Useimmat liikennerikokset on koottu 23 lukuun. Sieltä löytyvät omat pykälät niin rattijuopumuksesta, vesiliikennejuopumuksesta, ilmaliikennejuopumuksesta kuin liikennejuopumuksesta moottorittomalla ajoneuvollakin. Nyrkkisääntö on, että moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaminen on rangaistavaa, jos veren alkoholipitoisuus ajon aikana tai sen jälkeen on vähintään 0,5 promillea. Kuljettajan veressä ei saa olla myöskään huumausainetta.
Monen ilman moottoriakin kulkevan ajoneuvon käytöstä humalassa seuraa rangaistus, jos ajosta on aiheutunut vaaraa toisten turvallisuudelle. Päihtyneenä ajo on rangaistavaa, vaikka se tapahtuisi yksityisalueella eikä olisi tapahtunut mitään onnettomuutta.
Yleisesti tiedettyä ei välttämättä ole, että monen ilman moottoriakin kulkevan ajoneuvon käytöstä humalassa seuraa rangaistus, jos ajosta on aiheutunut vaaraa toisten turvallisuudelle.
Tiedoksi juopolle Kittiläläisille golfautoilijoille jotka ajelevat omalla kentällään
3
707
Vastaukset
- Anonyymi
Olipa hyvä että kerrankin Kittilän sutkeilla ei ollut kommentoitavaa. Muistaakseni ensimmäinen kerta että totuus uppoaa porukaan missään asiassa.
Eli pöhnässä ei saa alkoholisti ajella edes omailla maillaan minkäänlaisella kulkuvälineellä. Ei edes porolla.
MOT. - Anonyymi
”Minua ei tutkita, en ole ollut mukana ajamassa golfautoilla. Omistan autot ja tästä syystä olen tutkinnassa mukana, hän kommentoi asiaa lyhyesti IS:lle syyskuussa 2019.” (Viittaus IS 2019)
” Päivikki Palosaari putosi golfautosta ja loukkaantui ” (IS 2021)
Vaikea todistaa (tai muistaa), putosiko kuskin vai pelkääjän penkiltä, kun promilleja oli veressä jälkikäteen 1,95? - Anonyymi
Onko tämä Palosaari joku taparikollinen joka jäi rattijuoppoudesta ilman tuomiota. Löysin vain Hesarin uutisen jossa todettiin että " käräjäoikeus oli tuominnut yhtiön toimitusjohtajan ja omistajan Päivikki Palosaaren 50 päiväsakkoon ympäristön turmelemisesta. Hovioikeus kiristi rangaistuksen kolmeen kuukauteen ehdollista vankeutta".
Rattijuoppous ja ympäristörikos lienevät eri rötöksiä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.855392Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.423581Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j612965Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin462181Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611926Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2891753- 471606
- 941412
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441376Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.81312