Jokos on koronapassi taskussa hähäh. Korona ei sitten tartu enää jos on koronapassin saanut. Eikä se tartu baarin ovellakaan joten ihan turvallisesti voitte juopotella baareissa.
Koronapassi
Anonyymi
20<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Tartuuko AIDS baarin vesseasta vaarin siellä käytyään.
Minä itse otyin kyllä jo varmuudenkin varalle rokotteet biontecvh.
Tulee hieno paperi kuin passikin on paperi.
Mutta kyllä nuorisonkin kannattaisi ehkä ottaa rokotteet, on minun mielipide sinänsä, mutta niin kun ilmaiseksi saa.
Jaetaanhan niitä ilmaisia euron maksavia ämpäreitäkin, mutta ei kaikki niitä käy jonottamassa. Ainoastaan ämpärijengi.
Miitä on aikakin rokotevastaisissa, koska Keuruulla alkoi rokotteet kelpaamaan kun sai ämpärin😁
No onko baarit jotenkin pahempi paikka kun vaikka jäähallien jonot jossa on myös baareja mutta jäähalleissa ei passeja kysyä.
Nauran niille kun ottavat korona rokotteen ja silti sairastuvat. Eivät kaikki baarissa kävijät ne tiedä ovatko saaneet koronan sen jälkeen vaan testeihin pitää mennä usein
Kohta on ihmisten sairas tiedot kaapattu ja netissä näkyvillä.
Kyllä olet sekaisin, miten luulet passia näyttämällä kaikki terveystiedot näkysi😂😂😂
Kyllä varmaa sinua pelottaa, että naapurit näkevät mielenterveysongelmat.
On passi, on 2 rokotusta saatu, mutten silti menis ihmismassoihin nuojaamaan.
Kyllä se tarttuu rokotettuunkin, rokotukset ei sitä estä. Mutta rokotukset voi läpi viedä koronan lievemmillä oireilla. Sehän se idea on.
Ei ole. Menen baariin ämpäri päässä.
Sinä kyllä olet pitänyt liiankauvan, koska aivotkärsivät hapenpuutteesta.
Et mene baariin!
Baariin fairy-sanko päässä. Kyyyllä.
Vairi estää virukset ja qr-koodien luvun.
Rokottamattomat ovat "kauniisti" ja kansan omaisesti sanottuna mätämunia. Vai mitä sanotte Uutissuomalaisen jutusta, jossa harmitellaan tartuntoja, joita rokotekielteiset ehdoin tahdoin aiheuttavat:
"– Nyt rokottamattomien viiden kolonna kuluttaa Suomessa terveydenhuollon resursseja ja pahimmillaan levittää yleisvaarallista tartuntatautia riskiryhmiin, joiden rokotussuoja ilman kolmatta rokotusta alkaa kohta hiipua,"näin HUS.-asiantuntija.
Rokotevastaiset ovat nyt ainoita sairastuvia ja vievät hoitopaikat tyhmyyttään. Tartuttavat myös ympäristöään tehokkaasti. Onneksi tulee koronapassi, että saadaan jonkinlaiset jarrut saastuttamiselle. Rokote on turvallinen!
Ei se rokottettujen tauti lopeta kyllä se leviää kuin rutto noissa massa kokoontumisilla vaarannatte rokottamattomat, jotka istuvat kauniisti kotona turva toimetkin viety pois kouluista ja rokottattomiin lapsiin altistatte.
Se rokotekattavuus vaan luo mahdollisuuden koronapassin ei turvaamaan rokottamatttomia.
Turhaa vouhkaamista rokotevastaiset! Koronapassiin oli pakko mennä, muuten mm. kapakoissa viruslingot meuhtovat ja tartuttavat muita asiakkaita koronalla.
Ei ihmisten suojaaminen ole syrjintää. Ei teidän ole pakko tuppautua, jos paperit (passi) ei ole kunnossa! Eikös vaan niin mennä. Nyt pääsee pitämään taas ravintolahauskaa! Jes jes....
Sadat miljoonat ovat tajunneet rokotteen idean - emme käy sepustamaan. Keitä sinä hopeavesiäsi ja odota koronan delta-varianttia ja ruumiskonttia!
No tiukka viina jonku verran voi desinfioija ainaki suun kautta meneviä viiruksia. Nenässä vois sitte olla vaikka pyykkipoika.
Koronadrinksu vaan kehittelyyn, siihen voi yhen multivitamiiniporetabletin laittaa kuplimaan.
Voi luoja, kohta saa nauraa kuollakseen, kun alkaa rokotteiden tehottomuus paljastua. Miten muuten tää koronapassi, jääkö siitä siir ravintolalle merkintä käyjien henkilöllisyydestä, meinaan että voivat ravintoloitsijat sitte suorittaa sen jäljityshomman samalla. Ei tartte verorahoja siihen käyttää.
Odotan mielenkiinnolla, kuinka montakymmentä miljoonaa menee mustin pers... seen tässä "koronapassi" - leikissä. "Koronavilkku" oli täysi vitsi, eikä sekään ihan ilmainen ollut kaikkinensa. Nyt nämä väittävät, ettei mitään dataa tallenneta eikä lähetetä minnekään, kun puhelimella luetaan QR-koodi ravintolaan pyrkivän puhelimelta. Tuollahan ihmisiä vasta seurataankin. Seuraavaksi hoitoja aletaan eväämään sen takia, että on juopotellut ravintoloissa aamuun saakka. Aiheuttaa rasvamaksaa, sydänongelmia jne., jne. itseaiheutettuja sairauksia. Valtio myy tiedot vakuutusyhtiöille, jotka nostavat tällaisten ravintoloissa juoksevien vakuutusmaksuja. Saisiko näistä puhelinsovelluksista open sourcen ja koodin tutkittavaksi, kiitos!?
Toinen asia on se, miten yritykset kärsivät siitä, kun ei piikkimouhotukseen mukaanlähteitä jää asiakkaina pois. Kustannus sekin on. Yökerhot ei nappaa muutenkaan, mutta ulkona syömiset, kaupoilla käynnit ja muut vastaavat aktiviteetit tulee loppumaan monelta, kuten tältäkin taloudelta.
Pohdin tässä, että annanko rokottamattoman lapseni käydä koulua ja toisen päiväkodissa, kun ei hän saa muuallekaan mennä, kuten esimerkiksi uimahalliin rokottamattomien vanhempien kanssa. Kyllähän tämä propaganda ja yksilön koskemattomuuden, terveyden uhkaaminen rokotteilla ja painostamalla loukkaaminen jollakin täysin turhalla ja typerällä "koronapassilla" on mennyt jo aivan liian pitkälle.
https://stopkoronapassi.fi/?fbclid=IwAR0LzB1S3PKNYkECUj1PtN756syNVU82lI1XEG5bCiMXfc9Thruq2Il58aw