Siinä meni niin paljon rikki. Ajattelin ensin, että kanssakäyminen voisi olla jotenkin normaali, mutta ei. Se mitä oli, ei enää palaa.
Ei entistä enää tule
Anonyymi
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei niin...
En kyllä sinänsä mitteen entisestä kaipoo,,, nautin tästä että saan höpötellä hauskoja ystävien kanssa, ymmärtee ne tai ei.
Yritän selittee joskus oikeinkin muka , mutta yleensä jiä "kellumaan" ,mut mä luulen että sä ehkä olisit ainoa joka saa edes jotenkin kiinni virkeästä ajatusmualimastani....??
Ei myö aina saada kiinni ajatuksistamme mutta siinäpä sitten nyhvötetään .
En minä tiedä mikä se on normaalia kanssakäymistä mutta itselleni luontaista ei voi kovin pilata ennee.
En halua vihata mutta se mystisyys mikä minulla on, se vettee varmoon monet hiljaseks,
Se on kuin kissan salaperäisyys mutta se on miun henki mikä voi olla vaarassa.
,,,,,
Jotenkä täten En voi loukata edes toista, kun tiedän miten henkilökohtaista on salat ,,,
Jos en puhu niin olen vain hengessäni.