Muija on sanonut muutaman kerran että me oltais varmaa jo erottu jos oltais menty naimisiin, ensi vuoden keväällä tulee 30 vuotta avoliittoa täyteen. Moni tuttava/kaveri pariskunta eronnut kuten myös muijan veli joka nyt toista kertaa avioliitossa, me vaan jatketaan ilman kummempia.
Salaisuus aviottomuudessa
Anonyymi
2158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Mä ihan allekirjotan osan tosta tekstistäs. Itellä on pitkälti tuo sama kokemut omassa tuttava- ja lähipiirissä.
En tosin lähtis väittämään, että kyse olis avoliiton kestävyydestä avioliittoon verrattuna, vaan pikemmin jostain oletuksista. Omassa lähipiirissä on pakjon pareja, jotka olivat ensin tyyliin noin kymmenen vuotta avoliitossa, sitten naimisiin ja parin vuoden päästä ero. Itse en siis oikeasti juurikaan luota tollaseen näyttävästi naimisiin pitkän "kihlauksen" jälken tyylistä. Ne näyttävät päättyvän lähes rajastaan eroon. Elämän oletetaan jotenkin radikaalisti muuttuvan, kun nyt ollaankin aviopari. No eihän se todellisuudessa mihinkään yhdestä papin aamenesta muutu.
Ratkasevaa näyttää olevan ne syyt miksi naimisiin mennään. Onko se syyne bileet ja kuvitelma jotenkin uudistaa jo väljähtynyttä liittoa - se ei toimi noin. Vai onko se syy vaan vahvistaa, että ollaan ja aiotaan pysyä, ilman sen isompaa meteliä, ehkä jopa vähän käytännön syistäkin - nuo näyttävät kestävän paremmin.
Meidän suvussa alkaa olla jo vähän joka puolella lähempänä 40- 50 vuotta naimissa olleita eli tuskinpa teoria paikkaansa pitää . Täti meni kihloihin viikon seurustelun jälkeen ja kuukauden päästä naimisiin yli 40 vuotta yhdessä. Oma mies ilmoitti aikoinaan kun alettiin seurustelemaan että jos joskus kosii ja mennään kihloihin niin se tarkoittaa että naimisiin mennään vähintään vuoden sisällä . Kihlaus on lupaus avioliitosta. En ymmärrä näitä 10 vuosia kihloissa.Me mentiin vuoden sisällä kihlauksesta naimisiin . Oltiin asuttu yhdessä jo 6 vuotta silloin ihan avoparina. Nyt oltu 5 vuotta naimisissa.
On pareja jotka sitten kokee avioliiton jotenkin jäykkänä tai ahdistavanakin ja eroajatus lähtee liikkeelle. Minä taas ilmoitin naiskumppanille etten ole avioliitosta kiinnostunut eikä siitä juuri puhuttu sen koomin, yksi lapsi on ja yhteinen taival kestänyt 29 vuotta.
Ahaa, mielenkiintoista...onkohan joku noista "pareista" ihan kertonutkin sen vai ihanko itse päättelit?!
On miehiä ja naisia, joita avioliitto pelottaa. Eikait sille mitään voi. Toiset uskaltaa rakastaa, ja tuoda sen ihan julkikin, toiset taas avoliittoilee ja sillai pitää selittelee itselleen, että tästähän voi lähtee litomaan silloin kun siltä tuntuu. Joku jopa aattelee, ettei ne vastoinkäymiset kuulu avoliittoon, vain avioliittoon, heheheheheheh
Ihmiset kertoo kun asiallisesti kysyy eron jälkeen.
Muijas on totaalisen väärässä. MOni avoliitto hajoaa sen takia kun EI OLLA NAIMISISSA ei siis uskalleta sitoutua julkisesti.
SIinä muijas on oikeassa, että hänellä on aina takaportti auki kun ei ole suhdetta virallistettu ja voi siis periaatteessa elellä kuin ellun kana.
Ootko jotenkin vajakki, yksi nainen vaan.
Joillekin pariskunnille sopii erillisasuminen, joillekin avioliitto ja asuminen saman katon alla, toisille avoliitto. Kaikki parisuhdemuodot eivät sovi kaikille pariskunnille.
Näin olen kuullut erojien suusta, ei olis kehdannut kertoo että avioliitto ei sujunut eikä saatu toimimaan, yhdessä olivat 13 vuotta joista neljä naimisissa ja epäonnistumisen peikko harteilla. Pari joka seurusteli yli vuoden, kihlat ja yhteen muutto, naimisiin kun kolme vuotta yhdessä, aviossa noin kaksi vuotta ja ero.
Nomutta hellanlettas sentään, ihanko neljä pariskuntaa olet saanut esimerkiksi siitä, että se on se naimisissaolo, joka eron aiheutti. Mistä ihmeestä teitä "ajattelijoita" oikein sikiää...?!
No saatko sinä käydä mun kanssa huomenna yhdessä paikassa?
Illalla? N. Klo 21....
Sinne piteis liikkuakkin jottain 5km mut mä voin männä taksilla 🙄😊🙃🤔
Se maksais 5e se hupi mut siun kans kävisin siellä mielellään.
Jotta ymmärtäisit ja ymmärtäisin paremmin itseäni ja toisia.
Vaikka toisaalta ymmärryksessä ei ole mitteen vikkoo....
?
Sä saatat tieteekkin sen paikan tai voinut joskus käydäkkin, mutta en sitä näin julkisesti sano enempiä ...
Joten jos kiinnostus heräsi niin nähdään (kö?) Huomenna päivällä jotta voin sanoa sulle enämpi.
M
Monesti miettinyt kans omalla kohdalla tota, et naimisiin meno tuntuisi vähemmän mieleiseltä? Tiedän pareja jotka eläneet avoliitossa kymmeniä vuosia.
Minä yksi heistä, avoliitossa juuri kymmeniä vuosia ja arvostelijat kun jättää omaan arvoonsa niin hyvin menee.
Hyvin samat mietteet mullakin. En ole naimisiinmenevä sorttia.
Jos pelkkä merkintä papereissa kaataa parisuhteen, olisi se kaatunut muutenkin.
Heikoilla kantimilla oltiin jo valmiiksi, mikäli se "papin aamen" muuttaa suhdetta niin perustavanlaatuisesti että ero tulee.
Mun ystävä oli avoliitossa 22 vuotta. Ystävällä ja miehellä oli yhteisomistuksessa oleva asunto pääkaupunkiseudulla. Mun ystävällä ja miehellä oli yhteinen pankkitili johon säästivät rahaa talon kunnostamiseen yms varten. Miehellä ei ollut lapsia, eivätkä he saaneet yhteistä lasta monista yrityksistä huolimatta. Ystävälläni oli yksi lapsi, ennen heidän avoliittoa syntynyt. Mies oli ystävän lapsen elämässä aivan pienestä saakka. Mies rakasti lasta kuin omaansa, kiintymys oli molemminpuolista ja syvää. Mies puhui lapsesta omana lapsenaan ja hän oli isä lapselle kaikkien puheissa.
Mies kuoli äkillisesti yks päivä aivoverenvuotoon alle 55 vuotiaana. Kuoli kotipihalleen autonsa viereen aamulla töihin lähtiessään.
Miehen sisarukset muuttuivat jo miehen kuolinpäivänä. Miehen sisarukset tulivat sairaalan kappeliin, istuivat mun ystävän vierellä itkemässä veljensä ruumiin äärellä, halasivat. Lähtivät pois ja menivät suoraan hautaustoimistoon järjestämään miehen hautajaisia ohi mun ystävän. Sanaakaan eivät sanoneet asiasta mun ystävälle. Ihmiset jotka olivat olleet "ystäviä" ja kivoja yli 24 vuotta ystävälleni. Se side katkaistiin sinä päivänä.
Mies haudattiin sisarusten vaatimalle hautausmaalle yli sadan kilsan päähän. Mun ystävän mielipide ei painanut asiassa mitään, ystävä olisi halunnut haudata rakkaansa lähimmälle hautausmaalle jonne olisi ollut hyvä mennä vaikka päivittäin käymään. Hautajaiset maksettiin miehen ja mun ystävän yhteiseltä pankkitililtä, miehen sisarusten muistokukatkin laskutettiin ystäväni ja vainajan yhteiseltä tililtä.
Ystäväni ei jaksanut riidellä asiasta tuomioistuimissa.
Miehen sisarukset perivät miehen kun ei ollut mitään keskinäisiä papereita tehtynä. Mun ystävä ei pystynyt lunastamaan miehen osuutta kodistaan, omakotitalo meni myyntiin. Irtaimisto jaettiin vahvimman periaatteella. Mun ystävän piti etsiä vanhoja kuitteja tavaroille todistaakseen että esim. jääkaappi on hänen ostamansa. Yhteisellä pankkitilillä olevat hautajaiskulujen jälkeen jääneet rahat jaettiin kylmästi puoliksi. Ystäväni piti vielä todistella pankkien tiliotteista vuosien ajalta kumpi oli maksanut mitäkin. Jos toinen oli maksanut sähkölaskun, oliko toinen maksanut saman verran vai ei jotain muita kuluja. Ystäväni oli ihan romuna.
Puhumattakaan ystäväni lapsesta, hän suri valtavasti isäänään pitämän ihmisen kuolemaa. Kun mies oli elossa, lasta oli kohdeltu miehen sisarusten toimesta kuin miehen omaa lasta. Lapsi oli taaperoikäisestä saakka osa heidän veljensä elämää.
Miehen sisarusten käytöksen muutos, lapsen ja miehen suhteen vähättely ihmiseen joka oli ollut hänen isänsä lähes hänen koko elämänsä ajan satutti syvästi. Miehen sisko sanoi suoraan nuorelle hautajaisissa, mitä sinäkin siinä itket, eihän xxxx edes ollut isäsi. Se sattui nuoreen ja lujaa. Hän poistui hautajaisista saman tien.
Ystäväni lapsen kaikki lapsuuden aikaiset kokemukset, miehen sisaruksilta lapsena saatu rakkaus osoittautui suureksi valheeksi. Lapsi, nuori, ei ollutkaan yhtään mitään näille ihmisille.
Tämä lapsi-isäsuhteen totaalinen mitätöinti henkisellä tasolla järkytti nuoren ihmisen luottamuksen ihmisiin. Jos läheiset ihmiset voivat käyttäytyä noin, miten hän voi enää luottaa keneenkään tässä maailmassa. Nuori mietti pitkään asioita, oliko hänen lapsuutensa muutkaan tapahtumat totta vai ehkä sittenkin valhetta.
Eläkää avoliitossa, eläkää avioliitossa, missä suhteessa tahansa, mutta turvatkaa yllättävän kuoleman kohdalle sattuessa, jäljelle jäävien rakkaittenne elämä, vaikka vain ruutupaperille käsin kirjoittaen. Tuokaa esiin viimeinen tahtonne siitä minne haluatte tulla haudatuksi, kuka teidät perii ja ketä haluatte muistaa viimeisenä tahtonanne. Tehkää se heti, eikä sitten joskus, kun olen parantumattomasti sairas tai vanha.
On kauheaa katsoa sivusta miten puolison kuolema tuhoaa monta ihmissuhdetta. Miten se vie vainajan kanssa saman katon alla asuneen avopuolison suureen taloudelliseen ja henkiseen ahdinkoon. Miten kuoleman jälkeen voidaan ei- biologisen isän ja lapsen suhde painaa täysin nollatasolle ja järkyttää lapsen tai nuoren henkistä terveydentilaa ilkeillä sanoilla ja teoilla.
Jos hyvän parisuhteen haluaa tuhota, kannattaa mennä naimisiin.
Joo, monta sellaista kohtaloa nähnyt.
Aloittajalle ja muille avoliittolaisille, käsitelläänpä asioita joskus muutenkin kuin kevyesti huitaisten.
1. Kuka perii sinut (avopuolisosi) kuoleman kohdalle sattuessa?
2. Kenelle sinun (avopuolison henkilökohtainen omaisuus menee?
3. Miten yhteinen omaisuutenne jakaantuu kun jompi kumpi kuolee?
4. Miten avopuolisosi pärjäisi taloudellisesti jatkossa, jos sinä kuolisit tänään?
5. Miten sinä aloittaja pärjäisit taloudellisesti jatkossa, jos avopuolisosi kuolisi tänään?
Sanotaan nyt ensin kaksi sanaa: keskinäinen testamentti. Jos sitä ei olisi niin ...
1. Meidän yhteiselle lapsellemme
2. Meidän yhteiselle lapsellemme
3. En ole tarkasti tietoinen hänen henkilökohtaisesta omaisuudestaan. Ei kuulu mulle ja sama myös toisin päin.
4. Hyvin pärjäisi. Hän on pärjännyt ennen minua ja pärjäisi myös minun jälkeeni.
5. Sama kuin kohta 4.