) voi vähentyä. Toisin sanoen järjestys voisi lisääntyä ilman, että se olisi ristiriidassa termodynamiikan 2. pääsäännön (hajeen jatkuvan lisääntymisen) kanssa.

        Tällainen ajattelu paljastaa kuitenkin evolutionistien perusvirheen, eli ennakkositoutumisen evoluutioteoriaan. Ennakkositoutuminen on vastoin tieteellisen ajattelun periaatteita, ja siksi evolutionistit - ikävä sanoa - eivät pysty ajattelemaan tieteellisesti.

        Wikipedian antaman selityksen mukaan mikään ei estä järjestystä kasvamasta hetkellisesti, mikä näyttäisi tukevan evoluutioteoriaa. Mutta koska epäjärjestyneiden tilojen todennäköisyys on valtavasti suurempi kuin järjestyneiden, etenee kehitys todennäköisyyslaskennan lakien mukaan (stokastisesti) suuressa mittakaavassa, suurella määrällä tapahtumia, aina kohti todennäköisintä eli epäjärjestyneintä lopputilaa.

        Esimerkiksi auton voi koota vain tekemällä työtä ja käyttämällä energiaa. Pelkästään auton vallitsevan tilan säilyttämiseen tarvitaan työtä ja energiaa. Ilman toistuvaa työtä ja energiaa auto lopulta hajoaa. Hajoaminen on termodynamiikan 2. pääsäännön mukainen luonnollinen suunta koko maailmankaikkeudessa, ja se toimii ilman työtä ja energiaa.

        Evolutionistit eivät ole oikein tajunneet, mitä "termodynaamisella systeemillä" tarkoitetaan, ja luulevat siksi että universumi jotenkin objektiivisesti jakautuisi erilaisiin termodynaamisiin systeemeihin, joista entropian laki koskisi vain eristettyä tyyppiä olevia systeemejä.

        Todellisuudessa "termodynaaminen systeemi” on tutkimuskohteesta riippuva termi, niin että mitä hyvänsä fyysisen universumin osaa (myös koko universumia) voidaan haluttaessa tarkastella "termodynaamisena systeeminä", ajattelemalla sen ympärille rajapinta. Toisin kuin evolutionistit ilmeisesti luulevat, termodynaamisen systeemin rajoista puhuttaessa puhutaan abstraktiosta, teoriasta, ei konkreettisesta reaalimaailmasta. Reaalimaailmassa ihmisen kuvittelemat termodynaamisten systeemien rajapinnat vuotavat aina (esim. termospullo).

        Maapalloa yleensä nimitetään suljetuksi (ei eristetyksi) systeemiksi, mutta tarkkaan ottaen tänne kyllä tulee ja täältä lähtee muutakin kuin energiaa. Ehkä evolutionistikin voi tajuta, että reaalimaailmassa maapallo eliöineen elää universumissa joka on eristetty systeemi, eikä maapallolla siis voi vallita erilaiset fysiikan lait kuin muualla universumissa - ei siinäkään tapauksessa että maapallo määritellään avoimeksi systeemiksi.

        Jos evolutionistien käsitys maapallosta avoimena systeeminä eristetyssä systeemissä pitäisi kirjaimellisesti paikkansa, oltaisiin varsin erikoisessa tilanteessa: Universumissa pätee termodynamiikan 2. pääsääntö, mutta maapallolla ei päde! Siinä tilanteessa koko muu universumi kulkee kohti maksimaalista entropiaa, mutta maapallo porskuttaa iloisesti vastavirtaan, pääsuuntana rappion sijasta evoluutio.

        Mitä tulee avoimeen systeemiin, niin suljetusta ja eristetystä systeemistä poiketen avoimet systeemit eivät määrity minkään termodynaamisen rajapinnan perusteella. Avoimissa systeemeissä on muunlaisia empiirisesti tunnistettavia rajoja, kuten elollisten organismien havaittavat ulkoiset rajapinnat.

        Evolutionistit ajattelevat entropian lakia vain matemaattisena kaavana. Sen mukaan entropia on voimassa ainoastaan eristetyissä termodynaamisissa systeemeissä. Kuitenkin entropian laki on kaikkialla universumissa vallitseva tapahtumisen luonnollinen suunta maksimaalista epäjärjestystä kohti so. universumi kulkee kohti lämpökuolemaa. Maapallo menee siinä mukana.

        Jos sekä energiaa että ainetta liikkuu merkittäviä määriä jonkin (kuvitellun) rajapinnan yli, niin termodynamiikan kannaltahan siinä kohdassa ei mitään todellista rajaa ole, vaan ajatellun systeemirajan molemmat puolet ovat osa yhtä ja samaa kokonaissysteemin termodynamiikkaa.

        Tieteellisesti havaittu totuus on se, että maapallon biomassa vähenee. Samoin havaittu totuus on se, että eliölajien sukupuuttoa on ollut aina ja sukupuutot vain kiihtyvät. Nämä devolutiiviset ilmiöt johtuvat termodynamiikan vaikutuksesta (devoluutio = evoluution vastakohta, järjestyksen hajoaminen).

        Jos maapallon kehityksen pääsuunta olisi evoluutio eikä havaitsemamme devoluutio, niin tarvittaisiin koko ajan lisääntyvää työtä, koska devoluutiokin koko ajan lisääntyy. Koko ajan lisääntyvä työ edellyttäisi koko ajan lisääntyvää energiaa. Auringon antama energia ei nykyisellään riitä edes pysäyttämään devoluutiota, joten mistä evoluution tarvitsema ylimääräinen energia tulisi?

        Et siis ymmärrä vieläkään termodynamiikkaa?

        Kertoisitko vielä miten se tähtitiede kumoaa evoluution?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      2015
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1763
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1634
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1430
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      63
      1355
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      18
      1298
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1282
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      71
      1241
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1231
    Aihe