Siellä on saavutettu jo paikoin yli 80 prosenttia kaikista alan henkilöistä.
Terveyden hoitoalan henkilöstö on saanut hyvän rokotusvasteen.
Anonyymi
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tarkoititko ehkä elossa olevia vai rokotettuja? Osa terveydenhoitolan henkilöstöä on uupumuksen tilassa.
Rokotettuja. Uupumus johtuu rokotevastaisilta ääliöistä.
Uupumus johtuu ylivoimaisesta työmäärästä jota ovat lisänneet rokottamattomat. Kun joku hoitohenkilöstöstä uupuu, hän siirtyy muulle alalle ja henkilöstö vähenee ja loput uupuu entistä enemmän.
Omassa työssäni (aivan muu ala) pännii ihan tosissaan se että asiakas yrittää syyttää minua siitä että on itse mokannut ja kärsii sen vuoksi suuriakin rahallisia menetyksiä. Tuossa hoitajatilanteessa on sama. Kyllä siinä alkaa hoitokenkilökunnalla pinna kiristyä kun porukka ihan tahallaan sairastuttaa itsensä ja sitten odottaa että kyllä heidät hoidetaan kuntoon.