Yleisesti parisuhteita sivusta seuranneenna ja runsaasti yöelämässä liikkuneena aloin jo oikeasti miettimään etten halua parisuhdetta ollenkaan. Kaikilla kun tuntuu olevan enemminkin pari suhdetta kuin parisuhde... Monilla ystävillä hirveät ongelmat parisuhteissaan luottamuksen suhteen.
Miehet (varmaan toisinpäin naisetkin) sormukset sormissa tulevat juttelemaan, selvästikin ei ihan puhtoisin ajatuksin. ("jos saan tulla sun luo yöksi lupaan panna sua koko yön...").
Ajattelin että haluan irtisanoutua kaikesta tuollaisesta ja panostaa ainoastaan ystävyyssuhteisiin. Mutta tietenkin jossain syvällä sielussani oli pienen pieni toivonkipinä, että jospa sittenkin minulle olisi joku ihminen...ja niin siinä vaan kävi, että ykskaks yllättäen varoittamatta takavasemmalta tulikin elämääni oikea, kunnon mies. Hänen kanssaan voin puhua kaikesta ja hän myös kertoo minulle kaikesta täysin avoimesti.
Enhän minä tietenkään (epäluuloisena ihmisenä) heti uskonut, että hän olisi näin luotettava ja että oikeasti uskaltaisin heittäytyä täysillä mukaan...mutta koko ajan asia vain vahvistuu, arvomaailmamme ovat NIIN samanlaiset. Luotettavuus oli kynnyskysymys, mutta "järkytyksekseni" huomaan joka päivä ihastuvani häneen yhä enemmän, kaikkiin hänen puoliinsa. Olen niin ONNELLINEN!! :)
En ole taipuvainen hehkutukseen, mutta tuntuu vaan niin uskomattomalta, että minulle voi tällaista sattua!! Nyt oikeasti osaan arvostaa sitä etten tyytynyt mihinkään vähempään, olisihan se tavallaan ollut helppo ratkaisu olla vain jossain suhteessa...mutta se on kyllä kaikki tai ei mitään!
Miehet (varmaan toisinpäin naisetkin) sormukset sormissa tulevat juttelemaan, selvästikin ei ihan puhtoisin ajatuksin. ("jos saan tulla sun luo yöksi lupaan panna sua koko yön...").
Ajattelin että haluan irtisanoutua kaikesta tuollaisesta ja panostaa ainoastaan ystävyyssuhteisiin. Mutta tietenkin jossain syvällä sielussani oli pienen pieni toivonkipinä, että jospa sittenkin minulle olisi joku ihminen...ja niin siinä vaan kävi, että ykskaks yllättäen varoittamatta takavasemmalta tulikin elämääni oikea, kunnon mies. Hänen kanssaan voin puhua kaikesta ja hän myös kertoo minulle kaikesta täysin avoimesti.
Enhän minä tietenkään (epäluuloisena ihmisenä) heti uskonut, että hän olisi näin luotettava ja että oikeasti uskaltaisin heittäytyä täysillä mukaan...mutta koko ajan asia vain vahvistuu, arvomaailmamme ovat NIIN samanlaiset. Luotettavuus oli kynnyskysymys, mutta "järkytyksekseni" huomaan joka päivä ihastuvani häneen yhä enemmän, kaikkiin hänen puoliinsa. Olen niin ONNELLINEN!! :)
En ole taipuvainen hehkutukseen, mutta tuntuu vaan niin uskomattomalta, että minulle voi tällaista sattua!! Nyt oikeasti osaan arvostaa sitä etten tyytynyt mihinkään vähempään, olisihan se tavallaan ollut helppo ratkaisu olla vain jossain suhteessa...mutta se on kyllä kaikki tai ei mitään!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onpa kiva lukea vaihteeksi onnellisuudestakin.
Minä tiedän miltä susta tuntuu. ; ) Itsekin pihtailin tasan niin kauan, että kolahti oikein kunnolla. Onnellisia ollaan oltu jo 17 vuotta eikä pelätä näyttää sitä uloskinpäin.
Nauttikaa joka hetkestä ja jaksakaa olla uteliaita, avoimia ja rehellisiä, niin hyvin menee jatkossakin!
: )
Teki mieli kertoa tähän myös oma tarinani, itselläni on samantyyppisiä kokemuksia. Kärsin koko teini-ikäni yksinäisyydestä vastaikkaisen sukupuolen suhteen, eli poikaystäviä ei ollut, vain noloja ihastuksia jotka ei johtaneet mihinkään. Ja sama homma jatkui vaikka täysi-ikäiseksi tulinkin, miehet tuntuivat olevan kiinnostuneita minusta joko ainoastaan kaverimielessä tai sitten pelkkänä panona. Pihtasin aikani kunnes kyllästyin, josta oli seurauksena ainoastaan sydämen särkyminen pinnallisissa seksisuhteissa, joista olisin itse halunnut paljon enemmän.
Sitten, täysin äkkiarvaamatta kohtasin ihanan, aikuisen miehen joka on kaikkea sitä mitä olen aina mieheltä halunnutkin: avoin, hellä, hauska ja luotettava ja vieläpä mielettömän seksikäs.:) Olemme hyvin rakastuneita ja suunnitelmissa on yhteinen koti ja tulevaisuus. Koen saaneni elämältä erittäin avokätisen anteeksipyynnön ja hyvityksen menneistä yksinäisistä vuosista. Joku voisi sanoa että epäonnen jälkeen osaa arvostaa onnea entistä enemmän, mene ja tiedä, mutta luulen että vähemmätkin vastoinkäymiset ihmissuhteissa olisivat minulle riittäneet. Mutta, nyt nautin tästä hetkestä ja ihanasta rakkaudesta.