Hei!
Anoppi pisti kanssani välit poikki: ei saa soitella, kirjoittaa viestejä, tulla käymään tms. (En muuten ole sen kanssa paljon tekemisissä ollutkaan). Taustana on tämä perinteinen anopin ja miniän "valtasuhde". Anoppi suuttui, kun huomasi poikansa tulevan itsenäisti toimeen (löysi itse töitä, haluaa tehdä suurempia hankintoja ja päätöksiä) ja meille tuli anopin kanssa riitaa, kun hän halusi vieläkin vaikuttaa poikansa päätöksiin (ja meidän YHTEISIIN päätöksiin). Anoppi siis on sitä mieltä, että minä olen väärässä ja johdattelen hänen poikaansa väärille poluille, kun kannustan häntä itsenäistymään äidistään (en tietenkään kiellä häntä tapaamasta tai muutenkaan pitämästä yhteyttä).
Niin, ongelma on siis se, että mitenkäs kun on pieni lapsi? Onko moraalitonta, jos haluaa pitää lapsen mummolasta poissa? Tuntuu väärältä laittaa pikkuinen paikkaan, jossa hänen äidistään ei pidetä. Voiko se vaikuttaa kasvatukseen, jos vaikka lapsen kuva äidistä hyvänä tyyppinä säröilee?
Lapsemme on vielä niin nuori, että hän ei paljon mummoa ikävöisi (jos ollenkaan).
Olenko siis ilkimys, jos pistän lapsenikin välit poikki anoppiin, kun ei kerta minua halua nähdä (itsehän hän niin päätti) vai teenkö lasta kohtaan väärin.. vai sittenkin oikein?
Anoppi pisti kanssani välit poikki: ei saa soitella, kirjoittaa viestejä, tulla käymään tms. (En muuten ole sen kanssa paljon tekemisissä ollutkaan). Taustana on tämä perinteinen anopin ja miniän "valtasuhde". Anoppi suuttui, kun huomasi poikansa tulevan itsenäisti toimeen (löysi itse töitä, haluaa tehdä suurempia hankintoja ja päätöksiä) ja meille tuli anopin kanssa riitaa, kun hän halusi vieläkin vaikuttaa poikansa päätöksiin (ja meidän YHTEISIIN päätöksiin). Anoppi siis on sitä mieltä, että minä olen väärässä ja johdattelen hänen poikaansa väärille poluille, kun kannustan häntä itsenäistymään äidistään (en tietenkään kiellä häntä tapaamasta tai muutenkaan pitämästä yhteyttä).
Niin, ongelma on siis se, että mitenkäs kun on pieni lapsi? Onko moraalitonta, jos haluaa pitää lapsen mummolasta poissa? Tuntuu väärältä laittaa pikkuinen paikkaan, jossa hänen äidistään ei pidetä. Voiko se vaikuttaa kasvatukseen, jos vaikka lapsen kuva äidistä hyvänä tyyppinä säröilee?
Lapsemme on vielä niin nuori, että hän ei paljon mummoa ikävöisi (jos ollenkaan).
Olenko siis ilkimys, jos pistän lapsenikin välit poikki anoppiin, kun ei kerta minua halua nähdä (itsehän hän niin päätti) vai teenkö lasta kohtaan väärin.. vai sittenkin oikein?
Vastaukset 13
Vanhimmat
löytyy. Mun mielestä äidillä ei ole mitään velvollisuutta antaa pientä vauvaa/lasta hoitoon ihmiselle, joka itse on halunnut laittaa äidin kanssa välit poikki! Siis tämä hoitoon annosta.
Mutta vierailut on toinen juttu, koska lapsi on myös miehesi. Jos miehesi haluaa mennä äitinsä luo lapsen kanssa, se täytyy ehdottomasti sallia. Pienen vauvan kanssa vierailut voivat kestää vain tunnin-max. pari, ainakin jos imetät, mutta isomman kanssa sitten enemmän isän halujen mukaan.
Itse pelkäsin vähän samanlaisessa tilanteessa, että mitä se anoppi puhuu mun lapselle siellä, haukkuuko äitiä yms. mutta nyt olen tajunnut, että ei mun suhteeni mun lapsen kanssa siitä pilalle mene, vaikka anoppi mahdollisesti mua haukkuiskin: kyllähän mä nyt äitinä luotan itseeni sen verran, ettei meillä ole lapsen kanssa suhteessamme ongelmia. Ennemminkin asia tullee jossain vaiheessa, kun lapsi tajuaa enemmän, kääntymään anoppia vastaan. Itse en puhu anopista pahaa lapsen kuullen.
Eli mä kehotan sua toimimaan tässä asiassa niin kuin lapsen isä haluaa: jos hän haluaa mennä lapsen kanssa äidilleen kylään, anna mennä. Muuten teet hallaa teidän suhteellenne ja pahasti. Ja kyllä se lapsikin sua joskus "kiittää", jos on saanut isovanhempansa tuntea.
vastaus on mielestäni tämä! Varmasti vaikea tilanne! Mutta varmaan kannattaa asiaa miehesi kanssa yhdessä pohtia?
Tee anopille selväksi, ettet halua lapsen kärsivän tilanteestanne. Eli annat lapsen vierailla anoppilassa sillä ehdolla, että anoppi ei yritä haukkua/mustamaalata sinua lapselle/lapsen kuullen. Äläkä sinäkään hauku anoppia. Lasta ei pidä kuormittaa aikuisten ongelmilla.
Jos anoppi tästä huolimatta sinua lapsen kuullen haukkuu, voit mielestäni kieltää vierailut.
Lapsi on sinun perheesi jäsen. Jos anoppi ei pidä sinuun yhteyttä, ei hän siedä sinun lastasikaan. Jokainen vinkaisu lapsen puolelta osoittaisi vaan, että "äitiinsä on tullut". Jos anoppi ei siedä poikansa vaimoa, niin lapsikaan ei merkitse hänelle mitään. Kyllä hän vastenmielisyytensä lapselle kostaa.
Jos miehesi haluaa viedä lapsen äitiään katsomaan, niin pidä huoli siitä, että lapsi ei mummulle jää yökylään. Hae pois, jos niin tapahtuu.
Meillä kyllä lapsi on anopin silmäterä ja suuri rakkauden kohde vaikka minä miniänä en olekaan. eli välttämättä anoppi ei lapseen projisoi vastenmielisyyttään lapsen äitiä kohtaan. Yökyläilyihin ilman isää en minäkään suostu.
Kerrasta poikki vaan. Niin tein itekin.
Kyllä muorin vetää aikaa myöden hiljaseksi. Kato vaan, on kohta oven takana ruinaamassa, että saiskos nähdä.
Mä tein muorille selväksi, kun alkoi kerran urputtamaan jostain siivouksista ja roskista. Kerroin hitaasti, että muija ymmärs joka sanan siitä paikasta,lapsi on minun, eikä tähän muita kasvattajii tarvii tulla sekaantumaan.
Se on nyt kolmen ja on muori käyny kaksilla synttäreillä silti. On aika nöyrää tyttöö ja saa ollakki. Poikafrendi on ottanu löysän fiiliksen jupakkaan. Saa nähhä jatkossa.
En pidä siitä ihmisestä, ja miks mun lapsen täytyis siitä pitää? En voi sitä pakottaa pitämään sellasesta, joka ei musta tykkää.
Kannattaa ottaa heti jyrkkä linja, nin kyllä se siitä. Mä aineskin koin tän hyväksi mun elämälle ja varmaan mun lapselle. On selkeempää.
Minun anoppini ei pidä kummastakaan miniästään, ja lapsenlapsille arvostelee ja haukkuu meitä. Lapsethan ovat kuitenkin vanhemmilleen lojaaleja ja tietenkin paljastavat mumminsa arvostelut. Meidän poika ei enää tee yksityisvisiittejä anopille vaan joko isänsä tai minun ja isänsä kanssa. Minun piti kertakaikkiaan kieltää yhteiset retket ja vapaa-ajan vietot, koska anoppi alkoi jutuillaan olla jo vaaraksi poikamme mielenterveydelle.
Jos sinusta tuntuu pahalta jättää lastasi anoppilaan hoitoon, niin sitten et tietenkään jätä. Sinä olet lapsesi huoltaja ja sinä päätät mikä on lapsellesi parasta. Luota vain vaistoihisi, ne ovat aina oikeassa.
Tästä asiasta on niin monia mielipiteitä. Sen sain huomata, kun katkaisin lasteni välit anoppiini, eli mummoonsa.
En veisi lapsiani ylipäätään mihinkään, minne en olisi itsekin tervetullut (en nyt tietenkään lasten kavereiden koteihin änkeä...). Sama koskee toisin päin, jos omat vanhempani kieltäisivät miestäni tulemasta heille, en menisi sinne kyllä itsekään.
Kyllä miehen täytyy se napanuora katkaista, jos on niin iso, että voi omiakin lapsia tehdä.
Mielestäni miehesikään ei tarvitsisi enää käydä äitinsä luona, vaan näyttää, mikä hänelle on nyt tärkeintä.
Lastasi sinun ei tarvitse antaa mummolaan edes käymään, jos se ei sinusta tunnu hyvältä. Pitäähän lapsella olla edes yksi aikuinen vanhempi.
Minkälaisen sosiaalisen kanssakäymisen mallin haluat lapsellesi antaa?
Jos anoppisi on niin typerä kuin kirjoituksestasi voi päätellä, niin miten voit olettaa hänen sitten käyttäytyvän fiksusti lapsesi kanssa? Ihme täytyisi tapahtua.
Vaikka anoppisi ei koskaan sanoisi lapsellesi ääneen mitään, niin teoilla voi olla vahvempi vaikutus. Kai se lapsikin jossain vaiheessa huomaa, että sinä et ole tervetullut tiettyyn paikkaan? Hyvänä äitinä et laittaisi lasta tilanteeseen, jossa tulee lojaaliusristiriita. Samoin kuin miehesikin, myös lapsesi tulee aikanaan tilanteeseen, jossa hän ei voi olla lojaali sekä sinulle että mummolle. Lapsen asia ei ole päättää, mitä tuollaisissa tilanteissa tehdään, vaan sinun asiasi on pitää huolta siitä, ettei tuollaisia tilanteita tule.
Kyllä meilläkin mummo ja vaari totesivat joskus, että käytän lapsia hyväkseni, ja kyllä lapset sitten tulevat heidän luokseen, kun kasvavat isommiksi.
Minä olen taas ajatellut, että anoppini käytti lapsiani hyväkseen omiin tarkoitusperiinsä, minkä halusin lopettaa kokonaan.
Samaa mieltä olen sen sijaan siinä, että tottakai lapseni voivat mennä isompana mummolaan. Sitten kun ovat niin isoja, että voivat pitää itsekin puoliaan.
Hyvä, hyvä täällä on tervettä porukkaa.
Kyllä sanoisin, että kantsii olla rohkee ja pistää välit kerrasta poikki.
Mun mielestä siitä on turha itteensä syyllistää.
Yhtään en oo katunu sitä. Poikafrendi käy äitillään tosi harvoin, no, en nyt siitä suutu, jos en hyväksykään. On kai sen annettava mennä, ei toista voi liikaa pakottaa. Mä haluun, että meiän perheessä puhutaan asiat, mutta joissain jutuissa liika hempeily vaan mutkistaa tilanteita.
Meillä ei tilanne kerenny kauheen huonoksi menee, kun sanoin muorille että tää on loppu nyt. Alkoi kerran arvosteleen siivouksia, en puolustele itteeni, silloin sattui olemaan jääny väliin siivoukset, mutta, mutta, ne ei hälle kuuluneet. Muori olis alkanu siivota, muka auttaa, siinä vaiheessa heitin ämmän pihalle.
Kävi puoli vuotta sitten lapseni synttäreillä, ei puhunut paljon mitään. En senpuoleen kaivannukkaan. Ei meidän lapsikaan 3v. tykkää muorista, tykkää mun äitistä enemmän. Poikafrendikin sanoo, että meiän äiti on kun äiti sillekin. oon tyytyväinen ratkaisuuni. Suosittelen.
...olen itse tilanteessa, missä anoppi aliarvioi mua ja piilovittuilee minkä ehtii. Piilivittuilee siis muiden läsnäollessa, suoraan vittuilee jos muita ei ole. Itse en ole 4 kk:n astunut anopin ovesta. Siitä huolimatta lapseni käy isänsä kanssa siellä melkein joka viikko.
Aluksi se oli mulle kova paikka, mutta järki sanoi, että lapsi ei ole vain minun: on myös mun mieheni. En voi pakottaa miestä hylkäämään äitiään, vaikka usein puhummekin enemmän tai vähemmän äänekkäästi siitä, kuinka kiinni äidissään voi aikuinen mies olla ja kenelle pitäisi parisuhteessa lojaaliutta näyttää...
En tiedä, miten tässä tulevaisuudessa käy, mutta kyllä mä näkisin, että kyläilyt isän kera täytyy hyväksyä: mitäs jos miehellesi ja sun vanhemmille tulee riita, ja mies kieltää sua käymästä itse ja varsinkaan viemästä lasta kylään vanhemmillesi? Miltä sitten tuntuu?
Eli mä ratkaisin asian näin, enkä tiedä mitä se tulevaisuudessa tuo tullessaan, onko hyvä vai huono. Mutta ehdotan, että harkitset myös tällaista vaihtoehtoa.
Mun 3v. lapsi ei haluu mennä nykysin muorille. Enkä aio pakottaa sitä.
Mun on vaikea kuvitella, että meiän äiti alkaisi vittuilemaan mun miehelle. Voihan joskus tietty mennä välit silleenkin, eihän sitä koskaan tiedä mitä elämä tuo tullessaan.
Mut mä oon päättänyt, että mun ei välttämätti tarvis olla tasapuolinen, kun kerran mua alettiin arvostelemaan siivouksista. Eli tullaan kylään ja aletaan tiskata, muka auttamismielessä. Vittuilua sekin.
Ja jos mun mies alkaisi kieltää mua menemästä mun vanhemmille, en uskoisi sitä. Ei se voi estää.
En ole estänyt sitäkään menemästä äitilleen. Saa mennä, vaikka en tykkää, ja olen sanonut sen.
Olen ajatellut kasvattaa mun lapsen aika selkeesti. Sille ei jää mitään epäselvyyksiä, että sen tarvitsisi maireilla toiselle mummolleen. Kun se kumminkin hoksaa, etten mä tykkää siitä mummosta.
Mun mielestä toi on kyllä sun puolelta jo aika törkeetä (tosiaan vain oma mielipide). Ehkäpä anoppi ihan tosissaan vaan halusi auttaa? Eikös se ole aika lapsellista touhua kieltää sen takia lasta tapaamasta mummoaan, että äiti suuttui kun mummo yritti tiskata? Ja eikö se ole nimenomaan sun puolelta manipulointia, että lapsi ei saa tykätä mummostaan? Voit toki puolustautua sillä, ettei lapsi siitä pidä nytkään, mutta eikös se ole aika normaalia pienelle lapselle, kun tapaa ihmisen vain hyvin harvoin, jos ollenkaan?
Ja ei, en ole itse mummo/anoppi, olen 23.
Nuoruutesi kertoo jo sen ettet varmaankaan ole saanut tarpeeksi elämänkokemusta ihmisten "aitoudesta". Sitä vaan haluisi uskoa ihmisten hyvyyteen ja hyvää tarkoittaviin tekoihin. Itse elämää nähneenä ja kokeneena olen saanut tuntuman ihmisten "hyvistä" teosta. Vaistot kyllä ilmoittavat missä mennään ja kuka tarkoittaa oikeasti vain hyvää auttamisillaan. Ne on ne pienet eleet ja ilmeet, jotka paljastavat paljon. Sanan valinnat ja äänen painot ovat myös merkityksellisiä, joista ihminen paljastaa omat motiivinsa.