Fantastinen uutinen kemille! Saadan kauppa josta löytyy muutakin kun muttereita ja nauloja.Sijaintikin olisi todella hyvä.
Biltema kemiin
Anonyymi
664781
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 66
Vanhimmat
Hyvä että Biltema tulee Kemiin!
Nollasummapeliä. Taantuvalle alueelle tulee uusi kiinakrääsää myyvä iso brändi, niin se loppua monelle samalla alalla toimivalle liikkeelle.
Toivottavati kaupunki saa uudet liikuntapaikat rakennettua, ennen kuin Terva- ja keilahalli lyödään maantasalle.
Tee jotain sen eteen että Kemiin saadaan parempi kivijalkafirma.
Ei pysty. Ei köyhän rahat riitä kymmenien vuosien vasemmiston virheiden korjaamiseen; tekemätön paikka. Ouluun muutto edessä, että pääsee näkemään välillä muutakin kuin iänikuista kirjastotaloa tai virastoataloa täynnä kommareita. Goodbye.
Liikuntapaikkoja kyllä riittää! Kaupunki kustantanut kuntoportaatkin. Kemissä on niin vähän sisäliikunnan harrastajia että koulujen liikuntasalit riittää kyllä. Vasta purettu mätänevä urkin halli,sielläkin käyttö oli mummojen joogatunnit.eli turha satsata kun harrastajia kourallinen. Palloporukat kustantakoon hallinsa ite,vai kävisikö siinäkin samat ku junkohallissa. Paskovat senkin.
Avautunee 2024 jos hyvin menee - kovin vie pitkän aja ja paljon ehtii tapahtua ennen sitä...
Aina ei voi ymmärtää näitä Kemin hommia.
Vuonna 2017 Keilahallia remontoitiin 550000€ ja nyt kaupunki myy Tervahallin ja keilahallin tontteineen 600000€ Biltemalle.
https://yle.fi/uutiset/3-9801174
Nyt pitää rakentaa uusi keila- ja liikuntahalli, jonka kustannusarvio on 8 miljoonaa. Lisäksi teatterille suunnitellaan uusia tiloja, jotka maksaa 2-3 miljoonaa. Kemissä (velka)rahaa tuntuu löytyvän joka lähtöön.
Äkkiä laskien Kemi velkaantuu seuraavien 3 vuoden aikana 90 miljoona euroa, kun kaikki investoinnit ja syömävelat lasketaan yhteen. Metsä Groupille tieinfra ja satama 70 miljoonaa, uusi liikuntahalli 8 miljoonaa ja teatterin tilat 2-3 miljoonaa. Tähän päälle tulee syömävelkaa joka vuosi miljoonatolkulla. Onko jollain lähtenyt mopo käsistä vai millä Kemi kuvittelee selviävänsä tällaisesta velkaantumisesta, kun Veitsiluotokin loppui? Vai vaatiiko epätoivoiset ajat epätoivoisia tekoja?
Mä ihmettelin kans tuota että puretaan yksi liikuntahalli ja rakennetaan toinen. Erikoista toimintaa velkaiselta kaupungilta. Oishan biltemalle ollut paikka esim. lidlin vieressä. Tyhjä tontti mihin on jo tehty maapohjatyöt.
Lidlin vieressä on vain 5000 neliön tontti ja Biltema haluaa rakentaa 7000 neliön tavaratalon.
Kemin kannattaa ottaa nyt velkaa ja niin paljon kuin saa ja laittaa paikat kuntoon. Kriisikunnan status ja valtion holhous on joka tapauksessa edessä, joten nyt on viimeinen hetki toimia. Kemin tulevaa konkurssia tilannetta tullaan ratkomaan valtion taholta "lex-Kemillä", jolloin alueen kunnat pakkoliitetään yhteen Kemin kanssa, joten on parempi, että paikat on tuolloin kunnossa ja Kemi sälyttää asemansa alueen pääkaupunkina.
Ihmettelet koska et osaa laskea. Olis kannattanut viitata tunnilla.
Kieltämättä vähän outoa tämä.
Kemin velkaantumista ja heikkoa taloutta on taivasteltu vuosikausia. Kaikesta on säästetty ja nipistetty. mm koulujen korjaus jäi muutamasta miljoonasta kiinni.
Nyt rahaa näyttää kuitenkin löytyvän ja velkaa otetaan niin että heikompaa hirvittää.
Toki hyvähän se on, että välillä panostetaan myös asukkaiden tarpeisiin, eikä aina vain teollisuuden.
Kun keilahalli ja tervahalli rakennettiin, niin Kemin asukasluku ja teollisuuden työpaikat olivat aivan erilaiset kuin nyt.
Kaupungin johtajan vaihtuminen ei merkinnyt mitään, vaan vasemmistolainen, yltiöpäinen ja velkavetoinen taloudenhoito jatkuu.
Siis perinteinen tottunu sosialipummi asenne niin kemiläistä ajattelu kykyä kun voi vaan olla kyllä muut maksaa me olla juntti Kemi ja ihan perseauki. no kuntaliitos tulee niin kukaan ei halua Kemiä vaan se jätetään yksin ja vaikka tulis niin ei siittä mitään alueen pääkaupunkia tulis kun eivät osaa rahaa käyttää mitenkään.. No Kemin uusi nimi on ihan kohta Simo
Äänestäkää perussuomalaisia !!!
Paavo Väyrynen sanoi että sosiaalidemokraatit syypäitä sekä Kemin että Kemijärven tehtaiden lakkauttamisiin.
Päin helvettiä taisi mennä sekin. Taitaa Kemi olla jopa vuoden ilman liikunta/keila/tennishallia
Kemihän on ihmekaupunki…
Naah, onhan se tyhjää parempi. Mutta en kyllä oikein ole innostunut ko firman omalla tuotemerkillään myymästä kiinantavarasta. Puuilo olisi ollut paljon parempi vaihtoehto...
Toivottavasti joku ulkopuolinen rakentaa liikuntahallin . Käyttäjiä on silti omistuspohjasta riippumatta. Onko sen pakko olla kaupungin kiinteistö?
Kuka "ulkopuolinen" sen rakentaisi?
Malliin Terveyskeskus. Elikkä joku rakentaa tuon liikuntahallin ja vuokraa sen kaupungille.
Näin kriisikunnaksi joutumista siirretään vähän tuonnemmaksi. Ja kaikilla on taas niiiin mukavaa.
Miksi pitäisi joku sijoittaja päästää väliin tienaamaan ja lisäämään kustannuksia ?
Kuka tekee tiliä tuossa terveyskeskus asiassa? Ja kenen kukkarosta? Ja miksi kaupunki teki näin?
Ei piä valittaa...siitä tulleepi itelle vaan hiono olo. Pittää olla posivatiivinen eikä nekativiinen.
Huono olo eikä hieno..voi minnuu raukkaa....
Öö, mitä tarkoittaa ”tienaamaan lisää kustannuksia”?
Joku biltema ei häävisti tuota jos ollenkaan. Yhdeltä ostaminen on toiselta pois. Mulle sinänsä sama moisten pikku puuhailujen kanssa. Jos halutaan varmaa rahaa kaikista suunnista niin se olisi helppoa.
Tehdään kemistä kokeilukunta missä tutkitaan laillisen kannabiksen myynnin vaikutuksia. Takaan että tuo turisteja enemmän kuin lumilinna ikinä.
No teillähän on jo ollu kokeilu 50v kovien huumeiden käyttäjiä nyt jo ja ne ei sovi hippien kans.. tai mamut oikeastaan aloitti senkin ku tulivat Kemiin.. kemi voisi kokeilla Suomen raittiin kunnan kokeilua ja myös idiotismi nollaan no eihän sinne jäis enään ketään hahahahaha
No, laitan kommenttini nyt tähän väliin; varmaan johonkin muuhunkin saumaan sopisi tässäkin ketjussa. En yhtään ihmettele, että Kemi, kaikkien näiden kymmenien vuosien vasemmistovetoisten päälliköden ansiosta, on oikein kunnolla menossa vahvaa alamäkeä; ja se alamäki ei muuten ole laskettelumäki; joka voisikin tuoda tuloja kaupunkiin.
mihin siirtyy autopesuri vai loppuuko? tuleeko bilteman kylkeen
Hyvä että biltema saadaan.
Mitään urheiluhalleja tarvita. Maksakoot käyttäjät sellaisen omasta pussistaan jos sellaista vinkuvat, ei siihen kuntalaisten yhteisiä varoja voi käyttää pienen marginaaliryhmän hyväksi.
Hyvä vain että kaupunki pääsee moisista kulueristä eroon. Verovaroin kustannettavien tilojen tulee olla kuten uimahalli, eli oikeastaan kokoajan avoinna ollessaan kaikkien käytössä.
Puretaan uimahalli samalla ja uus tilalle:))
puretaan kaiki ja myydään loput kiinalaisille
Kemiläiset tarttee ruuveja ja muttereita liikunnan sijaan. 😂🤣😂
No nyt uutisoitiin että Kemi panee rahaa 850.000 euroa tontin "järjestelykuluihin" ja saa tontista myyntihintaa 250.000 euroa - tulee siis 600.000 omaan piikkiin.
Ja kaiken huipuksi kaupunginjohtaja iloitsee että kaupunki saa jatkossa muutaman kymppitonnin kiinteistöveroa vuodessa !
Tämä on sitä kuuluisaa Kemiläistä talousosaamista parhaimmillaan. LOL
Näin on ja lisäksi menee Tervahalli ja Keilahalli ja uusi halli tulee ehkä joskus jos silloinkaan.
Kemiläisillä on suhteellisuudentaju hieman hukassa. Jaksetaan valittaa jonkin 600000€ vuoksi, vaikka kyse on kertaluontoisesta erästä jolla saadaan kaupunkiin uusi isompi investointi, työpaikkoja ja tuloja sitä kautta pitkäksi aikaa.
Vastahan Kemi laittoi 60 miljoonaa biotehtaan infraan ja kaikki hurrasivat. Nyt valitetaan 100 kertaa pienemmästä summasta.
Kaikki yritykset on tervetulleita.
Muilla Biltema-paikkakunnilla kaupungin veronmaksajien ei ole tarvinnut ostaa verorahoilla tavarataloa saadakseen sen kaupunkiinsa.
jokos on avajais kakku kaffeet pv tiios ? ;D
tämä on aivan hullua,,puretaan toimivat liikuntatilat,,ja vielä maksetaan 600 000 tontin muutostöistä,,,,,
Onko järjettömyydellä mitään rajaa?
Ei ainakaan Kemissä.
Mahtavaa saadaan uusi mutteri kauppa,eihän urheilua Kemissä kukaan harrasta sehän on homojen hommaa.
Niin se kemi tekee pitkänajan sijoituksia. Biltema maksaa jo muutamasaa vuodessa kiinteistöverona ja palkkoina ulos tuon kemin sijoittaman pääoman. Lisänä on myös viereisistä paikkakunnilta lisääntyvä liikenne kemiin, aivan kuten ouluun on menty 100km säteellä biltemahan. Kauaskantoinen politiikka on hyvästä, hyvä ettei minäminä puniikki ajattelutapa päässyt torppaamaan hanketta. Hyvä kemi.
Juuri näin. Kemi on juuri laittanut 60 miljoonaa biotehtaan infraan ja kaikki hurrasivat, kun saadaan uusi savupiippu, eikä yhtään uutta työpaikkaa.
Bilteman myötä tulee Kemiin sentään uusia työpaikkoja ja uusi tunnettu brändi, joka vetää väkeä kauempaankin ostoksille.
Tervahalli olisi joka tapauksessa jouduttu purkamaan tai tekemään iso ja kallis peruskorjaus.
Parempi kun nyt hoidetaan liikuntapaikatkin kerralla kuntoon, vaikka siinä tuleekin pieni siirtymäaika, jolloin liikuntatiloja on vähemmän.
Tosi vähemmän. Eipä taija olla tämän siirtymäajan yhtään. Kuinkahan pitkä tämä lyhyt siirtymäaika on? 10 vuotta vai oisko pitempi?
En ole ennustaja, mutta uuden monitoimihallin rakentaminen kestää vuoden tai kaksi riippuen kuinka nopeasti päästään rakentamaan.
Niimpä! Hyvin olelleelinen asia milloin päästään rakentaan. Eihän Saukin takakentän muuttaminen tekonurmeksi pitänyt kestää monta kuukautta 2018 mutta ei ole vielä päästy aloittamaan.
Niin se tekonurmihanke haudattiin jo 2018, syynä korkea hinta.
Eikös siitä monitoimihallista ole päätökset tehty ja rakentajakin valittu. Maaliskuussa pitäisi rakentamisen alkaa. Tuskin se rakentaminen sentään 10 kestää. Kyllä tuollainen halli pykätään reilussa vuodessa.
Jaa että Biltema vetää väkeä Ouluun ? - jopas päästit vitsin - ei vedä. Bilteman ongelma on siinä että se myy vain omalla merkillä kiinassa teettämiä tuotteita joiden laatu on halpakamaa. Kyllä Motonet ja Puuilo Torniossa ja Rovaniemellä ovat molemmat aivan eri tasolla...
Hitaasti hyvä tulee.
Hienoa kuulla!
Hyvä kun vanhaa puretaan ja uutta tilalle.
Siinäpä on valmiina parin vuoden päästä pakolaisille rakennus jos kaikki menee samoin kuin kaikki entiset rahasampo rojektit.
Siihen viereen voisi samalla rakentaa uuden vastaan ottokeskuksen.
Uusi liiketoiminta on hyväksi alueelle,tervetuloa.
Hieno homma, saa Peruskemiläinenkin jäljitelmä muttereita auton romuunsa.
Koska pitäisi olla avajaiset?
Meniskö vuosi?
Joko alettu rakentamaan?
Tälle kesälle alkaa.
Lähdin jonottamaan ilmaista Biltema ämpäriä mutta siellä oli vain sorakasa.
Jokohan kaupungintaloa alettu purkamaan tulevan ammoniakkitehtaan tieltä?
Kova tohina tontilla jo,jees homma.