meillä on huonoja kokemuksia siitä, kun auton katsastuttaa autoliike.
Syy siihen on, että meillä on huonoja kokemuksia siitä, kun auton katsastuttaa autoliike. Joillakin paikkakunnilla autoliikkeen katsastukset ovat pienelle katsastusasemalle merkittävä tulonlähde. Siksi joitakin ”pikkuvikoja” tunnutaan katsovan hiukan sormien lävitse. Tästä hyvä esimerkki oli pakettiautovuokraamojen pistokokeemme (TM 22/2018). Siinä mukana oli eräs Nissan Primastar, joka oli katsastettu kaksi kuukautta aikaisemmin ilman huomautuksia. Veimme auton A-katsastuksen Autotohtori-kuntotarkistukseen. Katsastusmies Jouni Nurminen totesi auton niin huonokuntoiseksi, että siitä pitäisi melkeinpä ruuvata rekisterikilvet pois. Siis kaksi kuukautta aikaisemmin katsastetusta autosta!
Toinen esimerkki on vuodelta 2017. Teimme silloin käytettyjen nelivetoisten autojen vertailun (TM 18/2017). Vertailussa oli mukana Suzuki Liana 1,6 4Grip vuosimallia 2003. Se oli katsastettu viikkoa ennen kuin ostimme sen. Veimme silloinkin vertailun autot Autotohtorille. Tarkistuksessa ilmeni, että edessä vasemman alatukivarren pallonivelessä oli merkittävä klappi. Oli perin ihmeellistä, että se ei tuntunut ajossa ollenkaan eikä pitänyt minkäänlaista ääntä. Mutta vieläkin ihmeellisempää on se, ettei Heinolan A-katsastus huomannut asiaa viikkoa aikaisemmin.
Vaihtoautoliikkeestä käytetyn auton hankkiminen on siis arpapeliä, vaikka auto olisi juuri katsastettu. Siksi suosittelemme viemään auton kuntotarkistukseen, jos haluaa varmistua kaiken olevan kunnossa.
ote TM

Vastaukset 3
Vanhimmat
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/b3c0a7e4-13cb-428b-b7b1-4f84a8b6d3bb?ref=ampparit:43c0
rikkailla on varaa korjata....
Kannattako osta opelmobil?
magiaa kusetusta