Aika moni kirjoittaa, ettei selviä särkyneestä sydämestään. Niin minäkin luulin, mutta selvisin kuin selvisinkin siitä. Tuskaa se oli ja kamppailua itsensä kanssa, mutta onnistuin kuitenkin. On vain yksinkertaisesti pakko saada itsensä uskomaan, että elämä jatkuu ja jossain odottaa SE OIKEA RAKKAUS.
Olin itse ihan korvia myöten rakastunut ja yllättäin kaveri sitten jättikin. Olin ihan ihmeissäni, koska en nähnyt mitään syytä katkaista välejä. Hän oli aiemmin hehkuttanut, kuinka hyvin sovimme yhteen, kuinka elämällämme on paljon yhteisiä tavoitteita, halusimme samoja asioita jne. Kuitenkin se kaikki vaan päättyi.
Olin yksin, mietin ja ajattelin asioita. Koska suru tunki koko ajan ajatuksiin, itkin ja käsittelin sitä, juttelin ystävieni kanssa ja se helpotti. Kävin juhlimassa, erilaisissa tapahtumissa, messuilla ja lähdin jopa ulkomaille. Sain paljon muuta ajateltavaa, iloisia ja mukavia uusia kokemuksia. Vaihdoin työpaikkaa ja löysin kivoja uusia työkavereita, joiden kanssa aloin viettää vapaa-aikaakin. Löytyi kohtalotovereita. Mutta eräänä pakkaspäivänä kohtasin kaupungilla ihanan ilmestyksen. Tapasin SEN OIKEAN. Olin uskonut, että vielä jossain se tulee vastaani ja juuri silloin, kun sitä vähiten odotin, hän siihen tuli. Olemme olleet onnellisesti yhdessä siitä asti. Elämäni koki paljon muutoksia. Vaihdoin vielä kerran työpaikkaa. Pidin lomat pois ja kävimme ulkomailla ja aloimme suunnitella yhteistä elämää. Sydänsurut olivat haihtuneet jo tuossa edellisen työpaikan aikana, vaikka välillä ne kävivät mielessä, mutta aina kun ne ahdistivat mieltä, tein vaan jotain muuta. Nyt ne ovat vain surkea muisto. Olen onnellinen.
Se, joka särki sydämeni, alkoi kuitenkin pyytää minua takaisin. Olin pettynyt. En kuitenkaan antanut enää hänelle mitään mahdollisuutta. Hän oli ollut "hiljaa" ja sitten yllättäin pyytää takaisin. Olin ylpeä itsestäni,sillä tajusin, että olin saanut surun käsitellyksi hyvin, sillä vanhat haavat eivät enää auenneet. En enää tuntenut häntä kohtaan mitään. Olin surrut suruni silloin pois, kun se oli ajankohtainen. Ei ollut enää mitään surettavaa.
Nykyinen rakkaani katseli kännykkääni ja niitä sydämensärkijän viestejä. Sanoin hänelle, että voit poistaa ne. En edes aikonut enää vastata niihin. Päätin, että jos vielä tulee viestejä, vaihdan puhelinnumeroa ja laitan sen salaiseksi. Olin nimittäin kieltänyt häntä jo aiemmin ottamasta enää yhteyttä. Sanoin, että kun hän laittoi välit poikki, ne ovat myös iäksi poikki. Minä en aio alkaa surra samaa surua useaan kertaan. On totuus, että se, joka jättää kerran, jättää toisenkin kerran.
Makoilimme rakkaani kanssa aurinkotuoleilla. Hän piirteli sydämiä aurinkorasvalla selkääni ja suuteli niskaani. Taas tuli sydämensärkijältä viesti ja hän kysyi, miten matka meni. Mutta minä en siihen vastannut. Olinhan matkalla vieläkin. Suljin puhelimen. Tiesin, että tätä matkaa kestäisi loppuelämäni tämän uuden rakkaani kanssa. Me nimittäin sovimme tuon matkan aikana tulevista häistämme.
Olin taas onnellinen.
Voimia kaikille, jotka kamppailevat sydänsuruissaan. Vanha kliseinen sanonta pitää edelleen paikkansa: aurinko paistaa vielä risukasaankin.
Olin itse ihan korvia myöten rakastunut ja yllättäin kaveri sitten jättikin. Olin ihan ihmeissäni, koska en nähnyt mitään syytä katkaista välejä. Hän oli aiemmin hehkuttanut, kuinka hyvin sovimme yhteen, kuinka elämällämme on paljon yhteisiä tavoitteita, halusimme samoja asioita jne. Kuitenkin se kaikki vaan päättyi.
Olin yksin, mietin ja ajattelin asioita. Koska suru tunki koko ajan ajatuksiin, itkin ja käsittelin sitä, juttelin ystävieni kanssa ja se helpotti. Kävin juhlimassa, erilaisissa tapahtumissa, messuilla ja lähdin jopa ulkomaille. Sain paljon muuta ajateltavaa, iloisia ja mukavia uusia kokemuksia. Vaihdoin työpaikkaa ja löysin kivoja uusia työkavereita, joiden kanssa aloin viettää vapaa-aikaakin. Löytyi kohtalotovereita. Mutta eräänä pakkaspäivänä kohtasin kaupungilla ihanan ilmestyksen. Tapasin SEN OIKEAN. Olin uskonut, että vielä jossain se tulee vastaani ja juuri silloin, kun sitä vähiten odotin, hän siihen tuli. Olemme olleet onnellisesti yhdessä siitä asti. Elämäni koki paljon muutoksia. Vaihdoin vielä kerran työpaikkaa. Pidin lomat pois ja kävimme ulkomailla ja aloimme suunnitella yhteistä elämää. Sydänsurut olivat haihtuneet jo tuossa edellisen työpaikan aikana, vaikka välillä ne kävivät mielessä, mutta aina kun ne ahdistivat mieltä, tein vaan jotain muuta. Nyt ne ovat vain surkea muisto. Olen onnellinen.
Se, joka särki sydämeni, alkoi kuitenkin pyytää minua takaisin. Olin pettynyt. En kuitenkaan antanut enää hänelle mitään mahdollisuutta. Hän oli ollut "hiljaa" ja sitten yllättäin pyytää takaisin. Olin ylpeä itsestäni,sillä tajusin, että olin saanut surun käsitellyksi hyvin, sillä vanhat haavat eivät enää auenneet. En enää tuntenut häntä kohtaan mitään. Olin surrut suruni silloin pois, kun se oli ajankohtainen. Ei ollut enää mitään surettavaa.
Nykyinen rakkaani katseli kännykkääni ja niitä sydämensärkijän viestejä. Sanoin hänelle, että voit poistaa ne. En edes aikonut enää vastata niihin. Päätin, että jos vielä tulee viestejä, vaihdan puhelinnumeroa ja laitan sen salaiseksi. Olin nimittäin kieltänyt häntä jo aiemmin ottamasta enää yhteyttä. Sanoin, että kun hän laittoi välit poikki, ne ovat myös iäksi poikki. Minä en aio alkaa surra samaa surua useaan kertaan. On totuus, että se, joka jättää kerran, jättää toisenkin kerran.
Makoilimme rakkaani kanssa aurinkotuoleilla. Hän piirteli sydämiä aurinkorasvalla selkääni ja suuteli niskaani. Taas tuli sydämensärkijältä viesti ja hän kysyi, miten matka meni. Mutta minä en siihen vastannut. Olinhan matkalla vieläkin. Suljin puhelimen. Tiesin, että tätä matkaa kestäisi loppuelämäni tämän uuden rakkaani kanssa. Me nimittäin sovimme tuon matkan aikana tulevista häistämme.
Olin taas onnellinen.
Voimia kaikille, jotka kamppailevat sydänsuruissaan. Vanha kliseinen sanonta pitää edelleen paikkansa: aurinko paistaa vielä risukasaankin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Moikka!!
Ihan niinkun mun elämästä olin nimittäis ihanan miehen kanssa vuoden ja mä olin se, joka rakasti enemmän siis loppuvaiheessa. Luultiin et olisimme aina yhdessä oltiin AINA siis aina yhdessä menimme baariin YHDESSÄ, ja kun oltiin kavereiden kanssa aina oli toinen mukana. Hän ei ainoastaan ollut mun poikaystävä vaan hän oli myös minun PARASKAVERINI, jolle voin puhua KAIKESTA. No hän kuitenkin jätti mut. No surin sitä tosi kauan sillä eihän mulla enään ollut muuta elämää kun se kaverit olin unohtanut täysin ja kaikki muutkin tuntui kun olis samalla kuollut mun poikaystävä ja bestis.. olin niin murtunut. No aloin käymään baareissa, kaupungilla ja vaikka missä ja päätin nyt tutustun ihmisiin.. ja se todella tapahtui nyt mulla on ERITTÄIN paljon uusia ystäviä.. ja seuraavan kerran kun seurustelen niin annan aikaa myös ystävilleni.=) siis en ole löytänyt vielä sitä oikeaa mutta kai sekin löytyy ;)
Niimpä... Mutta itseltäni särkikin vielä tämä toinenkin sydämeni. Luulin minäkin tarpeeksi jo kärsineeni mutta en sitten kuitenkaan.. Ei kannata olla liian varma MISTÄÄN :/