Entinen ystäväsi

Yksi ihminen on ollut mieleni päällä välillä olimme ystäviä vuosia sitten. Kirjoittelimme ensin kirjeitä sitten tapasimme ja olimme ystäviä. Kirjoitan siksi tänne koska en muista hänen sukunimeään ja hän on varmasti naimisissa ja sukunimi on voinut muuttuakkin. Enkä usko että muuta kautta hänet voisin löytää eikä hän välttämättä tätäkään kautta löydy.
Näiden vuosien aikana hän on välillä muistunut mieleeni. Hän oli paras aikuisiän ystävä mikä minulla oli vaikka hetken ystävyytemme vain kesti. Hän muutti eri paikkakunnalle muistaakseni Ouluun. Meidän välille tuli myös riita. Kummassakin oli vikaa minun olisi pitänyt asiallisesti sanoa asia mikä minua häiritsi hoidin sen huonosti ja hän piti sitä niin anteeksi antamattomana tekona että ystävyys suhteemme katkesi. Muistaakseni kirjoitin hänelle sen jälkeen vielä kirjeen ja hän oli vielä samaa mieltä eikä ollut leppynyt. Mielestäni hänkään ei tehnyt oikein hän ei pitänyt ystävyyttämme arvossa koska yhden virheen takia halusi luopua ystävyydestämme. En ollut hänen ainut ystänsä hänellä oli suuri ystävä joukko. Tuossa hetki sitten kyyneleet valuivat silmistäni kun häntä ajattelin. Tanjalle
1151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

80 on lukenut kirjoitukseni mutta joukossa ei ole ollut ihmistä jolle kirjoitus on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Yksi ihminen on ollut mieleni päällä välillä olimme ystäviä vuosia sitten. Kirjoittelimme ensin kirjeitä sitten tapasimme ja olimme ystäviä. Kirjoitan siksi tänne koska en muista hänen sukunimeään ja hän on varmasti naimisissa ja sukunimi on voinut muuttuakkin. Enkä usko että muuta kautta hänet voisin löytää eikä hän välttämättä tätäkään kautta löydy.
Näiden vuosien aikana hän on välillä muistunut mieleeni. Hän oli paras aikuisiän ystävä mikä minulla oli vaikka hetken ystävyytemme vain kesti. Hän muutti eri paikkakunnalle muistaakseni Ouluun. Meidän välille tuli myös riita. Kummassakin oli vikaa minun olisi pitänyt asiallisesti sanoa asia mikä minua häiritsi hoidin sen huonosti ja hän piti sitä niin anteeksi antamattomana tekona että ystävyys suhteemme katkesi. Muistaakseni kirjoitin hänelle sen jälkeen vielä kirjeen ja hän oli vielä samaa mieltä eikä ollut leppynyt. Mielestäni hänkään ei tehnyt oikein hän ei pitänyt ystävyyttämme arvossa koska yhden virheen takia halusi luopua ystävyydestämme. En ollut hänen ainut ystänsä hänellä oli suuri ystävä joukko. Tuossa hetki sitten kyyneleet valuivat silmistäni kun häntä ajattelin. Tanjalle

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu