Vaikka kyse onkin subjektiivisesta kokemuksesta ihmettelen miksi niin harvoin musiikista ja säveltäjistä kirjoittavat musiikkitieteilijät kirjoittavat musiikista saamistaan emotionaalisista kokemuksista muun toisarvoisen löpinän ohessa mikä rikastuttaisi ja syventäisi entisestään kerrontaa, tekisi tekstistä mielenkiintoisemman ja monikerroksisemman ja avaisi uusia ja kiehtovia näkymiä musiikkiin? On tietenkin selvä että subjektiivisten kokemusten kirjaaminen ei sovi asiapitoiseen tai tieteellisluonteiseen tekstiin mutta kirjallisen kerronnan lajeja on paljon muitakln. Tulee mieleen ensimmäinen suomalainen Mozart kirja Minä ja Mozart joka on kirjoitettu rock asenteella vaikka en ole sitä lukenutkaan.
Hildesheimer tosin kirjoittaa milloinkaan hellittämättömistä Mozart kokemuksista ja katharsiksesta ja myös muut häntä aikaisemmat saksalaiset musiikkitieteilijät jotka puhuvat Mozartin g molli kvinteton kohdalla viiltävästä kivusta ja Maestro kirjassa Vladimir Ashkenazy puhuu korkeimmanasteisista psykofyysisistä tiloista etc. mutta mielestäni suomalaisessa musiikkikirjallisuudessa omien kokemusten esille tuominen loistaa poissaolollaan joidenkin musiikista kirjoittavien kirjallisista tuotteista vaikka esim. Turtola saattaa kirjoittaa kirjassaan Rakastan Sibeliusta ja muita musiikillisia tunnustuksia kuinka lähtemättömän vaikutuksen häneen teki se kun hän ensimmäistä kertaa kuuli orkesterin soittavan Sibeliuksen myrsky musiikkia.
Jos säveltäjistä kirjoittaminen on vain elämänkerrallisten tosiasioiden luettelointia tai säveltäjien musiikin heikon tilan voivottelua suomalaisessa klassisen musiikin kentässä ei itse musiikista anneta lukijalle riittävän syväluotaavaa kuvaa musiikin emotionaalista syvyysperspektiiviä raottaen joka perustelisi ja oikeuttaisi säveltäjän musiikin esillepanon ja toisi ilmi sen korkeimman metafyysisen merkityksen.
Hildesheimer tosin kirjoittaa milloinkaan hellittämättömistä Mozart kokemuksista ja katharsiksesta ja myös muut häntä aikaisemmat saksalaiset musiikkitieteilijät jotka puhuvat Mozartin g molli kvinteton kohdalla viiltävästä kivusta ja Maestro kirjassa Vladimir Ashkenazy puhuu korkeimmanasteisista psykofyysisistä tiloista etc. mutta mielestäni suomalaisessa musiikkikirjallisuudessa omien kokemusten esille tuominen loistaa poissaolollaan joidenkin musiikista kirjoittavien kirjallisista tuotteista vaikka esim. Turtola saattaa kirjoittaa kirjassaan Rakastan Sibeliusta ja muita musiikillisia tunnustuksia kuinka lähtemättömän vaikutuksen häneen teki se kun hän ensimmäistä kertaa kuuli orkesterin soittavan Sibeliuksen myrsky musiikkia.
Jos säveltäjistä kirjoittaminen on vain elämänkerrallisten tosiasioiden luettelointia tai säveltäjien musiikin heikon tilan voivottelua suomalaisessa klassisen musiikin kentässä ei itse musiikista anneta lukijalle riittävän syväluotaavaa kuvaa musiikin emotionaalista syvyysperspektiiviä raottaen joka perustelisi ja oikeuttaisi säveltäjän musiikin esillepanon ja toisi ilmi sen korkeimman metafyysisen merkityksen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.