Siinäpä se kysymys olikin.
Pohjustan vähän: kuuntelin tuossa hetken erästä keskustelua naisten ja parisuhteen vaikeudesta ja jäin siinä sitten miettimään mikä siinä muka lopulta on niin vaikeeta.
Siis ... kysyt toiselta mitä hän haluaa (molemmat tietysti kysyvät), kuuntelet mitä hän vastaa, kerrot mitä itse haluat, jos toiveissanne on ristiriitaa niin etsitte kompromissin, sovitte miten asiat menee ja pidät sen mitä olet luvannut. Eikö sen pitäis olla just noin yksinkertasta? Ainakin itselleni se periaatteessa jopa on. Jos lupaan jotain niin pidän sen (ja tämä on taivahan tosi) jos en aio jotain pitää niin en sitä myöskään lupaa. En tiedä olenko mä sitten jotenkin ihan yksinkertanen olento, kun en ymmärrä miksi toimia toisin. Itseäni kun ei ainakaan mikään muu raivostuta yhtä tehokkaasti kuin petetty lupaus. Onko teidän muiden vaikea pitää antamianne lupauksia?Annatteko sellasia lupauksia, joista tiedätte ettette tule niitä pitämään?
Pohjustan vähän: kuuntelin tuossa hetken erästä keskustelua naisten ja parisuhteen vaikeudesta ja jäin siinä sitten miettimään mikä siinä muka lopulta on niin vaikeeta.
Siis ... kysyt toiselta mitä hän haluaa (molemmat tietysti kysyvät), kuuntelet mitä hän vastaa, kerrot mitä itse haluat, jos toiveissanne on ristiriitaa niin etsitte kompromissin, sovitte miten asiat menee ja pidät sen mitä olet luvannut. Eikö sen pitäis olla just noin yksinkertasta? Ainakin itselleni se periaatteessa jopa on. Jos lupaan jotain niin pidän sen (ja tämä on taivahan tosi) jos en aio jotain pitää niin en sitä myöskään lupaa. En tiedä olenko mä sitten jotenkin ihan yksinkertanen olento, kun en ymmärrä miksi toimia toisin. Itseäni kun ei ainakaan mikään muu raivostuta yhtä tehokkaasti kuin petetty lupaus. Onko teidän muiden vaikea pitää antamianne lupauksia?Annatteko sellasia lupauksia, joista tiedätte ettette tule niitä pitämään?
Vastaukset 71
Vanhimmat
Vaikeaahan on nimenomaan se kompromissi.
Miksi tehdä huono sellainen, jos on mahdollisuus saavuttaa enemmän?
Kyllä kompromissi on se vaikea juttu. Vaan siis jos kompromissi (huonokin) toimisi ja kompromissittomuus ei toimi, niin miten sitten? Ja siis tarkotan tällä nimenomaan sitä, että teetkö mielummin "huonon komprimissin", jota tiedät ettet tule noudattamaan, vai sanotko ettet voi tehdä kompromissia? Itse sanon (nykyään) ihan suoraan, jos tiedän jo valmiiksi etten tule sellaista lupausta pitämään. Itseäni kun tosiaan loukkaa moninvertaisesti enemmän petetty lupaus, kuin antamatta jäänyt lupaus. Jos toinen sanoo suoraan niin sillon mulla on mahdollisuus pohtia sitä omaa "vaatimustani" ja kuinka tärkeä se mulle on. Jos hän taas lupaa, vaikkei aiokaan pitää, niin silloinhan hän tekee itsestään sen ainoan "syyllisen" epäonnistumiseen.
Tietenkään asiat eivät toimi, jos molemmat ovat vain ehdottomia. Vaan puhunkin nyt asioista, joissa tietää, ettei tule voimaan tehdä aitoa kompromissia.
Ihmiset odottaa liikoja, mahdottomia. Sekin on jo paljon jos jonku verran viittii jotakuta katella ja välittää. Ihmiset on aika sietämättömiä otuksia toisilleen.
Sehän on paperilla just noin yksinkertaista kuin aloittaja sanoo.
Tosielämässä ei sitten ookaan.
Ihmiset muuttuvat läpi elämänsä, ei se henkinen yms kehitys jämähdä siihen kun löytyy se kumppani.
Eikö silloin oleellista ole käydä jatkuvaa vuoropuhelua. Jos jokin asia itsessä on muuttunut, niin eikö se kannattaisi tuoda esille itse, eikä vain antaa toisen tajuta sitä kantapään kautta?
Myönnetään, ei se aina ole niin helppoa lähteä rikkomaan olemassaolevaa "harmoniaa". Vaan jos tulee sen kuitenkin toiminnallaan rikkomaan ja seurauksena on räjähdys, niin eikö keskustelu olisi pienempi paha? Mä en aidosti miettinyt tätä useammankin kerran, että miksi asioista ilmoittaminen etukäteen on usein vaikeampaa, kuin niistä jälkikäteen riiteleminen? Miksi moni ajattelee, että mä nyt teen tämän ja toisen on sitten "pakko" siihen sopeutua ja jotenkin tulee sitten yllätyksenä se miten valtava "sota" siitä saatiin aikaiseksi? Kun taas kääntäen jokainen luultavasti tietää, ettei itsekään (ehkä) reagoi kauhean nätisti siihen sopeutumaan pakottamiseen.
Vain parisuhteessa koskaan olemattomat pitää näitä asioita yksinkertaisina. Tervemenoa kokeilemaan sitä helppoutta... kuunnellaan palopuheet sitten 30 v kokemuksella uudestaan.
Niinpä. Sitä ei voi tietää kokematta.
15 vuotta takana, eli odotellaan. Mun mielestä tosin vuosien myötä asiat on muuttuneet vain helpommiksi, kun jo tietää hyvin paljon siitä toisesta.
-alottaja-
En kans ymmärrä miksi joillakin on niin vaikeaa. Ehkä ovat luonteeltaan vaikeita eivätkä osaa kuunnella sitä kumppania ja haluavat myös määräillä. Oon seurustellut 14 vuotta emmekä ole koskaan riidelleet. Pitää itse luopua jostain asioista kumppanin hyväksi ja kumppani vaimoni myös luopunut jostain asioista. Muistan kun muutimme yhteen niin ei kaikki tavaramme mahtuneet samaan asuntoon ja piti sitten vaan luopua esimerkiksi huonekaluista joista tykkäsi vaikka ne olivat maksaneet rahaa.
Jos vaimo haluaa lähtee kävelylle niin mun pitää lähteä eikä jäädä kotiin pelaamaan pleikkaria vaikka eli asioita pitää tehdä kumppanin kanssa vaikka en niin pidä kävelystä. Emme ole rahastakaan riidelleet vaan se on niin että jos pitää ostaa jotain niin kysytään ostatko sinä vai maksanko minä. Isommat hankinnat maksetaan puoliksi kuten vaikka loma reissu. Ei tule riitaa koska luonteet sopii yhteen.
Kuulostaa jotenkin hyvin samankaltaiselta. Itsellä on takana 15 vuoden parisuhde, eikä me oikeastan riidellä juuri mistään (enää nykyisin). Aiemmin olis joitain riitoja, vaikkakaan ei me koskaan olla kauheasti riidelty. Ne asiat, joista erimielisyyksiä oli, on käsitelty ja löydetty toimiva ratkaisu. Nimenomaan niin, että molemmat joustavat. Toiselle yksi juttu on oleellinen ja toiselle joku muu ja molemmat saavat ne itselleen aidosti tärkeät juuri kuten haluavat.
Tuohan ei lie voi olla status quo loppuelämää, koska ihmiset ja tilanteetkin muuttuu. Silloin se neuvottelukyky tosiaan punnitaan. Varsinkin kun tulee oikeasti vaikeita asioita vastaan.
Ei meidän elämä ainakaan ole ollut status quo tähänkään asti. On ollut sairautta, syntymää, kuolemaa, työn menetystä, uuden työn aloitusta, muuttoa ja varmaan aikalailla kaikkea sitä mitä muidenkin elämään kuuluu.
Manipulaattori Mani-Pula... hoh ominaisuuksia voi olla entä jos tV:ssäkin voisi vaihtaa ihmisen värin valkoisesta mustaksi napilla painamalla kaukosäätimestä tai keltaiseksi.
Color Manipulation grafiikkakiihdyttimen ominaisuuksissa ahaHHA
Monia asioita ei parisuhteessa luvatakaan. Ne oletetaan vaan toimivan puolin jos toisin. Mutta harva lopulta ymmärtää miksi jokin asia toiselle on tärkeä. Alussa voi halata, pussata ja kyöhnätä, mutta 1-2 vuoden päästä se saattaa tuntua jo työlle. Toiselle taas välittämisen loppumiselle.
Ja mikään ongelma suhteessa ei usein ala sormianapsauttamalla, heti, vaan siihen luisutaan, kun toinen ei ymmärrä miten tärkeää toiselle joku on ja toinen ei taas ymmärrä miksi ei jotain enää saa..
Lisäksi tämmöinen menee usein ristiin... ensin toinen ei saa sitä, eikä puan anna toiselle tuota.... kuin mäkeä valuva lumipallo.... kasvaa ja kasvaa, kihdyttäen vauhtia...
Auttaisko siihen sitten se puhuminen? Se, että sanoisi mitä tahtoo ja mitä ei tahdo ja kysyisi toiselta myös?
Ei välttämättä, jos ei ole ymmärrystä ja uskoa hyvään.
Varsinkin mitä vanhemmaksi ja kokeneemmaksi ihminen tulee, sen vähempi hän juuri muita ymmärtää ja uskoo hyvään.
Vaan miksi ihmeessä sitten haluaisi parisuhteen sellaisen ihmisen kanssa, josta ei usko hyvää? Mikä sellaisen parisuhteen merkitys on?
En itsekään ole mikään ihan nuori, mutta kyllä mä silti ihan uskon ihmisistä hyvää. En toki alkaisi parisuhteeseen läheskään kaikkien kanssa, enkä muutenkaan läheisempään ihmissuhteeseen. Mutta tähän asti elämässä kysymällä ja puhumalla näistä on selvinnyt ja nimenomaan sellasten ihmissuhteiden kohdalla, joilla on ollut itselleni väliä.
Kaikki ei osaa välittää/rakastaa, kun ei ole sitä itse kokenut.
Alkuhuumassa saattaa olla kovinkin intensiivinen ja läsnä, mutta se onkin jotain miellyttämistä, ei todellista häntä.
Ja mistäpä tälläisen ihmisen tunnistaa?
Olisikin kiva, jos jokainrn ihminen näyttäisi ulospäin juuri sitä mitä on.
Tietysti ihmisen pitää ensiksi tuntea itsensä, ennen kun voi kenellekään kertoa, että kuka minä olen. Hyvä itsetuntemuskin on varsin olennainen osa toimivaa parisuhdetta.
Onhan se, mutta harvinaista silti...
Tosi hyvin sanottu!
Samahan se periaatteessa on politiikassakin, mutta silti siellä jatkuvasti riidellään.
En ole parisuhteessa mutta sivusta seuranneena juuri se kompromissien teko tuntuu olevan hyvinkin iso haaste!
Odotetaan että toinen tyytyy siihen mitä minä haluan ja päätän, ja tippaakaan ei suostuta antamaan periksi.
Jos jokin asia on hankalaa, syytetään toista. Sinä olet syyllinen, sinä olet tuommoinen, jos olisit toisenlainen. Sinun sukusikin on hullu, tätäkin olen kuullut enemmän kuin kerran sanottavan.
Kuinkahan moni todella on niin kypsä ja aikuinen että kykenee kompromisseihin?
Kuinkahan moni kykenee edes yrittämään löytämään keskitietä?
Käsi sydämelle.
Miksi avioeroja on niin valtavasti? Niin, miksi?
Parisuhteeseen lähdetään sillä perusteella että kun en halua olla yksin niin valitsen hätäratkaisun. Pääseehän siitä eroon jos/kun parempi löytyy.
Kun parisuhteet ovat leikkiä ja peliä jossa mitään oikeita syvempiä tunteita ei ole olemassakaan. Kykeneekö nykyihminen sellaisiin ylipäätään?
Tuloksena iso kasa särkyneitä ja pettyneitä sydämiä. Katkeruutta ja kaunaa. Yksinäisyyttä.
Usko ihmiseen mennyttä, toinen on vain oman mielihyvän väline ja kun mutka tulee matkaan heitetään romukoppaan ja uutta tilalle.
Onnellista paerisuhde-elämää sitten vaan kaikille!
Vähän tuo sama kokemus mullakin on. Monella tuntuu olevan se oletus, että toinen aina mukautuu ja jopa ihan ennalta ilmottamattomiin asioihin. Sitten ihmetellään, kun yhteiselo on vaikeaa. Tällasena suht hiljasena sivustakuuntelijana usein huomaa miten välillä suorastaan outoja ihmisten parisuhteiden dynamiikat välillä on. Riidellään jatkuvasti samoista asioista ja ne muka sovitaan ja tehdään kompromissi, jota ei sitten mitä ilmeisimmin ole tarkotustakaan pitää ja taas hetken päästä riidellään samasta asiasta. Tuota vaan jatketaan, kunnes se ehkä lopulta suht pieni juttu rikkoo suhteen, sen sijaan että myönnettäis jo alussa, ettei tule kykenemään pitämään sellasta lupausta ja mietittäis voiko siihen löytää jonkun kestävämmän keinon.
Olisihan se noin helppoa jos olisi itsensä kanssa parisuhteessa .
Ei kai itsen kanssa tarvitse keskustella tai etsiä yhteisiä toimintatapoja? Eikö nuo tavat ole nimenomaan toisten ihmisten kanssa toimimista varten?
Itsensä kanssa nyt yleensä on samaa mieltä asioista ei tarvitse tehdä kompromisseja.
Eli kuten alotus sitten sopii itsensä kanssa suhteessa olemiseen? Nimenomaan toisen ihmisen kanssahan noita kuvattuja toimia tarvittaisiin.
Niin jos kuvittelee että toinen toimii kuten itse haluaa niin parempi olla yksin. Elämä heittelee asioita ja esteitä suhteisiin ihmiset muuttuvat ja jatkuvasti opimme toisista asioita. Ei pelkkä kompromisien tekeminen pidä ketään yhdessä.
Eihän oikein mikään tuossakaan varsinaisesti liity aloitukseen.
Tietystikään ei voi olettaa toisen aina toimivan kuten itse haluaa. Ei voi myöskään olettaa, että toiselle käy, jos itse toimii aina miten haluaa. Siksi pitääkin avata suunsa ja puhua ulos ne asiat. Mikä on minulle tärkeää, mikä on sinulle tärkeää ja missä voimme löytää keskitien. Tärkeää on pitää se mitä lupaa ja olla lupaamatta sitä mitä ei voi pitää. Noilla pääse jo todella pitkälle, eikä niissä lopulta ole mitään kovin vaikeaa.
Tietenkin on tärkeää pitää lupauksensa. Silloinhan se luottamus syntyy. Mutta oikea elämä ei ole aivan noin mustavalkoista. Eikait nyt parisuhde rakennu sen varaan että viet ne roskat silloin kun lupaat. On siinä paljon muutakin.
No jos oikeasti joku roskien vieminen juuri tällä sekunnilla on elämän kannalta ollennainen kysymys, niin kannattaa(nee) esittää itselkeen kysymys miksi se on niin tärkeää? Musta toi on esimerkki täysin tyhjänaikaisesta väännöstä, josta pitäisi lopulta olla hyvin helppo päästä eroon pienellä itsetutkiskelulla.
Esimerkiksi. Ei ole koskaan löyty vääntöä mistään tuollaisesta. Koska periaate ettei ne tehdään sanomattakin.
Siksi juuri pitäisi opetella sanomaan. Juu ei se ole helppoa, mutta pieni vaiva lopulta, jos sillä voi estää ison surun.
Ei se sanominen ja lupausten pitäminen paljon auta. Jos ihmiset haluavat elämältä eriasioita esimerkki.
Eikö se nimenomaan selviä juttelemalla ja sitten jos ei yhteisymmärrystä millään löydy niin voidaan suht hyvillä mielin laittaa kannat vastakkain? Ei tarvitsisi tyhjään riidellä ja kiistellä asioista, joiden jyrkkyyden olis voinut heti aluksi myöntää.
On kuitenkin tilanteita joissa ihmiset ovat vuosia yhdessä ja huomaavat yhtä äkkiä että haluavat nykyisin eri asioita joista olivat ennen samaa mieltä. Kyllä ihmiset muuttuu.
Eihän sekään varsinaisesti ole niin oleellista, että onko oltu yhdessä vähän vai kauan. Ei sen silti tarvitse olla yhtään sen vaikeampaa. Puhutaan, jaetaan omat toiveet toiselle, tehdään kompromissi, jos se ei onnistu niin kannat vastakkain. Ei missään vaiheessa ole mitään järkeä lupailla tyhjiä. Ei se muutu yhtään toimivammaksi ja järkevämmäksi metodiksi, vaikka olisi oltu kaiemmin yhdessä.
No mä ainakin riitelen itseni kanssa, päätän jotain ja kuitenkin teen toisin 😆ei ole helppoa.
Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sen haluttomampi alkaa olla joustamaan, kun urautuu niihin omiin ajatusmalleihin ja mukavuusalueelle. Se on vähän niinkuin luonnonlaki tuo.
Hmm ... itse esitän kyllä tuohon eriävän mielipiteen. Taitaa kuitenkin olla persoonakysymys, eikä mikään luonnonlaki.
Oman kokemukseni mukaan nuoret ovat mustavalkoisia ja hyvinkin joustamattomia mielipiteissää ja vailla kykyä kompromisseihin. Iän myötä ihminen taas oppii näkemään muitakin mielipiteitä ja tajuaa, että ei ole aina yhtä ainoaa oikeaa näkökulmaa. Itsestäni ja lähes kaikista pitkään tuntemistani ihmisistä on tullut iän myötä paljon joustavampia ja mukautuvampia kuin mitä he olivat nuorempina.
Tietysti iän myötä ihminen oppii tuntemaan itsensä paremmin ja tietää tarkemminnnekin asiat, joissa ei voi joustaa, jos haluaa voida hyvin. Nuorena niitä ei vielä ehkä niin tunne ja voi yrittää mukautua, vaikka jokin kuinka tuntuisi pahalta. Mä en kuitenkaan koe itsetuntemusta huonona asiana, vaan päinvastoin. Kun tuntee itsensä niin ei tule toistettua nuoruuden virheitä niissä asioissa, joihin ei tule ikinä aidosti mukautumaan ja jotka luovat pahaa oloa.
Olen samaa mieltä.
Oletko jo kuoriutunuyt peiton alta tuollaiset totutut tavat kun jos herää, ei viitysi pedata sänkyä kun se ei itseä haittaa, peitto on sotkussa: sieltä on kuoriutunut joku ihmisolio sitten...
Vaikka osaisi miten kysyä, kuunnella ja tehdä kompromisseja, niin aina ne parisuhteet ei siltikään vaan toimi. Joskus vaan käy niin että rakkaus kuihtuu. Toiset jää siihen ihan-ookoo-kuvioon, toiset lähtee.
Ainahan se ero ei tarkoita, että parisuhde olisi ollut millään tavalla vaikea. Siinä ei vaan enää välttämättä ollut mitään sellaista tunnetta, minkä takia osapuolet olisi halunneet siinä enää tavan vuoksi roikkua.
Ei, kaikki parisuhteet eivät todellakaan toimi. Se on aivan totta. Mutta kuten itse sanoit niin silloin ei tosiaan useinkaan ole kysymys siitä, että perisuhde olisi vaikea. Itse en edes mitenkään oleta, että parisuhteen kuuluisi olla elämän mittainen. Minusta ero ei ole automaattisesti epäonnistuminen. Ero voi olla myös suhteen luonnollinen loppu. Ero on epäonnistuminen vain silloin, jos sen syyt ovat kyvyttömyydessä kommunikoida ja joustaa, molemminpuolin. Ero on epäonnistuminen vain silloin, jos se olisi ollut helposti estettävissä hieman kasvamalla ihmisenä.
Jokaisessa asustellessa pikkunimispersoonan ei pitäisi näyttäytyä lääkintöneuvoksena. Ja vielä kiireellä.
Noh, eihän se erityisen vaikeaa olekaan.
Kompromissia on vaikea löytää sellaisessa asiassa kuin miten päin wc-paperirullan pitää olla telineessä. Jos kaksi lujatahtoista ihmistä on tuollaisesta eri mieltä, niin kyllä on sitten joka päivä pilalla kun pitää väärin laitettua rullaa korjailla vaikka olisi muutakin tekemistä. Mä en ole korjaillut, mutta olen sen verran tahdoton, että sietäisin kyllä väärin olevan rullan, koska se nyt kuitenkin on vaan paperirulla.
Lupauksien suhteen olen päätellyt että olen enempi ihminen tai vaikka apina kuin mikään haltija tai tonttu. Joten mä en täytä enkä lupaa täyttää toisen toiveita. Voin kuunnella ja ottaa sellaiset huomioon, mutta en lupaa mitään.
Olen joskus nähnyt parisuhteen ongelmista/riidanaiheista kyselyillä tehtyä tilastoa. Kärkipäässä ovat raha, ajankäyttö, seksi ja kotityöt. Jos noihin löytää tyydyttävän ratkaisun, niin ollaan aika pitkällä.
50 prosentissa avioliitoista noihin ei löydy yhteisymmärrystä. Tekeekö se parisuhteesta helppoa vai vaikeaa?
Mm. tio asia onkin yksi niistä kaikkein kummallisimmista asioista. Miten noista (raha, seksi ja ajankäyttö) voi edes saada riidan aikaiseksi. Se on musta ihan käsittämätöntä. Mä en ole ikinä riidellyt yhdestäkään noista, edes päättyneissä parisuhteissani. Noiden jotenkin luulisi olevan palikoita, jotka itsestäänselvästi sovitetaan yhteen jo suhteen alussa ja joiden suhteen pelisäännöt olisivat selkeät. Vaan tosiaan tiedän, että eipä tosiaan menen noin. Sen verran on tullut sivusta katsottua noita pariskuntien vääntöjä.
Senkin ymmärrän, jos nuo asiat ovat osin itsellekin epäselviä. Ei voi kertoa kantaansa, jos sitä ei tiedä, mutta kai sen nyt joskus oppii tietämään. Eikö sen kantansa voi ilmaista, kun se itselle selviää?
"Lupauksien suhteen olen päätellyt että olen enempi ihminen tai vaikka apina kuin mikään haltija tai tonttu. Joten mä en täytä enkä lupaa täyttää toisen toiveita. Voin kuunnella ja ottaa sellaiset huomioon, mutta en lupaa mitään."
Musta tuo on ihan hyvä periaate. Jos et ole varma voitko pitää lupauksen niin älä lupaa. Niin sen musta pitäiskin mennä. Toki se voi tarkottaa, että toinen ottaa ja lähtee. Vaan lähtee se luultavasti kuitenkin, viimeistään sitten jos/kun sen lupauksen pettää. Sitten se luultavasti lähtee myös valtavan melun ja riidan saattelemana.
Itselleni tosin ei tuota mitään ongelmaa luvata ja pitää montaakin asiaa. Niitä mitä en en menisi lupaamaan ja edes haluaisi luvata on paljon vähemmän. ☺
Wc paperi rullan jutun voi ratkaista niin että kiinnittää seinään kaksi telinettä, yksi kummallekin ja molemmat sitten saa laittaa rullan miten päin haluaa.
jännitysten maailmankaikkeus kuin Tunneli sellainen aika jännittävä paikka alikulkujuttu ja pimeä... kuten jossain Ray Bradburun jutuissa: One half of acceleration, one half of terror.
The Tunnel, tunneli.
Kuin joku hiton multi-RISC -prossoreinen gragiikkakiihdytin ja pipelineen hänellä laittaa tehtäviä laskettavaksi.
The Tunnel... kyllä kerrasaankin joku nuori nainen vaalea letti liehuu ja ohittaa itseni tunnelissa, pimeässä sitten ilman mitään valoja :D
JA sitten nuorten naisten jos heitä naurattaa tahallisesti: hihhi-joo ja sitten ampaisee jo molokkie3n kitaan syömään kartonkeja.
En tiedä, mutta kun koko elämäni ja varsinkin lapsuuteni olen seurannut miten äiti jatkuvasti kiusasi kilttiä isääni ja alisti häntä, niin päätin jo lapsena että koskaan en parisuhteeseen mene enkä halua. Itselleni en vapaaehtoista helvettiä ota, kun kerran on onnellisesta vapaudesta vara valita.
Lienee tarpeen hieman selventää mitä itse koen vaikeaksi parisuhteeksi tai epäonnistuneeksi parisuhteeksi.
Musta vaikea/hankala parisuhde on sellanen, jossa tarvitsee jatkuvasti vääntää samoista asioista. Aina vaan sovitaan ja kuvataan ja petetään se mitä on luvattu. Suututaan, katkeroidutaan ja vihataan toista, vaikka ongelma on ihan yhtälailla itsessä ja kyvyssä asettaa rajoja. Minkä olen valmis sietämään ja minkkä on mulle deal breaker. Epäonnistunut parisuhde taas on sellainen parisuhde, jonka ongelmat olisivat olleet ihan ratkottavissa ja mitään perustavaa laatua olevia mielipide-eroja ei ollut.
Ero ei ole musta epäonnistuminen, jos oukeasti ollaan erilaisia. Ei se ole myöskään vaikea parisuhde, jos niistä asioista ei ruveta riitelemään. Toinen voi hetken katsella, vaikka nyppii ja sitten todeta, ettei kykenekään. Se on ihan ok ja turha vääntää, jos hyvää kompromissia ei ole olemassa. Tuo on virhearvio, mutta ei epäonnistuminen. Virheitä sattuu ja musta on vaan hyvä kyetä ne myöntämään.
Jos molemmat ovat olleet aikaisemmin kauan kestäneessä parisuhteessa, vähintään parikymmentä vuotta kestäneessä niin se voi olla suhteessa helpottava tekijä. Jos molemmat osaavat keskustella asiasta kuin asiasta, jolloin vaikeatkin asiat tulevat selvitetyiksi ja molemmilta löytyy ymmärrystä toisen mielipiteisiin, toiveisiin ja löytyy joustoa puolin ja toisin, niin ollaan aika hyvässä suhteessa.
Niin. Voi olla, että eroon päätynyt parisuhde opettaa millä oikeasti on väliä. Ehkä sitä ei niin helposti tartu kaikkeen epäolennaiseen. Mitä tässä on ympärilleen katsellut niin kaikki eivät opi. Osa toistaa samoja kaavoja, kumppani vaan vaihtuu ja sitten ihmettellään miksi suhteet eivät kestä. Eivät kai, jos ihan joka juttu on kohtalon kysymys.
https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000008324291.html
Näköjään jotkut tekee seurustelusta todella vaikeaa. Pikku asioista alkaa iso riita koska eivät puhu toisillee ja viestittelevät teksti viesteillä. Minun suhteessa naiseni kanssa en kommunikoi viesteillä vaan kasvokkain . Esimerkiksi asiat tehdään kuten sovittu eli ruokailun jälkeen aina tiskit tiskataan eikä niitä jätetä keittiöön lojumaan sen takia että olis kiire tehdä jotain muuta. Sanoin joskus että heitän likaiset astiat roskikseen jos niitä ei heti tiskata. Se olikin melkein ainoa sääntö kun yhdessä asutaan.
Se onkin toiminut meillä eikä riitaa tule koskaan.
Minusta ei-riitelevät jatkuvua kompromissejä mainostavat parit ovat epäuskottavia.
Minustakaan jatkuvat kompromissit eivät ole uskottavia. Joissain asioissa on syytä antaa kokonaan periksi, molempien. Kannattaa valita "taistelunsa" ja pitää tiukasti kiinni (vain) niistä, joilla on itselle todella väliä. Jos joku asia ei ole itselle aidosti merkityksellinen niin antaa toisen pitää päänsä. Mitä väliä?
Samoin ajattelen.
Monilla on vaikeeta suhteessa ja se vaan johtuu varmaan luoneesta että mies ja nainen on erilaisia ja tekevät asiat eri tavalla. Minun mielestä pitää tehdä myönnytyksiä kummankin ja siten löytyy kultainen keskitie eikä tule riitoja.
Meillä ei riidellä enkä olis hankala luonteisen naisen kanssa hetkeäkään suhteessa. Itse pyrin olemaan rauhallinen aina ja puhumaan asiat suoraan. Kotitöitä pitää tehdä vaikka olis just tehnyt 12 tuntisen työpäivän niin silti miehen pitää siivota ja imuroida jos on miehen vuoro imuroida. Näin olen tehnyt kotitöitä eikä ole muija valittanut.
"Pohjustan vähän: kuuntelin tuossa hetken erästä keskustelua naisten ja parisuhteen vaikeudesta ja jäin siinä sitten miettimään mikä siinä muka lopulta on niin vaikeeta."
Niin PARISUHTEESSA, riippuu siitä; käsittääkö mies sen mitä parisuhde tarkoittaa!
Parisuhteeseen kuuluu sananmukaisesti vain kaksi ihmistä, eikä siinä sekstailla muiden kanssa. PISTE. Kaikesta muusta voidaan tehdä kompromissejä, ystäviä saa olla kumpaakin sukupuolta, omaa rahaansa käyttää kuten itse haluaa. Monesta asiasta olen valmis sopimaan, mutt jos on sekstaillut jonkun toisen kanssa... hyvästi!
Mä en koe olevani vain mustasukkainen, minut on petetty... olen yhdentekevä miehelle. Miten joku voi olettaa, mun tekevän tällaisessa kohtaa kompromissia... selityksillään ja jopa lahjonta yrityksillä...koittaa saada anteeksi!
Kaiken huippu on mun oma isäni, joka yritti selittää ettei asia ole samankaltainen asia kuin naisen kohdalla... plät plät plää.
Kehtas sanoa vielä, ett jos rakastaa oikeesti, on hyväksyttävä myös sen tuottama kipu, ajan oloon siitä pääsee yli. Mulla meni viikon verran antaa anteeksi Faijallekin anteeksi; hänen puheensa. Vanha äijä, joka elää yhä 50-luvun näkemysten kera.
rt..likka
"Parisuhteeseen kuuluu sananmukaisesti vain kaksi ihmistä, eikä siinä sekstailla muiden kanssa. PISTE."
Tuokin lienee pariskunnasta kiinni? Kaikki eivät ajattele juuri noin, mutta oleellisinta se että molemmat ovat samaa mieltä? Tuo on musta varsin hyvä esimerkki siitä "älä lupaa mitä et kykene pitämään".
Mä ymmärrän hyvin sun tuntemukset. Aika monelle se petos, valehtelu, luottamuksen rikkominen on se kaikkein vaikein sulattaa. Toki se oman kumppanin seksi toisen kanssa voi myös olla paha paikka, mutta yleensä se petos on vielä pahempi ja tuhoavampi asia. Itse en ole mustasukkanen ja voisin hyvinkin jopa "antaa luvan" parisuhteen ulkopuoliseen seksiin (en suhteeseen), mutta petosta en mäkään antaisi anteeksi ja sitä olis aika turha multa edes pyytää. Luottamuksen rikkominen olis mulle liikaa.
"voisin hyvinkin jopa "antaa luvan" parisuhteen ulkopuoliseen seksiin (en suhteeseen)"
Mulle ei kävis mitenkään tuollainen käytös ja fakta; lupaa ei heltiäis!
Minkä takia mun pitäisi korventaa mieltäni, joka kerta kun mies sulkee oven; mennessään vaikka autoremonttiin naapurin kanssa, saati jos menee naispuolisen ystävänsä luokse, kantamaan huonekaluja pihalle. (naisen muutto puuhissa)
Parempi lopettaa koko suhde ja itkeä itkut yksinään, kyllä nekin kyyneleet joskus loppuu... ja elämä helpottuu. Helpottuu kummallakin; mies saa mennä menojaan kenen kanssa haluaa, ilman minkään asteista riitaa. Vapaana kuin taivaanlintu.
tr..likka
Täysin samaa mieltä.
Ymmärrän ja tiedostan, että mä olen vähän outo tässä asiassa.
Mä vaan en ole yhtään mustasukkanen, enkä tosiaan jaksa vaivata päätäni tollasella. En mäkään mitään yleistä lupaa antaisi, mutta kertaluontosen ja kerta kerrallaan voisin suht helpostikin antaa. Tietysti siinä on asioita, joita en hyväksyis. Tuttuihin ei koskettais, en haluais ikinä kuulla "kyliltä" yhtään ainoaa tarinaa, suojaus olis ehdoton välttämättömyys sillä tauteja en anteeksi antaisi enkä yllätyskersoja, jne.
Vaan eipä ole koskaan osunut kohdalle miestä, jolle olis tarvinut lupaa antaa tai vakavissaan miettiä. Mun miehet on olleet uskollista sorttia.
Nyt, ymmärsin sua paljon paremmin. Aluksi kuvittelin keskustelevani miehen kanssa; jonka menojalka viipottaa milloin minkin mekon perään.
Tarkemmin ajatellen... ehkä minäkin antasin luvan, jossain erikoistapauksessa. Nimittäin jos olisin vaikka vakavasti loukkaantunut (vaikka auto-onnettomuudessa) maaten sairaalan sängyssä kipsattuna, tuskin ajattelisin asiaa yhtä ehdottoman kielteisenä. Riittäisi mainiosti jos mies jaksaisi käydä katsomassa ja juttelemassa säännöllisesti, osoittaisi rakkauttaan ja huolehtivaisuuttaan siten.
Olen itse hoitanut samankaltaisessa tilanteessa makaavaa naista kuukausia, ... murtumia selkärangassa sekä raajoissa, tikattu haava otsassa. Kotiutui pyörätuolissa, käveli hieman rollaattorin avulla, wc-istuimelle ja takaisin, siinä vaiheessa.
Pari on yhdessä vielä vuosienkin jälkeen, olen nähnyt heidät puistossa, rva istuu pyörätuolissa miehen työntäessä tuolia. Pyörätuolin sivussa telineessä on kävelykeppi, josta päättelen rouvan pystyvän käveleen pieniä matkoja... mutt ulkoilevat pidemmät matkat pyörätuolin avulla. (Tämä loppu on ainoastaan mun omaa arvailuani.)
tr..likka
Jokaisessa parisuhteessa on omat haasteensa. Jos tuntuu, että kaikki menee vuodesta toiseen täysin nappiin, kaikki on aina hyvin, niin aivan varmasti sulkee silmänsä suhteen kipukohdista.
Parisuhteen haasteellisuus on täysin verannollinen kummankin persoonallisuuteen, intohimoihin, siihen mitä tapahtuu (tapahtuuko esim. yrittäjyys, sairaus, työttömyys, kumppanin harrastus, työ). Kaikki ei ole sovittavissa, valittavissa, neuvoteltavissa eikä pidä ollakaan. Tärkeä on tietää automaattisesti mikä on tärkeää ja mikä ei. Kaikkea ei suhteesta voi eikä pidä saada > "valitse taistelusi".
Tavallinen normielämä yleensä sujuu, samoin kyetään ratkaisemaan suhteen tavanomaiset ongelmat ja menetykset. Se mikä koettelee suhdetta kaikkein eniten, on pitkittynyt stressi/kriisi/uupumus/ponnistelu > sairaus. Taloudellinen ja toiminnallinen ahdinko.
- Sheena